Miksi jotkut valittajavanhemmat eivät tajunneet etukäteen, miten rankkaa lasten kanssa voi olla, kun taas jotkut lapsettomat tajuavat sen helposti?
Mikä luonteenpiirre, ominaisuus tai kyky selittää tämän eron ihmisten välillä?
Suunnitelmallisuus? Itsetuntemus? Objektiivisuus? Harkitsevuus? Huomiokyky? Tiedonhankintataidot?
Kommentit (19)
Jos nainen (tai mies mutta harvemmin mies) haluaa kovasti lapsia, hänen mielensä on voimakkaasti värittynyt. Vauvakuume saa vähättelemään huonoja puolia ja ylikorostamaan mukavia puolia. Jos päätöstä lasten hankkimisesta on mietitty pitkään etukäteen jo ENNEN vauvakuumetta, hyvistä ja huonoista puolista saa paljon realistisemman kuvan. Olettaen siis että oikeasti hankkii tietoa.
Toisaalta jotkut lapsettomat luulevat tajuavansa miten rankkaa lapsen kanssa on ja yllättyvät sitten kun se ei olekaan ollenkaan niin rankkaa. Näistä et vain kuule koska he eivät perusta ketjuja aiheesta. Nimimerkillä yksi joka luuli pysyvänsä loppuelämänsä velana.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jotkut lapsettomat luulevat tajuavansa miten rankkaa lapsen kanssa on ja yllättyvät sitten kun se ei olekaan ollenkaan niin rankkaa. Näistä et vain kuule koska he eivät perusta ketjuja aiheesta. Nimimerkillä yksi joka luuli pysyvänsä loppuelämänsä velana.
Sama, tein vasta vanhoilla päivilläni jälkikasvua ja olen todella yllättynyt miten helppoa se on.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jotkut lapsettomat luulevat tajuavansa miten rankkaa lapsen kanssa on ja yllättyvät sitten kun se ei olekaan ollenkaan niin rankkaa. Näistä et vain kuule koska he eivät perusta ketjuja aiheesta. Nimimerkillä yksi joka luuli pysyvänsä loppuelämänsä velana.
Parempi näin päin tietysti. Te kuitenkin tiesitte, että vanhemmuus VOI olla todella rankkaa, ja että rankkuus voi osua teidän kohdallenne. Se on terve ja järkevä lähtökohta.
Ei kannata tehdä mitään, koska se VOI olla rankkaa. Ei kannata opiskella, ei hankkia parisuhdetta, ei missään tapauksessa mennä töihin, ostaa asuntoa tai harrastaa mitään. VOI olla rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen (tai mies mutta harvemmin mies) haluaa kovasti lapsia, hänen mielensä on voimakkaasti värittynyt. Vauvakuume saa vähättelemään huonoja puolia ja ylikorostamaan mukavia puolia. Jos päätöstä lasten hankkimisesta on mietitty pitkään etukäteen jo ENNEN vauvakuumetta, hyvistä ja huonoista puolista saa paljon realistisemman kuvan. Olettaen siis että oikeasti hankkii tietoa.
Näin oli meillä.Tiesin jo kuukausia ennen ehkäisyn pois jättämistä, mitkä olivat riskit, miten riskien toteutumista voi estää ja miten toimisimme, jos riski toteutuisi.Tiesin, että haluan yrittää lasta niistä huolimatta.Osa riskeistä toteutui, osa ei.Välillä on ollut raskasta, mutta kertaakaan en ole surkutellut tilannetta.Tiesin mihin ryhdyin.
Niin ja pidän kyllä näitä "En tajunnut että se olisi raskasta" -valittajia vähän yksinkertaisina.Jos et tajunnut et ottanut asioista selvää etukäteen, ja se on sinun vikasi.t. 7
Vierailija kirjoitti:
Niin ja pidän kyllä näitä "En tajunnut että se olisi raskasta" -valittajia vähän yksinkertaisina.Jos et tajunnut et ottanut asioista selvää etukäteen, ja se on sinun vikasi.t. 7
Yksinkertaiset eivät ymmärrä sitä, kuinka erilaisia tilanteet ovat. Kaipa sitä jokainen tuleva vanhempi odottaa, että elämä menee jotenkin keskivertotavalla, eli lapsi ei ole pahimmasta tai helpoimmasta päästä vaan jotain siltä väliltä. Mutta entä jos vauva on sairas tai temperamentiltaan haastava? Tai elämää kuormittavat samaan aikaan yllättävät asiat? No, mieluummin minä elän rankankin pikkulapsivaiheen kuin merkityksetöntä elämää yksinäisenä. Yksinäinen vanhuus on pahin painajaiseni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja pidän kyllä näitä "En tajunnut että se olisi raskasta" -valittajia vähän yksinkertaisina.Jos et tajunnut et ottanut asioista selvää etukäteen, ja se on sinun vikasi.t. 7
Yksinkertaiset eivät ymmärrä sitä, kuinka erilaisia tilanteet ovat. Kaipa sitä jokainen tuleva vanhempi odottaa, että elämä menee jotenkin keskivertotavalla, eli lapsi ei ole pahimmasta tai helpoimmasta päästä vaan jotain siltä väliltä. Mutta entä jos vauva on sairas tai temperamentiltaan haastava? Tai elämää kuormittavat samaan aikaan yllättävät asiat? No, mieluummin minä elän rankankin pikkulapsivaiheen kuin merkityksetöntä elämää yksinäisenä. Yksinäinen vanhuus on pahin painajaiseni.
Yksinkertaista on nimenomaan olettaa, että oma lapsi on ilman muuta keskivertolapsi.Sellainen oletus ei perustu mihinhään.Kelle tahansa voi sattua sairas tai itkuinen lapsi tai työ voi lähteä alta.t. 7
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jotkut lapsettomat luulevat tajuavansa miten rankkaa lapsen kanssa on ja yllättyvät sitten kun se ei olekaan ollenkaan niin rankkaa.
Minä tiedän lasten kanssa olemisen olevan erittäin rankkaa nimenomaan minulle itselleni. Tuskin sinunkaan elämänlaatusi parantuisi, jos joutuisit käyttämään satoja tuhansia euroja rahaa ja monta tuntia päivästä johonkin itsellesi täysin vastenmieliseen ja rajoittavaan työhön.
Kyllä mä ajattelin, että lasten kanssa n rankkaa, ap. Mutta mä ajattelin ulkoistaa lastenhoitoa miehelle, joka lapsia enemmän halusi. (Halusin siis itsekin, mutta epäilin kyllä jaksamistani).
No, kun lapsi syntyi jaksoin ihan hyvin olla pikkuvauvan äiti, siis olihan se rankkaa, mutta myös palkitsevalla tavalla. Mies hoiti yövalvomisia ja oli vauvan kanssa heti kun tuli töistä kotiin. Sain omaakin aikaa. Ja vauvat nukkuvat paljon kumminkin jne.
Mutta se, mitä en ollut osannut ottaa huomioon, oli että eihän vauva tajua, että tässä perheessä isän halutaan olevan äiti. Lapsi oli kiinni minussa JA koska oma lapsuuteni on ollut juuri jnkv traumainen (miksi epäilin äitiyttäni) tajusin, että en voi tehdä lapselle sitä, että hylkään hänen tarpeensa ja vain työnnän isälle.
Ehkä se oli virhe, mutta siitä alkoi katkeruuden kierre, väsyminen, ärsyyntyminen ja ihan kaikki. Meillä on kaksi lasta, jota en sinänsä kadu, koska toinen oli hyvin harkittu ja tämä taju, etten voi äitinä feidata kuten MINÄ haluan, tulikin vasta myöhemmin.
Eli jos lapsille olisi aivan sama, onko äitiä vai ei, niin tämä kuvio olisi mennyt kuten edeltä harkittiin, mutta lapset tullessaan todella muokkaavat tilannetta ja toivat yllätyksiä.
En halunnut kuitenkaan hoitaa lapsia 70-luvun kylmyydellä, että antaa huutaa vaan, vaan koin, että mun on pakko nyt olla äitinä läsnä enemmän kuin olin suunnitellut ettei lapsi kärsi.
Ei nää oo koskaan helppoja ratkaisuja.
Noista ominaisuuksista itsetuntemus, harkitsevuus ja objektivisuus ovat tärkeimmät. Tiedonhankintakykyihin tällainen ei kaadu vaan haluttomuuteen ottaa tietoa vastaan. Toisaalta esimerkiksi synnytysvammojen yleisyydestä ei mielestäni anneta riittävästi tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja pidän kyllä näitä "En tajunnut että se olisi raskasta" -valittajia vähän yksinkertaisina.Jos et tajunnut et ottanut asioista selvää etukäteen, ja se on sinun vikasi.t. 7
Yksinkertaiset eivät ymmärrä sitä, kuinka erilaisia tilanteet ovat. Kaipa sitä jokainen tuleva vanhempi odottaa, että elämä menee jotenkin keskivertotavalla, eli lapsi ei ole pahimmasta tai helpoimmasta päästä vaan jotain siltä väliltä. Mutta entä jos vauva on sairas tai temperamentiltaan haastava? Tai elämää kuormittavat samaan aikaan yllättävät asiat? No, mieluummin minä elän rankankin pikkulapsivaiheen kuin merkityksetöntä elämää yksinäisenä. Yksinäinen vanhuus on pahin painajaiseni.
Minä elän mieluummin merkityksellistä elämää yksin kuin merkityksetöntä lapsiperhe-elämää parikymmentä vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja pidän kyllä näitä "En tajunnut että se olisi raskasta" -valittajia vähän yksinkertaisina.Jos et tajunnut et ottanut asioista selvää etukäteen, ja se on sinun vikasi.t. 7
Yksinkertaiset eivät ymmärrä sitä, kuinka erilaisia tilanteet ovat. Kaipa sitä jokainen tuleva vanhempi odottaa, että elämä menee jotenkin keskivertotavalla, eli lapsi ei ole pahimmasta tai helpoimmasta päästä vaan jotain siltä väliltä. Mutta entä jos vauva on sairas tai temperamentiltaan haastava? Tai elämää kuormittavat samaan aikaan yllättävät asiat? No, mieluummin minä elän rankankin pikkulapsivaiheen kuin merkityksetöntä elämää yksinäisenä. Yksinäinen vanhuus on pahin painajaiseni.
Minä elän mieluummin merkityksellistä elämää yksin kuin merkityksetöntä lapsiperhe-elämää parikymmentä vuotta.
Miten tää merkityksettömyys liittyy aloitukseen?
Mikä tahansa on rankkaa, jos se on itselle merkityksetöntä.
Jotkut ihmiset eivät vain kykene ollenkaan suunnittelemaan, ennakoimaan tai arvioimaan kriittisesti eri mahdollisuuksia. Tuttujani kun tarkastelee, valittaminen ei liity siihen, miten hankalia lapsia on, vaan minkälainen luonne vanhemmilla on. Analyyttiset ja harkitsevat ihmiset eivät itke kohtalon julmuutta vaan hyväksyvät huonot puolet siinä missä hyvätkin. Onhan kyse heidän valinnastaan.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut ihmiset eivät vain kykene ollenkaan suunnittelemaan, ennakoimaan tai arvioimaan kriittisesti eri mahdollisuuksia. Tuttujani kun tarkastelee, valittaminen ei liity siihen, miten hankalia lapsia on, vaan minkälainen luonne vanhemmilla on. Analyyttiset ja harkitsevat ihmiset eivät itke kohtalon julmuutta vaan hyväksyvät huonot puolet siinä missä hyvätkin. Onhan kyse heidän valinnastaan.
Tämä. Suuri osa ihmisistä ei osaa ollenkaan ajatella, mennään vain sokeasti tunteella.
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta jotkut lapsettomat luulevat tajuavansa miten rankkaa lapsen kanssa on ja yllättyvät sitten kun se ei olekaan ollenkaan niin rankkaa. Näistä et vain kuule koska he eivät perusta ketjuja aiheesta. Nimimerkillä yksi joka luuli pysyvänsä loppuelämänsä velana.
Meille kävi juuri näin. Ollaan molemmat kuopuksia, ja saatiin melkoisen negatiivinen kuva lapsiperhearjesta kun molempien sisaruksilla oli pieniä lapsia pienellä ikäerolla. Ajateltiin, että ehkä yksi sitten joskus tai ei yhtään. No, tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta ja odotettiin kauhulla tulevaa. Kuitenkin, vauva-arki yllätti todella positiivisesti ja valehtelematta pieni poikamme sekä myöhemmin harkitusti tehty tyttömme ovat parasta mitä meille on sattunut. En ole kokenut pikkulapsiaikaa järjettömän raskaana.
Menee ehkä ohi aiheen, mutta meille oli alusta asti selvää, että yhteiset lapset hoidetaan yhdessä ja molemmat saavat edelleen käydä myös omissa menoissa. Isovanhemmista ei ole apua, mutta yhdessä pärjäämme mainiosti ja ollaan tuttavaperheen kanssa tehty hoitosopimus, jossa lapset yökyläilevät vuorotellen toistensa luona. Musta tuntuu, että eniten väsyvät ne äidit, jotka ovat yksin tai joiden miehet eivät osallistu/äiti ei anna isän osallistua.
Älä jaksa.