Tuntuu niin voimattomalta seurata ystävän tuskaa :(
Ystäväni koki traagisen menetyksen ja on luonnollisesti aivan riekaleina. Tiedän, että mitään konkreettista en oikein voi tehdä ja toki olen tukena siten miten voin - kuuntelen, olen läsnä, yritän jopa viedä ajatuksia muualle puhumalla keveistäkin aiheista (jota ystäväkin on toivonut; "hetkeksi unohtaa kaiken kun miettii muuta"), mutta samalla olo on todella voimaton kun toinen on niin hauras ja silminnähden tuskissaan :(
Miten te, läheisen menettäneet olette toivoneet läheistenne olevan? En todellakaan halua ystävälleni korostaa miten voimaton ja surullinen MINÄ olen, haluan olla hänelle se vakaa ja vankka tuki juuri nyt, kun HÄN sitä tarvitsee.
Kommentit (7)
Minä olisin aikoinani halunnut ja tarvinnut kaltaisesi ystävän.
se että kuuntelet on paljon enemmän kuin itse ymmärrätkään. Samoin olet herkkä ymmärtämään että menetys on ennenkaikkea ystäväsi. Jonkun verran voinet kertoa että sinuunkin se sattuu, sekin voisi auttaa?
En osaa oikein neuvoa, minustakin olet todellinen Ystävä hänelle.
Riittää, että olet vieressä tukena. Ja voit toki omasta surustasi ystävälle kertoa.
En ehkä kertoisi omasta surusta siitä ystävästä, hänelle saattaa tulla enemmän tuskaa. "ai nyt minä jo tuotakin kuormitan ja hän suree koska minä".
Vierailija kirjoitti:
En ehkä kertoisi omasta surusta siitä ystävästä, hänelle saattaa tulla enemmän tuskaa. "ai nyt minä jo tuotakin kuormitan ja hän suree koska minä".
Minusta voi sanoa. Ei niin että suree "enemmän" tai vie huomion/tuentarpeen vaan niin että osoittaa että itsekin arvosti menetettyä ja suree/kaipaa, so ko menetys ei ole yhdentekevä muille kuin menetyksen kokeneelle. Minua ainakin lohdutti kun tuntui että joku aidosti suri itsekin - mutta tosiaan niin ettei ominut minun suruani.
Halauksella on yllättävän suuri voima, suosittelen kokeilemaan. Muuten teet juuri oikein tuossa tilanteessa.
Minusta sinä teet jo juuri kuten hyvä on, kunnioitat ystäväi surua ja toiveita. Voimia sinulle itsellesikin <3