Lue keskustelun säännöt.
Kuolleiden vanhempien ikävä
19.02.2016 |
Helpottaako se koskaan? Itselläni ei vielä ole tätä tilannetta, mutta aamulla töihin mennessäni hissiin tuli kanssani arviolta 50-vuotias, vähän sekavan oloinen mies. Astui hissiin selkä minuun päin, moikkasi ja kertoi olevansa menossa kirjastoon, vastasin että oi, sepäs kiva. Tämän jälkeen sanoi "mun äiti ja isä on molemmat jo kuolleet" haikealla äänellä. Musta tuntui siinä tilanteessa että mun sydän särkyy, sillä miehen kaipuu kuulosti jopa melkein kuin lapsenomaiselta. Tämä tilanne on nyt pyörinyt mielessä koko päivän.
Kommentit (10)
No onhan se mielessä viikottain, mutta ei ole vienyt mielenterveyttä, vaikka aiheuttanut siihen vähän säröjä.
N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taisi ainakin toisen kuolema olla tuore juttu?
_
Mulla isä ollut muissa maailmoissa 12 vuotta, eli silloin loppunut kommunikointi. Nyt on saattohoidossa ja enää ei toivottavasti kauaa roiku täällä kitumassa. Isää ja isän kanssa keskusteluja on ikävä, asia tulee joskus mieleen päivittäin, joskus menee kuukausikin.
Äiti kuoli syksyllä 4 vuoden dementian jälkeen. Ei tunnu missään, surut tuli surtua jo sairasteluaikana pois. Äidin kanssa asuin nuoruuden ja myöhemminkin oltiin tekemisissä viikottain, isää näin harvemmin.
Itse asiassa kukaan oma läheinen tai tuttu ei ole kuollut vuosiin. Ehkä juuri senkin takia tämä asia jäi pyörimään mieleen, että ihmettelin vähän oman reaktioni voimakkuutta. -ap
Vierailija kirjoitti:
Otsikko antoi ymmärtää että kuolleet vanhemmat ikävöisi.. :D
Jep, parempi muotoilu olisi ollut "Ikävä kuolleita vanhempia [kohtaan]".
Toki se helpottaa, mutta täysin se ikävä ei välttämättä katoa koskaan, eikä minusta tarvitsekaan. Olen 30 vuotias mies ja äitini kuoli kun olin teini, mutta kyllä minulla on toisinaan edelleen aika ajoin häntä ikävä, varsinkin jos on hieman vaikeampia aikoja menossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse asiassa kukaan oma läheinen tai tuttu ei ole kuollut vuosiin. Ehkä juuri senkin takia tämä asia jäi pyörimään mieleen, että ihmettelin vähän oman reaktioni voimakkuutta. -ap
Reaktiosi voimakkuus kertoo ainakin sen, että sinulla on hyvä ja myötätuntoinen sydän kun toisen ihmisen ikävä kosketti sinua noin syvästi pysäyttäen sinut ajattelemaan. Ainakaan et ole paatunut tai kyynistynyt.
Kyllähän ne vanhempien kuolemat ovat mielessä... useinkin, mutta on niistä yli päässyt. Äiti kuoli melkein 20 vuotta sitten ja isä 2 vuotta sitten.
Vaikka on perhe ja lapsia, veljiä, sisko, tuttuja ja ystäviä niin usein tulee hiukan tyhjä tunne, kun katsoo kotipeltoja ja -metsiä... täällä se isä touhusi maa- ja metsätöissä vuosikymmeniä, äiti hoiti kotia ja teki ruokaa. Lämpimiä kesäiltoja istuttiin keinussa ulkona, talvi-iltoina keittiössä juteltiin mailman asioita halki.
Omat vanhemmat. Niitä ei korvaa mikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole ikävä helpottanut, mutta kyllä sen kanssa pystyy elämään. Äiti kuoli aiemmin, mutta nyt isän kuoltua ikävä äitiä kohtaankin on uudelleen kasvanut, kun jäljellä ei ole ketään. Kuolivat sairauksiin, eivät olleet vanhuksia.
Mun äiti kuoli kun olin alle kolme kymppinen. Äiti oli hyvä ihminen, mutta kaikkien matka loppuu joskus. Toisten ennen ja toisten myöhemmin. En ikävöi kuolleita ihmisiä, olen varmaan psykopaatti.
Otsikko antoi ymmärtää että kuolleet vanhemmat ikävöisi.. :D