:' D päivän paras

vauvahan nukkuu aika paljon kuitenkin. Väitöskirjaa voi tehdä päiväuniaikaan (mutta kuka jaksaa koko ajan stressata jostain kun välillä voisi vaan rentoutua, syödä tai lukea esim). Harrastukset, no, kyllä hänen varmaan pitää vähän enemmän niitä vähentää. Sanoisin, että ehkä kaksi iltaa viikossa voi harrastaa.

Mutta jos suunnitelmansa onnistuu, niin nostan hattua!!!!!

Miksi elämän pitäisi muuttua helvetiksi tai kotona nyhjäämiseksi pienen nyytin takia?

Eihän se elämä helvetiksi tai nyhjäämiskeki muutukaan, vaan muuttuu muuten. Vauvan olemassaolo on niin intensiivistä, että sitä ei osaa kuvitella ennenkuin saa itse lapsen. En minäkään osannut.

ikäisestä alkaen oltiin päivät liikenteessä (mies oli kesälomalla), niin tottui syömään ja nukkumaan päivisin milloin missäkin. Ei siis tarvinnut miettiä, että " pitää olla kotona klo 11, koska vauvalla on silloin ruoka-aika ja sen jälkeen nukkuu omassa pinniksessään kolmen tunnin päiväunet" .

Itse en paljon taidenäyttelyissä kävisi oman konttaavan lapseni kanssa. No, ehkä vartin jaksaisi esim sylissä olla tai vaunuissa, sitten tulisi tylsää. Itkevä vauva onkin muiden näyttelyssäkävijoiden mielestä varmasti ihana.



Itse opiskelen, enkä todellakaan jaksa kaikkia lapsen päiväuniaikoja paahtaa opintojani. Lähinnä luen iltaisin lapsen mentyä nukkumaan ja öisin. Sitäpaitsi kuinkahan joku väitöskirja etenee, jos sitä voi tehdä maksimissaan pari tuntia päivässä (ei ne lapset nyt niin kauaa nuku ' koko ajan' ).



Harrastukset: minä ainakin haluan viettää aikaa myös perheen kesken. Mitä siitä tulisi, jos minä harrastaisin esim kolmena iltana viikossa ja mies kolmena. Yhteisiä perheiltoja olisi 1...



hoh hoijaa, taitaa ap: n ystävällä olla kasvun paikka edessä.

Joillakin se elämä muuttuu vähän enemmän, joillakin vähän vähemmän. Lapsia on erilaisia, lapset ovat erilaisia eri elämänsä vaiheissa (toisella helppo vauva mutta vaativa taapero, toisella koliikkivauva mutta aurinkoinen " uhmaikäinen" jne.). Paljon on myös kiinni äidin omista haluista, tarpeista ja asenteista. Toiset vetävät verkkarit jalkaan, unohtavat ystävänsä ja harrastavat korkeintaan oman takapihan nyppimistä keväisin, toiset taas suorastaan laiminlyövät lastensa tarpeet kun haluavat epätoivoisesti pitää kiinni täydellisestä vapaudestaan...Onneksi suuri osa äideistä kuitenkin sijoittuu johonkin siihen välille.



Höhlähän ystäväsi on, jos kuvittelee, ettei elämä lapsen saannin myötä muutu ja että kaikkea sitä mitä teki ennen lasta voi tehdä lapsen saannin jälkeenkin samassa määrin, mutta toisaalta typerää se on asennoitua niinkään, että harrastaminen ja kiinnostuksen kohteet täytyy unohtaa lapsen synnyttyä. Oliskohan mitään mahdollisuutta, että sinulla ap on se " äitiys" ehkä syönyt vähän liiankin ison osan elämää ja persoonallisuuttasi, ja tulkitsit kaverisi sanomisia vähän oman elämäsi - ehkä jopa pienen kateuden -läpi?



Kyllä minä ainakin kävin taidenäyttelyssä vauvan kanssa (ja minulla muuten oli se erittäin vaativa koliikkivauva). Kaiken sen valvomisen ja huudon keskellä se, että välillä melkein väkisin siistiydyin, laitoin vauvan rintareppuun (ainoa paikka jossa pysyi hiljaa jonkin aikaa) ja lähdin kotoa ulos juurikin esim. näyttelyyn oli se, joka piti järjissä. Ja JOTAIN olen harrastanut miltei joka päivä sen kuusi vuotta, jonka lapsi on nyt ollut elämässäni. Toisinaan harrastan kotona (jumppaa, pilatesta), toisinaan lapsen kanssa (uimahalliin, pyöräilemään, lasten leffaan tai teatteriin), toisinaan jätän lapsen hoitoon (aiemmin kaverin tai isovanhemman, nykyään uuden mieheni; olin nimittäin yh ensimmäiset 3 vuotta) ja menen salille, ohjatulle jumppatunille, teatteriin, elokuviin tms. Kavereitanikin olen tavannut saannöllisesti sekä lapsen kanssa että ilman lasta. Kotona, kahvilassa, ravintolassa, ystävien kodeissa...



Että jos se näyttelyissä käyminen ja päivittäinen harrastaminen onnistuu koliikkivauvan yh:lta, onnistuu se ehkä muiltakin. Tietenkään kaikki eivät ole samanlaisia, ja toisille se harrastaminen vain kuormittaa lisää elämäntilanteessa, jossa muutenkin on kädet täynnä. Mutta toisille se taas on juuri se henkireikä, josta haluaa pitää kiinni. Miten se muka on lapselliselle mahdotonta?

Silmissäni oli kuva siitä, kuinka työnnän hoikkana ja virkeänä vauvaa vaunuilla vaaleanpunaisessa pumpulissa ja kuinka vauva kulkee harrastuksissa yms.



Niinpä. Lihoin raskausaikana 20 kiloa, vauvalla oli koliikki, allergiat, huusi yöt yms...

Totuus oli, että vaunuja työnsi ylipainoinen, äärettömän väsynyt äiti, joka ei jaksanut tehdä 3 kuukauden aikana mitään muuta kuin selvitä päivästä toiseen.



Niin ja kun tämä lihavuus on tämän päivän kovin sana niin kerron heti, miksi lihoin ettei kenekään tarvitse kysellä.

Lopetin tupakanpolton ja söin niihin vieroitusoireisiin. Toiseksi, koko raskausajan etoi ja oksetti. Ainoa keino olla oksentamatta oli syödä koko ajan jotain. Ja kun olin niin väsynyt koko raskausajan, sitä tuli puputettua makeaa.



Ja kun tämän täydellisten naisten palstan tiedän, minulle vastataan nyt, että oma vika. Olisit syönyt porkkanaa, hoitanut itseäsi, hommannut MLL. n hoitajan, jatkanut harrastuksia jne....



Mutta eipä sitä ensimäisen kanssa osannut. Joten sallittakoot uudelle äidille hänen vaalenpunaiset unelmansa ja tuetaan kun hän tipahtaa todellisuuteen.

oin töitäkin samalla tehden. Nyt tosiaan gradua väännän.



Minusta ystäväsi suunnitelma on ihan mahdollinen. Ja korostan, että suunnitelmia ei pidä tehdä liian sitoviksi, tai niistä ottaa paineita. Lapsen kanssa tulee yllätyksiä, ja kuten sanoin lapset ovat erilaisia ja äidit kokevat asiat erilailla. Mutta en ymmärrä, miksei opiskelu ja harrastus-suunnitelmia voisi tehdä sellaisella asenteella, että " näin teen, jos mahdollista" . Tunnen monia äitejä, jotka harrastavat, opiskelevat jne. Ja etenkin, jos perheessä on vielä toinenkin aikuinen, jonka kanssa vastuuta voi jakaa, niin miksi ei...

aina ei voi tietää, mitä on tulossa. Vaikka vauva olisi ns helppo vauva, voi olla väsynyt. Vauvan saaminen on raju elämänmuutos. Se muuttaa sekä itseä että parisuhdetta, itsensä täytyy ikäänkuin käsittää uudelleen. Voi masentua. Yöheräily väsyttää.



Toisaalta, jos kaikki tietäisivät tasan tarkkaan, kuinka raskasta vauva-aika voi olla, ei kukaan varmaan hankkisi lapsia :). Kyllä se siperia tosiaan opettaa sitten kun on sen aika.

Minä kuvittelin vauva-ajan suoranaiseksi helvetiksi, mutta toisin kävi, Meillä on hyväuninen ja rytminen lapsi, joka on ollut sellainen jo vauvasta asti. Nukkui alusta saakka 3-5 tunnin pätkiä öisin, mikä tarkoitti maksimissaan kahta heräämistä yön aikana. Nukkui pitkät päiväunet ja oli valveillaollessaan tyytyväinen. Viihtyi yksinään, ei tarvinut koko ajan viihdytystä.



Olen matkustanut hänen kanssaan lukuisia kertoja ulkomailla (eka kerta 3 kk iässä), olemme käyneet taidenäyttelyissä, myös siinä iässä kun lapsi konttaa (rintareppu oli mainio ratkaisu silloin) ja olemme muutenkin hämmästyttävässä määrin jatkaneet entisen kaltaisen elämää.

aivan hillittömästi se varmaan kuitenkin nauttii siitä ettei äiti ole valmis luopumaan mistään hänen hyväkseen. ;)

" ei se kaikista ole niin raskasta"

Ehkä se ei välttämättä johdu siitä äidistä, onko se raskasta.

Sairasteleva lapsi voi viedä voimia jopa täydelliseltä av. naiseltakin.



Vaikka esikoisen kanssa minulla oli raskasta ja olin läski ja väsynyt äiti niin kolmannen kohdalla alkoi unelmat täyttyä kun kerrankin sattui sellainen lapsi, joka nukkui yöt hyvin ja ei ollut allerginen.



En muista, mikä minun numero oli, mutta olen se läski ja väsynyt esikoisen äiti tuossa pari kirjoitusta aiemmin.

en mä nyt usko, että lapsi mitenkään kärsii siitä, että se viedään esim. taidenäyttelyyn. Varsinkin jos saa olla äidin sylissä rintarepussa. Miksi sellaisesta pitäisi luopua, jos se onnistuu ihan yhtä hyvin lapsen kanssa? Miksi jotkut teistä kuvittelee, että hyväksi äidiksi tullaan luopumalla mahdollisimman monesta asiasta?

en mä nyt usko, että lapsi mitenkään kärsii siitä, että se viedään esim. taidenäyttelyyn. Varsinkin jos saa olla äidin sylissä rintarepussa. Miksi sellaisesta pitäisi luopua, jos se onnistuu ihan yhtä hyvin lapsen kanssa? Miksi jotkut teistä kuvittelee, että hyväksi äidiksi tullaan luopumalla mahdollisimman monesta asiasta?

on vain 2 äärilaitaa. Joko luovut kaikesta tai et mistään:D

Justjoo...Te olette aivan hemmetin fiksuja kun yritätte leikkiä muita parempaa

mä kirjotinkin siinä viestissä, että vauva olikin helppo eli en väittänyt sen olevan äidistä kiinni. Siis sille, jonka silmään pisti se, että se ei kaikista ole raskasta .

Riippuu todellakin paljon vanhemmista ja lapsesta, mitä voi tehdä. Toinen äiti väsyy herkemmin kuin toinen, ja toisen vauva on vaativampi kuin toisen. Isän panosta unohtamatta!



Esikoiseni vauvakesä (syntyi toukokuussa) oli ihanaa aikaa. Vauva oli vaivaton, ruoka kulki paidan alla kätevästi ja liikuin ihan tarkoituksella paljon. Käytiin joka päivä jossakin kävelyllä, kaupungilla tms. Se eka vauvakesä on mun muistoissa leppoisaa vaaleanpunaista aikaa. :)



Ehkä tästä jatkuvasta ravaamisesta johtuen lapsi on kulkenut myöhemminkin vaivattomasti mukana, ollaan käyty mm. taidenäyttelyissä ja jopa konserteissa. Jos vertaa muihin kulttuuririentoihin (konsertit yms) niin kyllä taidenäyttely on vaunuikäisen kanssa Se paikka. Siellä ei lapsenkaan tarvitse olla aivan hiirenhiljaa, ja sieltä pääsee tarvittaessa nopeasti pois, vaipanvaihtoon tai pikkuisen muuten vaan kyllästyessä. :)



Mutta olisi naurettavaa väittää, ettei mikään muuttunut ja vapaus mennä miten tahtoo olisi säilynyt. Kun vauva on talossa, mennään nimenomaan vauvan ehdoilla. Vauvan tarpeiden pitää tulla aina ensin, vaikka se ei tarkoitakaan linnoittautumista neljän seinän sisään vuodeksi. Mutta fakta on, että vauva on vanhemmistaan täydellisen riippuvainen olento, ja se pitää ottaa vanhemman huomioon.

mä kyllä oikeasti kirjoitin väitöskirjani esikoiseni ensimmäisen vuoden aikana (nippuväitös, artikkelit oli julkaistu aiemmin, mutta kirjoitin yhteenvedon). Sattui olemaan paljon nukkuva lapsi ja lapsenhoitoon osallistuva mies.



Olihan se stressaavaa juu, mutta toisaalta henkireikä.



Harrastaminen ja näyttelyissä käynti ei olisi sitten vauvanhoidon ja väikkärinkirjoituksen oheen sitten onnistunutkaan.



Ei kannata ap naureskella, kerrankos sitä ihminen esittää kaikkitietäviä mielipiteitä jostain mistä ei oikeasti ymmärrä mitään.

kanssa usein taidenäyttelyissä ja muissa kulttuurijutuissa ja muuallakin kodin ulkopuolella.



Väitöskirjaa en ole tehnyt, muuta ´omaa juttua´ kylläkin.



Mäkin harrastan joka päivä jotain omaa, ilman lapsia, ilman miestä.



MUN LAPSILLA ON ISÄ!!!! Isä joka ei jätä lapsia 24/7 minulle, vaan on tasavertainen vanhempi minun kanssa, joka tekee oma-aloitteisesti kotitöitä ja lähtee lasten kanssa vaikka sinne taidenäyttelyyn, ainoo asia mikä meidät erottaa on se, että minä pystyn imettämään ja mies ajamaan autoaan (mulla ei ole siis ajokorttia).



Saamme aina kun haluamme lapset hoitoon tai hoitajan kotiin.



Toki lapsia rakastan ja lapset ovat tärkeitä, mutta ennen kaikkea olen oma minäni jolla on erilaisia tarpeita, olen myös nainen ja ennen kaikkea olen vaimo.