Lue keskustelun säännöt.
Kyllä nyt palaa pinna," on hermo pinnassa", niinku palsanmäki sanoo!!
08.02.2016 |
Niin tätähän ei saisi sanoa, ja pitäisi tietysti ymmärtää. Joo ja onhan kaikilla vaikeaa ja toivottavasti mulle sattuu jotain kamalaa ja joudun vielä nöyrtymään.
Viidettä vuotta tässä menee nyt koko työyhteisö yhden ehdoilla. Vuodenkierto on aina sama. Tässä nyt talven tullessa ja keskitalvella alkaa taas sama s-tnan show. Hän kehittää jonkun asian ja perustavaa laatua olevan riidan työpaikalla. Aihe voi olla mikä tahansa, muiden mielestä pikkuasia. Hän on aina uhri ja kärsii vääryttä. Hän "puolustautuu" raivoisasti, ottaa yhteyttä joka paikkaan, haluaa "puhua asiat suoraan puhtaiksi", mutta ei tietenkään kuuntele mitään.
Häntä kohdellaan väärin, hän ei saa oikeutta ja luottamusmies saa tekstareita ja soittoja yötä myöten. Ja jaksaa.. Jumittaa yhteen asiaan. Mikä saatanallinen luonnehäiriö on ihmisellä, joka näkee menetettyjä oikeuksisa joka puolellaan, ja joita pitää aina lähteä sitten puolustamaan?? Vaikka kukaan muu, joka työskentelee samassa paikassa samojen ihmisten kanssa ei huomaa mitään Suurta Vääryttä ja vittuilua kohdalleen., Vain tämä yksi on aina kohteena.
Ja sitten keväällä jäädään sairaslomalle. On kipeä olkapää, on suonikohjuleikkausta, on mahavaivoja, on milloin mitäkin. Sairaslomakierre on suorastaan kellontarkka, almanakassa. Sitten niiden syiden kohdalla on aina jotain kulumaa, vaivaa ja kipua. Voi varmaan ollakin, mutta kyllä siinä taas unohtuu kysyä että kumpi oli ensin, muna vai kana.
Kevään sairastamisen jälkeen sitten onkin kesälomat ja sykyn tullen uusin voimin työpaikalle.
Hän väsyttää kaikki työpaikallaan. Jengi huokaisee helpotuksesta, kun hän poistuu paikalta. Yhdessä tuumaillaan, että onpas täällä nyt rauhallista.
Olen hänen lähin työtoverinsa, ja toivoisin hänet niin pitkälle kun vaan pippuri kasvaa läheltäni. Tsori, mut näin on.
Aina hän uhkailee, kuinka lähtee tämmöisestä paskapaikasta ja paskafirmasta, mutta eihän tuollainen paperitiikeri mihinkään lähde. Ei riitä rohkeus eikä rahkeet. Saikuttaminen on mukavaa. Viime saikusta totesi, että hän hoidattaa vielä tämän vaivan tällä firmalla ja vaihtaa sitten maisemaa. Täällä se on vaan vieläkin.
Ongelma on se, että ongelmaa ei nähdä eikä siitä puhuta. Henkilö on tasapainoton eikä hoida itseään. Ne luontaistuotteet ja jotkut hyvä-terveys-lehden voimakuvat ei nyt auta, eikä kiviterapia myöskään. On huomattu.
Miksei se mene terapiaan, miksi ei hanki sopivaa lääkitystä. Miksi pitää nykertää ja nykertää ja jatkaa omaa pahoinvointiaan ja huolella levittää sitä ympärilleen? MIksi pitää raivota jostain olemattomuuksista, kun oikeesti henkilön pitäisi kävellä suorilta ulos mistä tahansa työpaikasta ja jäädä ihan sovinnolla eläkkeelle hoitelemaan sitä päätään.
Ja nyt sitten kaikki hymistelemään, että on se kamalaa, kun ei löydy empatiaa ja törkeesti ei huomioida että kaveri on sairas. Mä todellaki toivoisin ,että kukaan ei vastaa tähän että toivoo minunkin joskus sairastuvan. Voin sanoa, että olen ollut huonossa jamassa, ja silloin hain siihen apua terapeutilta. Tässä on nyt vaan niin, että yhden pahoinvoinnin takia koko työyhteistö kärsii.
Ja tämä on tosiaan työpaikka, eikä kenenkään henkilökohtainen pahoinvointikenttä. Että jos on huono olo, niin mars hoitoon ja tervetuloa takaisin töihin,kun pystyy niihin keskittymään.
Pitääkö tässä aina vaan koittaa jaksaa ja ymmärtää, ja käyttää energiaa siihen, että yksi mellastaa enemmän tai vähemmän sekopäissään työpaikalla.
Mitkään esimiehet tai nössö työterveyshoitaja ei tietenkään uskalla sanoa mitään. Hoidetaan vaan liikavarvasleikkaukseen, kun on niin jalka kipeä. Voihan se niinkin olla, mutta pitäsikö ottaa joku työnohjaus tai joku tänne mukaan.
Miks kukaan ei uskalla sanoa suoraan tuolla epäluuloiselle, epätasapainoiselle, aggrresiiviselle ihmiselle, että lähe pois. Eikö niin saa sanoa? Vois olla hyvä.
Kommentit (6)
Vierailija
</p>
<p>Vakavasti puhuen Vaativalla persoonalla on varmasti kotona lapsuudessa ollut ihan karmivan tunnekylmä ja emotionaalisesti hylätty lapsuus. Sääliksi käy oikeesti.[/quote kirjoitti:Minä olen tuollainen paskiainen, ja lapsuus oli todellakin tunnekylmä ja emotionaalisesti köyhää. Hyvin arvattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan yhden tutun työpaikalta. Sielläkin yksi on riidoissa kaikkien kanssa, jatkuvasti saikulla ja uhkailee milloin mitäkin. On saanut monta huomautusta ja varoituksia. Nyt on saanut viimeisen varoituksen ja virallisen tiedon että seuraavasta kerrasta tulee lopputili. Siitä meni tietysti niin hermot että jäi kuukauden mittaiselle sairaslomalle.
Pari vuotta sitten tuttuni kertoi tämän häirikön olleen esimiehen puhuttelussa siitä miten työpaikalla käyttäydytään. Sanoi arvanneensa ilmeestä että xxxx ei tule huomenna töihin. Ei tullut yli viikkoon, jokin mystinen vaiva iski silloinkin.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan yhden tutun työpaikalta. Sielläkin yksi on riidoissa kaikkien kanssa, jatkuvasti saikulla ja uhkailee milloin mitäkin. On saanut monta huomautusta ja varoituksia. Nyt on saanut viimeisen varoituksen ja virallisen tiedon että seuraavasta kerrasta tulee lopputili. Siitä meni tietysti niin hermot että jäi kuukauden mittaiselle sairaslomalle.
Pari vuotta sitten tuttuni kertoi tämän häirikön olleen esimiehen puhuttelussa siitä miten työpaikalla käyttäydytään. Sanoi arvanneensa ilmeestä että xxxx ei tule huomenna töihin. Ei tullut yli viikkoon, jokin mystinen vaiva iski silloinkin.
Eräässä valtion virastossa oli tukevasti virassa ns. haastava virkahenkilö eli suomeksi sanottuna täysin yhteistyökyvytön kenekään kanssa. Erityisesti hänellä oli jokin auktoriteettiongelma. Pieninkin esimiehen antama neuvo tai ohje aiheutti Sodan. Tällöin otettiin koko arsenaali käyttöön ja luottamusmiestä vaivattiin tietysti yötä myöten. Liiton olisi pitänyt alkaa uhkasakkoja jakelemaan vasemalle ja oikealle.
Järjestys meni näin: ensin raivoisa riitely, ja vähintään Korkeimpaan Oikeuteen mentiin heti laakista.
Sitten taistelun uuvuttamana uhriutuminen: häntä kiusataan, vainotaan ja rääkätään. Salaliittoteorioita myöskin: ehkäpä aikoinaan jokus 1981 hän oli kuulunut väärään opiskelijayhdistykseen jossain peräseinäjoen yliopistolla , ja nyt sitten poliittiisista syistä (!!?HAH) vainotaan. ym.
Vaihe 3: Sairasloma. Aina voi jäädä kotiin lepuuttelemaan kun on tapellut tarpeeksi, ja täydellä palkalla.
Ikinä ei kukaan kysellyt että miten me työkaverit jakseltiin sen hullun kanssa.
Vihdoin aloitettiin irtisanomisprojekti, jostain löytyi niin paljon voimia ja munaa sitten kuitenkin.
Tulos: kaikkien valitusasteiden jälkeen se sai lähteä.
Aamen. Toivoisin että jämäkästi vaan lähdettäisiin muutenkin hullujen kanssa painimaan. Kyllä ne siitä sitten saadaan talttumaan kun kertakaikkiaan virallisesti ja täysin selvästi sanotaan, että tämä riitti, sä saat lähteä riitelemään ihan muualle. Kielto tulemasta ikinä vanhalle työpaikalleen ja näkemiin!
Meillä töissä semmoinen bipolaarinen, naimaton, lapseton naishenkilö. Menee tuo työpaikan ilmapiiri aika vekkuliksi silloin kun biipolaarilla menee lujaa: puuttuu kaikkeen, myöskin niihin asioihin jotka eivät ole hänen vastuualueellaan ollenkaan. Touhottaa, vouhottaa, kertoille vitsejään ja haluaa "auttaa" ja sekaantua kaikkeen. Kaikessa tässä touhukkuudessa on semmoinen hysteerinen ja epävarma sävy. Auttamisessa on tunne, ettei oikeasti ole edes luonteeltaan avulias, saatika että haluaisi kollegaansa auttaa ja työmäärää helpottaa. Tekee vaan siksi ettei osaa lopettaa.
Hänen lähellään on epämiellyttävä olla, vaikka kertoisi niitä vitsejään.
Tiedä sitten niistä sen masennusvaiheista. Yleesnä lähtee saikelle leikkauttamaan olkapäätä, tai suonikohjuja, tai keliakia puhjennut tms. ennenkuin masentuu. Sitten maataakin kotona kattomassa tv: tä muutama kuukausi.
Ei ilmeisesti hoida itseään mitenkään. Itsehoitona oli aikaisemmin alkoholi mutta sitä ei juo enää tippaakaan, mikä voikin olla helpotus kaikille lähellä ja kauempaakin.
Toivoisin että sillä joskus pimahtaisi niin kunnolla ja lujaa että se joutuisi sisälle psykiatriseen sairaalaan. Saisivat sitten siellä katsoa että saako sitä tasapainoa millään kasaan.
Vaikeita tapauksia. Itsellä ei onneksi ole tuollaisia työkavereita vaikka joka paikassahan on omat ongelmansa.
Eräs tuttuni voisi olla suoraan aloitusviestin henkilö. Hänen kohdallaan aina mietin tarkoin, mitä uskallan sanoa etten vaan tule lisänneeksi vettä myllyyn. Tosin hänen kohdallaan se ei ole tarpeen - hän pitää kyllä omista oikeuksistaan työpaikalla tarkasti huolen. Vähän aikaa sitten hän vaahtosi siitä, että kun tulee organisaatiomuutos, niin hän ei hyväksy esimiehekseen ketä vaan. Jos oikein arvaan, niin hänellä on kohta pitkä saikku edessä.
Mulla kävi yhteen aikaan asiakkaana niin mahdollisimman vaikea ihminen, ettei siihen oikein mikään auttanut. Hän oli mm. erittäin herkkä loukkaantumaan täysi mikroskoppisista asioista, joita ei normaalien ihmisten kanssakäymisessä edes huomata. Näitä loukkaantumisiaan hän esitteli ja huolelliseti jankkasi ja muisteli kuin jotain aarretta. Hän oli erittäin mustavalkoinen, mikä onkin nykyään minulle sellainen piirre ihmisessä että se kertoo mulle että pitää lähteä toiseen suuntaan heti, eikä alkaa mihinkään tekemisiin.
Sittemmin selvisi tyypin diagnoosi: Vaativa persoonallisuus. Semmoinen ihminen on kuulemma niin vaurioitunut itsessään, että vaatii itseltään ihan mahdottomia (virheettömyyttä) ja samalla sitten vaatii muiltakin. Ja tulee siinä tietysti epäonnistumaan, ja epäonnistumaan ja uudelleen ja uudelleen. Että täytyy tuommoisella ihmisellä olla vaikeaa! Miten semmoista voi hoitaa? Ja miten semmoisen voi poistaa? Onko siihen lääkkeitä, sitten vaan maksimiannostusta kehiin.
Vakavasti puhuen Vaativalla persoonalla on varmasti kotona lapsuudessa ollut ihan karmivan tunnekylmä ja emotionaalisesti hylätty lapsuus. Sääliksi käy oikeesti.