Rakastunut varattuun, kokemuksia?
Olen ollut nyt monta vuotta epätoivoisen rakastunut mieheen, joka on tuosta ajasta seurustellut pari vuotta. He asuvat yhdessä, ei ole kuitenkaan lapsia eivätkä ole esim. kihloissa. Ennen tota suhdetta meillä oli tämän miehen kanssa juttua, kummallakin oli kiinnostusta toisiaan kohtaan, mutta sitten tämä hänen naisensa palasi jostain ulkomaanreissuiltaan ja he aloittivat seurustelun. Tiesin siis että heillä oli jotain juttua ollut mutta nainen oli reissannut pitkin maailmaa eivätkä voineet olla yhdessä. Tämä mies ehti kuitenkin siinä välissä ihastua muhun mikä sitten ilmeisesti unohtui tämän naisen palatessa. Nyt kuitenkin viime aikoina kun olen törmännyt tähän mieheen esimerkiksi yöelämässä, hän on saattanut esimerkiksi yhtäkkiä pussata mua, halailee koko ajan, puhuu miten sopiva tyttöystävä olisin hänelle ja hän on muutenkin ollut jälleen samanlainen kuin aikoinaan ennen tota sen suhdetta. Hän on myös sanonut että olen ihmeellisin nainen jonka hän on koskaan tavannut. En tiedä hänen suhteestaan juuri mitään, missään Facebookissakaan ei ole mitään uutisia koskaan heistä, ehkä yksi kuva kerran vuodessa. Nainen on ulkonäöltään ainakin ihan eri maata kuin minä.
En halua missään nimessä rikkoa kenenkään suhdetta, mutta silti mietin että voisiko tässä vielä olla jokin mahdollisuus. En tee itse mitään alotteita niin kauan kuin tämä mies on suhteessa, mutta hän tietää kyllä että jotakin kiinnostusta mulla on vieläkin ja en usko ettei hänelläkin olisi, kun hänen käytöstään katsoo. En voi olla miettimättä että olisiko vielä jokin mahdollisuus, vaikka epätoivoselta tuntuukin ja tosi väärältä, kun kuitenkin hän vielä suhteessa on.
Jos jollain on samankaltaisia tarinoita ja mieluiten tietysti niitä onnellisesti päättyneitä niin kertokaa! Kaipaan jotakin toivonkipinää tähän ahdistavaan tilanteeseen :( Ja moraalisaarnaa en kaipaa, tunteilleni en voi mitään ja hän ei varattu ollut kun tutustuttiin. En tyrkytä itseäni hänelle ja yritän parhaani mukaan kuitenkin kunnioittaa sitä että hän seurustelee. En ole kiinnostunut näiden vuosien aikana kuin parista muusta, ja ne jutut eivät ole kantaneet. Tämä mies on ainoa joka aiheuttaa mussa tällaisia tunteita vuosi toisensa jälkeen. :( En ole pystynyt viime näkemisemme jälkeen miettimään mitään muuta.
Eikö ketään? :/