Poika on niin erilainen - luonne vai jotain muuta..?
Ehkä teen kärpäsestä härkäsen tai ehkä en edes kunnolla näe poikani " ongelmia" ...
Poikani on juuri täyttänyt 3 vuotta. Hän on esikoisemme, joka on aina ollut tosi rauhallinen ja ujo. Poika oppi puhumaan pitkiäkin lauseita 1v 8kk iässä ja puhuu paljon, neuvolan mukaan enemmän kuin ikäisensä. R ja s edelleen puuttuvat (sekä d, g, b) ja j ei onnistu sanan alussa. Muutenkin puhe kuulostaa vieraan korvaan toisinaan epäselvältä, kun monet sanat ovat epäselviä (esim. mikro = mihlo).
Eniten kai huolettaa sosiaalinen elämä. Poika on kotihoidossa, oli pk:ssa 1v4kk-1v9kk ikäisenä kun odotin kuopustamme. (Ekan 2kuukautta itki aina kun vein sinne) Kerhoissa käydään aina kun ehditään, ehkä noin kerran viikossa. Hiekkiksellä nähdään lapsia lähes päivittäin. Poika on siis tosi ujo. Sanoo, ettei tykkää toisista lapsista. Ei yleensä halua mennä leikkipuistoon, jos siellä on muita lapsia (toki sinne silti mennään). Ei juttele toisille lapsille, muutaman poikkeuksen on parilla lauseella tehnyt. Ei ole ollenkaan innostunut tapaamaan ikäisiään. LEikki sujuu jonkin verran selvästi vanhempien kanssa (esim. 6v). Tuntuu, ettei ole ollenkaan kiinnostunut ikäisistään.
Poika takertuu kovasti äitiin. Haluaa kotonakin ollessa istua paljon sylissä. Kerhoissa nyhjää pääasiassa äidin vieressä.
Poika kyllä puhuu ja vastailee vieraille aikuisille, mttei katso puhuessaan heitä silmiin vaan useimmiten kääntää päänsä kokonaan poispäin. Poika hymyilee tosi vähän.
Kotona hän juoksentelee, riehuu, on iloinen, mutta kun on muita lapsia, hän " jähmettyy" . Saattaa vain tuijottaa lapsia ja saan usein sanoa asiani useampaan kertaan ennen kuin hän reagoi.
Poika on taitava mm. palapeleissä ja piirtämisessä. Hän jaksaa keskittyä pitkään saman jutun kanssa. Yksin hän ei oikein viihdy, haluaa aina leikkiseuraksi minut, isänsä tm. tutun aikuisen.
Pikkusiskoaan (2v ikäero) pelkäsi aluksi, vasta 2kk jälkeen uskalsi edes vähän koskea. Ei ole ollenkaan innostunut paijailemaan tms. Tönii, potkii, törmäilee potkuautolla, astuu varpaille yms. Tuntuu, ettei ollenkaan ymmärrä, että siskoonkin voi sattua.
Leikkii autoilla, kauppaleikkiä, lääkäriä, rakentelee legoilla..
On fyysisesti ehkä ikäistään kömpelömpi. Pomppimaan tasajalkaa oppi 2kk sitten, kuperkeikka ei onnistu, just oppi tulemaan portaita alas pitämättä seinästä kiinni, ajaa pyörällä, kiipeilyssä on tosi huono, just ja just pääsee matalaan vieterikeinuun (vauvana ei kiipeillyt juurikaan).
On tosi tarkka syömisistään, syö vain harvoja ruokia. Uusia ei millään kokeilisi. Muutenkin kaikki uusi on tuskaa.
Luin tältä palstalta omaehtoisuudesta. En ole varma mitä se tarkoittaa, mutta luulen että poikani on juuri sellainen, tai ainakin jonkin verran. Häntä on vaikea saada tekemään mitään mitä hän ei halua, hän vain sanoo, että ei nyt jaksa. Ainakaan kukaan vieras ei saa häntä tekemään mitään. Sellainen mielyttämisen tarvekin kai siis puuttuu.
Huvipuistoissa on kamalaa, kun " täti laittaa turvavyön kiinni" , eikä äiti. Siitä syystä on jättänyt menemättä moneen laitteeseen uudelleen, vaikka tykkäsikin, kun vieras täti tuli nostamaan/ laittamaan turvavyötä. Monesti sanoo myös että " tuo täti ei saa sitten sanoa mulle mitään" . Ystäväni lapsen synttäreille kun oltiin menossa, poika ei olisi halunnut mennä. Yritin houkutella, että siellähän on kakkua ja mehuakin. Poika sanoi, että mun pitää sitten kaataa hälle mehu. Sanoin, että voi olla että se xxx:n äiti kaataa mehuja kaikille. Poika sanoi, ettei halua mehua ollenkaan. Jos leikkipuistossa joku auttaa esim. pois keinusta ja erehtyy siis nostamaan, saattaa alkaa hillitön itku, että " äiti nostaa" . Ei antaisi kenenkään muun tehdä mitään.
Muskari alkoi tänään. Ton ikäisten pitäisi jäädä yksin. Ajattelin kokeilla kuinka käy. Oltiin yhdessä koko 45min, kun ei jääminen oven toiselle puolelle sujunut. Poika istui lattialla/seisoi vieressäni oven lähellä koko ajan. Ei menny tuoliin saati sitten leikkimään lattialle. Oli koko ajan tosi tympääntyneen näköinen. Käänsi selkänsä, kun täti puhui hälle. Lopussa sentään kävi kääntämässä kuvakortin lapsipiirin keskellä, kun lahjoin lupaamalla keksiä... Itku meinasi tulla äidin silmään, kun oma lapsi oli kuin myrkyn niellyt ja muut innoissaan juoksentelivat.
Neuvolassa mainitsin huolestani sosiaalisissa jutuissa. Täti sanoi, että pitää vaan rohkaista poikaa. Nlassa poika itki ekan 15min, sitten teki tehtäviä, kun mä esim lupailin, että tee nyt äkkiä, niin päästään kotiin.
Kaverini kesällä hienovaraisesti vihjaili. Hän sanoi poikani muistuttavan paljon sisarensa poikaa (jota en ole tavannut). Myöhemmin toisessa yhteydessä hän sanoi sisarensa pohtineen asperger-piirteitä omalla pojallaan.
Tyypillinen hiekkiskäyntimme: Ollaan kaksin (+pikkusisko vaunuissa) hiekkalaatikolla. Poika puhuu, selittää ja leikkii innoissaan. Kun hiekkikselle tulee naapurin äiti ja kk nuorempi poika, omani lakkaa puhumasta lähes kokonaan. Vastaa kyllä naapurin kyselyihin, mutta joskun saan toistaa kysymyksen ja patistaa vastaamaan. Naapurin poika juttelee omalleni, joka ei juuri vastaa. Tai ehkä on vuoden aikana viidesti jotain sanonut pojealle (useimmiten mun kehotuksesta). Naapurin poika leikkii iloisesti, omani sanoo kohta, että mennään sisälle.
En oikein tiedä mitä tekisin tai ajattelisin. Nyt vasta huomaan, miten erilainen hän on, kun kuopus (1v1kk) on niin erilainen. Minä jopa mietin (häpeän myöntää) poikaa syytellen,että miksi se on tuollainen. Sitten taas syytän itseäni. Mitä olenkaan tehnyt väärin, miten olen tuon pienen ihanan poikani pilannut. Minä niin toivoisin, että hän olisi iloinen pieni lapsi, niinkuin muutkin ovat. Välillä tuntuu taas hyvältä ja ihailen pojan taitoja ja olen hänestä niin ylpeä. Sitten taas tuo muskari masensi mut..
Tuli varmaan tosi sekava ja pitkä viesti, nyt on niin paha olla. En tiedä mitä haluaisin kysyä. Ehkä sitä että onkohan poikani vain ujo (me vanhemmatkin ollaan) ja " reipastuu" ajan myötä vai onko jotain viella? Miten minä häntä parhaiten tukisin ja auttaisin? Ja ihan konkreettisesti: Mitä tekisitte tuon muskarin kanssa? Ohjaaja sanoi, että hälle sopii, että olen mukana sivussa joka kerta, mutta onko siinä järkeä, kun poika ei yhtään hymyillyt, ei laulanut, istui ja murjotti vaan, halusi monesti kesken poiskin ja sanoi, ettei enää halua mennä, että haluaa olla vaan mun kanssa kotona? Yritänkö totuttaa poikaa muskariin vai luovutanko? Päiväkoti olisi varmaan hyvä ratkaisu, mutta kun me muutetaan huhtikuussa toiselle paikkakunnalle, en haluaisi, että joutuu sitten taas vaihtamaan hoitopaikaa, vaan ajattelin vasta sitten viedä hoitoon.
Auttakaa.
Kommentit (12)
Lapsellasi on paljon piirteitä, jotka ovat tyypillisiä Aspergerin syndroomasta kärsiville lapsille, mm. juuri tuo vahva omaehtoisuus ja muiden ihmisten " välineellisyys" (hän pyrkii määrittämään, mitä muut ihmiset saavat tai eivät saa tehdä). Kuulostaa siltä, ettei lapsesi osaa ikäänkuin asettua muiden ihmisten kenkiin - mutta toki tällainen empatiakyvyttömyys on kolmevuotiaille muutenkin tyypillistä.
Oikeastaan kaikki nuo piirteet voivat mahtua täysin normaalinkin rajoihin.
Sinuna en vielä pähkisi liikoja. JOS pojallasi on piirteitä aspergerista, ne ovat kuitenkin lieviä. Hän osaa leikkiä, vaikkakin vanhempien lasten kanssa (sekin aika tyypillistä as-lapsille), puhuu aika hyvin jne.
Diagnoosista on iloa lähinnä vasta sitten, kun lapsi selvästi tarvitsee terapioita tai tukitoimia päiväkotiin tai kouluun. Tässä vaiheessa ei elämäntilanteenne kuulosta siltä, että diagnoosista olisi järimmin apua. Mieti itse, missä vaiheessa tutkimukset alkavat tuntua tarpeellisilta. Tutkimuksiin pääsyä voi joutua jonottamaan kevyesti puolikin vuotta, joten ne kannattaa panna vireille ajoissa esim. ennen päivähoitoon menoa.
(olen itse as-lapsen äiti, poikani nyt 4,5-vuotias)
Olit tosi hienosti osannut tekstissäsi kuvata ja pohtia lapsesi ominaisuuksia; heikkouksia ja vahvuuksia.
Printtaa ihmeessä tekstisi talteen, niin voit ottaa sen mukaan, jos lähdette jatkotutkimuksiin. Minulla ainakin vastaanotoilla unohtuu puolet asioista, jotka piti mainita. Ja teksti on hyvä kuvaus pojastasi. Yleensä tutkimuksissa pyydetään päiväkodista kuvaus lapsesta, mutta koska lapsesi on kotona, ei sellaista ole saatavilla.
Minäkin olen AS-pojan äiti. Oma poikani tosin on ihan toisenlainen ¿supersosiaalinen¿ , suorastaan päällekäyvä. Eli kontrolli puuttuu siihen suuntaan. Mutta kieltämättä minullekin tulevat poikasi kuvauk-sesta nämä AS-autismikirjoon kuuluvat jutut mieleen.
Et todellakaan ole äitinä tehnyt mitään väärin (vaikka se on kaikilla eka ajatus - ja usein valitettavasti ympäristönkin ajatus). Mutta minusta olet päinvastoin erittäin valistunut äiti, kun osaat pohtia näitä jut-tuja ja hakea apua pojallesi.
Neuvolassa mekään ei koskaan saatu mitään apua, vaikka kyselinkin, onkohan tämä ihan normaalia.
Apua saatiin ja tutkimuksiin lähdettiin oman aktiivisuuden ja päiväkodin kautta.
Sinuna, ottaisin vielä yhteyttä neuvolaan ja _vaatisin_ pääsyä psykologille tai perheneuvolaan.
Ei pojallasi siis välttämättä mitään löydetä, mutta voit saada neuvoja ihan arjen pikkujuttuihin. Ja jos jotain löytyy, niin pääsette ajoissa joka paikkaan. Perheneuvolaan kun on jono ja samoin psykologille ja ja jos sieltä lähetetään eteenpäi, on esim lastenlinnan ensikäynnille puolen vuoden jono ja toinen puo-livuotta voi olla jonoa tarempiin osastotutkimuksiin. Toisaalta erityispäiväkotipaikat syksyksi jaetaan jo aikaisin edellisenä keväänä ja niitä varten pitää olla, jos ei nyt ihan diagnoosi, niin ainakin joku paperi. Itsaäni ainakin harmittaa että oma poikani ehti olla monta vuotta ¿väärässä¿ päiväkodissa ennenkuin vihdoin pääsi oikeaan paikkaan, ihanaan integroituun ryhmään. Eli jos jotain tekisin toisin nyt, jos voisin viime vuodet uudelleen elää, niin aloittaisin avun haun aiemmin
Hei ap!
Ymmärrän hyvin tunteesi. Olen käynyt läpi samanlaisia ajatuksia ja tunteita oman poikani kohdalla. Melkein kaikki kuvaamasi piirteet, muutamaa lukuun ottamatta, sopivat myös meidän poikaamme, joka on noin vuoden vanhempi kuin sinun poikasi.
Olen epäillyt, että lapsellani voisi olla lieviä AS-piirteitä. Myös minun lapseni on ollut enimmäkseen kotihoidossa, ja päiväkotiin vienti pelottaa, kun lapsi ei omaehtoisesti ole kiinnostunut kavereista. Monissa tiedollisissa asioissa ollut hyvä ikäisekseen, mutta käytännön taidoissa epätasaisuutta.
Olisi mukava vaihtaa ajatuksia s-postitse. Voisitko antaa osoitteesi, niin kirjoitellaan?
Tässä osoitteeni:
nonnuli76@yahoo.com
Mielelläni vaihdan ajatuksin jonkun kanssa, jolla on samanlainen tilanne.
Löysin kirjoituksestasi paljon samanlaisia piirteitä kuin omassa esikoisessani aikoinaan oli. Hänkin oli hyvin arka ja ujo ja mm. juuri muskarissa (jossa olimme käyneet vauvasta lähtien eli oli siis erittäin tuttu paikka) kun olisikin pitänyt mennä muskarihuoneeseen yksin ja äidin jäädä ulkopuolelle odottamaan niin eipä lapsi suostunutkaan. Kaikki muut lapset kyllä menivät riemumielin mutta minun piti istua edelleen muskarihuoneessa kuin tatti. Silloin ei kyllä naurattanut vaan koin paljon samanlaisia tunteita kuin sinäkin. Mutta kas kummaa, vähitellen lapsi alkoi reipastumaan ja saamaan rohkeutta ja nyt hän on jo innokas koululainen. Sekä päiväkoti (aloitti 4-vuotiaana) että koulu ovat sujuneet hyvin ja kavereita on ollut. Toki luonteenpiirteet (tietynlainen arkuus ja ujous) ovat edelleen olemassa mutta me ihmisethän olemme erilaisia ja hyvä niin! Luin aikoinani artikkelin, josta mieleeni jäi lause " Älä pakota arkaa lasta rohkeaksi" ja ko. asian olen yrittänyt pitää mielessäni varsinkin kun lapsen pienempi sisar onkin sitten ollut aina varsinainen rämäpää.
Voimia ja jaksamista! Jos sinusta tuntuu, että lapsesi tarvitsee testejä/ tutkimuksia tms. niin vaadi niitä. Lapsesi on varmasti ihana persoona kirjoituksesi perusteella!
teidän perhe elää varmaan todella rankkoja aikoja muutenkin kuin noin pikkuiset lapset. Yksi huoli on tietysti vähemmän, jos saat pään avattua ja pääset jonkinlaisiin tutkimuksiin esikoisen kanssa. Samalla varmaan saatte muutenkin keskusteluapua.
Yksi tavallisin ongelma lienee se mihin sorruin itse aiemmin: vanhempi sisarus kun muuttuu yhtäkkiä isoksi kun tulee uusi vauva. Nyt kun katselen meidän 3v kuopusta niin hän on " täysin pikkuvauva" meille...puhe on epäselvää, kova uhma alkaa nousta (itkua, kiukkua, raivoa ihan syyttäkin), takertuu vanhempiin...
Silloin kun hän oli vuoden ikäinen ja isoveli oli 3v, muistelen että odotin isoveljeltä paljon " aikuisempaa" käytöstä, vaikka todella poika oli tosi pikkuinen vielä. Näköjään vasta myöhemmin tuonkin tajusi. Poika oli mielestäni ihan " hirviö" lähes puolitoista vuotta tuosta eteenpäin (voimakas temperamentti ja sisarkateus). Teidänkin esikoisella varmaan moni käyttäytymisen piirre on normaali ja kehitykseen ja elämäntilanteeseen liittyvä. Mutta tutkia voi ja kannattaa aina, meidänkin poika pääsi pienryhmään päiväkodissa jossa kovasti viihtyi vaikka ei " virallista vikaa" löytynytkään.
rauhallinen
Niin meidänkin
puhe kuulostaa vieraan korvaan toisinaan epäselvältä, kun monet sanat ovat epäselviä
Meilläkin pojalta puuttuvat tietyt äänteet
Sanoo, ettei tykkää toisista lapsista.
Samaa on sanonut meidän poika
Ei yleensä halua mennä leikkipuistoon, jos siellä on muita lapsia
Meilläkin poika ei tykkää jos puistossa oli liikaa lapsia
Ei ole ollenkaan innostunut tapaamaan ikäisiään
Meillä suorastaan pelkää yksien kavereiden samanikäisiä poikia
Poika takertuu kovasti äitiin.
Niin meilläkin, ihan hirveästi edelleen
Poika on taitava mm. palapeleissä ja piirtämisessä.
Meillä on taitava palapeleissä, muttei piirtämisessä
On tosi tarkka syömisistään, syö vain harvoja ruokia. Uusia ei millään kokeilisi. Muutenkin kaikki uusi on tuskaa.
Ihan sama juttu
Häntä on vaikea saada tekemään mitään mitä hän ei halua
Sama juttu
Poika sanoi, että mun pitää sitten kaataa hälle mehu... saattaa alkaa hillitön itku, että " äiti nostaa" . Ei antaisi kenenkään muun tehdä mitään.
IHAN sama juttu
Päiväkoti olisi varmaan hyvä ratkaisu, mutta kun me muutetaan huhtikuussa toiselle paikkakunnalle
Meillä on päiväkodissa ollut jo kaksi vuotta ja sopeutuminen ollut tosi vaikeaa. En suosittele, jos kerran muutatte, vasta muuton jälkeen. Sinänsä päiväkoti hyvä, että oppii vähän äidistä irtaitumista ja vastaavaa. Mutta ei pidä kuvitella että sieltä päiväkodista löytyisi heti kavereita, meidän poika alkaa vasta nyt (kahden vuoden jälkeen) leikkiä VÄHÄN toisten kanssa. Muut lapset ovat vain jo päiväkodissa oppineet, että meidän poika ei leiki ja jättävät hänet aika rauhaan. Hoitajan tuella sitten saadaan lyhytkestoisia leikkejä aikaiseksi.
Eli paljon on samaa sinun ja minun pojassa... Onko poikasi muuten jo oppinut pois vaipoista? Se on ollut meille tosi vaikeaa, eikä vieläkään ole oppinut. Ei halua ja kun ei halua, ei opi.
Meillä poika oli kesällä Lastenklinikalla tutkimuksissa, mutta varsinaista diagnoosia ei saatu. Lähinnä on asperger-piirteitä ja asperger-epäilyä, mutta monet asiat ovat vähän rajalla.
Tässä iässä tapahtuu vielä paljon kehitystä, kesä toi tullessaan paljon uutta, poika ottaa jo enemmän kontaktia muihin ja esimerkiksi muut lapset ja meteli eivät enää haittaa niin paljon kuin aikaisemmin. Vuoden päästä menemme jatkotutkimuksiin.
Suosittelisin sinullekin tutkimuksiin hakeutumista, ei niistä ainakaan haittaa ole. Tutkimusten perusteella meidän poika saa nyt kahden lapsen paikan päiväkodissa, mikä on hyvä asia, koska tämäntyyppiset lapset eivät viihdy isoissa ryhmissä. Myös hoitajilla menee vähän enemmän aikaa näihin leikkien ohjauksiin.
Minulla on nyt vähän parempi mieli asian suhteen. Muskaria olemme jatkaneet vaihtelevalla menestyksellä. Yksin poika ei edelleenkään sinne jää, mutta nyt jo vähän osallistuu. Onneksi ohjaaja on ihana ja huomioi hyvin myös sivummalla viihtyvän poikani, koska aikuisen huomiota hän kyllä tavallaan kaipaa, vaikkei niin lapsista olekaan kiinnostunut.
Dorothy: Meidän poikamme oppi eroon vaipoista nyt kesällä. Hän teki sen oikeastaan ihan oma-aloitteisesti, kun ei todellakaan istunut potalle muiden kehotuksesta. Mutta nyt siis hän on vaipatta.
Juttelin pojastani neuvolassa ja sovimme, että menemme neuvolapsykologin juttusille. Tosiaankin, kuten joku teistä vastanneista mainitsikin, vaikka vaan saamaan vinkkejä pojan rohkaisemiseen ja tukemiseen, vaikka mitään " vikaa" ei löytyisikään.
Kiitos vielä kaikille.
Olen samaa mieltä kuin Ilia. Lapsesi piirteet vaikuttavat olevan normaalin rajoissa. Tsemppiä vaan!
Hei! Poikasi käytös muistuttaa jossain määrin oman poikani käytöstä 1-2 vuotta sitten. Nyt hän on jo aika reipas ja sosiaalinen tapaus. Anna ajan kulua! Meilläkin oli muskariongelmia. Poika juoksi joka kerta itkien muskarista ulos äidin luo. Meillä auttoi " leikkiterapia" : leikimme kotona muskaria (tuoleja samanlaiseen järjestykseen kuin muskarissa, nuket ja nallet esittivät muita lapsia, itse esitin muskarin vetäjää ja lauloimme alku- ja loppulaulut ja teimme muitakin muskarijuttuja). Kun olimme muutaman kerran leikkineet, poika jäi tosi kiltisti yksin muskariin. Kannattaa varmaan kokeilla muidenkin vaikeiden sosiaalisten tilanteiden harjoittelemista leikin avulla.
Ihan ensiksi haluan sanoa että älä ihmeessä syyttele itseäsi! ET todellakaan ole lastasi pilannut! LApsesi on luonteeltaan kenties ujo ja arka siksi vetäytyy omiin oloihinsa.
Poikaa tuntematta on hyvin vaikeaa mennä sanomaan onko käytös " epänormaalia" , mutta itselleni tuli sellainen kuva että poikasi on hyvin arka. Siskoni poika oli myös hyvin samantapainen 5-vuoteen saakka , kunnes pääsi päiväkotiin. Siellä hän sai itseluottamusta ja leikit toisten lasten kanssa alkoivat sujua.
Itselläni on pian 6-vuotias dysfaattinen poika..todella sosiaalinen pakkaus , aina ollut. Mutta välillä hän haluaa omaa rauhaa ja leikkiä yksikseen. Tämä ei tietenkään ole eritysilastentarhanopettajan mielestä normaalia ja onkin alkanut diagnosoida autismia hänelle..nykyään lapset pitäisi olla kaikki samanlaisa, tuntuu että jos olet hiemankin erillainen esim. juuri rauhallinen luonteeltaan niin lapsella on jokin diagnoosi valmiina.
Sinuna minä jatkaisin muskaria ja menette lapsen ehdoilla, kannustat häntä leikkimään ja laulamaan mukana..etkä luovuta, mutta väkisin sitä ei kannata tehä. Poikasi on kuitenkin vielä niin pieni että arkuutta on varmasti senkin takia.