Lue keskustelun säännöt.
Lapsen eroahdistustako (?)
11.02.2016 |
Seurustelen miehen kanssa jolla on aikasemmasta parisuhteestaan reilu kaksivuotias lapsi. Lapsi on meidän luonamme joka toinen viikonloppu. Nyt noin kolme viimeisintä kertaa kun olemme lapsen hakeneet äitinsä luota, on hän saanut kauhean itkukohtauksen eikä millään haluaisi lähteä, eli melkein väkisin joudutaan lapsi ottamaan mukaan.
Minusta tämä kuulostaisi eroahdistukselta, mutta lapsen äiti on nyt sitä mieltä, että lapsi ei yhtään tykkää olla meidän luonamme ja vihjaili jo että ehkä pahoinpitelemme lasta jotenkin kun lapsi noin voimakkaasti reagoi isän luokse tulemiseen.
Meidän luonamme lapsi on reipas, sen kanssa leikitään paljon yms. ja näyttää muutenkin, että se täällä viihtyy eikä kummallakaan meistä ole mitään ongelmia lapsen kanssa.
Olenko ihan väärässä, jos ajattelen että lapsi vain ahdistuu kun tietää joutuvansa eroon äidistään jonka kanssa viettää enemmän aikaa ja tämän takia itkee vai onko lapsen äidin väittämässä perää, että joku asia täällä meidän luonamme on huonosti, eikä lapsi sen takia halua tänne tulla.
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Aahhhh, näitä niiiiiin ihania uusioperhe iloja, nauti nyt !!! 😊
Yritän parhaani mukaan mutta eipä tuo lapsen äiti tästä tee yhtään helpompaa noilla omilla johtopäätöksillään :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku tosissaan ihmettelee, että avioerolapsi voi huonosti?
Voisiko olla kyse siitä, että kahden viikon väli on lapselle liian pitkä aika, joten hän aina vähän vierastaa isää hakiessa? Olisiko mahdollista, että isä viettäisi lapsen kanssa aikaa myös näiden viikonloppujen välillä, jolloin isä tulisi enemmän osaksi lapsen arkea ja tutummaksi, jolloin ei tarvitse ripustautua äitiin niin vahvasti?
Ainakin meidän perheen kohdalla oli kyse tästä, ja ratkaisu oli juuri tuo, että isä viettää lapsen kanssa enemmän aikaa.
Olisiko mahdollista, että lapsi kokee turvattomuutta erotilanteessa eikä tykkää, että häntä riepotellaan kahden paikan välillä kuin esinettä?
Miten se tuntuukin olevan niin, että jotkut ulkopuoliset tädit ajattelee usein ymmärtävänsä lapsen tarpeita ja tunteita paremmin kuin lapsen oma äiti? :)
Kannattaisiko tehdä niin, että yökyläilyn sijaan isä tapaisi lasta kerran viikossa päiväsaikaan ja ilman ylimääräisiä tätivahvistuksia. Parin kuukauden päästä voisi taas yrittää yövierailuja.
Itse huusin vielä 4-vuotiaana kuin syötävä, jos piti olla yötä erossa äidistä vaikka isä oli läsnä. Ja elin ydinperheessä. Lapset on erilaisia, sopeutuu eri tavoin asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisiko olla kyse siitä, että kahden viikon väli on lapselle liian pitkä aika, joten hän aina vähän vierastaa isää hakiessa? Olisiko mahdollista, että isä viettäisi lapsen kanssa aikaa myös näiden viikonloppujen välillä, jolloin isä tulisi enemmän osaksi lapsen arkea ja tutummaksi, jolloin ei tarvitse ripustautua äitiin niin vahvasti?
Ainakin meidän perheen kohdalla oli kyse tästä, ja ratkaisu oli juuri tuo, että isä viettää lapsen kanssa enemmän aikaa.
Olemme tätäkin miettineet että voisiko olla kyse juuri tuosta, mutta kun menemme lapsen kotiin niin lapsi juoksee iloisena isän syliin ja huutaa isää mutta sillä samalla sekunnilla kun sanottaan että laitetaan vaatteet päälle niin neiti vääntää itkua ja haluaa äitinsä syliin. Kun kotiin pääsemme niin kysyy äidistään ja iltaisin on välillä itkenyt äitinsä perään.
Mies on töissä tällä hetkellä, vain viikonloput vapaat joten emme voi viikolla lasta ottaa. Välimatkaakin on noin 130 kilometriä. Mies jää kuukauden jälkeen puolen vuoden lomalle, jolloin ajattelimme pidentää niitä viikonloppuja kun lapsi meillä on.
Pidentää viikonloppuja? Ja se on muka ratkaisu eroahdistukseen? Ajatteletteko lainkaan sen lapsen parasta?
Aikuiselle ei ole mikään temppu ajaa kerran viikossa tuo matka lasta tapaamaan iltapäiväksi. Isä voi sopia lyhennetystä työajasta tai muuttaa lähemmäs lasta tai tehdä pidempää päivää joinakin päivinä, että saa vapaata viikolla, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten se tuntuukin olevan niin, että jotkut ulkopuoliset tädit ajattelee usein ymmärtävänsä lapsen tarpeita ja tunteita paremmin kuin lapsen oma äiti? :)
Kannattaisiko tehdä niin, että yökyläilyn sijaan isä tapaisi lasta kerran viikossa päiväsaikaan ja ilman ylimääräisiä tätivahvistuksia. Parin kuukauden päästä voisi taas yrittää yövierailuja.
Itse huusin vielä 4-vuotiaana kuin syötävä, jos piti olla yötä erossa äidistä vaikka isä oli läsnä. Ja elin ydinperheessä. Lapset on erilaisia, sopeutuu eri tavoin asioihin.
Ei, en ole väittänyt olevani parempi kasvattaja vaan kerroin miltä tilanne mielestäni vaikuttaa. Ja jos lapsi itkee ja huutaa äitinsä perään niin ajattelin sen olevan eroahdistusta.
Itse koen, että miehen kihlattuna ja avopuolisona en ole ylimääräinen täti, vaan perheenjäsen.
Emme ala parin tunnin takia ajamaan kerran viikossa 130 kilometrin matkaa ees taas ja luulen että lapsi vaan hämmästyisi enemmän kun yhtäkkiä ei lähdetäkään isän luokse ja hetken päästä sitten taas lähdetäänkin, eli yökyläilyt jatkuu. Viikonloppuja pidennetään pikkuhiljaa yksi päivä kerrallaan. Ja niinkun sanoin, niin ei lapsi meidän luonamme oireile, muuta kun kyselee joskus äitinsä perään.
Vierailija kirjoitti:
Pidentää viikonloppuja? Ja se on muka ratkaisu eroahdistukseen? Ajatteletteko lainkaan sen lapsen parasta?
Aikuiselle ei ole mikään temppu ajaa kerran viikossa tuo matka lasta tapaamaan iltapäiväksi. Isä voi sopia lyhennetystä työajasta tai muuttaa lähemmäs lasta tai tehdä pidempää päivää joinakin päivinä, että saa vapaata viikolla, jne.
No tässä ei kukaan ole sanonut, että lapsella on eroahdistus, vaan olen kysynyt mielipiteitä että voisiko asia olla näin.
Olemme myös miettineet, että jos itku johtuu juuri tuosta vierastamisesta joten kun mies jää lomalle, niin pidennämme viikonloppua lapsen kanssa ensin yhdellä päivällä, eli esimerkiksi to-su ja katsomme miten lapsi reagoi tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei se viikonlopun pidentäminen oikein tunnu ratkaisulta, jos silloinkin näkee isäänsä vain parin viikon välein... Ja tuo, että ei voi vierailla arkena, kun menee sekaisin siitä, että ei aina lähdetäkään yökylään; ehkäpä se olisi lapselle vaan hyväksi kokea, että isän kanssa voi viettää aikaa myös lapselle tutussa ympäristössä eikä aina seilata kahden kodin väliä.
Jos lapsi on viikot päivähoidossa ja haette lapsen perjantaina, niin lapsi on siitä hoitoviikosta tosi väsynyt. Hän haluaisi olla kotona ja levätä. Reissut on raskaita noin pienelle lapselle, jolla on vain vähän mahdollisuuksia käsitellä niitä tunteitaan, varsinkin sellaisia vaikeasti hahmotettavia tunteita kuin ahdistus.
Mua säälittää nää lapset, jotka ei juuri koskaan saa olla kotona kaikessa rauhassa. Aina ollaan joko menossa jonnekin, tulossa jostain. Koko ajan pitää sopeuttaa ne omat tarpeet ja oma itsensä jonkun vieraan ihmisen toiveisiin ja tahtoon. Aikuinen tulisi ripeässä tahdissa hulluksi jos häneltä vaadittaisiin samaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei se viikonlopun pidentäminen oikein tunnu ratkaisulta, jos silloinkin näkee isäänsä vain parin viikon välein... Ja tuo, että ei voi vierailla arkena, kun menee sekaisin siitä, että ei aina lähdetäkään yökylään; ehkäpä se olisi lapselle vaan hyväksi kokea, että isän kanssa voi viettää aikaa myös lapselle tutussa ympäristössä eikä aina seilata kahden kodin väliä.
Lapsen äidin mukaan tämä on juuri se oikea ratkaisu, että lapsi viettää pidempiä aikoja täällä. Vähän vaan ihmetyttää että jos äiti luulee että pahoinpitelemme lasta ja lapsi ei tällä viihdy niin silti tahtoo että pidämme lasta täällä pidempään :D
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi on viikot päivähoidossa ja haette lapsen perjantaina, niin lapsi on siitä hoitoviikosta tosi väsynyt. Hän haluaisi olla kotona ja levätä. Reissut on raskaita noin pienelle lapselle, jolla on vain vähän mahdollisuuksia käsitellä niitä tunteitaan, varsinkin sellaisia vaikeasti hahmotettavia tunteita kuin ahdistus.
Mua säälittää nää lapset, jotka ei juuri koskaan saa olla kotona kaikessa rauhassa. Aina ollaan joko menossa jonnekin, tulossa jostain. Koko ajan pitää sopeuttaa ne omat tarpeet ja oma itsensä jonkun vieraan ihmisen toiveisiin ja tahtoon. Aikuinen tulisi ripeässä tahdissa hulluksi jos häneltä vaadittaisiin samaa.
Niin, voihan se johtua väsymyksestäkin, mutta nää taas sitten on niitä asioita mihin lapsi ei itse voi vaikuttaa, enkä kyllä minäkään. Miehellä ja lapsen äidillä on mustaa valkoisella, että joka toinen viikonloppu lapsi on isänsä kanssa ja tähän järjestelyyn on mieskin ollut tyytyväinen.
Nyt tosiaan lapsen äiti itse ehdotti tätä, että vietämme tytön kanssa aikaa enemmän, mutta mun mielestä toi käytös olisi enemmän eroahdistusta äidistä ja äidin ikävöintiä mutta mikäs minä olen sanomaan.
Lapsen äidin kanssakaan kun ei voi kasvotusten keskustella, hänen on aina avauduttava viesteillä jälkikäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä on lapsen etu? Kuulostaa todella surulliselta, jopa ihan henkiseltä väkivallalta, aikuisilla on oikeudet "pelinappulaan". Tunteettomia aikuisia. Ilman muuta lyhyemmät päivätapaamiset sopisivat tuon ikäisellekin paremmin. Lapsi varmaan oireilee muutenkin jo tilannettaan, miten päiväkodissa sujuu?
Vierailija kirjoitti:
Missä on lapsen etu? Kuulostaa todella surulliselta, jopa ihan henkiseltä väkivallalta, aikuisilla on oikeudet "pelinappulaan". Tunteettomia aikuisia. Ilman muuta lyhyemmät päivätapaamiset sopisivat tuon ikäisellekin paremmin. Lapsi varmaan oireilee muutenkin jo tilannettaan, miten päiväkodissa sujuu?
Päiväkodissa on kuulemma viihtynyt, sen verran me miehen kanssa tiedetään asioista. Lapsen äiti ei meille infoile mitään ylimäärästä, muutenkin huono puhumaan kasvotusten asioista vaan mielummin viesteillä syyttelee meitä. Kysyttiin viimeksi, että onko käyttäytynyt muuten erilailla ja ei kuulemma. Emmekä mekään ole täällä meillä mitään muutosta huomannut.
Lapsi on yli puolitoista vuotta nyt reissannut joka toinen viikonloppu meille ja nyt vasta alkanut nämä itkut ja syytä tässä koitetaan pohtia. Lapsen äidin mielestä syy on se, että lapsi ei viihdy meidän kanssa ja hänen mielestä ratkaisu on se, että olemme enemmän lapsen kanssa ja nyt olemme sopineet, että kun miehen työt loppuu, niin kokeilemme ensin pidentää aikaa yhdellä yöllä.
Miehen kanssa olemme keskustelleet asiasta ja hän sanoi, ettei lähde muutaman tunnin takia ajamaan tuota matkaa. Ennen on kuitenkin asiat sujunut niin hyvin. Ja meidän mielestämme lapsi kyllä viihtyy aina täällä meidän luona, se on vaan se äidin luota lähtö niin vaikeaa. Autoon kun päästään niin itku loppuu.
Aahhhh, näitä niiiiiin ihania uusioperhe iloja, nauti nyt !!! 😊