Kerätään syitä, miksi naiset eivät ole johtajina
Miehet tekevät pidempää päivää. Katsotaan ansioksi.
Äitiyslomat.
Kommentit (20)
kieltäydytään järjestelmällisesti johtajuudesta ja jos johtajasta äänestetään äänestetään miehiä
Telkasssa on ainakin jatkuvalla syötöllä jos minkäalan johtajaa joka on nainen. Miehet handlaa hommat kuitenkin paremmin. Naisille johtajuus merkitsee vain näytön paikkaa.
Lasikatto. Osa syy on myös naisissa itsessään, ei ole kunnianhimoa johtoon.
Koska pääasiallinen vastuu perheestä ja lapsista on naisella. Moni tuntemani naispuolinen johtaja on jättänyt lapset tekemättä tästä syystä. Yhdellä perheellä on palkattu lastenhoitaja, jotta molemmat vanhemmat voivat luoda uraansa.
Ylipäätään ihmettelen tätä kysymystä. Naisen rooli nyt vain on usein perheessä jihon menee huomattava tuntimäärä päivittäin. Miksi isät eivät ole kotona lasten kanssa? No siksi, että mies on myös töissä joten aikaa ei jää kotihoivailuun. Naisenko pitäisi suorittaa ajallisesti nämä kaksi roolia, kun mieskään ei siihen näytä pystyvän?
Naiset ovat epäloogisia ja toimivat tempoilevasti ja epäloogisesti. Antavat tunteiden eli etupäässä kateuden ohjailla toimintaansa. Pakoilevat myös vastuuta. Ei noilla eväillä voi mitään yritystä johtaa.
Naiset suuttuu liian helposti ja ottavat henkilökohtaisesti -> erittäin huono ominaisuus esim. asiakasrajapinnassa kun asiakkaan edustaja saattaa vetää hyvinkin vaikean ihmisen roolia.
Lisäksi johtajanaisille on tärkeää näyttää olevansa parempi ihminen kuin alaisensa. Tällä ei luoda tehokkaan tiimin yhteenhitsaantuneisuutta ja luottsmuksen/kunnioituksen ilmapiiriä. Naiset haluavat, että alaiset nöyristelevät. Miesjohtajille on kokemukseni mukaan melko sama miten alsiset toimivat kunhan homma pelaa.
-vähemmän kunniaaanhimoa
-jos yrityksellä menee huonosti, naisella ei ole munaa tehtä tarvittavia vähennyksiä. kun ei ole johtoasemassa, ei tarvitse tehtä ikäviä päätöksiä.
Naiset luulevat, että johtaminen on jotain kauppakorkeakoulun tenttikirjoista opittavaa teoreettista suorittamista.
Näinhän asia ei ole.
Koska miehet näyttää tekevän sen(kin) paskasen työn pyytämättäkin
Koska naiset ovat rumia ja haisevat pahalle. Tähän tietenkin auttaa meikki ja hajuvesi.
En keksi mitään oikeasti, oiskohan se sitten seksismiä..?
Monille naisille perhe on tärkeämpää kuin työ.
Oman suppean kokemukseni mukaan nainen pomona ei yleensä osaa/tahdo pitää tervettä välimatkaa alaiseensa, eli tarkoitan sitä ettei tajuta sen olevan ennen kaikkea työsuhde, ei halutakaan tajuta, vaan alaisen kanssa asetutaan valta-asetelmiltaan siten jo lähtökohtaisesti epätasaiseen ja outoon "kaveruuteen", ja se on ennen pitkää ongelmien alku. Työpaikka kun on työpaikka. Esimies on esimies, alainen on alainen. Jos pitäisi nuo asiat mielessään, eikä jopa sosiaalisesti pakottaisi alaistaan joksikin kaverikseen, siis muka kaveriksi, olisi tilanne paljon selkeämpi ja terveempi. Jos aletaan kaveerata, tulee suosimista, ainakin suosimisepäilyjä, epätasa-arvoa, täysin turhia jännitteitä jne. Pahimmillaan sitten jo juorutaan (kiusataan) yhdessä suosikkialaisen kanssa epäsuositumpia, jolloin voi hyvästellä terveen ilmapiirin kokonaisuudessaan.
Työpaikka ei ole leikkikenttä. Ottaisin koska tahansa mieluummin miespomon, sillä heistä minulla on lähinnä vain hyviä kokemuksia, mutta yhdestäkään naispomosta ei, joskin yksi heistä oli ihmisenä tosi kiva ja kiinnostava, mutta pomona... kauniit ja rohkeat? Ja olen siis itsekin nainen, silti tätä mieltä.
Vierailija kirjoitti:

Eli jos sinä olisit pomo, niin olisit alaisiesi frendi, koska naiset tuppaavat vain tekemään niin?
Huippuälyn, testosteronin ja kunnianhimon puute on huono yhdistelmä.
Tekno- ja pörssifirmoista puhumattakaan, ne kirjallisesti lahjakkaat naiset eivät esim. journalismin alalla edes pyri huipulle.
http://m.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2010/11/artikkelit/nais…
Lapset, mieskiintiöt.