Lue keskustelun säännöt.
Kuinka usein sinulla on itkuinen tunne ihan pinnan alla?
16.02.2016 |
Itselläni tätä on etenkin nykyään ihan liian usein, ollut jo vuosia. Ulospäin näytän varmaankin yleensä suht ookoolta, mutta sisällä on loputtoman tuntuinen lohduton itku, jolle en vaan voi mitään. Kun elämäni on mitä on, ja vain osaan voin vaikuttaa, eikä se osa niin kovin iso ole.
Kommentit (12)
Eipä ole enää järin usein, siis sen jälkeen kun lopetin pillerit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellainen "huono" itkuinen tunne onneksi tosi harvoin - joskus, jos elämä tuntuu mättävän oikein pahasti, niin silloin saattaa tuntua tuolta. Muuten olen todella herkkispompula, joten saatan itkeä tirauttaa liikutuksesta vaikka jollekin mainokselle.
Todella usein kulkee tuo olo mukana. Noin kerran kuussa täysin outona hetkenä se itku sitten tulee ulos ja sen jälkeen on hetken parempi olla.
On ollut usein, ja oli kauan. Kävin terapiassa ja siellä sain itkeä itkut pois. IHan vuosien ajalta ja lapsuudesta asti. Helpotti. Nykyään on helpompi antaa itkun tulla, mutta kas, ei onneksi enää itketäkään niin paljoa. Eikä kaikki kyyneleet ole pahasta. Joskus se on ainoa minkä pystyy tekemään tai voi itselleen sallia. Tsemppiä!
Joskus melkein koko ajan. Ja kyllä välillä se oikea itkukin tulee. Välillä on tietysti parempia päiviä. Mutta sanoisin, että itken sisäisesti keskimäärin monta kertaa viikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus melkein koko ajan. Ja kyllä välillä se oikea itkukin tulee. Välillä on tietysti parempia päiviä. Mutta sanoisin, että itken sisäisesti keskimäärin monta kertaa viikossa.
Jotenkin noin. Elämä on niin kovaa, niin yksinäistä ja siinä on ollut minulla niin paljon kestettävää, ihan liikaa omalta osaltani. Yhdessä vaiheessa elämäni oli jo aika hyvää, tästä on muutama vuosi aikaa, mutta sitten tuli paljon, liian paljon kaikkea uutta murhetta. En tosiaankaan enää edes usko tämän muuttuvan miksikään muuksi, korkeintaan entistä huonommaksi.
ap
Ei itkuinen olo, mutta yleinen kalvava tyhjyyden tunne kyllä on esimerkiksi juuri tällä hetkellä. Määrittelemätön kaipuu johonkin, jota ei ole ja samalla ontto yksinäisyys. En ole varsinaisesti yksinäinen, minulla on ympärilläni ihmisiä, mutta...jotakin vain puuttuu.
Vähän niinkuin välillä näkisit vilahduksia paikasta, jonne kuuluisit, mutta et koskaan saa kuvasta kiinni ja se karkaa juuri näppiesi ulottuvilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä puolet ajasta viimeisen vuoden aikana. On rankkaa, pari kolme isoa elämänkriisiä päällekkäin. Olen niin tekopirteä, että uskon siihen jo itsekin, mutta paljon ei tarvita ja olen kyynelissä. Tunne vain naamioituu helposti joksikin muuksi, paljon uhkaavammaksi. Kun muistutan itseäni, että joo olen ahdistunut ja kuuluukin olla kunnes asiat saadaan ratkaistua jotenkin, tulee itku silmän rajamaille. Välillä se on huojennusitkua välillä surua välillä kiukkua tai huolta ja milloin mikäkin yhdistelmä.
Kohtalotovereita ainakin täällä, onko se sitten hyvä... mutta tuntuu silti tietyllä tavalla hyvältä, kun ei ole yksin tällaisen kanssa. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotovereita ainakin täällä, onko se sitten hyvä... mutta tuntuu silti tietyllä tavalla hyvältä, kun ei ole yksin tällaisen kanssa. ap
Kyllä yhdeksäistä ainakin lohduttaa tieto, ettei ole mitenkään erityinen. Ihan tavalliset reaktiot epätavallisessa tilanteessa. Kun ahdistaa, laita käsi vastakkaiselle olalle ja kuvittele että se on minun. Voisi se ihan hyvin ollakin. Hartiaterapiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohtalotovereita ainakin täällä, onko se sitten hyvä... mutta tuntuu silti tietyllä tavalla hyvältä, kun ei ole yksin tällaisen kanssa. ap
Kyllä yhdeksäistä ainakin lohduttaa tieto, ettei ole mitenkään erityinen. Ihan tavalliset reaktiot epätavallisessa tilanteessa. Kun ahdistaa, laita käsi vastakkaiselle olalle ja kuvittele että se on minun. Voisi se ihan hyvin ollakin. Hartiaterapiaa.
Kiitos. Kunpa tuntisinkin oikeassa elämässä jonkun riittävän samankaltaisen, sellaisen joka todella tajuaa näitä ja käy läpi samanlaisia asioita, mutta lähipiirini koostuu erittäin hyvin menestyvistä ihmisistä. Ja muutenkin luottamukseni ihmisiin on nykyään vähintäänkin rajoittunutta, sillä siihen olen omien kokemuksieni myötä oppinut. ap
On. Mutta olen menettänyt kyvyn itkeä kun se on aina taistelun takana. Vaikka se varmasti helpottaisi oloa. Toisaalta herää kysymys että miksi pidätät itkuasi? Saahan sitä itkeä jos siltä tuntuu.