Lue keskustelun säännöt.
Pidätkö mykkäkoulua?
23.01.2016 |
En ole koskaan ollut oikein innostunut mykkäkoulusta, mutta kun mies joskus sanoi, että edellisessä suhteessa oli mykkäkoulua ja se oli tosi v-mäistä, niin häpeäkseni huomaan käyttäväni tätä hyväkseni. Kostan heittäytymällä puhumattomaksi. On siitä se hyvä puoli, että nyt olen saanut sentään anteeksipyyntöjä, joita huutoriidassa ei koskaan tule. Nyt vain mietin sitä, että jos mykkäkoulu on miehestä niin inhottavaa, niin mä taidan olla epäreilu. Rakastan häntä, mä vain haluan osoittaa oman pointtini riittävän voimakkaasti. Pitäisikö mun yrittää eroon tuosta tavasta? Ainakin riidat on lyhyempiä nykyään, ja mykkäkoulun jälkeen asiat kyllä selvitetään puhumalla (rauhassa, kun huutoriidassa mun temperamentti kuohuu välillä vähän turhankin paljon ;))
Kommentit (20)
En tarkoituksella.
Olen luonteeltani pitkävihainen ja jos olen vihainen, vetädyn omiin oloihini ja olen hiljaa. Se on oma tapani rauhoittua ja selvittää ajatuksiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En harrasta mykkäkoulua, en vain alennu puhumaan ääliölle.
Aiemmin en, mutta nyt kun on lapsia, olen vähän muuttanut riitelykäytöstäni. Haluan puhdistaa ilman riitelyllä niin, että asiasta päästään sopuun ja kaikki on taas hyvin. Minulle ei siis sovi sellainen ollenkaan, että jonkin aikaa kyräillään ja sitten muka unohdetaan koko juttu. Mutta en halua riidellä vihaisesti lasten aikana, etteivät he pelästy. Pitää siis odottaa, että lapset ovat nukkumassa ja sen jälkeen aloittaa riitely (hiljaisesti alakerrassa). Jos olen tosi vihainen, menen osittaisella mykkäkoululla iltaan asti, jolloin pääsen aloittamaan avoimen riitelyn. Sitten on kyllä jo vähän kiire saada riideltyä loppuun ennen nukkumaanmenoa, koska en halua mennä nukkumaan riidoissa.
En. Rauhoittumistaukoja otetaan, mutta se on eri asia.
Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa.
Todella inhottavaa kun joku menee takalukkoon. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käytä. Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa. En hyväksy missään tapauksessa. Onneksi miehenikään ei moista harrasta.
En tod, annan tulla kaiken. Mykkäkoulu vois joskus olla kova sana: säästäisi miesparan hermoja & korvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti... kotoa opittua. En ole ylpeä itsestäni, mutta kun suutun, niin en saa hallitusti asioita purettua ja sitten käy niin etten sano mitään vaan kerään kaiken pahan olon sisälleni.
Jos puhun asioista, alan itkemään. Ja/tai alan paiskomaan tavaroita ym. En tykkää. Haluaisin osata keskustella rakentavasti.
Mikään ei ole rasittavampaa kuin ihminen joka ei saa sanottua mikä ahdistaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rauhoittumistauko on eri asia kuin mykkäkoulu. Se, että tarvitsee tunnin tai pari rauhoittumisaikaa silloin, kun tunteet käy kuumana on ihan ok. Mutsini aloitti aina mykkäkoulun faijalle, kun faija ei suostunut johonkin mutsin haluamaan juttuun. Mykkäkoulu loppui, kun faija taipui.
Mun veljeni voi pitää monien kuukausien mykkäkoulua, ja sitten palaa yht'äkkiä normaaliksi ja puhuu niitä näitä. En jaksa. Kysyin joulukuussa, että mikä on vialla, kun on poistanut mut facebookista. Ei ole kertonut. Ilmoitin sitten, että kerta feidaa lapseni jouluna ja nimipäivänä, saa myös pitää mykkäkoulunsa itsellään. Jos ei suostu puhumaan ja olemaan reilu, niin ei muakaan kiinnosta. En jaksa nöyristellä äitini ja veljeni mykkäkoulujen edessä ja funtsia milloin niille sopii olla mukana mun ja lapseni elämässä.
Mykkäkoulu on julmaa vallankäyttöä ja kertoo käyttäjänsä keinottomuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain kusipäät pitää. Aikuiset ihmiset selvittää riitansa.
En mitta mies mykkäkouluilee. Jos meille jostain syystä tulee ero, niin siitä syystä. Se on henkistä väkivaltaa.
En muutenkaan arvosta ihmistä, joka tahallaan haluaa loukata toista ja tahtoo toiselle pahaa. En edes riidellessä tee koskaan niin enkä voi sitä ymmärtää. Riidan päämäärä ei ole voittaa toista vaan saada erimielisyydet selvitettyä rakentavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä mies on todella hyvä pitämään mykkäkoulua ja minäkin olen sen häneltä jonkun verran oppinut vuosien yhdessä olon aikana. Mies saattaa heittäytyä mykkäkouluun ihan yhtäkkiä ja silloin hän ei puhu sanaakaan niin minulle, kuin lapsillekaan, vaan menee ovien taakse vaikka makkariin. Koska olemme riidelleet lasten läsnä ollessa aivan liikaa, niin en enää mene perässä yrittämään selvittää tilannetta ja koska en yleensä edes keksi mikä käytöksen syypää olisi, niin mielestäni se on miehen asia alkaa purkamaan tilannetta. Syy voi olla vaikka anopin ikävä soitto tai myös se, että pidämme lasten kanssa liikaa meteliä. Niinpä myös minä aloitan hänen suuntaansa hiljaisuuden, lasten kanssa olen aivan kuten ennenkin.
Olisin valmis lopettamaan mököttämisen ennen nukkumaan menoa, mutta mies sitä yleensä jatkaa menemällä nukkumaan ennen minua tai hän saattaa myös mennä alakerran sohvalle nukkumaan ovien taakse. Niinpä mykkäkoulu jatkuu molemmin puolin kunnes minulla yleensä palaa käämit ja kun lapset ovat pois, niin alan kiljumaan miehelle miksi hän on tuollainen taas kerran. Tai sitten mies vain yhtenä päivänä alkaakin juttelemaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut ja siinä vaiheessa minä en valitettavasti ole aina ihan mukana, vaan saatan mököttää vielä. Yleensä kun mies lopettaa mykkäkoulunsa viimeistään siinä vaiheessa kun hänen kasseja alkaa kiristämään ja se jos joku tympii.
Olen yrittänyt puhua tästä kierteestä miehen kanssa ja nyt hän vihdoinkin alkaa ehkä hieman tajuamaan asian ja sen, että meidän pitäisi mielummin pitää yhtä perheenä kuin riidellä täysin turhista. Minä kun en voi mitään sille, että anoppi on mikä on, se on kokonaan miehen ongelma. Myös hänen työstressi ei ole minun ratkaistavissani.
Ei, mutta mun mies kylläkin. Se ensin huutaa ja haukkuu ja kiroilee ja PÄÄLLE vielä mököttää pahimmillaan monta päivää. Eli mököttäminen ei todellakaan välttämättä ole vaihtoehto huutamiselle.
Yleensä mies vielä suuttuu ihan olemattomista asioista, "paras" oli kun äijä mökötti neljä päivää siitä, että olin viikonloppuna kattanut puhtaat astiat aamiaispöytään, enkä pelkästään nostanut hänen likaista kahvikuppiaan keittimen vierestä hänelle.
Olemme olleet yhdessä jo 30 vuotta, mutta pakko myöntää, että tuolaisen arvaamattoman käytöksen takia osa rakkaudestani on kuollut, eikä takaisin palaa. En kykene luottamaan siihen, että mies käyttäytyy aikuismaisesti ja ennakoitavasti.
Yhdyn ketjun kommentoijien mielipiteeseen: mököttäminen on sadistista vallankäyttöä. Tuumaus/rauhoittumistauko on eri asia, siihen ei tarvita montaa päivää!
Ja aikuinen ihminen VOI opetella myös rakentavia uusia tapoja, jos haluaa. Ei tarvitse hyökätä päälle kuin panssarivaunu, huutaa, raivota ja haukkua.
Ekaksi VOI kysyä toiselta rauhallisesti, mitä hän oikein tarkoitti sanoillaan/teoillaan ja ilmaista, että on niistä loukkaantunut - ja antaa toiselle edes joku tsaanssi selittää ja oikaista käsitystä tai pyytää anteeksi. Ja vasta, jos toinen on selvästi tahallaan ollut loukkaava, vasta sitten hermostua ja sittenkin pyrkiä keskustelemaan vuorokauden sisällä asian selväksi.
Lapsien ei tietenkään ole hyvä kuulla mitään huutoriitoja ja kiroiluja, mutta ei sellaisetkaa nyt maailmaa kaada, jos lapset myös aika nopeasti näkevät sovun syntymisen.
Mielummin mykkäkoulu kuin raivoaminen. Jos mykkäkoulu on henkistäväkivaltaa, niin se raivoaminen on sitä samaa potenssiin viisi.
Mä en harrasta tietoisesti mykkäkoulua, mutta suuttuneena häviää kaikki asia. Ei ole mitään mitä sanoa. Ei tule mitään mieleen. Vastaan jos kysytään, mutta niukka sanaisesti kyllä tai ei.
Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin älä sano mitään.
En pysty mykkäkouluun, eikä mieskään. Riidellään äänekkäästi ja loppuun saakka. Riidat kestää muutamasta minuutista max puoleen tuntiin. Olen kokeillut mykkäkoulua, mutta kun pinnan alla kiehuu, niin on pakko saada höyryt ulos. En kestäisi ihmistä joka pystyy mykkäkouluun.
Vierailija kirjoitti:
Mikään ei ole rasittavampaa kuin ihminen joka ei saa sanottua mikä ahdistaa!
On vieläkin rasittavampi asia: ihminen, joka ei välitä siitä, että toista ahdistaa. Ei pyydä ikinä mitään anteeksi, ei pahoittele, ei ota vastuuta edes kokeeksi ja salaa. Tulkitsee asiat aina kuten on tehnyt aiemminkin, vaikka asiat oli mukamas selvitetty ja puhuttu läpi ja ymmärretty. Siitä ymmärryksestä ei näy jälkeäkään, kun seuraava riita nousee. Tulkinta on se vihamielisin ja ivallisin mahdollinen.
Lopputuloksena tästä minustakin on tullut mykkä. Olisi ihanaa kertoa, mitä tarvitsisin ja mikä loukkaa. Lopettaisin hiljaisuuden vaikka heti, mutta kun itkua ei suvaita ja tunteet loukkaavat. Ei sitä uskalla enää tehdä, kun tuloksena on niin paljon lisää lunta tupaan, ettei ovesta sovi kulkemaan. Erolla uhkaillaan vielä päälle, sitäkään ei mitenkään oteta takaisin.
Toivoisin, että ihmiset hokisivat vähemmän innokkaasti tätä uutta mantraa mykkäkoulusta henkisenä väkivaltana. Näkemys on aivan liian yksinkertainen. Jokaisen mykkäkoulu taitaa olla omanlaisensa tarina, ja vaikeahan se on ajatella, miksi joku heittäytyisi mykäksi, jos hänellä mielestään on myönteisiä vaihtoehtoja tulla kuulluksi.
Joskus suhteessa tosiaan taistellaan oikeudesta omaan henkiseen tilaan. Joillakin sitä on varmasti alun perin liian vähän, jotta pystyisi rakentavasti elämään toisen kanssa. Jotkut ovat varmasti sadistejakin. Mutta silti mykkäkoulusta puhutaan liian löysin perustein, ikään kuin se olisi aina tarkoitushakuista perustusten nakertamista.
Minun ex-seurustelukumppani (mies) harrasti mykkäkoulua. No, ei se seurustelu pitkään kestänytkään. Mutta eroamisen yhteydessä minulle selvisi miksi mykkäkouluja harrasti. Hän sanoi, että hänen mielestään äänen korottaminen ja tunteiden näyttäminen on sivistymätöntä ja epäcoolia, ja siksi mykkäkouluilee. Pettymyksen, suuttuminen, vihaisuuden ym näyttäminen ei kuulemma sovi hänen arvomaailmaansa, ja koska noita tunteita kuitenkin väistämättä joskus tulee, niin ainoa vaihtoehto on vaieta täysin. Ei helvetti sentään, ahdistaa muistellakin tuota.
Tietysti kannattaa miettiä kuinka rajalle uskaltaa suhteessaan riitelyn viedä. Voi tulla ero tai entä jos puoliso vastaa samalla mitalla, siis tehden jotain todella ilkeää?