Jos saisit mahdollisuuden valita koulu- ja opintopolkusi vielä uudestaan, mihin ammattiin olisit hakeutunut ja miksi?

Olisin tehnyt lapset jo 20 vuotiaana. Nyt on kaksi korkeakoulututkintoa ekonomi/juristi, muttei töitä. Olisi edes se perhe.

Luokanopettajaksi olisi pitänyt kouluttautua. Ehkä ainut, jolla nykyään voisin työllistyä, kun sairaanhoitajaksi tai lähihoitajaksi (saati lääkäriksi) minusta ei ole.

T.Työtön humanisti

Hakisin oikeustieteelliseen. Luulin silloin nuorempana, etten oppisi kaikkea ulkoa jne. mutta nyt huomaan, että oisin varmaan päässykin sisään, jos olisin sinne hakenu. Ei ehkä sillon ollu motivaatiot ulkoa opetteluun kohillaan.

Olisin välivuonna panostanut yliopiston pääsykokeisiin ja hakenut lukemaan joko suomen kieltä, ruotsin kieltä tai kasvatustiedettä. Itsetunto oli niin heikoilla parikymppisenä etten luottanut itseeni tarpeeksi hakeakseni yliopistoon. Kirjoitin eximian paperit lukiosta joten hyvät mahkut mulla yliopistoon olisi tuolloin ollut! Tällä hetkellä olen työtön, opiskelin itselleni palvelualan amk-tutkinnon, eipä ollut mitään järkeä.

Miehenä olisin jäänyt armeijan leipiin. Tähän mennessä olisin saanut lomailla valtion pitkillä lomilla noin vuoden enemmän, kuin täällä yksityisellä sektorilla. Olisin säästynyt 5 vuoden opiskelulta ja eläke koittaisi 5 vuoden päästä, nyt sitä joutuu odottelemaan vielä 17 vuotta. Vittu kun olin tyhmä aikoinaan.

Vierailija kirjoitti:

Hakisin oikeustieteelliseen. Luulin silloin nuorempana, etten oppisi kaikkea ulkoa jne. mutta nyt huomaan, että oisin varmaan päässykin sisään, jos olisin sinne hakenu. Ei ehkä sillon ollu motivaatiot ulkoa opetteluun kohillaan.

Aivan sama! 

Kun asiaa mietin niin olisi pitänyt mennä lukioon. Valitettavasti ei niihin koulukirjoihin yms olisi ollut rahaa vaikka olisinkin noin valinnut. Eli en olisi voinut päättää toisin kuitenkaan.

Aina on kuitenkin kiva miettiä millaista elämä olisi ollut jos olisin voinut opiskella unelma-alaani.

Olisin hakenut ammattikorkeaan opiskelemaan esim. tradenomiksi, valmistunut ja olisin todennäköisesti työelämän virrassa.

Sen sijaan menin oikikseen, ahdistuin, enkä saanut opintoja päätökseen. Nyt pyörin kotona itsetunto nollissa (vailla työkokemusta) ja hoidan perhettä ja perheen asiat. 

Olen KTM kansataloutiede pääaineena. Jos nyt valitsisin, olisin opiskellut yliopistolla tilastotiedettä ja tietojenkäsittelytiedettä tai vaihtoehtoisesti sitten kauppiksessa laskentatoimea, juridiikkaa ja tietojärjestelmätiedettä. Noilla kompinaatiolla olisi tarjolla enemmän työtä.

Olisin kouluttautunut psykologiksi. Ok palkka ja töitä ilmeisesti on, ja ala kiinnostaa. Tietysti sitä voisi vieläkin vaihtaa alaa, mutta ajatus vuosikausien opiskelusta ja kituuttamisesta kauhistuttaa. En saisi mitään tukia ja työ on nytkin liian kuormittavaa, saati jos pitäisi opiskella vielä tähän päälle.

Mikä teitä estää vaihtamasta alaa?

Olen itsekin työtön humanisti. Alaa valitessa vaivasi sama kuin näköjään monta muutakin: olin liian epävarma edes hakeakseni "vaativalle" alalle. Pelkäsin epäonnistuvani, ja perheelläni oli/on tapana ottaa aina ilo irti joka epäonnistumisestani. Myöhemmin olen jättänyt lapsuudenperheen kokonaan taakseni, emme ole enää missään tekemisissä. Pikkuhiljaa itsevarmuus on iän myötäkin kasvanut ja nyt teen avoimessa luonnontieteellisen alan opintoja ja aion hakea väylän kautta opiskeluoikeutta. En aio lopettaa elämistä ennen kuin olen edes keski-ikäinen, enkä anna nuoruuden virheiden määrittää koko elämääni!

Olisin alkanut omalla alallani virkamieheksi. Sen lisäksi, että nyt kuuntelen tuon töissä vastapelurina olevan laiskan virkamiehen vittuilua, yritän saada sen joskus kiinni lomien ja vuorotteluvapaidensa keskeltä ottamaan kantaa johonkin johon se ei uskalla ottaa kantaa, niin joudun kaiken tuon kestämään pienemmällä palkalla, tulosvastuulla ja olemattomalla vapaa-ajalla.

Toimintaterapeutiksi tai puheterapeutiksi. Kummastakin pulaa ja yksityisenä voi toimia ja töitä on enemmän kuin pystyy ottamaan vastaan, ihan kaikilla. Toki tämäkin voi olla ihan eri 20v päästä, silloin tuskin KELA korvaa yksityistä terapiaa, joten sittenhän töitä on sen verran mitä rikkailla varaa maksaa.

Olisin lähtenyt taideopiskelijaksi. Rahaa luultavasti ei olisi tullut mutta parempi elämä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä teitä estää vaihtamasta alaa?

Olen itsekin työtön humanisti. Alaa valitessa vaivasi sama kuin näköjään monta muutakin: olin liian epävarma edes hakeakseni "vaativalle" alalle. Pelkäsin epäonnistuvani, ja perheelläni oli/on tapana ottaa aina ilo irti joka epäonnistumisestani. Myöhemmin olen jättänyt lapsuudenperheen kokonaan taakseni, emme ole enää missään tekemisissä. Pikkuhiljaa itsevarmuus on iän myötäkin kasvanut ja nyt teen avoimessa luonnontieteellisen alan opintoja ja aion hakea väylän kautta opiskeluoikeutta. En aio lopettaa elämistä ennen kuin olen edes keski-ikäinen, enkä anna nuoruuden virheiden määrittää koko elämääni!

Eihän mikään estä, mutta elämässä on kysymys kokonaisuudesta. Mtä olisi kannattanut tehdä silloin, kun todella saattoi käyttää koko nuoruuden tarmonsa opiskeluun ja mitä kannattaa tehdä nyt, kun lapset on pieniä ja asuntovelka maksettavana. Nyt lähemmäksi nelikymppisenä myös alan vaihdosta olisi ammatillisesti enemmän harmia kuin hyötyä - about viisi vuotta pois työelämästä ja takaisin palatessa parasta ennen päivä alkaisi lähestyä. 

Lääkikseen. Ehkä sillä ammatilla olisi saanut naisen

Vierailija kirjoitti:

Lääkikseen. Ehkä sillä ammatilla olisi saanut naisen

Taas yksi ikäväluonteinen ja/tai pienimunainen mies, joka ei osaa katsoa peiliin vaan kuvittelee että vika on naisissa, kun hän ei kelpaa. Niinpä niin. ;)

Vierailija kirjoitti:

Mikä teitä estää vaihtamasta alaa?

Olen itsekin työtön humanisti. Alaa valitessa vaivasi sama kuin näköjään monta muutakin: olin liian epävarma edes hakeakseni "vaativalle" alalle. Pelkäsin epäonnistuvani, ja perheelläni oli/on tapana ottaa aina ilo irti joka epäonnistumisestani. Myöhemmin olen jättänyt lapsuudenperheen kokonaan taakseni, emme ole enää missään tekemisissä. Pikkuhiljaa itsevarmuus on iän myötäkin kasvanut ja nyt teen avoimessa luonnontieteellisen alan opintoja ja aion hakea väylän kautta opiskeluoikeutta. En aio lopettaa elämistä ennen kuin olen edes keski-ikäinen, enkä anna nuoruuden virheiden määrittää koko elämääni!

Minä vaihdankin alaa, mutta ei ole enää varaa 5-7 vuoden opintoihin, koska on asuntolaina ja koska olen jo 35-vuotias. 

Minulla on nyt sekä maisterinpaperit että tutkinto ammattikorkeakoulusta. Kaikki ihmiset eivät vain pysty kaikkeen. Minä en pysty työskentelemään lähihoitajana tai sairaanhoitajana. Olisin niissä niin huono, että kaikki kärsisivät. Eikä minusta ole putkimieheksi tai mihinkään tekniseen työhön. 

Kaikenlaisia hanttihommia olen yrittänyt hakea tarjoilijasta lastenhoitoon, mutta eipä tällaista 35-vuotiasta kahden tutkinnon naista oteta töihin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkikseen. Ehkä sillä ammatilla olisi saanut naisen

Taas yksi ikäväluonteinen ja/tai pienimunainen mies, joka ei osaa katsoa peiliin vaan kuvittelee että vika on naisissa, kun hän ei kelpaa. Niinpä niin. ;)

Mikähän tuossa taas syytti naisia yhtään mistään? Jos pienimunaiset eivät saa naisia, niin kai pienimunaisten täytyy kehittää jotain, mikä kompensoi sitä? Vaikka naisia saakin muutkin kuin lääkärit, niin eikö periaattessa ole ihan tervettä pohtia, miten muuttaa itseään, jos ei kelpaa? Se nimenomaan ei ole toisten syyttämistä, vaan itsensä. 

Olisin opiskellut kirjastonhoitajaksi.