Mä olen niin jumissa:(
En vaan jaksa enää elämääni mieheni kanssa. On kuin rakkaus olisi kuihtunut pois, eikä mitään kunnioitusta näytä löytyvän. Ei hellyyttä, ei rakkauden osoituksia.. ei niin mitään. Olen niin surullinen tähän tilanteeseen. Mies ei halua keskustella. Tai ainakaan ei näytä olevan kiinostunut meidän yhteisistä asioista.
En väitä olisin mitenkään täydellinen, mutta minä sentään yritän tehdä jotain asialle. Tai ainakin yritin. Enää en jaksa.
Ainaiset torjumiset ja kielteiset vastaukset naimisiin menolle todellakin satuttaa. Varsinkin kun mies on sen jälkeen todella kiukkunen. En ole edes viitsinyt mainita enää asiasta ainakaan vuoteen.
Työn meneminen aina perheen edelle. Töihin lähdetään vaikka keskellä yötä jos soitetaan, mutta perheen hyväksi ei tehdä mitään.
En vaan jaksa enää olla kakkos vaihtoehto. ei enää.
Mutta kun en voi häntä jättää. Niin idiootilta kun se vaan kuulostaa, niin minun elämäni on nyt rakennettu, niin että tarvitsen miestäni. En pysty jatkamaan eteenpäin vaan joudun jättämään kaiken mitä olen tähän asti rakentanut lasten syntymän jälkeen. Opiskelun, työn. Kaiken!
Mieheni lupasi, että saan rauhassa aloittaa opiskelun ja työ elämän. Juu kyllä sain aloittaa, mutta entäs nyt? Kotona vaan riuhdun ollessani, jonkun toisen " omistama kotihengetär" . Olen niin loppu tähän tilanteeseen.
Ja tämän kirjoituksen tarkoitus oli vaan purkaa tätä mun pahaa oloani ulos. Kello on niin paljon, etten enää viitsi siskollenikaan soittaa.
Kommentit (9)
Työni on sen luonteista, etten voi lapsiani noin vain minnekkään hoitoon viedä. ei onnistu.
Samoin opiskeluni. Tämä ala on sellainen ettei se opiskelu todellakaan jää siihen, kun koulupäivä loppuu.
En tee itsestäni martyyriä. Vaan tämä fakta.
ap
Suuttuu vaan koko aiheestaakin, joten olen jo ne haaveet kuopannut aika päiviä sitten.
ap
Eli vaikka kahdestaan jonnekki tai kotona illallinen ym mukavaa pohjustusta ja sit ihan rehellsitä faktaa-keskustelua kehiin ja mikä on syy ettei halua sitoutua niinku sä ym ym ym ym
Aloita alusta. Vaihda alaa. Tee jotain.
Ympärivuorokautiset päiväkodit on keksitty, samoin opiskelevat tytöt jotka varmasti tulisi iltatöihin mielellään.
Älä ole avuton.
Tässä kaupungissa on vain yksi 24/7 päiväkoti ja sekin niin hankalan matkan päässä ja täynnä. Jonot on pitkät.
Työni on sellaista että teen 24h putkeen ja kolme päivää vapaata. Siinä välissä opiskelen.
Minä en tee asioista hankalaa.
Olen ajatellut tuota monesti, että menisimme kahdestaan jonnekkin tai lapset jonnekkin hoitoon ja keskustelisimme asiat läpi. Miehelleni ei vaan tunnu menevän se perille, ettei meillä ole kaikki kunnossa. Hänen mielestään meidän ei tarvitse keskustella mistään, koska asiat on on hyvin.
Kyllä minä jostain taas sitä energiaa saan, jotta ns. nostan kissan pöydälle. Petyn taas, niinkuin ennenkin, mutta eipähän voi ainakaan sanoa, etten olisi asille jotain tehnyt. Tällä hetkellä taas on niin toivoton olo. Ulkopuoliset luulevat, etä elämme niin unelma elämää. Ja että minulla on mahtava mies. Ulkoisesti joo, mutta totuus on aivan toinen.
ap
Muutaman vuoden kuluttua hakeutui takaisin alalle, toisin ei enää yhtä hyviin lähtökuoppiin.
tommosen ukon kaa naimisiin haluat? Ei se siitä ainakaan paremmaksi muutu, pahemmaksi vaan.
Teet itse itsellesi marttyyriroolin.