Mikä ongelma niillä supernörteillä on jotka...

Mistäs päättelet että se ongelma on nörttien puolella, itselläsi näyttää ainakin olevan aikamoinen ennakkoasenne.

Se että heihin suhtaudutaan jo lähtökohtaisesti creepysti. Sellainen aiheuttaa tarpeetonta panikointia ja ns. sosiaalista kömpelyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Mistäs päättelet että se ongelma on nörttien puolella, itselläsi näyttää ainakin olevan aikamoinen ennakkoasenne.

No ei ollut tarkoitus leimata heitä ongelmallisiksi.

Ap

Ujous.

No se, että ei kiinnosta yhtään sun tyhmät juttus ja toivoisin, että lähtisit jo pois selittämään sitä diipadaapaa jollekin toiselle, etkä häiritsisi mun vilkasta aivotoimintaa. Ja vähän sitä aspergeria. t. supernörtti

Joillakin on lapsuudesta jäänyt traumoja, pitävät tietokonetta parhaana kaverina. Pelokkuuden syynä on loukattu olemassaolonoikeus. Arvaamattoman ja väkivaltaisen vanhemman lapsesta tulee aikuisena jännittäjä, stressiherkkä ja varuillaan oleva. Lasta, jota ei ole toivotettu tervetulleeksi elämään, vaivaa ajelehtiminen ja elämänpelko. Eristetty ja vahingoitettu lapsi kasvaa oppimatta sosiaalisia taitoja.

charmantti kameli kirjoitti:

No se, että ei kiinnosta yhtään sun tyhmät juttus ja toivoisin, että lähtisit jo pois selittämään sitä diipadaapaa jollekin toiselle, etkä häiritsisi mun vilkasta aivotoimintaa. Ja vähän sitä aspergeria. t. supernörtti

Tää ainakin kuulostaa introverttiydeltä.

Ap vaikuttaa juuri siltä ihmistyypiltä, jonka juttuja en kestäis minuuttiakaan.

Olin tosin lapsuuteni eristyksissä, eikä minulla juuri ole sosiaalisia taitoja. En ollut edes päivähoidossa, heti kun vaan mikrolle yletyin.

Olin yksin kotona äidin työpäivät ja asuimme korvessa. Peruskoulu oli elämäni vaikeinta aikaa.

t: nörtti

Mä olen varmaan tuollainen nörtti. Mulla on kyse siitä että minua ei ensinnäkään kiinnosta yhtään kommunikoida ihmisten kanssa vaan se on pelkkää pakkopullaa, ja toiseksi, en tiedä miten ei-nörttien kanssa kuuluisi kommunikoida. Enkä haluakaan tietää. En halua opetella sosiaalisesti taitavammaksi, vaan vältän sosiaalisuutta aina kun mahdollista. Aika hyvin se onnistuu kun työkseen koodaa etätyönä ja asuu yksin :D

Sosiaalinen kanssakäyminen ei vaan yksinkertaisesti luonnistu kaikilta.

Ei se mun havaintojen mukaan sitä vaadi, että olisi lapsena kokenut väkivaltaa tai että olisi vahingoitettu ja eristetty. Jos lapsi on temperamentiltaan arka, ujo, introvertti, niin ei vanhemmilta välttämättä onnistu kasvattaa / tukea lapsesta sosiaalista.

Moni pitää aloitusta typeränä. Mutta mulle tää ainakin on hyvä kysymys. Tuttu nörttityyppinen kärsii noista ominaisuuksistaan ja epäsosiaalisuudestaan. Itse sanoo niin ja ettei ole onnellinen. Haluaisin ymmärtää hänen maailmaansa. Jospa sitte voisin edes hitusen reunasta auttaa.

Suurin osa ei-nörteistä puhuu asioista, jotka eivät nörttiä kiinnosta palaneen puupennin vertaa. Koitapa joskus jutella nörtin kanssa ohjelmoinnista tms, niin jo vain nörttikin on sosiaalinen.

Vierailija kirjoitti:

...jotka käyttäytyvät oudosti ja katsovat vaivaantuneena maahan kun heille puhuu? Onk se vain jotain ihmeellistä ujoutta vai onko se aspergeria yhdistettynä johonkin muuhun? Kyse on siis oikein nörttimäisistä tyypeistä, jotka ovat todella kömpelöitä sosiaalisesti. Asperger yksinään ei tietääkseni selitä sitä vaivaantuneisuutta?

Enpä tiedä olenko supernörtti. Tavallinen nörtti vain. Mutta olen noita maahankatselijoita. Yritän selittää, miten se minulla menee:

Ensinnäkin se vaivaantuneisuus on omaa tulkintaasi. En minä ole vaivaantunut, vaan keskittynyt. Keskittymistä helpottaa, kun en samaan aikaan katsele puhujaa. Tulee jotenkin liikaa prosessoitavaa informaatiota, jos sitä tulee monen kanavan kautta samanaikaisesti.

Jotenkin tuntuu, kuin päästäni puuttuisi turhan informaation automaattisesti ja tiedostamatta pois suodattava palikka. Esim. hälyisässä ympäristössä en pysty ajattelemaan ollenkaan. Käytänkin melkein koko ajan korvatulppia. Samoin esim. liikkuvat mainoskuvat nettilehdissä häiritsevät tekstin lukemista, jne. En pysty seuraamaan luentoa, jolla luennoitsija piirtää samanaikaisesti kun puhuu.

Ehkä asia liittyy siihenkin, että en toimi epämääräisten hahmottomien mielikuvien varassa, vaan ajattelen niin tiukan loogisesti. Päässä on koko ajan meneillään hillitön prosessointi, jolla lasken asioiden välisiä loogisia suhteita. Ja kun kuulen puhetta, se ei tallennu mieleen sellaisenaan pötkönä kuin mikäkin nauhoitus, jonka voin kuunnella jälkeenpäin. Vaan jotta muistaisin, asia pitää välittömästi prosessooida ja paloitella ja laskea joka palasen yhteydet aikaisemmin kuulemaani. Ikään kuin tiristän joka informaatiohippusesta irti paljon enemmän kuin ei-nörtti. Ja huomaan heti, jo se on jotenkin epäloogisessa suhteessa aikaisemmin sanottuun.

Nörtinhommissa on tietysti paljonkin hyötyä tällaisesta analyyttis-loogisesta ajattelutavasta. Se ei siis ole mitään, mitä olen päättänyt harjoittaa, vaan sitä, miten aivoni luontaisesti toimivat. Sosiaalisissa suhteissa tulee sitten niitä hankaluuksia.

Moni luulee että itse olen kälättävä suupalti, mutta itsekin olen aika ujo (mies). Minulla on sosiaalisia pelkoja jopa niin paljon että ne rajoittavat elämääni. Ehkä siksi uskalsin kirjoittaa hieman suorasukaiseen sävyyn.

Kiinnostaa kuitenkin tietää miksi joillakin on vielä vaikeampaa kuin minulla sosiaalisissa tilanteissa. Itse olen aika vähän ihmisten kanssa tekemisissä, mutta toisaalta olen aina ymmärtänyt ihmisten käyttäytymistä erinomaisesti - ehkä siksi en itse ole niin hirveän outo vaan yleensä aika pidetty. Välttelen ihmisiä tosin usein koska en ole hirveän kiinnostunut heistä.

Ap

EPK kirjoitti:

Joillakin on lapsuudesta jäänyt traumoja, pitävät tietokonetta parhaana kaverina. Pelokkuuden syynä on loukattu olemassaolonoikeus. Arvaamattoman ja väkivaltaisen vanhemman lapsesta tulee aikuisena jännittäjä, stressiherkkä ja varuillaan oleva. Lasta, jota ei ole toivotettu tervetulleeksi elämään, vaivaa ajelehtiminen ja elämänpelko. Eristetty ja vahingoitettu lapsi kasvaa oppimatta sosiaalisia taitoja.

Story of my life.

Vierailija kirjoitti:

Moni luulee että itse olen kälättävä suupalti, mutta itsekin olen aika ujo (mies). Minulla on sosiaalisia pelkoja jopa niin paljon että ne rajoittavat elämääni. Ehkä siksi uskalsin kirjoittaa hieman suorasukaiseen sävyyn.

Kiinnostaa kuitenkin tietää miksi joillakin on vielä vaikeampaa kuin minulla sosiaalisissa tilanteissa. Itse olen aika vähän ihmisten kanssa tekemisissä, mutta toisaalta olen aina ymmärtänyt ihmisten käyttäytymistä erinomaisesti - ehkä siksi en itse ole niin hirveän outo vaan yleensä aika pidetty. Välttelen ihmisiä tosin usein koska en ole hirveän kiinnostunut heistä.

Ap

Onko tullut mieleen että suuri osa niistä omituisina pitämistä eivät välttämättä ollenkaan kärsi tilastaan vaan päinvastoin, puolustavat oikeuttaan olla juuri sellaisia kuin ovat? Nuorena tosin moni on epävarma, ja kokee huonoutta kun ei ole kuten ihmislauman ihailemat, mutta yleensä kolmikymppisenä jo nörtti alkaa hyväksyä oman erityislaatunsa ja arvostaa sitä. Silloin voi vapautuneesti olla sellainen kuin on, ja se on sitten muiden ongelma jos niitä vaivaa se millainen itse on. Itse voi vaan huvittuneena katsella miten ne toiset vaivautuu ja myötähäpeää ja ties mitä, vaikka itsellä ei ole niin mitään ongelmaa.