Tarvitseeko lapsettomia tai sinkkukavereita jaksaakaan enää kun on saanut oman perheen

Ei ole mikään pakko. Itse ajattelisin tosin, että olisi ihan hyvä pitää joku elämän osa-alue ennallaan, mutta jos ystäväsi ovat merkinneet sinulle vain biletysseuraa, niin mikä ettei. Älä kuitenkaan sitten loukkaannu, jos heitäkään ei kiinnosta sinun elämäsi enää ja niitä hääkutsuja ja kummipyyntöjä ei tulekaan koskaan :)

Eiköhän se ennemmin oo niin että ne lapsettomat ja sinkut ei kestä sitä "kato nyt miten söpö tää meidän pirkko-irmeli on" jne. Kelpaako ne sitten uudestaan kavereiksi kun heillä lapsia ??

Ei kai tarvitse, jos ystävyys ei merkitse yhtään mitään.

Mä taas olen huomannut, että lapsettomat kaverit on ihan fiiliksissä, kun lähipiirissä on pieni lapsi. Mutta niitä ystäviä, joiden lapset jo lähes teini-iässä, ei jaksa seura kiinnostaa.

Sitten kun lapset aikanaan muuttavat omilleen niin et kai roiku heissä ja harmittele kun elämässäsi ei ole enää keitään muita henkilöitä jotka pitäisivät sinulle seuraa? On meinaan lapsille harvinaisen rasittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen huomannut, että lapsettomat kaverit on ihan fiiliksissä, kun lähipiirissä on pieni lapsi. Mutta niitä ystäviä, joiden lapset jo lähes teini-iässä, ei jaksa seura kiinnostaa.

Ylipäätään taitaa lapsettomia enemmän kiinnostaa ystävien lapset kuin sellaisia, joilla on lapsia itselläänkin. Äidit juoruavat keskenään eivätkä kiinnitä juuri mitään huomiota toistensa lapsiin. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kai tarvitse, jos ystävyys ei merkitse yhtään mitään.

Eikä varmaan merkitse, jos miettii että tarvitseeko enää jaksaa.

Ei tarvitse jaksaa ainakaan heidän avuttomuuttaan. Heitä voi komentaa yhtä paljon kuin lapsiaan on tottunut komentamaan, jotta he  tarttuisivat toimeen. Heidän kanssan voi tehdä jotain kivaa kodin ulkopuolella, mutta kotiinsa ei tarvitse kutsua vain hoidettavaksi lämpimässä  ilmapiirissä. Lapsiperheet nauttivat  parhaiten arjen iloista yhdessä. Lapsettomat ovat jotenkin arjesta ymmärtämättömiä, ulkopuolisia ja huolettoman vastuuttomia. Eivät kaikki.

Tunistitko viestini tyylilajin oikein ennenkuin päätit provosoitua?

Ei tarvitse :) Enemmän iloa on toisista äitikavereista. Eikä sinkkujen marinoita sinkkuilusta jaksa muutenkaan kukaan kuunnella, maailman ärsyttävintä.

Tajua sitten olla soittamatta, kun ero tulee.

Vierailija kirjoitti:

Mä taas olen huomannut, että lapsettomat kaverit on ihan fiiliksissä, kun lähipiirissä on pieni lapsi. Mutta niitä ystäviä, joiden lapset jo lähes teini-iässä, ei jaksa seura kiinnostaa.

Mua ei kiinnosta pikkulapsiäidit, kun oma lapsi on alakouluikäinen. Just oon päässyt eroon siitä tylsästä, ahdistavasta kotivaiheesta! Kiinnostavat ihmisinä toki, mutta en jaksa kyläillä heidän luonaan tai kuunnella vaippaväsymyskertomuksia.

Mitä ihmettä? En ymmärrä tollasia ihmisiä, jotka hylkäävät ihmisiä ympäriltään heti kun jotain "parempaa" tulee eteen. Mulle ainakin ystävät on todella tärkeitä, etenkin paras ystäväni. Haluan vaalia ystävyyttämme niin hyvinä kuin huonoina hetkinäkin. Ystävät ovat todella suuri rikkaus ja voimavara, todella sääli jos et itse niin koe.

Mitäs sitten, jos äijä lähtee kävelemään ja jäät muksujen kanssa yksin? Olis varmaan kiva siinä vaiheessa saada ystävältä tukea. Mutta eipä ole ketään enää ympärillä. Noh - niin makaa kuin petaa :)

Ja oli tää provo tai ei, niin tiedän että valitettavan moni ihminen oikeasti hylkää ystävänsä kun elämäntilanne muuttuu. En ymmärrä, omat ystäväni ovat onneksi pysyneet läsnä vaikka elämä onkin muuten heitellyt miten sattuu, ja toivon syvästi että pysyvät jatkossakin :)

Kaikki kaverini loittonivat minusta sen jälkeen, kun löysivät itselleen seurustelukumppanin. Häiden ja viimeistään lapsen saamisen jälkeen he katosivat kokonaan. Kun lapsiperheen arki alkoi koittaa, minun puhelimeni alkoi piristä: tarvittiin lapsenvahtia, autollista autokuskia, kätevää ompelijaa ynnä muuta - ja sinkkupa se tulikin mieleen, kun sillä on aina aikaa eikä sillä mitään tärkeää ole. Jopa keskellä perjantaiyötä saattoi soittaa joku, jonka teki hirveästi mieli lähteä miehineen bisselle, mutta kun ei sitä toukkaa voinut ottaa mukaan eikä ketään saanut siihen aikaan kiinnikään.

Minä katkoin yksitellen välit kaikkiin niihin paluusoittelijoihin, jotka olivat unohtaneet minut aivan kokonaan jänninä seurustelu- ja raskausaikoinaan ja jotka muistivat minut sitten, kun olivat palvelua vailla. Yllättävän sitkeitä jotkut kyllä ovat olleet. Ystävyys ei ole mikään pyhä asia, vaikka viihde yrittääkin nostaa sitä kaiken maallisen yläpuolelle. Ystävyydet ja kaveruudet elävät oman aikansa, ja sitten, kun niistä ei ole enää mitään iloa (vaan enää yksipuolista hyötyä), ne saavat kuolla pois.

No jos sä haluat elää pelkästään vauva/äitiyskuplassa eikä muu maailma enää kiinnosta niin mikäs siinä. Voittajia tässä yhtälössä taitavat olla ne kaverisi.

Ketään ei tarvitse pitää elämässään jos ei koe suhteen olevan tuottava molemmin puolin. Hätiköityjä päätöksiä ei kuitenkaan kannata tehdä, koska on aina mukavampaa jos voi kääntyä jonkun puoleen jonka kanssa ei tarvitse keskustella lapsista/perheestä, mutta tämäkin on kiinni siitä kuinka hyviä ystäviä te olitte ennen perheen perustamista. 

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun lapset aikanaan muuttavat omilleen niin et kai roiku heissä ja harmittele kun elämässäsi ei ole enää keitään muita henkilöitä jotka pitäisivät sinulle seuraa? On meinaan lapsille harvinaisen rasittavaa.

Aamen tälle! Olisipa joku kertonut tämän äidilleni. Hän aina jaksaa korostaa kuinka on elänyt perheelleen. On väsyttävää olla toisen ihmisen elämänsisältö. Olen ehdottanut eläkejärjestöä,kansalaisopistoa,eläkeläisten allasjumppaa että näkisi muita ihmisiä ja saisi elämänsisältöä. Äitini on 62v ja täysin terve.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun lapset aikanaan muuttavat omilleen niin et kai roiku heissä ja harmittele kun elämässäsi ei ole enää keitään muita henkilöitä jotka pitäisivät sinulle seuraa? On meinaan lapsille harvinaisen rasittavaa.

Aamen tälle! Olisipa joku kertonut tämän äidilleni. Hän aina jaksaa korostaa kuinka on elänyt perheelleen. On väsyttävää olla toisen ihmisen elämänsisältö. Olen ehdottanut eläkejärjestöä,kansalaisopistoa,eläkeläisten allasjumppaa että näkisi muita ihmisiä ja saisi elämänsisältöä. Äitini on 62v ja täysin terve.

Siis niin tuttua. Mikään ei ole rasittavampaa kuin terve eläkeläinen joka odottaa jonkun asian tai ihmisten tuovan elämän sinne kotiin valmiiksi nenän eteen. Itse ei viitsitä lähteä sieltä neljän seinän sisältä mihinkään.