Säälittää yksi perhe, joiden elämässä ei rytmiä.
Siivotaan milloin sattuu,perheellä hirveästi harrastuksia ja kiireessä syödään päivällistä ilman salaattia tms. lisukkeita, lasten läksyjä ei tarkasteta ja viikonloppuisin lapset pelailee tableteillaan tuntitolkulla. Ulkovaatteet on usein pesemättä ja tukat leikkaamatta. Ahdistun, kun kuuntelen.
Kommentit (8)
Hyvähän se on, että lapsilla ja perheelläkin on harrastuksia. Minusta se olisi huolestuttavampaa, että lapset eivät harrastaisi mitään.
Vai onko aloitus jonkun kateellisen mamman kirjoittama, joka ei itse ja/tai jonka lapset eivät harrasta mitään?
Ja jos harrastuksia on paljon, niin kyllä silloin voi hyvällä syyllä viikonloppuisin vähän rentoutua.
Tukatkin leikkaamatta, no nyt on kyllä lasun paikka.
Ihan kuin meidän perhe. Meitä ei onneksi ole kukaan kuuntelemassa. :D
Kerro nyt lisää tästä moittimisen arvoisesta perheestä. Kauhistellaan sitten yhdessä! Ole sinä meidän korvat.
Kuulostaa meiltä, harrastuksia lähes joka illalle niin ettei aina löydy aikaa mennä parturiin. Ulkovaatteet on usein likaisia, tämäkin johtuu siitä että lapset ulkoilevat ne päällään, emme huuhaile vaan pitkin kauppakeskuksia.
Tableteilla emme kyllä paljon enää pelaa, meillä on kunnon tietsikat tätä varten. Läksyjä en tarkasta koskaan. Unohduksia harvoin, kaikilla lapsilla tosi hyvät todistukset, nuorimmalla mm pelkkää kiitettävää koko todistus täynnä. Läksyt tekevät nopeasti ja kokeisiin tankataan nolostuttavan vähän, silti luokkansa parhaita.
Viikonloppuna jos ei ole pelejä, niin saavat tehdä mitä haluavat. En ole mikään vääpeli joka komentaa katrastaan jatkuvaan liikkeeseen. Pitää saada levätäkin.
Mun lapselle on ainakin tarkoituksella kasvatettu tukkaa. Ei syödä salaattia juurikaan, kun siitä ei kukaan meillä tykkää. Kasviksia käytän silti ruuanlaitossa, keitän punajuurta lisukkeeksi ja esim aamupalana tai välipalana usein hedelmä. Harrastuksia ei ole koska ei haluta elää niiden rytmiin. Meidänkin elämä varmaan kauheaa ap:n mielestä? Huom. ihmisiä on erilaisia, ap.
Sinä kuuntelet, kun tuo porukka syö päivällistä ilman salaattia ja tukat on leikkaamatta?? Selvennäpä vähän tätä kuviota.