Miksi se että mies ei enää rakasta, tuntuu niin hirvittävän pahalta?

Totta kai se tuntuu pahalta, jos sinulla vielä on tunteita miestä kohtaan. Vaikka miljoona - tai tsiljoona - ihmistä on kokenut vastaavaa, tämä on sinun henkkoht kokemuksesi. Voimia!

Rakastatko itse? Ja oletko muuten ollut tyytyväinen?

Nyt on aika kaivaa kaikko miehen todelliset ja keksityt synnit ja alkaa mässäillä niillä.

Minulla kestänyt jo neljä kuukautta. Ja vaikka järjellä tiedän, että mies on aivan täyspaskapetturisika ja varmasti ansaitsen parempaa, ei sekään auta tähän kipuun.

Vierailija kirjoitti:

Totta kai se tuntuu pahalta, jos sinulla vielä on tunteita miestä kohtaan. Vaikka miljoona - tai tsiljoona - ihmistä on kokenut vastaavaa, tämä on sinun henkkoht kokemuksesi. Voimia!

Kiitos.

Luulit, ettei sinulle voisi käydä niin? Itse myös elin harhoissa avioliittoni aikana, ja kesti pitkään ennen kuin tajusin, että minun käsitykseni avioliitostani oli hyvin subjektiivinen eikä mieheni tosiaankaan jakanut sitä.

Voin uskoa ap miltä sinusta tuntuu. Ehkä paras tapa selvitä on lähteä, muuttaa pois niin pian kuin suinkin mahdollista. Monet eroaa ja harvoilla se sujuu kivuttomasti. Anna itsellesi lupa olla surullinen ja järkyttynytkin. Älä mieti että sinun pitäisi kontrolloida tunteitasi. Äläkä jää anelemaan armopaloja.

Mulla tuota oloa kesti monta kuukautta, itkuparkuhuuto saattoi tulla missä hyvänsä. Nyt puolen vuoden jälkeen olen vieläkin surullinen ja toisinaan itkuinen. Jossain on selitetty, että äkillinen ero on stressiasteikolla jopa suurempi kuin leskeksi jääminen (yhtään väheksymättä leskeytymisen surua).

Tällainen ilmoitus - en rakasta sinua enää, mene pois - sattui varmaan siksikin lujaa, koska asiasta ei ollut mitään ennakointia. Ei ollut perheriitoja, ei päihteillä lotraamista, ei uskottomuutta, lapsiperheen arki hoitui, raha-asiat olivat hyvin ym. Vielä noin kuukautta ennen mies tuumasi, että vaikka hänellä on töissä niin veemäistä, niin on se tosi hyvä kun on parisuhde- ja kotiasiat kunnossa. Ja hänen aloitteestaan vieläpä otettiin talouteen toinen koira - viikkoa ennen tätä shokki-ilmoitusta (koira läksi minun matkaan kuitenkin).

Mitään selitystä ei ole tullut, eikä tule. Täysin yllättävä rakkauden loppuminen, ilmoitus vieläpä vuosipäivänä ja täydellinen torjunta myös lapseen..

Ei voi käsittää. Vieläkään.

Mitä tapahtui?

Vierailija kirjoitti:

Mies ei omien sanojensa mukaan enää rakasta, on kyllästynyt minuun. Vellotaan nyt keskellä erokriisiä, en tiedä mihin tämä johtaa.

Miksi tuntuu niin järkyttävän pahalta kuulla tuollaista? Useathan eroaa, ja varmasn just tosta syystä. Miksi sitä ei osaa omalla kohdalla hyväksyä, vaan sydän tykyttää ja tuntuu koko ajan että tulee oksennus, paha olo on niin voimakas. Kauanko tämä kestää?

Melkein kaikissa suhteissa tulee joskus tuo vaihe, että kyllästyy toiseen, eikä rakasta enää. Joillekin se tulee muutamassa vuodessa, toisille kymmenien vuosien liiton jälkeen. Valtaosalle tuo kuitenkin tulee jossain vaiheessa. Kun tuo tulee, osa pareista eroaa ja osa taas alkaa työstää suhdetta ja rakkaus kumppaniin saattaa löytyä uudestaan. Pariterapia voi olla hyvä apu löytää rakkaus uudestaan. Aina se ei kaikille toimi mutta kannattaa siltoi kokeilla ennenkuin luovuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla kestänyt jo neljä kuukautta. Ja vaikka järjellä tiedän, että mies on aivan täyspaskapetturisika ja varmasti ansaitsen parempaa, ei sekään auta tähän kipuun.

Mulla on kans kestänyt pitkään. Meen eroryhmäänkin vielä. En itsekään ymmärrä miten ex-vaimo saattoi kohdella minua vuosia niin huonosti, ja silti ero sattuu vaikka minun olisi syytä olla _vain_ helpottunut.

No, onneksi olen nykyään _enemmän_ helpottunut jo.

Tunteet kertovat kuulemma asian merkityksestä. Meilläkin oli niin eri käsitys avioliitosta ja perheestä ja niiden merkityksestä. Helpotti, kun mietin että ok mikä se (avioliiton) merkitys sitten oli minulle.

Onneksi on löytynyt ihmisiä, jotka ovat sanoneet että "tuo on normaalia / tavallista / inhimillistä", siis se että on yhtäaikaa ja peräkkäin surua ja helpottuneisuutta, ja vihaakin välillä. Eikä niitä tunteita tarvitse paeta tai hävetä. Tuntuu ku tuntuu! Kestää pitkään ja saa kestääkin!

Vierailija kirjoitti:

Voin uskoa ap miltä sinusta tuntuu. Ehkä paras tapa selvitä on lähteä, muuttaa pois niin pian kuin suinkin mahdollista. Monet eroaa ja harvoilla se sujuu kivuttomasti. Anna itsellesi lupa olla surullinen ja järkyttynytkin. Älä mieti että sinun pitäisi kontrolloida tunteitasi. Äläkä jää anelemaan armopaloja.

Mulla tuota oloa kesti monta kuukautta, itkuparkuhuuto saattoi tulla missä hyvänsä. Nyt puolen vuoden jälkeen olen vieläkin surullinen ja toisinaan itkuinen. Jossain on selitetty, että äkillinen ero on stressiasteikolla jopa suurempi kuin leskeksi jääminen (yhtään väheksymättä leskeytymisen surua).

Tällainen ilmoitus - en rakasta sinua enää, mene pois - sattui varmaan siksikin lujaa, koska asiasta ei ollut mitään ennakointia. Ei ollut perheriitoja, ei päihteillä lotraamista, ei uskottomuutta, lapsiperheen arki hoitui, raha-asiat olivat hyvin ym. Vielä noin kuukautta ennen mies tuumasi, että vaikka hänellä on töissä niin veemäistä, niin on se tosi hyvä kun on parisuhde- ja kotiasiat kunnossa. Ja hänen aloitteestaan vieläpä otettiin talouteen toinen koira - viikkoa ennen tätä shokki-ilmoitusta (koira läksi minun matkaan kuitenkin).

Mitään selitystä ei ole tullut, eikä tule. Täysin yllättävä rakkauden loppuminen, ilmoitus vieläpä vuosipäivänä ja täydellinen torjunta myös lapseen..

Ei voi käsittää. Vieläkään.

Mitä tapahtui?

Niinpä, ymmärrän täysin ja oon tosi pahoillani että jouduit tuollaisen kohtaamaan!

t 8

Ap:llekin tsemppiä! t8

Kiitos kaikille. Meillä ei kaksi kuukautta sitten ollut vielä mitään tämän tyyppistä ilmassa, mies kyllä valitti stressiä, mutta kohdisti valituksen työhön. Kunnes pum! yhtenä iltana hän huomasikin että minä olen se, mitä hän ei enää kestä.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille. Meillä ei kaksi kuukautta sitten ollut vielä mitään tämän tyyppistä ilmassa, mies kyllä valitti stressiä, mutta kohdisti valituksen työhön. Kunnes pum! yhtenä iltana hän huomasikin että minä olen se, mitä hän ei enää kestä.

Just tuo pum! mä en rakasta sua enää. Tajuaisin paremmin jos olisi ollut pidempään (kuukausia, vuosia) suhteen laimenemista, kriisejä tms.. Sitten kun se tulee täysin puskista, putoot polvilles kun tulee koivuhalkoa päähän yllättäen.

Mikä pakko se on noin julmasti toista kohdella, miksi miehet ei saa sitä suutansa auki ajoissa?

Niinpä. Sitä miettii myös että tietääkö miehet edes miltä rakksus tuntuu? Että rakastuminen ja rakastaminen on kaks eri asiaa.

Miksi se että nainen ei rakasta tuntuu niin hirveän pahelle.

Monta vuotta ollut jo kylmää, mutta viimeinen niitti oli kun synttäri päivänä ei edes onnitellut eikä ollut mitään lahjaa.

T.M