Anoppi ei mm. peseydy, mutta kritisoi koko ajan muita
Kun hän tuli kotiimme, niin haukkui asuntoamme "sikolätiksi", vaikka tiskit oli tiskattu, pyykkikori tyhjä ja muutamaa päivää aiemmin oli imuroitu ja pesty lattiat (itse asiassa imuroin pikaisesti vielä juuri ennen hänen tuloaan). Hän itse kuitenkin kävelee kengät jalassa sisällä ja siitä ei saisi huomauttaa ja tuli valmiiksi likaisin (rasvaisin) hiuksin ym. eikä käynyt koko kuuden päivän (!) aikana kertaakaan suihkussa tai pessyt hampaitaan tai edes harjannut hiuksiaankaan.
Hän mieluusti halusi huseerata keittiössä, mutta jätti likaisen siivousrätin lillumaan astioiden keskelle ja muutenkin kaiken hujan hajan. Kun roskis oli puolitäynnä, niin hän kävi viemässä sen eteiseen. Joskus kävi niin, että ihmettelin, mikä käy nenään, niin roskis olikin eteisessä. Ihmettelin, miksi sitä ei voi pitää roskiskaapissa, mutta en saanut vastausta.
Lisäksi mieheni oli antanut hänelle neuvon, että kuulemma mitään mun neuvojani ei tarvitse noudattaa, joten ihmettelin, miksi anoppi ei reagoinut mitenkään, jos sanoin, että anna olla tai että tiettyä tavaraa ei kuulu laittaa johonkin tiettyyn paikkaan. Veitset hän jätti pöydän reunoille lojumaan toistuvasti, vaikka perheessä on pieniä lapsia.
Sitten lähtöpäivänä hän alkoi vielä haukkua minua hulluksi, kun purskahdin itkuun, kun mieheni oli läksyttänyt ja haukkunut minua anopin nähden. Sitten he vain molemmat ilkkuivat, että mut pitää viedä "hoitoon", kun olen niin hullu. Ainoa syy "hulluuteeni" on se, kun alan itkeä, jos mua nöyryytetään sukulaisten nähden. Anopin mielestä aikuinen, joka itkee on mielisairas ja hermoheikko ja joutuisi suljetulle osastolle. Hän itse on kivikasvo, joka ei koskaan itke, mutta ei juuri naurakaan tai edes hymyile juuri ikinä. En toki vastaavassa tilanteessa julkisella paikalla varmaan itkisi. Yritin selittää, että mä vain ilmaisen tunteeni, enkä ole koskaan tiennyt, että se on jotenkin kiellettyä.
Anoppilassa anoppi ja appi myös alkavat kovaan ääneen ilkkua, jos poikamme edes noin vuoden ikäisenä itki jotakin. He eivät osanneet lohduttaa tai ottaa syliin, vaan rupesivat ilkkumaan lasta! Mä toki otin pojan epäuskoisena syliini ja menin toiseen huoneeseen. Miltä kuulostaa ja oliko anoppini sittenkin oikeassa? En ole ennen tavannut hänen kaltaisiaan aiemmin.
T. Eräs, jolla oli rankka viikko *huh*
Kommentit (30)
Tämä tilanne tuntuu jotenkin todella toivottomalta, kun siis anopin mielestä olen ihan kelvoton ihminen kaikin puolin ja en ymmärrä, miten mä voisin ns. "puhdistaa maineeni" hänen silmissään. Kun sitten kysyn sitä suoraan, että mitä mun pitäisi tehdä, niin hän sanoo, että "johan tuo on nähty".
Eli siis mun pitää varmaan vain niellä ylpeyteni ja kuunnella moittimista ja haukkumista ilman että ilmekään värähtää. En silti haluaisi muuttua samanlaiseksi zombieksi kuin hän itse on (tyhjä katse, ilmeettömät kasvot). Hän on itse miehensä siivellä ikänsä elellyt pitkäaikaistyötön ja mä oon sentään käynyt töissä parikymppisestä ja opiskellut yliopistossa sekä yritän aina kunnianhimoisesti hoitaa hommat mahdollisimman hyvin tilanteeseen nähden. Mutta hänelle ei riitä mikään. :( t. Ap
Olisit passittanut miehen samalla obenavauksella anopin perässä ulos, kamalia ihmisiä!
Siis sun anoppi ja mies kuulostaa lähinnä mielenterveyspotilailta. Sä kylläkin kuulostat ihan normaalilta. Lapsi kainaloon ja ero. Muuten sä sekoat itsekin...
Olisit sanonut mutta joo,sää et peseydy.
Vierailija kirjoitti:
Miksi he teillä viikon olivat? Olisit käskenyt lähtemään kotiin. Ihme mieskin sinulla
Alunperin lastenhoitoapuna (ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen), mutta anoppi tulikin itse flunssaan kahden päivän jälkeen, niin makasi sängyssä (välillä tv:tä katsellen) viimeiset nelisen päivää lähes yötä päivää, tekemättä yhtään mitään. Mulla ei valitettavasti ole meidän perheessä niin paljoa sananvaltaa, että oisin voinut päättää hänen pois lähtemisestään. Mun mies päättää sellaiset asiat käytännössä yksin. Mutta mies kyllä anopin kanssa puhui mustä ikävästi sekän naamatusten että myös ilmeisesti selän takana. Ne nukkuivat vierekkäin parisängyssä yötkin (lol, sivuseikka sinänsä) - mä nukuin toisessa huoneessa. T. Ap
Lähde menemään. Pääset eroon molemmista.
Kuule kun toista ihmistä ei voi muuttaa niin miksi et muuttuisi itse? Älä enää anna anopillesi energiaa ja päästä tunteisiin, sano vaan suoraan mitä mieltä olet. Paikka on kuin sikolätti, taasko se vanha kurppa tuli tänne haukkumaan. Ota persesilmä käteen ja katso, siistiä täällä on. Jos roskat on eteisessä niin heitä ne käytävään tai ulos. Roskathan ne täällä haisi, luulin että se oli anoppi kun et pese itseäsi. Helvetti mikä haju. Voi olla virkistävääkin.
Kävi muuten ilmi sellainenkin, että mun miehellä ei ollut mitään vakavampaa tyttö- tai naisystävää ennen minua. :O Koskaan aiemmin ei ollut mieheni kuulemma vienyt ketään "näytille" ennen minua. Ja siis mieheni oli 31, kun tapasimme. Mies on siis ilmeisesti minulle valehdellyt aiemmista naissuhteistaan, nimittäin ihmettelin, kun hän vaikutti oikeasti melkeinpä "peräkammarinpojalta" monessakin suhteessa, kun tapasimme. T. Ap
Nukkuivat yöt yhdessä parisängyssä? Että mitähän vittua?
Vierailija kirjoitti:
Kuule kun toista ihmistä ei voi muuttaa niin miksi et muuttuisi itse? Älä enää anna anopillesi energiaa ja päästä tunteisiin, sano vaan suoraan mitä mieltä olet. Paikka on kuin sikolätti, taasko se vanha kurppa tuli tänne haukkumaan. Ota persesilmä käteen ja katso, siistiä täällä on. Jos roskat on eteisessä niin heitä ne käytävään tai ulos. Roskathan ne täällä haisi, luulin että se oli anoppi kun et pese itseäsi. Helvetti mikä haju. Voi olla virkistävääkin.
Haha, olet oikeassa. :D Harmi (tai "harmi" siis, ts. helpotuksen huokaus), kun anoppi ehti jo lähteä. :) t. Ap
Miten saatat olla miehesi lähellä, jos nukkui tuon saastekasan vieressä? Kai annoit palautetta?!
Vierailija kirjoitti:
Lähde menemään. Pääset eroon molemmista.
Komppaan, anopilla ja miehelläsi on selkeästi mielenterveysongelmia. Otat lapsen kainaloon ja lähdet. Kyllä sinä yksinkin selviät. Uskallan väittää, että pärjäät yksin jopa paremmin kuin tuollaisen miehen kanssa.
Minun anoppi oli työtön tavatessamme 1. kerran ja kouluttamaton, mutta hän on aina ollut mulle mukava. Anoppi on nyt saattohoidossa :(.
DI-nainen.
Oikeasti, hirveää. Olet toiminut aivan oikein, eikä sinun tarvitse kuunnella haukkuja anopilta eikä mieheltäsi. Miksi miehelläsi on päätäntävalta asioihin? Kohteliaisuus on eri asia, kuin kuunnella nöyryyttämistä, kenenkään taholta. Minä en kuuntelisi mieheltä tuollaista puhetta hetkeäkään, en nyt tarkoita, että ottaisin heti eron, mutta en hyväksyisi sitä enkä alistuisi. Nosta leuka ylös ja lopeta alistuminen.
Lähde menemään. Hyi, likainen anoppi! Pahinta maailmassa, yäk. Miten edes voit enää nukkua siinä sängyssä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä tilanne tuntuu jotenkin todella toivottomalta, kun siis anopin mielestä olen ihan kelvoton ihminen kaikin puolin ja en ymmärrä, miten mä voisin ns. "puhdistaa maineeni" hänen silmissään. Kun sitten kysyn sitä suoraan, että mitä mun pitäisi tehdä, niin hän sanoo, että "johan tuo on nähty".
Eli siis mun pitää varmaan vain niellä ylpeyteni ja kuunnella moittimista ja haukkumista ilman että ilmekään värähtää. En silti haluaisi muuttua samanlaiseksi zombieksi kuin hän itse on (tyhjä katse, ilmeettömät kasvot). Hän on itse miehensä siivellä ikänsä elellyt pitkäaikaistyötön ja mä oon sentään käynyt töissä parikymppisestä ja opiskellut yliopistossa sekä yritän aina kunnianhimoisesti hoitaa hommat mahdollisimman hyvin tilanteeseen nähden. Mutta hänelle ei riitä mikään. :( t. Ap
Ei pahalla, mutta tässäkohtaa mun suu loksahti auki. Siis "miten voisit puhidstaa maineesi HÄNEN SILMISSÄÄN" ?! Anteeksi, mutta missä sun itsekunnitoukses on, hyvä nainen sentään? Anopin pitäis puhidstaa maineensa SINUN silmissäs, ja miehes myös, tosi huolestuttavaa että alistut noin paljon heidän tahtoonsa.
Oletko piika? Kodinhoitaja? Siivooja? Et. Olet äiti, nainen, oman kotisi tasavertainen omistaja ja sulla on oikeus päättää ihan samanlailla ku miehelläs että ketä teillä asuu ja ketä ei. Älä nyt helkkari vieköön alistu enää toisten tahtoon, kai sulta omiakin mielipiteitä löytyy ja suu jolla muodostaa nämä mielipiteet lauseiksi ja sanoiksi.
Seuraavan kerran kun anoppi tulee sua sun kotiin haukkumaan,niin sanot sille että "mun ei tarvitse tällaista kuunnella omassa kodissani, ole hyvä ja poistu". Jos akka ei lähde, niin sanot sitten että "selvä, minä lähden. helpompi teidän sitten keksiä musta paskaa täällä kahdestaan, saattekin jatkaa sitä niin kauan ku lystää." ja otat ja häivyt! Tollasta tarvi kenenkään sietää! Huh..
Ainiin, ja et itke enää heidän nähden. Puret hammasta ja nielet kyyneleet ja naurat vaikka niille päin naamaa ja sanot että "vittu olette lapsellisia/naurettavia, mukavaa päivänjatkoa" ja lähdet. Sitten annat kyyneleiden virrata, koska jos "osoitat heikkoutesi" tommosten silmien edessä, tulet aina olemaan heidän silmissään se raukkaparka, reppana, joka on niin herkkä ja heikko että ihan itkut tursauttaa kun vähän sättii. (En siis itse todellakaan vähättele anoppisi ja miehesi käyttäytymistä, mutta uskon että he vähättelevät). Tsemppiä vielä, ja jos asiat ei muutu niin löydät kyllä voimaa jossain vaiheessa nousta heitä vastaan ja häipyä ikihyviksi lapsesi kanssa heidän elämästään. T: 17
Tajuat itsekin että heillä ei ole kenelläkään päässä asiat kunnossa. Ei miehellä eikä sen vanhemmilla. Sinuna lähtisin. Sinä ja lapset ansaitsette parempaa. Tuollanen ei ole normaalia.
Suu on myös artikulointia varten, ei pelkät sormet ja näpyttely aina riitä. Jälkiruikutus on yleensä säälittävintä kamaa, miksei diskurssia harrasteta AIKANAAN??
Miksi he teillä viikon olivat? Olisit käskenyt lähtemään kotiin. Ihme mieskin sinulla