Pelkään syrjäytyväni, apua!

Vähän sitä ja vähän tätä.

MEE HORO DUUNIIN!

Mutta provohan tää toki on.

Ehkä pidennetty tutustumisretki Pohjois-Koreaan ilman paluulippua tai muita tärkeitä dokumentteja?

Voi ei ): kuinka vanha olet?

Haha, ei naiset syrjäydy. 

Jos ei muu auta niin aina tulee joku hyvätuloinen äijä ja houkuttelee vaimoksi. Niin nähty. 

Syrjäytyneenä on mukavaa, mitä sitä pelkäämään. t. 41-vuotias käytännössä erakko syrjäytynyt, joka nauttii täysillä elämästään. Mä tosin olen kyllä töissä, mutta ihmissuhteita en ole harrastanut pariin vuosikymmeneen.

Ikäsi? Koulutuksesi, oletko keskeyttänyt mitään kouluja? Pyydät apua ja osaisin auttaa mutta ilman taustatietoja ei ole mahdollista.

Musta tuntuu samalta ku ap:stä, vaikka käyn töissä, on poikaystävä, ystäviä.. tuntuu että syrjäydyn siitä elämästä mitä pitäisi elää. Että pitäisi olla menestyneempi, olla parempi kuin "muut". Kotoa opittu että mikään ei riitä ja tavisduunarit on yhteiskunnan hylkiöitä. Olen ajautunut tavisduunariksi ja ahdistaa kun perhe etenkään ei hyväksy. Yleensä ajatellaan että sosioekonominen asema säilyy tai nousee sukupolvien myötä.. Mutta se voi myös alentua. Olen ajautunut tähän alenemaan vähän kuin puolivahingossa, osin olosuhteiden pakosta joihin en ole voinut vaikuttaa. Nouseminen enää duunariluokasta ylös tuntuu vaikeammalta ja vaikeammalta, kun ikää tulee eikä minua itseäni loppujen lopuksi häiritse olla perusduunari. Minusta se on vapauttavaa, mutta perheeni pitää elämääni huolestuttavana..se on aika erikoista..tämä tunne sitten ettei tule hyväksytyksi omana itsenään, aiheuttaa mulle syrjäytymisen tunteen. Ja kun en koe kulutus-ja kilpailuyhteiskuntaa omakseni..Olen niin herkkä että ahdistun siitä. Ei ole tilaa olla erilainen, se syrjäyttää.