Ehkä nalkuttava vaimo onkin ennen kaikkea yksinäinen puoliso?

Katsokaa uusin Marja Hintikka live ja kuunnelkaa Mikki Kaustetta. Ihana ihminen, puhuu viisaita. Hän näkee todella hienosti molemmat puolet (hänen oma liittonsa päättyi eroon ja lapset jäivät hänelle).

-

Mun mielestä on tosi hyvä juttu, että näistä asioista puhutaan nyt. Kun vain pystyttäisiin puhumaan niin, että nähtäisiin molemmat puolet.

Täälläkin kun on lukenut, aika mostesti se yksinäisyys ja arvostuksen puuute on tullut läpi viesteistä: teen paljon, toinen ei arvosta. Enemmän motkotetaan sitä yksinäisyyttä kuin sukkia väärässä paikassa?

siitä se varmaan lähtee ja vuosien mittaan kasvaa äärimmäisiin mittoihin eikä pysähdy enää mihinkään vaan nalkutuksesta tulee pääasia ja elämän tarkoitus.

seurauksena: nalkuttaja on todella yksinäinen kun ei kukaan jaksa kuunnella. 

Vierailija kirjoitti:

siitä se varmaan lähtee ja vuosien mittaan kasvaa äärimmäisiin mittoihin eikä pysähdy enää mihinkään vaan nalkutuksesta tulee pääasia ja elämän tarkoitus.

seurauksena: nalkuttaja on todella yksinäinen kun ei kukaan jaksa kuunnella. 

Mutta myös toisinpäin: eron yhteydessä pariterapiassa vasta opin kuinka yksinäiseksi mies oli itsensä liitossa tuntenut. Voi kun opittaisiin kommunikoimaan tuo ainaisen kinaamisen sijaan! Sitä opettelen nyt uudessa liitossa ja olen päättänyt olla toistamatta virheitäni.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin kun on lukenut, aika mostesti se yksinäisyys ja arvostuksen puuute on tullut läpi viesteistä: teen paljon, toinen ei arvosta. Enemmän motkotetaan sitä yksinäisyyttä kuin sukkia väärässä paikassa?

Enemmän typistetään itsenäsä lapsen tasolle, eikä olla toimivia subjekteja. Nainen ilmaisee tyytymättömyytensa tärkeimpiään kohtaan epäsuorasti tai kääntämällä ne itseensä, usein mykkänä, vaieten ja selittää asemaan vain toisen kautta. Milloin nainen herää, että on itsenäinen toimiva subjekti, aikuinen, joka itse tekee päätöksiä, arvioita ja valintoja elämässään.

Jos ei osaa vaatia arvoistaan kohtelua, syyt on tosiaan syvemmällä kun miehen sanomisista tai tekemisissä. 

Itse ajattelen että ongelma usein piilee vuorovaikutuksessa, puolisojen välisessä yhteydessä. Syystä tai toisesta väsymystä, yksinäisyyttä, turhautumista jne. ei osata ilmaista muuten kuin nalkuttamalla. Aina ei ehkä tunnisteta itsekään omia tunteita, on helpompi marmattaa tiskeistä kuin kertoa puolisolle että minua väsyttää, olen onneton, kaipaan läheisyyttä...

Erinomaista keskustelua! KUn ei nämä asiat syyttelemällä parane. Itse toimin "miesmäisesti", vetäydyin kun mies nalkutti milloin mistäkin asiasta, mikään ei kelvannut. Ja vasta erovaiheessa tajusin kuinka paljon mieskin oli tilanteesta kärsinyt, kaivannut samoja asioita kuin minä. Miksi sen noin pitää mennä, todella surullista. Voi kun ihmiset tajuisivat ajoissa kääntyä toisiaan kohti eivätkä kääntyisi toisistaan poispäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin kun on lukenut, aika mostesti se yksinäisyys ja arvostuksen puuute on tullut läpi viesteistä: teen paljon, toinen ei arvosta. Enemmän motkotetaan sitä yksinäisyyttä kuin sukkia väärässä paikassa?

Enemmän typistetään itsenäsä lapsen tasolle, eikä olla toimivia subjekteja. Nainen ilmaisee tyytymättömyytensa tärkeimpiään kohtaan epäsuorasti tai kääntämällä ne itseensä, usein mykkänä, vaieten ja selittää asemaan vain toisen kautta. Milloin nainen herää, että on itsenäinen toimiva subjekti, aikuinen, joka itse tekee päätöksiä, arvioita ja valintoja elämässään.

Jos ei osaa vaatia arvoistaan kohtelua, syyt on tosiaan syvemmällä kun miehen sanomisista tai tekemisissä. 

Sama pätee mieheen. Jos mies käyttäytyy kotonaan kuin lapsi = odottaa äidin huolehtivan kaikesta, hän saa täsmälleen arvoistaan kohtelua jos lapsena kohdellaan.

Miksi te muuten käännätte puolisollenne selän silloin, kun hän läheisyydenkaipuussa marmatuksen sijaan tuleekin viereen? Ja miksi tarjoatte läheisyyden ja hellyyden sijasta pelkkää  panoa, kun vaimo nalkuttaa seksinpuutteessa?  Nämä kysymykset sopii tietenkin esittää myös naisille.

Syyt ovat tosiaan syvemmllä kuin vaimon sanomisissa ja tekemisissä.

Miksi ihmeessä MINUN pitää sanoa toiselle perheenjäsenelle itsestään selvistä asioista ( Laita ruokalautasesi tiskiin. Minustakin olisi joskus mukava tulla kotiin, kun olisi siistiä ja ruoka valmiina eikä aina ensimmäiseksi aloittaa keittiönsiivousta ennen kuin otan takin päältä)?

Miksi minun pitää vielä sanoa niistä ensimmäisen, toisen ja vielä kolmannenkin kerran = nalkuttaa? En minä nalkuttaisi, jos minä en kokisi olevani tässä perheessä enemmän palveluskuntaan tai peräti talouskoneiston kuuluva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin kun on lukenut, aika mostesti se yksinäisyys ja arvostuksen puuute on tullut läpi viesteistä: teen paljon, toinen ei arvosta. Enemmän motkotetaan sitä yksinäisyyttä kuin sukkia väärässä paikassa?

Enemmän typistetään itsenäsä lapsen tasolle, eikä olla toimivia subjekteja. Nainen ilmaisee tyytymättömyytensa tärkeimpiään kohtaan epäsuorasti tai kääntämällä ne itseensä, usein mykkänä, vaieten ja selittää asemaan vain toisen kautta. Milloin nainen herää, että on itsenäinen toimiva subjekti, aikuinen, joka itse tekee päätöksiä, arvioita ja valintoja elämässään.

Jos ei osaa vaatia arvoistaan kohtelua, syyt on tosiaan syvemmällä kun miehen sanomisista tai tekemisissä. 

Tuopa juuri! Mutta itsekin olen huomannut miten hankalaa on aloittaa puhuminen, laittaa rajoja keskustellen. Paljon helpompaa on nalkuttaa, leikkiä marttyyria. Ja ajatella, että olisin onnellinen jos tuo toinen, sen sijaan, että ajattelisin itseäni toimijana, minä päätän millaiseen elämään suostun, jos suostun olemaan kotiorja tai alkoholistin huoltaja, niin se on päätökseni miksi muiden sitä pitäisi sääliä tai minun siitä katkeroitua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin kun on lukenut, aika mostesti se yksinäisyys ja arvostuksen puuute on tullut läpi viesteistä: teen paljon, toinen ei arvosta. Enemmän motkotetaan sitä yksinäisyyttä kuin sukkia väärässä paikassa?

 Sama pätee mieheen. Jos mies käyttäytyy kotonaan kuin lapsi = odottaa äidin huolehtivan kaikesta, hän saa täsmälleen arvoistaan kohtelua jos lapsena kohdellaan.

Miksi te muuten käännätte puolisollenne selän silloin, kun hän läheisyydenkaipuussa marmatuksen sijaan tuleekin viereen? Ja miksi tarjoatte läheisyyden ja hellyyden sijasta pelkkää  panoa, kun vaimo nalkuttaa seksinpuutteessa?  Nämä kysymykset sopii tietenkin esittää myös naisille.

Syyt ovat tosiaan syvemmllä kuin vaimon sanomisissa ja tekemisissä.

Miksi ihmeessä MINUN pitää sanoa toiselle perheenjäsenelle itsestään selvistä asioista ( Laita ruokalautasesi tiskiin. Minustakin olisi joskus mukava tulla kotiin, kun olisi siistiä ja ruoka valmiina eikä aina ensimmäiseksi aloittaa keittiönsiivousta ennen kuin otan takin päältä)?

Miksi minun pitää vielä sanoa niistä ensimmäisen, toisen ja vielä kolmannenkin kerran = nalkuttaa? En minä nalkuttaisi, jos minä en kokisi olevani tässä perheessä enemmän palveluskuntaan tai peräti talouskoneiston kuuluva.

Kaipa se jutun ajatus on ettei tuolla syyttelyllä, nalkutuksella ja muille tiuskimisella SAA MUUTOSTA aikaan, se vain pahentaa tilannetta. Pari liukuu yhä kauemmaksi toisistaan, haluaa tehdä yhä vähemmän mitään toisen hyväksi. Sinä olet kyllästynyt miehesi käyttäytymiseen, oletatko, että miehesi nauttii sinun äyttäytymistä. Ja molemmat kaivautuvat syvemmälle poteroihinsa, sinä nalkutukseen, miehesi passiiviseen vastarintaan (mäkättää se kuitenkin, turha tehdä mitään). Molemmat voi huonosti, kuinka tarina päättyy? Muistatko miten tuo sama mies (todennäköisesti) teki paljon vuoksesi aiemmin, huomioi ja auttoi? Ja sinä huomioit varmastikin muutenkin kuin nalkuttamalla. Kun olette perheeksi ruvenneet niin kipinää on ollut ja tuon myötä luontainen halu huomioida ja auttaa toista. Sen katoaminenhan suurin syy tilanteeseen on perheissä, yhteys häviää tulee tilalle nalkutusta ja vetäytymistä. Ja siihen ei lisänalkutus auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin kun on lukenut, aika mostesti se yksinäisyys ja arvostuksen puuute on tullut läpi viesteistä: teen paljon, toinen ei arvosta. Enemmän motkotetaan sitä yksinäisyyttä kuin sukkia väärässä paikassa?

Enemmän typistetään itsenäsä lapsen tasolle, eikä olla toimivia subjekteja. Nainen ilmaisee tyytymättömyytensa tärkeimpiään kohtaan epäsuorasti tai kääntämällä ne itseensä, usein mykkänä, vaieten ja selittää asemaan vain toisen kautta. Milloin nainen herää, että on itsenäinen toimiva subjekti, aikuinen, joka itse tekee päätöksiä, arvioita ja valintoja elämässään.

Jos ei osaa vaatia arvoistaan kohtelua, syyt on tosiaan syvemmällä kun miehen sanomisista tai tekemisissä. 

Sama pätee mieheen. Jos mies käyttäytyy kotonaan kuin lapsi = odottaa äidin huolehtivan kaikesta, hän saa täsmälleen arvoistaan kohtelua jos lapsena kohdellaan.

Miksi te muuten käännätte puolisollenne selän silloin, kun hän läheisyydenkaipuussa marmatuksen sijaan tuleekin viereen? Ja miksi tarjoatte läheisyyden ja hellyyden sijasta pelkkää  panoa, kun vaimo nalkuttaa seksinpuutteessa?  Nämä kysymykset sopii tietenkin esittää myös naisille.

Syyt ovat tosiaan syvemmllä kuin vaimon sanomisissa ja tekemisissä.

Miksi ihmeessä MINUN pitää sanoa toiselle perheenjäsenelle itsestään selvistä asioista ( Laita ruokalautasesi tiskiin. Minustakin olisi joskus mukava tulla kotiin, kun olisi siistiä ja ruoka valmiina eikä aina ensimmäiseksi aloittaa keittiönsiivousta ennen kuin otan takin päältä)?

Miksi minun pitää vielä sanoa niistä ensimmäisen, toisen ja vielä kolmannenkin kerran = nalkuttaa? En minä nalkuttaisi, jos minä en kokisi olevani tässä perheessä enemmän palveluskuntaan tai peräti talouskoneiston kuuluva.

No jos minulle valitetaan ettei ole tarpeeksi seksiä, niin yritän lisätä seksiä. Jos läheisyyttä kaipaa, niin sanokoon siitä. Ehkäpä tällä kommunikointierolla selittyy se miksi minun pyyntööni saada lisää läheisyyttä ja huomiota, vaimo vastaa tarjoutumalla hierottavaksi. Ei ihan vastaa minun käsitystäni siitä, että minä saisin huomiota.

Ymmärrän täysin miksi vaimoa harmittaa etten aina viitsi laittaa astioita koneeseen. Toisaalta harmittaa minuakin se, että vaimo saattaa löhöillä sohvalla odottamassa että minä tulen töistä kotiin tekemään lumityöt.

Oletteko katselleet FST:n parisuhdeohjelmaa (miten liitolle käy tms)? Siinä on näytetty just kuinka parit, joilla oikeasti halu olla yhdessä sortuvat helposti käyttäytymismalleihin, jotka vain vievät kauemmaksi toisesta. Sitten kumpikaan ei halua tulla vastaan, bunkkereissa ollaan, ja kuten asiantuntijat ennustavat, erotaan jos ei omaa käyttäytymistä osata muuttaa.

Minä en jaksa enää nalkuttaa...