Kannattaako hankkia lapsi/lapsia?

Hyviä kysymyksiä, toivottavasti tulee hyviä vastauksia perusteluineen :) 

Nautin lapsettomassa elämässäni eniten rauhasta, hiljaisuudesta, jäjrestyksestä ja siitä että voin elää omaan tahtiini. Lapsiperhearki näyttää hengästyttävän kiireiseltä, suorittavalta ja uuvuttavalta.

En kyllä itse halua lapsia, mutta maailma ei ole kaaoksessa, vaan menossa tilastojen valossa tasaisesti koko ajan parempaan suuntaan.

Olen lapseton, mutta uskon että lapset ovat enemmän tunne- kuin järkeilykysymys. Joko niitä tuntee haluavansa tai sitten ei. Itse en ole millään tavalla äitityyppiä, en ole ollut koskaan kiinnostunut lapsista jne. joten on ollut aivan luontevaa olla hankkimatta niitä. Ei minulla ole autoa tai lemmikkiäkään, koska en ole sellaista koskaan halunnut.

Uskon että itse voisin nauttia äitiydestä ja olla ihan hyvä äiti. En kuitenkaan katso että voin velvoittaa ketään tänne vain omaksi ilokseni.

Varsinkin länsimaisilla mittareilla elämäni on varmasti ihan hyvää, ja vielä parempaa verrattuna koko maailman ihmisiin. Silti en toivoisi samoja asioita kenellekään, varsinkaan omalle lapselle, jolle kai jokainen toivoo sitä niinsanottua hyvää elämää.

Lastenhankitahalut päättyvät aina siinä vaiheessa kun mietin sitä ihmisraukkaa harkitsemassa omaa itsemurhaansa tai muita fiiliksiä, joita itse joutui käymään läpi aikuistuessaan. Saati niitä tilanteita, jotka saivat itsensä tuntemaan niin vihatuksi ja ei-kaivatuksi, että johtivat itsemurha-ajatuksiin vielä vahvasti aikuisiässä (vajaa kolmekymppisenä), eli koulukiusaamista ja ulkopuolelle jättämistä, seurustelun vaikeuksia johtuen murskatusta itsetunnosta. Kun sieltä pohjalta olen itseni jälleen ihmiseksi rämpinyt, niin en toivo kenenkään joutuvan käymään sitä läpi. Siihen kun ei juurikaan voi vanhempikaan vaikuttaa.

Tuntuu että lapsia hankkivat miettivät vain sitä söpöstelyä pikkulapsivaiheessa, ei sitä että siitä söpöstä aurinkoisesta tenavasta kasvaa ihan oikea ihminen, joka joutuu tässä paskassa maailmassa elämään. Ei niitä koiriakaan saa ottaa vain siksi että ne on pentuna söpöjä...

Minunkin mielestäni lapsia hankkivat ovat todella itsekkäitä. Turvaa ja hyvää elämää kun ei voi kukaan lapselleen taata.

Minusta elämä ilman lapsia on aivan parasta ja ihanaa. Parhaat puolet molemmista elämistä tulee kun olen todella läheinen sukulaislasten kanssa ja hoidan heitä paljon. Kaikki voittaa ja äiditkin saa välillä omaa aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Pohdin, että haluanko tulla elämäni aikana äidiksi. Uskon, että jos lapsen saisin, pystyisin olemaan hyvä ja rakastava äiti - mutta en kuitenkaan tiedä, haluanko lasta, tai olisiko kaikki sen arvoista.

Nykyinen maailman tilanne myös mietityttää. Onko järkevää tehdä lasta, kun maailma tuntuu olevan kaaoksessa. Sitten myös nämä pienemmät "huolet"; Miten jaksaa lapsen kiukuttelua? Miten jaksaa suorittaa kasvatustyö kunnialla? Miten hieman alle keskituloisesti tienaava saa rahat riittämään? Onko jatkuva "köyhyydessä" eläminen lapsen saamisen arvoista - pärjääkö lapsi jos saa vain kaiken välttämättömän, mutta ei esim. lomamatkoja tai kalliita harrastuksia? Mitä, jos vanhemmat sattuvat eroamaan; käykö lapsesta huolehtiminen raskaammaksi? Jääkö rahaa enää mihinkään, mihin itse haluaisi?

Mikä sai teidät hankkimaan lapsen tai olemaan hankkimatta? Oletteko tyytyväisiä päätökseenne? Kyseenalaistatteko sitä koskaan? Mitkä asiat koette raskaimmiksi vanhemmuudessa? Entä mitkä parhaiksi? Mistä nautitte lapsettomassa elämässä? Keskustelua aiheesta!

1. Halusin hankkia lapsen koska haluan sukuni jatkuvan. Myös tunnepuoli vaikutti eli olen aina ajatellut lapsen saannista myönteisesti, halusin siis kokea äitiyden. Lapseni saa hyvät geenit, olemme terveestä ja pitkäikäisestä suvusta. Olemme korkeasti koulutettuja, toimeen tulevia ja mutenkin säntillisesti eläviä. Lapsi saa siis näiltä osin hyvät lähtökohdat elämäänsä. Mitään muuta hyvää ja kaunista en tietenkään hänelle voi luvata tulevaisuuteen.

2. Olemme tyytyväisiä päätökseen. Kaikki kliseet siitä kuinka rakkaus omaan lapseen ylittää kaiken aikaisemmkn koetun ja kuinka elämälle tulee aivan uusi suunta ja perspektiivi, tuntuvat pitävän paikkansa. Ei voi mitään! :D

3. Olen kyseenalaistanut valintani. Tekisin samoin.

4. Raskainta on pelko, menettämisestä, omista virheistä, lapsen hyvinvoinnista ym. Myös oman ajan vähyys vauva-aikana, tuntuu välillä rasittavalta.

5. Parasta on lapsen kehittymisen seuraaminen. Arjessa on nykyään paljon enemmän pieniä ilon aiheita ja huvitusta, jotka lapsi järjestää.

6. Lapsettomassa elämässä tuntuu olevan enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään.

Olen ap paininut samojen kysymysten kanssa monesti. Sitten tein sellaisen päätöksen, että yritän lasta kaikesta huolimatta. Jos kokoajan miettii sitä, että mitä kaikkea pahaa voi elämässä tulla vastaan, niin elämä jää pian elämättä. Kukaan ei voi antaa takuita tulevasta, asiat voivat mennä huonosti tai hyvin. Sen verran stressihirviö olen, että lapsilukumäärä jäi yhteen.:D Todella hyvä asia, että pohdit näitä asioita. Se kertoo sinusta sen, että olet hyvää äitiainesta. Moni elää hälläväliä-asenteella ja kyllä sossu maksaa. Ratkaisun teet itse, tee niinkuin itse oikeaksi näet.

Maailmassa on yli 7 miljardia (tulee vielä enemmän) ihmistä ja kilpailu kiristyy. Katsoin juuri dokumentin (yleareena) Kalkutan kaduilta, ja siellä kodittomat nukkuvat lapsineen kaduilla. Kyllä taas tuli muistutus, että en missään nimessä halua omia lapsia tähän maailmaan. Jos olisin varakas, adoptoisin orvon. Mutta itsekin kituuttelen pienillä tuloilla. Oman suvun jatkaminen ei ole niin tärkeää minulle.

Varastan vastaaja 8:n numeroinnin.

1. Halusin lapsen, koska halusin lapsen. Mulla ei ekan kanssa ollut niin varsinaisesti vauvakuumetta, se oli enemmänkin halua kokea millaista se olisi. Halusin tulla äidiksi. Seuraavilla kerroilla halusin saada lapsen.

2. Ollaan tyytyväisiä, mutta oltiin tyytyväisiä ennenkin. Mä en oikein osaa verrata tätä mun edelliseen elämään, kaikki on niin toisin. Olin onnellinen ja vittuuntunut ja raivoissani ennen lapsia, ja nyt tuntuu että kaikki tunteet on potenssiin kymmenen vähintään. 

3. Kyseenalaistan mutta tekisin samoin. Tää on muuttanut mua kyllä pelkästään parempaan suuntaan.

4. Rasittavinta lapsissa on ku välillä tuntuu että raahais jatkuvasti kivirekeä perässä. Aina on uhma tai vaihe, pahimmillaan usealla lapsella yhtä aikaa. Yksittäisenä juttuna raskain on kun kipeänä ei saa koskaan rauhassa potea. 

5. Parasta on onnellinen lapsi.

6. Lapsettomassa elämässä oli kyse vaan omasta viihdyttämisestään. Jos halusi ulos laittoi kengät jalkaan ja meni ulos ja dadaa, oli ulkona. Nyt tällaset asiat on monimutkaisempia. Matka Rovaniemeltä Hkiin oli raskas, mutta nykyään kun pääsisi yksin istumaan koko päiväksi junaan se olisi luksusta. Lapsettomassa elämässä kaikki oli sujuvampaa, mutta en mä sitä sillon tajunnut. 

Omat lapset jo 8- ja 4-vuotiaat. Silloin kun esikoisen "hankin", ei työelämä ollut vielä niin epävarmaa mitä nykyään. Kolmatta en enää hankkisi, koska pelottaa oma toimeentulo, on asuntolainaakin vielä reilusti ja oma bruttopalkka 2400. Sillä ei turhia juhlita nytkään ja mitäs sitten kun lapset on teinejä. Oma palkka ei oleellisesti enää tästä muutu ja muutenkin työtilanne epävarma. Tulen kyllä itse pienellä toimeen, mutta en halua että lapset joutuvat kärsimään jos joudun vaikka työttömäksi. Kaikki maksut nousee koko ajan, kauhistuttaa tämä nykyaika.

Vierailija kirjoitti:

Jos kokoajan miettii sitä, että mitä kaikkea pahaa voi elämässä tulla vastaan, niin elämä jää pian elämättä.

Tarkoitat kai että "mitä pahaa elämässä tulee vastaan" eikä vain "voi tulla".

Kaikille sitä paskaa kuitenkin on luvassa, eikä muotoa voi itse valita. Oli se sitten loppuelämän pilaavat koulukiusaajat, hakkaava puoliso, köyhyys ja syrjäytyminen tai mielenterveysongelma. Ja ikävä kyllä se paskakin elämä on elettävä, eikä se jää "elämättä" ellei sitten saa aikaiseksi tietoista tekoa sen oman elämänsä päättämiseksi.

Että hyvää paskaa elämää vaan niille teidän pikku palleroillenne.

Lasten hankkiminen ei kyllä ikinä varsinaisesti kannata, jos miettii sitä rahanmenoa, aikaa ja vaivaa mitä lapsi vaatii. 

Halusin lapsen koska pidän ihmisistä, kaiken ikäisistä ja halusin perheen. Halusin että meitä on tässä meidän porukassa enemmän. Pidin myös pienten lasten seurasta. Lasten kanssa eläminen on ollut sekä hauskempaa että rankempaa kuin olisin osannut ennakoida. Lapset tuo esille nekin luonteenpiirteet joita ei itsessään halua nähdä. Ja kun on sitten saanut omat lapsensa hoidettua, alkaa se kaverikausi ja kohta on koko talo täynnä mukeloita joiden ristiriitoja selvitellä ja mölyämistä kuunnella. Lapsen myötä muu maailman, muut ihmiset ja yhteiskunta tulee elämään aivan eri tavalla kuin lapsettomana. Ei lapsettoman ihmisen syömisiä ja liikkumisia ja nettiaikaa ole kukaan kyttäämässä, lapsen jälkeen sitä kysellään neuvolasta ja päiväkodista ja koulusta ja perhettä ja lasta on joku koko ajan arvioimassa.

En suosittele vanhemmuutta kenellekään joka ei aivan varmasti halua olla äiti tai isä. Joka ei nauti huolehtimisesta, opettamisesta ja auttamisesta, ja joka joka kokee hankalaksi komentamisen ja rajojen laittamisen yhä uudestaan ja uudestaan. Koska sitä ei aika paljon on tää vanhemmuus, ristiriitojen sietämistä ja lapsen kiukun ja pettymyksen ja uhman vastaanottamista.

Miehen näkökulmasta: täysin järjetöntä ja idioottimaista puuhaa. Jonka tajuaa sitten vasta kun on jo liian myöhäistä "irtaantua" ilman isompia (taloudellisia) vahinkoja.  Ylivoimaisesti typerin päätökseni mitä koskaan olen tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kokoajan miettii sitä, että mitä kaikkea pahaa voi elämässä tulla vastaan, niin elämä jää pian elämättä.

Tarkoitat kai että "mitä pahaa elämässä tulee vastaan" eikä vain "voi tulla".

Kaikille sitä paskaa kuitenkin on luvassa, eikä muotoa voi itse valita. Oli se sitten loppuelämän pilaavat koulukiusaajat, hakkaava puoliso, köyhyys ja syrjäytyminen tai mielenterveysongelma. Ja ikävä kyllä se paskakin elämä on elettävä, eikä se jää "elämättä" ellei sitten saa aikaiseksi tietoista tekoa sen oman elämänsä päättämiseksi.

Että hyvää paskaa elämää vaan niille teidän pikku palleroillenne.

Hyvin harkituilla valinnoilla voi välttää aika paljon paskaa. Sitten jos tulee syöpä tai sydäri niin se on eri juttu.

Vierailija kirjoitti:

Miehen näkökulmasta: täysin järjetöntä ja idioottimaista puuhaa. Jonka tajuaa sitten vasta kun on jo liian myöhäistä "irtaantua" ilman isompia (taloudellisia) vahinkoja.  Ylivoimaisesti typerin päätökseni mitä koskaan olen tehnyt.

Helppo välttää tuokin ansa. Naiset kun ei juurikaan pörrää meikäläisen ympärillä. Itse naisseuraan hakeutuessani ympärilleni tulee äkkiä tilaa. Olen se mies jonka ympäriltä tuolit viedään...

Jos ihmisellä ei ole sitä huumaavaa oman biologisen lapsen saanti halua, joka usein sumentaa monet järkisyytkin, eivät voisi sitten adoptoida mieluummin? Minun mielestä ei lisää lapsia tähän maailmaan pitäisi tehdä, vaan adoptio olisi hyvä ratkaisu. Siis varsinkin tällaisessa tilanteessa. Itselläni on lapsi ja tunne siitä biologisen lapsen saannista oli hyvin vahva, eli ymmärrän sen. Itse jos haluaisin lisää lapsia, adoptoisin.

Hyvää: loputon rakkaus lasta kohtaan, erilaista kuin mikään muu. Se, kun edes joskus onnistuu. Olla toiselle tärkein, onnistua esikuvana.näköalan ja elämän ymmärryksen monipuolistuvuus. Osaa arvostaa asioita, jotka ennen oli itsestäänselviä. Vaginassa tunto parempi nykyään kuin ennen raskautta.

Pahaa: rahanmeno, syyllisyys siitä että käyttää itseen rahaa. Se, että kiitosta ja arvostusta ei juuri saa. Uhmakaudet todella raskaita. Oman elämän menetys. Seksielämä, harrastukset - niille enimmäkseen näkemiin. Ainainen kompromissien teko, se, että jatkuvasti tekee toisen takia asioita, joista ei pidä, semmoinen jatkuva sietäminen, silti vanhemmuudessa epäonnistuminen. Toiselle seurana oleminen jatkuvasti.

Sanoisin, että kannattaa tehä lapsi jos on terve, on rahaa ja perhe-elämä kiinnostaa. Se on myös aina arpapeliä, saako helpot ja terveet lapset ja pysyykö itse terveenä. Lapsettomana oma elämänlaatu on kyllä parempi mielestäni, mutta kyllä lapseton jää tietenkin yhtä merkittävää kokemusta vaille. Se lapsiperhe-elämä ei kyllä ole yhtään niin hääppöistä ja antoisaa kuin kuvittelin. Voin kuvitella, että joillain, joissain olosuhteissa se on melko mukavaakin.

Mihin ratkaisuun päädyit?