Koska ja miksi päätös, että vain yksi lapsi?

Ei halua toista lasta. Ja miten sen siihen pakotat? Itse olen 37v ja mies 40v, ainokainen on 5v. Tämä asia koskee minuun joka päivä, mutta ilmeisesti se on vain hyväksyttävä.

kun ollaan päästy tosi vähällä, ei haluta härnätä kohtaloo tekemällä toinen lapsi..

Viisi vuotta oltiin ilman ehkäisyä ja välillä napsin hormonejakin. Sitten ihan yllättäin tupsahti tämä ainokainen. Taas on oltu kolme vuotta ilman ehkäisyä, eikä toista kuulu. En jaksaisi enää hoitoja uusiksi (viimeksi eivät purreet vaan vauva tuli lopulta luomuna). Olemme päättäneet miehen kanssa, että vauva tulee, jos tulee, mutta me ei oteta enää asiasta stressiä. Nuorempana aina ajattelin, että haluan kolme lasta, mutta niinpä on elämä nöyryyttänyt ja olen kiitollinen jo tästä yhdestä.

Yksi lapsi täysin itsekkäistä syistä, elämä helpompaa, ja paljon matkustavina en voisi ajatella, että monta lasta, menis turhan vaikeeksi. Poika tällä hetkellä 11-v, ja itse tullu äidiksi nuorena, joten kiitos ei sitä rumbaa enää...

meikäläistä, siis voisi olla mun kirjoittama. Oletko joutunut kovasti selittelemään tuota yksilapsisuutta? Entä luuletko että katuisit joskus myöhemmin ettet tehnyt toista lasta..?

Me matkustamme paljon ja lapsenvahdin loytaminen yhdelle on helpompaa. Oli myos jonkun verran tuskallista aluksi vanhemmille jattaa lapsi, joten puolen vuoden jalkeen paatimme etta yksi riittaa. Eika ole kaduttanut.

että ei ennätetty saada enempää kuin yksi lapsi. Raskausaikana toivoin salaa kaksosia, mutta onneksi tuli tämä yksikin.

Meillä myös samanlaiset " itsekkäät" syyt tähän toistaiseksi yksilapsisuuteen kuin 14, 15 ja 16 tekstien kirjoittajilla. Välillä jo tuntuu, että se päätös on tehty, mutta sitten taas tulee jotain, joka vielä laittaa miettimään. Kuten nyt oman isäni sairaalareissu. Kyllähän meistä kolmesta sisaruksesta on vanhemmilleni enemmän " turvaa" kuin jos olisi vain yksi lapsi. Samoin meille lapsille toisistamme. Se on aina se juttu, jota mietin - kun minä ja mies vanhenemme, joutuuko lapsemme yksin ottamaan kaiken vastuun.

Raha, niin kamalalta kuin se kuulostaakin, mutta nykyhinnoilla ei ole paljoa varaa lapselle antaa. Siis pitäisi ostaa isompi asunto, harrastukset maksaa ja vaan ihan kaikki on kalliimpaa useamman kaa.



Kamala synnytys!

ensisijainen syy on raha. Olemme keskituloisia, mutta haluamme elää suhteellisen tasokasta elämää... Lapsemme saa harrastaa haluamaansa lajia jne. Välillä olen miettinyt toista, mutta mies ei halua. Ja nyt kun ainokaisemme on jo iso, en ehkä jaksaisi edes aloittaa kaikkea alusta. Asia silti vaivaa minua... mutta vielä on aikaa muutama vuosi tehdä lopullinen päätös. Olen nyt 30v.

että pitääkö toinen lapsi tehdä juuri sisarusten vuoksi ja myös sen vuoksi että itse tässä kokoajan vanhenee. Oma mies on ainut lapsi ja on tosi raskasta kun joutuu ainoana lapsena " hoitamaan" vanhempansa.

Olet ehdottomasti oikeutettu uuteen onneen. Toivon sinulle voimia ja hyvää jatkoa elämälle.



Itselläni on yksi lapsi, ja tuntuu, että perheemme ei ole vielä " valmis" , joten toinen lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Minusta itsekkyys on ihan hyvä syy olla tekemättä lisää lapsia. Ei olisi oikein lasta kohtaan, jos kokisi olevansa " ei toivottu ja vain sisarukseksi tehty" .

Voiko sitä lopullista päätöstä tehdä ennen kuin tietää, että on joku fyysinen syy, jonka vuoksi ei voi enää saada toista lasta? Minä ainakin pohdin asiaa joka päivä, kun toistaiseksi ainokaisemme on jo pian 5 v.

Miehen kanssa päätettiin aikanaan, kun mies sairastui vakavasti, kun poika oli 1v. Sittemmin miehen kanssa erottiin ja uusi mies mulla ja vauva tulossa eli never say never. Jokainen elämäntilanne on vaan katsottava erikseen.

Aattelin että onko jollakin vaikuttanut se, että vauva-arki on niin raskas ettei halua kokea sitä enää toisen kerran..?



ap

Varmasti on tuostakin syystä ja ainakin sellaisia tapauksia tiedän, että vauva-arki on ollut parisuhteelle niin suuri uhka, että eivät ole uskaltaneet tehdä lisää lapsia ettei perhe hajoa.



Itselleni raskaudet on niin hankalia, että nyt kyllä sanon että kiitti riitti. Jos joskus meille lapsia lisää tulee, niin ne saa tehdä joku muu.

Puhkesi esikoisen ollessa n.3v.



Toivun toki, eikä sairaus onneksi periydy. Mutta toivuttuani olen vähintään 35, joten en aseta suuria toiveita toisen lapsen suhteen.

ja minuakin rassaa tämä ikuisuusaihe kun tunnen olevani toisen luokan kansalainen. YH ja yksi lapsi.

En osannut ajatella itseäni useamman lapsen äitinä tai ylpäänsä meille isompaa perhettä. Jotenkin kolme henkeä tuntui mukavan kompaktilta tai jotain. Ensimmäisen lapsemme syntymä jopa vain vahvisti tunnetta, koska en halunnut rakkaan esikoisemme joutuvan(!) jakamaan meitä. Vauva-aika oli ihanaa, se ei ollut syy. Ehkä se, että kaikki meni alusta asti hyvin, ennemminkin sai vauvakuumeen nousemaan vaivihkaa esikoisen kasvaessa, vaikka kovasti taistelin vastaan :D



Nyt meillä on kaksi lasta ja kolmannestakin ehkä vielä haaveillaan... Never say never, mutta toisaalta olin kyllä aidosti tosissani ennen kuin muutimme mielemme pitkän pohdinnan jälkeen. Eli sikäli ymmärrän hyvin, että varmasti on aidosti sellaisiakin, jotka eivät päätöstä pyörrä. Ja valitettavasti paljon niitäkin, joille niitä useampia lapsia ei toiveista huolimatta vain siunaannu :(



Se olisi sääli, jos pelkästään (huom! siis vain ja ainoastaan) huonojen raskaus/synnytys/vauva-aikakokemusten takia joku hautaisi haaveet isommasta perheestä, vaikka siis muuten enemmän lapsia toivoisi saavansa. Jokainen lapsi kun on yksilö jo kohdusta asti. Ennemmin siis pitäisi kai olla pessimisti, jos ensimmäisen kanssa on kaikki mennyt hyvin, kun todennäköisyys " hankaluuksiin" silloin kasvaa ;P

Saati leskeys?! :( Melkein kaikkea muuta tässä maailmassa voi yrittää hallita paitsi elämää ja kuolemaa, toivottavasti kaiken suunnittelunkin keskellä ihmiset tajuaisivat sen. Haaveita on toki hyvä olla, mutta ei ne aina käy toteen niin kuin toivoisi. Tsemppiä ja voimia arkeen!



- 8