Milloin annoitte ensimmäisen kerran makeaa lapsellenne?
Kysymyksen voisi muotoilla myös "mistä lähtien olette antaneet silloin tällöin". Esimerkiksi suklaata tai jäätelöä.
Meillä nyt 1v lapsi ja varmaan vasta 2 vuotiaana annetaan jotain, esim. Synttärikakkua.
Kommentit (29)
Varmaan siinä vuoden kieppeillä. Vähän alle.
Ja ihan jotain pullaa ja suklaata annoin. Hedelmiä tottakai annoin jo neljän viiden kuukauden iästä alkaen muttei ap varmaan sitä kysynyt ;)
Kolme lasta joista vanhin 12 vuotias eikä kenellekään ole reikiä hampaissa tai ylipainoa, päinvastoin.
Tämä 12 vuotias on ainakin tosi paljon karkin perään mutta olisi varmaan siitäkin huolimatta että oltaisiin annettu karkkia myöhemmin.
Juuri olin kaverin luona jossa kaksivuotiaalle ei annettu karkkia ollenkaan! Keksejä kuitenkin sai ja sokerista kakkua? Monta kertaa lapsi pyysi karkkia muttei annettu. Muut söi siitä pöydästä karkkeja hyvällä halulla! Ei kovin reilua. Ja jos joku kysyy mihin vuoden tai kahden ikäinen tarvitsee karkkia niin heitän vastakysymyksen että mihin kolme tai neljävuotias tarvitsee karkkia? Tai aikuinen?
Eikä sitä nyt joka päivä tarvitse syödä. Enemmän olen huolissani mehuista joita juodaan veden korvikkeena. Siitä niitä reikiä hampaisiin ennemmin tulee.
10 kk sai maistaa piparia ja pullaa. 1v kakkua söi ja rahkaa vuoden ikäisestä. Karkkia saa kun osoittaa halunsa maistaa.
Meillä ovat saaneet omaa 1v synttärikakkua ja sellaisia tarjottavia ollut synttäreillään, että saavat itse maistaa mitä haluavat. En usko, että se tiukka ei ikinä mitään makeaa kantaa kovin kauas. Ei se sokeri ole mikään mörkö kun ei liikaa saa. Itse ekan kanssa ajattelin, ettei mitään sokereita ja mehuja.. No karkkia saavat n. Kerran viikossa ja silloin tällöin, synttäreillä, kylässä jne saavat syödä kohtuudella mitä haluavat. Mehuja kyllä harvoin juodaan, kesäisin pillimehuja ehkä enempi, talvisin todella harvoin.
Makeaa eli päärynäsosetta ovat saaneet jo 4kk ja 1v. lähtien ovat syöneet ihan sitä mitä muutkin paitsi ei karkkia, shipsiä ja limsaa.
Meillä ei ole koskaan nipotettu ruuan kanssa ja lapset syö muroja, vanukkaita, jätskiä, keksiä ja pullaa ym ym.
Nyt ovat jo teinejä ja molemmat ovat hoikkia ja reikiä 0. Eivät nirsoile eikä ole syömishäiriöitä.
Meillä on lounaan jälkeen kahvit, ja usein kahvin kanssa on jotain pientä, esim. taatelikakkua tai tummaa suklaata. Molemmat lapset ovat saaneet näitä siitä iästä asti, kun "huijaaminen" maissinaksulla, leivän- tai hedelmänpalalla ei ole mennyt enää läpi. Eli joskus vähän alle vuoden iässä.
Leivoksia 1v synttäreillä ekan kerran ja siitä sitten silloin tällöin on saanut palan kakkua tai pullan jne. Karkkeja ei saa vieläkään (esikoinen nyt 4v), odotamme että alkaa itse pyytää emmekä todellakaan tuputa nameja ennen sitä.
No ihan hedelmäsoseita on jo saanut alle 2v, mutta "sokeri sotkuja" niin myöhään kuin mahdollista, sillä suvussa diabetestä.
Sittenkin, kun saa alkaa makeita syömään, niin kohtuudella.
Ei siellä suussa tarvitse jatkuvasti karkin pyöriä, johan siinä menee hampaatkin.
1v synttäreillä sai ekan kerran maistaa kakkua mutta lapsi ei tykännyt kun siinä oli suklaata. Pulla ja keksi on maistuneet mutta niitäkin vain pieniä paloja ja harvoin.
En usko nollatoleranssiin mutta en holtittomaan herkutteluunkaan.
Lapsi on tällä hetkellä 1v3kk, emmekä ole vielä antaneet mitään ylimääräistä makeaa. Rusinoita saa napostella joskus iltaisin, mutta muuten ei ole saanut mitään sokerimehuja, vanukkaita, karkkia, keksejä, pullaa tms. Pari kertaa joulun hän onnistui nappaamaan keittiön pöydältä konvehdin, joka ehti suuhun mutta ei vatsaan asti. Toistaiseksi näin, katsotaan sitten josko esim. 2v jälkeen sais silloin tällöin maistella...
4 kk iästä alkaen. Hedelmäsose on makeaa. Kaikenlaisia herkkuja ovat saaneet ihan pienestä pitäen, joten meillä ei karkit ja herkut ole mikään peikko. Ei ole karkkipäivää. Tuloksena 3 lasta, jotka ei erityisemmin makeasta välitä eikä odota innoissaan karkkipäivää, jolloin kiikutetaan viikkorahaeuro kauppaan ja ahmitaan sitten vartin verran makeaa.
Meillä ei makea ole ollut palkinto mistään.
Juuri eilen oli lapsen 1v-synttärit (lapsi nyt 13kk vanha, nyt vasta pidettiin juhlat) ja sai muutaman lusikallisen kakkua maistaa. Ei suuremmin tuntunut sitä himoitsevan, mutta 5-6 lusikallista upposi kuitenkin. Kerran aikaisemmin on kylässä saanut marie-keksin, oisiko silloin ollut n. 11kk vanha. Herkkuja annetaan tästäkin eteenpäin jos niitä pöydässä on ja lapsi niitä osaa itse haluta. Ei mitään älyttömiä määriä tietenkään, ja aika harvoin meillä muutenkaan on karkkia/keksiä/pullaa tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
No ihan hedelmäsoseita on jo saanut alle 2v, mutta "sokeri sotkuja" niin myöhään kuin mahdollista, sillä suvussa diabetestä.
Sittenkin, kun saa alkaa makeita syömään, niin kohtuudella.
Ei siellä suussa tarvitse jatkuvasti karkin pyöriä, johan siinä menee hampaatkin.
Kai ymmärrät että sokerin välttäminen EI estä diabetestä? Tämä ei kuitenkaan tarkoita että ylenmäärin pitäisi karkkia yms sokerisotkuja syödä, mutta että välttää siksi kun suvussa on diabetestä....
Meillä ei ole karkkipäiviä tms, herkkuja syödään silloin kun siltä tuntuu. Lapset ei ole pullahiiriä eikä sokerin perään, ehkä juuri siksi kun ne ei ole olleet kiellettyjä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ihan hedelmäsoseita on jo saanut alle 2v, mutta "sokeri sotkuja" niin myöhään kuin mahdollista, sillä suvussa diabetestä.
Sittenkin, kun saa alkaa makeita syömään, niin kohtuudella.
Ei siellä suussa tarvitse jatkuvasti karkin pyöriä, johan siinä menee hampaatkin.Kai ymmärrät että sokerin välttäminen EI estä diabetestä? Tämä ei kuitenkaan tarkoita että ylenmäärin pitäisi karkkia yms sokerisotkuja syödä, mutta että välttää siksi kun suvussa on diabetestä....
Meillä ei ole karkkipäiviä tms, herkkuja syödään silloin kun siltä tuntuu. Lapset ei ole pullahiiriä eikä sokerin perään, ehkä juuri siksi kun ne ei ole olleet kiellettyjä...
Miksi sitä pitäisi tuputtaa, jos esim banaani riittää herkuksi?
Miksi se sinua vaivaa, ettei lapsemme syö karkkia vielä?
Kakkostyypin diabetestä voi siirtää puhkeamasta rajoittamalla sokerin määrää.

Sanoinko jossain tuputtamisesta???? Eikä minua haittaa vaikka lapsenne ei IKINÄ saisi mitään sokerimössöä, ihmettelin vain tuota syytä välttelyyn.....
Vierailija kirjoitti:
Kakkostyypin diabetestä voi siirtää puhkeamasta rajoittamalla sokerin määrää.
Tottahan toki mutta jos puhutaan alle kouluikäisistä lapsista niin ei edes se kakkostyypin diabetes puhkea ihan noin vaan, vaikka olisikin sukurasitetta. Silloin pitää muunKIN ruokavalion olla aika huonossa jamassa.
Ja voinet kertoa että kuinka monta päivää/kuukautta/vuotta keksin tms syömättä jättäminen siirtää 2 tyypin diabetekesen puhkeamista????
Alle 2 vuotiaille on turhaa antaa sokeria, kun harvemmin sitä edes osaavat kaivata.
Mitä vähemmän sokeria ihminen syö, sitä parempi.
Kyllähän tuosta on ollut jo mediassa vuosikausia, niin pitäisi sokerin haitallisuus olla kaikkien tiedossa jo.
Tissimaitokin on makeaa, eli siitähän se lähti. On pyritty siihen, että lapsi (nyt päälle 2v) saa syödä samaa kuin muutkin, heti kun ruoka sopii iän puolesta, eli on saanut herkkujakin maistella jo alle vuoden iästä lähtien. Karkkipäiviä meillä ei ole, otetaan mieluummin karkki tai pari silloin tällöin jälkiruokana. Itse olen ollut todella lihava välillä, ja koin että karkkipäivät vaan lisäsivät lapsena makean hinkua, naapurin lapsilla oli aina karkkia saatavilla mutta osasivat itse säännöstellä niitten nauttimista ja ovat aina olleet hoikkia. Sikäli koen itsekin nykyään painonhallinnan puolesta järkeväksi "vähän ja usein" tyylin, eikä överit harvoin.
No juuri 6 kk söi pilttiä jossa hedelmäsokeria.Sai eilen myös kakun täytettä maistaa.
Ekalle pidin kauheen kurin ja nyt maksan sillä että söisi vaikka sokerin paloja jos salaa keksii sellaista puuhaa..