Saako "kunnollisesta" ja "hyvästä" miehestä erota?

Saa. Vaikutatte todella erilaisilta ihmisiltä. 

Mielestäni teidän kannattaisi hakeutua parisuhdeneuvojan luokse keskustelemaan tilanteesta.

Yhteisestä harrastuksesta voisi olla apua. Ehdotan liikuntaa, koska liikkuminen nostaa mielialaa molemmilla.

Seksittömyys on mielestäni kamalaa. Ihmettelen, miksi mies haluaa jatkaa tuollaisessa parisuhteessa, jos seksi kiinnostaa häntä edelleen.

En jäisi suhteeseen talon vuoksi, koska materian vuoksi jääminen on mielestäni tietynlaista prostituutiota. 

Hei, tunnistin tuosta paljon itseäni. Silä erolla että me olemme olleet yhdessä vasta reilut kolme vuotta. Olen kiinnostunut kulttuurista, liikunnasta, hyvinvoinnista yms. Minulla on paljon ystäviä ja kiinnostuksenkohteita. Opiskelen. Mies käy työssä, jota inhoaa, mutta ei tee mitään muuttaakseen asiaa. Ei halua mennä opiskelemaan, koska ei ole "varma" mitä opiskelisi, mutta ei halua myöskään ottaa selvää mitä se voisi olla. Ei ole kiinnostunut juuri mistään, käy onneksi lenkillä välillä ettei nyt ihan sohvaperunakaan ole. Arki on ok, mutta jotenkin tylsää. (ja kyllä, tiedän mitä on perusarki mutta jokin lisäarvo sillä toisella ihmisellä tulisi olla omassa elämässä). Kyllä olen itsekin miettinyt että "onko tämä tässä". En osaa sanoa mitä sinun tulee tehdä. Itsekään en tiedä mitä teen. 

Vierailija kirjoitti:

Niin no..siinä otsikossa se kysymys jo tulikin, johon kaipailisin mielipiteitä. Minulla siis miehenä maailman kiltein ja hyvin mies. Osallistuu kotitöihin, hoitaa lapsia, käy töissä, huolehtii perheestä jne. Mies on yrittäjä, josta johtuen aikamoinen työnarkomaani. Tosin illat on kotona käymättä missään, koska miehellä ei sosiaalista elämää työn ulkopuolella ole. Mieheni on hyvin tasapaksu ja "kaikki käy"-mies. Omia mielipiteitä ei ole eikä omia kiinnostuksen kohteita työn ulkopuolella. Kaikki mikä kiinnostaa liittyy työhön, joka tietenkin yrittäjällä on tietyllä tapaa hyväkin asia mutta.. itse olen kupliva ja hyvin ulospäinsuuntautunut ihminen. Olen enemmän adhd-tyyppiä kuin paikallaan jurottajaa.

Mieheni ja minä olemme siis kuin eri puusta veistettyjä, ennen pidin tätä hyvänä asiana, nyt minua alkaa viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta enemmän ahdistamaan. Tai oikeastaan ei edes ahdista, ei vain kiinnosta. Mieheni ei kiinnosta minua enää lainkaan. Hänen huumorintajunsa on ollut aina ihan omituinen mielestäni, myöskään seksi ei ole meitä yhdessä pitävä asia koska sitä ei enää ole ollut aikoihin minun lakattua haluamasta häntä. Mieheni nukkuu sohvalla koska nukumme molemmat paremmin ilman toisen tuhinoita/kuorsausta. Minulla on paljon ystäviä ja heillä myös puolisot mutta edes paras ystäväni ei tunne miestäni koska mieheni ei koskaan osallistu yhteisiin illanviettoihin tms tai ystäväni käydessä kylässä mieheni on hiljaa omissa oloissaan. Mieheni ei osaa keskustella koska häntä ei kiinnosta mikään niin ei ole keskustelun aiheitakaan..siis työn ulkopuolella. Ei politiikka, ei urheilu, ei mikään! Mieheni on unelmavävy, mutta niin armottoman tylsä.

Niitä yhdessä pitäviä tekijöitä, "liimoja" on siis tasan kaksi tai kolme. Pienehköt lapset ja asuntolaina, minun näkökulmasta minun unelmakotini, josta luopuminen olisi minulle suurin tuska. Ja tietenkin se tottumus. Olemme olleet yhdessä miltei viisitoista vuotta mutta silti keski-ikään on vielä matkaa. Oleminen ilman miestäni olisi outoa, mutten niinkään tied tulisiko minulla häntä ikävä rakkauden tähden.

Mielipiteitä tähän tilanteeseen, Olisitteko tilanteessani tyytyväisiä tähän vai olisiko todella se "normaali" avioliitto sekseineen ja riitoinen vielä jossain minua odottamassa.

Tuossapa tuo syy boldattuna. Kais tiesit, että hoitamatön uniapnea tappaa ja että sitä voi hoitaa kun vaan menee lääkäriin.

Et ole ainakaan ainoa joka ajattelee noin. Täältä löytyy 4-kymppinen, joka tuntee juurikin samoja tuntemuksia.

Mies on työnarkomaani, jolla ei ole mitään muuta kuin työ. Hänen kanssaan ei voi puhua mistään. Meillä ei käy vieraita, paitsi minun ystäviäni. Emme käy yhdessä missään. Koko mies ärsyttää jähmeyden ja puhumattomuuden vuoksi. Seksuaalinen halu häntä kohtaan onkin hiipunut jo vuosia sitten.

Mikä saa sinut edellinen kommentoija pysymään suhteessa? Ajatteletko ettet löydä parempaa vai oletko ihan tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen suhteessa siihen että yksi elämä täällä eletään?! Itse puntaroin juuri sitä että kuinka kauan mielen pitää pysyä tällaisena että uskaltaa sanoa tämä riittää. Muuttuuko tämä olo joskus? Toki hetkittäin on niitä hyviäkin juttuja ja jopa seksiä joskus harvoin mutta suurimman osan ajasta ollaan puhumatta toisille ja sitä kautta hiljaa omillamme...