Lue keskustelun säännöt.
Voiko parisuhde nykyään kestää läpi elämän?
21.01.2016 |
Olen miettinyt sitä hurjan paljon, omat isovanhemmat sekä äidin että isän puolelta ovat olleet 50 vuotta naimisissa, miehellä sama. Ylipäätään heidän ikäpolvessa se tuntuu enemmän poikkeukselta jos on erottu. Nykyään taas tuntuu että erotaan heti kun on vähän jotain hankaluutta tai pikkujouluista löytyy uus kiva kaveri - no helppo homma - hylätään koko perhe ja aloitetaan alusta! En ymmärrä, eikö nykyään arvosteta parisuhdetta niinkuin ennen? Pohdiskelen tätä lähinnä sen takia että onko edes mahdollista että oma avioliittoni kestäisi hautaan saakka, onko mitkään todennäköisyydet sen puolella. Tällä hetkellä tuntuisi täysin käsittämättömältä ajatukselta että erottaisiin joskus miehen kanssa,mutta yhteiseloa onkin takana vasta viitisen vuotta.
Kommentit (15)
Kuten varmasti järjellä ymmärrät, nykyään on lakipykälät vähän erilaiset kuin isovanhempiesi aikaan. Samaten sosiaalinen tilanne, ero hyväksytään huomattavasti helpommin kuin 50 vuotta sitten. Myös yhteiskunta tukee yksinhuoltajia. Tuleeko nämä sulle jotenkin uutisena? Nykyään on monta muutakin asiaa eri tavalla kuin ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen sinulle että teet kaikkesi jotta avioliitto kestää sinne hautaan saakka. Sitäkin pitää hoitaa, älä pidä kumppania itsestäänselvyytenä ja koita olla mahdollisimman hyvä vaimo ja kunnioitat miestäsi. Isovanhempien aikaan (sillon ku he oli nuoria) naiset oli ihan erilaisia kuin nykyään.
Olemalla mahdollisimman hyvä miehelle (arjen pikkuteotkin, hyvä ruoka, selkähieronta yms.) mies ei todellakaan ala harkita vaimon laittamista vaihtoon kun paras nainen löytyy jo kotoa. Jos kaikesta huolimatta tulee ero niin sit mies on idiootti.
Ennenaikaan ihmiset ei liikkunut niin paljoa, ja se oma puoliso otettiin oman kylän tytöistä ja pojista. Ehkä sosiaalinen elämä esti eroamasta, mitä se naapurin mammakin ajattelisi, lähtijää pidettiin silloin hempukkana ja retkuna ja naaman näyttäminen saattoi olla vaikeaa lähtemisen jälkeen ja tätä pelättiin. Nykyään maisemaa on helpompi vaihtaa eikä kukaan paljoa kysele. Mutta ehkä ennen tunnettiin se tuleva puoliso paremmin, oltiinhan silloin oltu samassa koulussa ja kaveriporukoissa syntymästä asti ja toisen oikut oli ennakkoon tuttuja. Onko ihmisestä sitten tullut hetkessä eläjä, parisuhteen hoito/sietäminen pitää olla mahdollisimman helppoa arjen ja työn viedessä enemmän aikaa. Mene ja tiedä, mutta se nyt on selvä, että pitkissä parisuhteissa arvostetaan toista ja annetaan tukea ja tilaa, eikä kumpikaan esitä mitään roolia.
Vierailija kirjoitti:
Kuten varmasti järjellä ymmärrät, nykyään on lakipykälät vähän erilaiset kuin isovanhempiesi aikaan. Samaten sosiaalinen tilanne, ero hyväksytään huomattavasti helpommin kuin 50 vuotta sitten. Myös yhteiskunta tukee yksinhuoltajia. Tuleeko nämä sulle jotenkin uutisena? Nykyään on monta muutakin asiaa eri tavalla kuin ennen.
Kyllä olen ihan tietoinen noista luettelemistasi asioista, mutta kyllä väittäisin että sekä omat että miehen puolen isovanhemmat (osa kyllä heistä jo kuollut) ovat edelleen rakastuneita toisiinsa. Ei ole pitkä aika kun juttelin oman isoäitini kanssa (75v) ja hän kertoi kuinka oli ollut kipeänä ja vaari oli läpiyön silitellyt mummin selkää ja huolehtinut. Se oli jotenkin liikuttavaa.
Ovathan nuo läpi elämän parisuhteet edelleenkin ihan yhtä mahdollisia kuin aiemminkin. Erona lähinnä se että erotakin voi jos siltä tuntuu ts. ei ole vastaavaa taloudellista tai sosiaalista painetta yhdessä pysymiseen hampaat irvessä.
Itsellä tulee 20 vuosi yhdessä vaimon kanssa ja on ollut myrskyä ja tyventä matkalla. Ilman lapsia olisimme saattaneet eroonkin päätyä, mutta ollaan väännetty vaikeat ajat läpi ja nyt ainakin tuntuu että vanhetaan yhdessä loppuun asti. Molemminpuolista rakkautta ja toisen kunnioitusta riittää ja ymmärrämme että olemme erilaisia ja yhdessä enemmän kuin erillään.
M42
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vain noin 39% ensimmäisistä avioliitoista päättyy eroon, mutta kuutisenkymmentä prosenttia siis jatkuu hautaan saakka.
http://tilastokeskus.fi/til/ssaaty/2014/ssaaty_2014_2015-04-21_tie_001_…
Itse olen ollut avoliitossa ja naimisissa saman miehen kanssa 29 vuotta ja aion olla loppuun saakka. Ei se vaihtamalla parane, ollaan hitsauduttu aika hyväksi tiimiksi.
Aika epätodennäköistä nykypäivänä. Naiset yleensä kyllästyvät ja ottavat eron ennemmin tai myöhemmin. Aina haetaan sellasta huuman tunnetta, ja jos oma mies ei enää sellaista tuota, kylmästi vaan vaihdetaan toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edelleen suurin osa avioliitoista kestää. Jos mukaan lasketaan avosuhteet, todennäköisyys huononee.
Hyvin paljon mahdollista. Jospa vaan ihmiset tajuaisivat, ettei parisuhde ole vaan pelkkää suitsutusta ja hekumointia. Se arki on siinäkin kestettävä kuin missä vaan jutussa. Välillä on hyvä, että on tylsää.
Parisuhdetta pitää myös hoitaa. Se ei hoidu itsekseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten varmasti järjellä ymmärrät, nykyään on lakipykälät vähän erilaiset kuin isovanhempiesi aikaan. Samaten sosiaalinen tilanne, ero hyväksytään huomattavasti helpommin kuin 50 vuotta sitten. Myös yhteiskunta tukee yksinhuoltajia. Tuleeko nämä sulle jotenkin uutisena? Nykyään on monta muutakin asiaa eri tavalla kuin ennen.
Kyllä olen ihan tietoinen noista luettelemistasi asioista, mutta kyllä väittäisin että sekä omat että miehen puolen isovanhemmat (osa kyllä heistä jo kuollut) ovat edelleen rakastuneita toisiinsa. Ei ole pitkä aika kun juttelin oman isoäitini kanssa (75v) ja hän kertoi kuinka oli ollut kipeänä ja vaari oli läpiyön silitellyt mummin selkää ja huolehtinut. Se oli jotenkin liikuttavaa.
Näissähän on kyse aivan yksittäistapauksista. Ei kukaan ole epäillyt sinun ja miehesi isovanhempien rakkautta. Et voi silti vetää mitään johtopäätöksiä siihen, miten "nykyään" kaikki sitä tai tätä. Hyvällä tuurilla olette rakastuneita loppuelämänne, huonolla ette ole. Voitte erota tai olla eroamatta.
Vierailija kirjoitti:
Kuten varmasti järjellä ymmärrät, nykyään on lakipykälät vähän erilaiset kuin isovanhempiesi aikaan. Samaten sosiaalinen tilanne, ero hyväksytään huomattavasti helpommin kuin 50 vuotta sitten. Myös yhteiskunta tukee yksinhuoltajia. Tuleeko nämä sulle jotenkin uutisena? Nykyään on monta muutakin asiaa eri tavalla kuin ennen.
Omat vanhempani ovat olleet naimisissa yli 50 vuotta ja appivanhemmatkin liki 60 vuotta, heidän liitto päättyi apen kuolemaan. Itse olen koko ikäni kärsinyt siitä, että vanhemmat ovat pakosta naimisissa ja lähinnä inhoavat toisiaan. Miehen ja osin anopin puheista päätellen ei appivanhempien avioliitto ole kaksinen ollut, ongelmana oli apen alkoholismi.
Mutta erotahan ei voinut, kun "mitä ne naapurit sanoo". Itse muistan lapsuudesta, kuinka ilkeästi äitini puhui eronneesta puolitutustaan, äiti haukkui naista huoraksi vaikkei tiedä hänen eronsa syytä.
Minun ja miehen yhteiselämä on kestänyt yli 30 vuotta. Meillä on hyvä liitto ja rakastamme vielä toisiamme. Vaikeita aikoja on ollut, mutta jos meillä olisi ollut samanlaista mitä vanhemmillani oli, olisin eronnut aikapäiviä sitten. On vain hyvä, että erota voi ilman syyllisen hakua. Eron syitä ei tarvitse muille kertoa, esimerkiksi yksi ystäväni sanoo muille "halusimme elämältä eri asioita" vaikka syynä oli miehen juominen ja vieraissa käyminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isovanhempamme olivat himpun verran sitkeämpiä verrattuna nykyhelppoon kaikki valmiina elämään.
Vierailija kirjoitti:
Aika epätodennäköistä nykypäivänä. Naiset yleensä kyllästyvät ja ottavat eron ennemmin tai myöhemmin. Aina haetaan sellasta huuman tunnetta, ja jos oma mies ei enää sellaista tuota, kylmästi vaan vaihdetaan toiseen.
Oletko aivan varma, että eroavat naiset haluavat huumaa vai vaan vähentää lapsikatraastaan sen "aikuisen lapsen"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteisiä vuosia lähes 20. Edelleen rakkautta riittää. Koen olevani onnellinen sekä onnekas. Toivottavasti kestää. :)
Onhan se mahdollista, mutta harvinaista varmasti.