Mielipiteitä.... äiti ja lapsi samassa päiväkotiryhmässä?!
Siis äiti työskentelee lapsensa päiväkodissa hoitajana ja vielä samassa ryhmässä kuin oma lapsi.
Kommentit (17)
Eräässä kunnallisessa päiväkodissa oli äiti+taapero samassa ryhmässä. Ongelma oli oikeastaan vain siinä että lapsi ei suostunut nukahtamaan ilman äitiä. Työtehtävät kun määräytyvät vuoron mukaan niin se oli hankala jos äiti oli muuta tekemässä kun
nukkarissa.
eli ei siis kuitenkaan ole ns. yksityinen.
tiedän siellä olleen ainakin 2 " tätiä" joiden lapset oli myös ,
kyseessä vielä pienehkö päiväkoti.
toisella oli 2 lasta, toinen omassa ryhmässä ja toinen isommissa...
toisella ollut lapsi omassa ryhmässä jo 2 vuotta...
eli mahdollista ainakin täällä!
nyt olen samassa talossa kun kuopus hoidossa ja hyvin meilä sujuu ei ongelmia. jokainen tyylillään. on muuten ihan kunnallinen päiväkoti.
Toisaalta työskentelen itse yksityisenä perhepäivähoitajana ja hoitoryhmääni kuuluu 1 oma 4v lapsi kolmen hoitolapsen lisäksi. Homma toimii, alusta asti olen tehnyt lapselleni selväksi, että hoitopäivän aikana hän on yksi hoitolapsista ilman erityisoikeuksia. ( Paitsi, että kutsuu minua luonnollisesti äidiksi ). Näin takaan tasapuolisen kohtelun kaikille lapsille eivätkä hoitolapset tunne itseään ulkopuolisiksi omaan lapseeni verrattuna.
Hoitajalla oli oma lapsi samassa ryhmässä ja kyllä se lapsi huuteli koko ajan äitiä. Nainen varmasti yritti pitää kaikki saman arvoisina, mutta ei oikein onnistunut. Ärsytti, kun sen lapsi kinusi äitinsä syliin ja kuin huomaamattaan lapsi saikin syliä enemmän kuin muut. t: sivusta seurannut
Äiti ja lapsi voivat itse olla täysin sinut asian kanssa, mutta toiset lapset ja heidän vanhempansa ei.
Voi myös olla, että äidille asia on ok, mutta lapsi kokee hylätyksi tulemisen tunteita kun äiti ei olekaan vain häntä varten päiväkodissa.
Yhdessä päiiväkodissa seurasin tällaista tilannetta opiskelijana...2v poika joka huusi kokoajan äitinsä perään, ei leikkinyt, syönyt ei mitään. äitikin jo itkua tuhersi että olikohan viisas ratkaisu, oli vielä toisesta p-kodista vaihtanut oman poikansa samaan paikkaan missä itse on. Minä en ainakaan haluaisi jos olisin töissä niin oma lapsi olisi samassa ryhmässä- lapsihan olisi kokoajan mustis kun hoitasit toisia lapsia, etkä kokoajan omaasi
Ensinnäkin ryhmä on pienempi, meno ei ole niin hektistä eikä taistelu hoitajan huomiosta. Toiseksi pph työskentelee omassa kotonaan, missä lapsi on omalla reviirillään, ja siksikin varmempi. Päiväkodissa pienelle lapselle on varmasti todella hämmentävää tulla kohdelluksi yhtä-äkkiä vain yhtenä hoitolapsena. Luonnollista on siinä tilanteessa hakea enemmän sitä äidin huomiota.
on ollut omia lapsia. Kaikki mennyt aina hyvin :) Oman lapsen kanssa en menisi samaan pvkotiin saatika samaan ryhmään. Joka välissähän se oma huutelis äitiä.
in yksi yksiryhmäinen päiväkoti. Sanottiin myös että lapsi kärsii siinä jonkun verran koska äiti vaistomaisesti ottaa vähän etäisyyttä omaan lapseen ettei vaan kukaan pääse sanomaan että lellii omaansa eli tutkimusten mukaan kuri esim on omalle tiukempi.
Toisilla toimii hyvin, toisilla huonosti. Riippuu niin monesta eri tekijästä, kun on sopassa useita ihmisiä.
Itse en henkilökohtaisesti haluaisi niin, kun omani on niin temperamenttinen lapsi että törmäyskurssilla oltaisiin joka päivä. Riittää että törmäillään iltaisin, ja lastani rakastan yli kaiken.
Joskus olen miettinyt että ovatkohan he isompina " katkeria" kun äiti on hoitanut vieraita, siis silloin ku he olivat siis pieniä
tosin vain n. 2 kk:n ajan viime kesänä, kun päiväkodin lapsiryhmät oli yhdistetty. Muuten työskentelen pikkuisten ryhmässä ja näen poikaa vain vilaukselta silloin tällöin. :)
KUN ON TÖISSÄ!!!