Pyydän anteeksi kaikilta naisilta
Olen mies. On ilmeistä, että kirjoitan väärällä palstalla. Miehille näyttää olevan oma palsta, mutta juuri autoista puhuminen ei ole se mikä minua kantaa. Ei todellakaan.
Haluan pyytää Teiltä kaikilta naisilta anteeksi. Pyydän Teiltä anteeksi kaikkien niiden miesten puolesta, jotka ovat Teitä joskus loukanneet. Pyydän anteeksi, koska he eivät ole Teiltä anteeksi pyytäneet. On ollut todella raskasta lukea viestejänne ja monen viestin jälkeen pysähtyä ajattelemaan sitä arvokasta ja kaunista ihmistä, jota tämä henkilö toimillaan noin satuttaa. Mihin on kadonneet kaikki ne lupaukset yhteisestä liitosta, niin myötä kuin vastoin käymisissä. Miten ne pienet ihmiset, jotka ovat saaneet alkunsa rakkauden tuloksena voidaan noin vain unohtaa omien pyrkimysten ja nautintojen vuoksi. Miten ne arjen toisen auttamiset, huomionosoitukset, hellät sanat ja teot jotka toisen saa tuntemaan itsensä hyväksi ja halutuksi jätetään sanomatta ja tekemättä.
Itse en ole saanut mahdollisuutta, kuin vaihtaa kihlat naiseni kanssa. Emme ole naimisisssa. Siihen on monia syitä. Kylläkin varmasti kaikki on tapahtunut nopeasti vuosia sitten. Siinä mielessä " väärässä järjestyksessä" , ettei asiat ole menneet oppikirjojen mukaan perheenperustamisesta ja sen toteutusjärjestyksestä. Toisaalta, kuinkakohan kaikki koskaan menee oppikirjojen mukaan.
Meillä on kaksi valloittavaa tytärtä, jota rakastan ja vaalin päivittäin ajatuksissani, teoissani, työssäni ja vapaa-ajalla. Nyt yhteisen seitsemän vuoden, liki kahdeksan, päätteeksi meillä murenee kaikki käsiin.
Avovaimoni on sanonut haluavansa itsenäistyä. Kokee jääneensä vailla jotain nuoruudestaan. Erityisesti omaa itsenäistä elämää, kun ei ole koskaan saanut maksaa omaa vuokraa, elää omaa vastuullista arkea, mennä ja tulla vapaasti. Hän siis haluaa itsenäistyä nyt, kun olemme 30-vuotiaita, perheellisiä aikuisia. Ei, kyse ei ole siitä, että olisimme tavanneet yläasteen kahdeksannella luokalla ja hankkineet lapset tuolloin. Olemme tavanneet aikuisina ja molemmilla on ollut suhteita ja elämää ennen tätä. Myös nykyisessä suhteessamme olen aina ollut avoin häntä kohtaa, suvaitsevainen ja nimenomaan antanut mennä ja tutustua ihmisiin. Mustasukkaisuus on ollut aina kaukana meistä ja minusta miehenä.
Olen aina halunnut puhua asioista, kuulla jos on jotain sydämellä. Ennen kaikkea olen aina sanonut, että pitää pystyä kertomaan toiselle (minulle) jos on jotain mikä painaa mieltä tai kokee haluavansa, tällöin molemmat tietäisi ja voisimme yhdessä tehdä päätökset.
Harvoin, hyvin harvoin suhteessamme olen kokenut osakseni hellyyttä. Sellaista ohikiitävän askeleen pientä viipymistä, kun käsi kulkee vyötärölinjaa pitkin, tai rapsuttaa selkää huomaamattomasti. Melkeinpä koskaan en voi sanoa tulla otetuksi kiinni takaa ja halatuksi vain siksi, että toisen olisi tehnyt mieli juuri silloin koskettaa niin paljon. Itse olen näitä asioita tehnyt. Toisen mielestä kyllästymiseen asti kaiketi. Suurin virhe minkä joudun tunnollani kantamaan on se, että olen alkanut sanomaan näistä asioista, ehkä joskus ikäväänkin sävyyn: " Miksi et koskaan sano -kulta, miksi et koskaan halaa, tai suukota minua omatoimisesti, miksi et koskaan sanoa hyvää yötä, tai suukota aamulla huomenen toivotuksia" . Nuo olisi niin ihania asioita kokea, mutta olen varmasti tehnyt kammottavan virheen alkaessani kysymään niitä toiselta ja siinä mielessä vaatimaan? Olisinko voinut hukuttaa toisen vaan arjen hellyyksiin ennemmin ja sitä kautta saada joskus vastinetta. Jälkeenpäin koen, ehkä etten ole jaksanut odottaa niitä kauempaa?!
Nyt kesän kynnyksellä avovaimoni alkoi ajatustasolla sitoutua toiseen mieheen, kirjoitella, tekstailla, soitella salaa ja pitää aktiivista roolia itse omalta puolelta tähän mieheen. Hän jäi kaikista näistä asioista kiinni. Toki, kun tunnen puolisoni pitkän ajan takaa, niin oli mahdottoman helppoa sanoa, että kaikki ei ole niin kuin pitää. Tunne ja ahdistus itsellä oli sanoin kuvaamaton, kun oma naiseni, kirkkain silmin valehteli yhteyksistään toiseen ja sanomisistaan. Kaikki alkoi kertomatta jättämisillä, joka on jo samaa kuin valehteleminen ja lopulta kertomattajättämisen päälle vielä valehdeltiin ja kiellettiin kaikki. Hän on aina tiennyt, että tälläisistäkin tunteista olisi pitänyt pystyä puhumaan. Minä olisin ollut valmis kuuntelemaan, että mikä on se asia, joka häntä ajaa kohti tälläistä käytöstä. Koskaan, en ole naistani lyönyt tai uhkaillut. Sellaista pelkoa ei ole ollut. Päinvastoin. Olen mies, joka ennemmin silitää kädestä samalla, kuin koittaa saada vastausta.
Kaikki päättyi viime viikonloppuun, kun puolisoni lähti ystävänsä kanssa " yhdelle" keskustelemaan asioista. Tämä ystävä oli ollut illan mittaan tietoinen tästä toisesta miehestä ja niin kävi, että vaikka kotiin piti tulla kotona odottavan oman miehen luo, niin naiseni otti taksin kaupungin halki tämän toisen miehen asunnolle ja päätti aamuyön pari-kolme viimeistä tuntia jakaa hänen kanssaan tämän asunnolla.
Minä olin kotona sydänsyrjälläni kolmen jälkeen aina liki aamu viiteen, kunnes naiseni vastasi puhelimeen ärtyneesti, kovassa humalassa, yrittäen vielä valehdella maleksivansa jossain päin kaupungilla. Tivaamisten jälkeen koko totuus paljastui ja maailmani mureni.
En tiedä kuinka jatkaa. Meillä on kaksi lasta, yhteinen koti, jota minä olen taloudellisesti ylläpitänyt puolisoni opiskellessa viimeiset kolme vuotta. Nyt hän haluaa muuttaa pois yhteisestä kodistamme, on tehnyt tarvittavat järjestelyt asunnon hankkimiseksi. Minä vielä jaksan arjessa sillä ajatuksella, että en kerta kaikkiaan halua luopua elämästäni tässä muodossa. Minä olen se joka rakastan ja haluan antaa hyvää toiselle. Haluan uskoa parempaan. Tuleeko puolisoni koskaan takaisin enään? Selvittääköhän asioita kohti itsenäistä suuntaa elämässä ja valmistautuu tässä vain pehmeään laskuun hylkäämällä minut näin?
Onko kukaan kokenut vastaavaa, kuinka tässä voi käydä? Minä olen pyytänyt anteeksi niitä pahoja sanojani, kun en ole kannustanut toista opiskeluissa ja siinä hyvässä työssä mitä hän tekee oman ja meidän tulevaisuuden eteen opiskellessaan. Olen niin paljon ilmeisesti loukannut häntä tällä kannustamattomuudella, että hän kokee olevansa parempi yksin.
Olen onneksi saanut paljon tukea omilta läheisiltäni ja pääsen keskustelemaan liki tätä kirjoittaessani Miesten Kriisikeskukseen. En näe elämässäni muuta tarkoitusta, kuin pienet suloiset tyttäreni, jotka tarvitsevat minua. Jos en koskaan enään ehjää kotia heille voi tarjota, niin ainakin Isän, joka rakastaa ja on aina heitä varten kaikessa.
Pyydän vielä lopuksi anteeksi tätä kirjoitusta tänne. Kiitän kuitenkin samalla Sinua joka luit tämän. Tuntuu hyvältä tässä sumeiden kyynelsilmien läpi saada lukea omaa kirjoitusta. Onhan se suuri osa minua, elämää jota nyt elän. Saatte lukea minua kuin avointa kirjaa. Puhumisen ohella huomaan myös kirjoittamisen auttavan.
En ole oikeastaan uskonnollinen ihminen, todennäköisesti enempää kuin sinäkään, joka tätä kirjoitusta nyt luet. Jotain oppeja elämääni olen aikoinani saanut isovanhemmiltani ja niistä olen toki hyvin kiitollinen. Kuitenkin selatessani lehtipinoa eteisessä osui käteeni jostain syystä Kirkko -ja Kaupunki -lehti. Siinä etuaukeamalla oli pysäyttävä Rukoukseksi otsikoitu kirjoitus. Haluan jakaa sen Teidän kanssa tässä. Olen paljon miettinyt sen sisältöä:
Tunnustan edessäsi,
ettei synny uutta ilman entisen särkymistä.
Tätä minun on vaikea hyväksyä.
Tahdon sekä menneen että tulevan.
Irtipäästäminen tekee minut epävarmaksi.
Jumala, anna Sinä minulle vapaan ihmisen
uskallus jättää menneet päivät taakseni
ja jatkaa kohti tulevia.
Tiedän, että pettymys, pelko tai kaipaus
ovat liian raskaita matkatavaroita.
Kommentit (11)
Olen ehdottomasti sitä mieltä,että ansaitset rakastavan ja sinua hellivän naisen vierellesi. Meistä jokainen on ansainnut tulla rakastetuksi!Luota tulevaisuuteesi, sinua odottaa varmasti jossain sellainen nainen, joka on valmis jakamaan hellyyttään myös sinulle:)Koitahan pärjäillä! Ja muista arvostaa itseäsi...
Jos lastesi äiti, avovaimosi päättää lähteä kotoa, anna mennä. Onko hänellä taloudellisia mahdollisuuksia elättää lapsia? Onko hänellä kotia, töitä jne?
Miksi viedä lapsia kotoa tutusta ja turvallisesta ympäristösstä!?! Vaimosi kirjoituksestasi päätellen ei vaikuta täysin tasapainoiselta. Hanki hyvä juristi. Uskon sulla olevan hyvät mahdollisuudet pitää lapset luonasi.
Lapsille olisi tärkeää, että tuon ison muutoksen lisäksi muita muutoksia ja stressinaiheita ei tulisi.
Aivan ihanaa tekstiä mieheltä! Ollappa minun mies, ottaisin kainalooni, rutistaisin, enkä pois päästäisi. Vaimosi ei nyt kyllä ymmärrä, mitä on menettämässä. Hävetköön mokoma!
Itse olen myös joutunut hyvin loukatuksi viime vuosina. Sitä turtuu, kun vain tuntuu liian pahalta... Edelleen olen aika voimaton ja kyyninenkin, vaikka en missään nimessä haluaisi, mutta tämmöiseksi sitä on muuttunut, kun tarpeeksi loukattiin. Toivottavasti itsekin vielä joskus pystyn luottamaan toiseen ihmiseen - kenties....
Voimia Sinun syksyysi! Olet ajatuksissani varmasti vielä, kun silmäni ummistan tai kun ne aamulla taas avaan....
Tunsin kerran erään miehen, joka olisi voinut kirjoittaa saman tekstin kuin sinä. Tämä mies oli siis eräs yksinhuoltaja-isä, jonka kanssa seurustelin n. 2,5 vuotta, kunnes työtapaturma vei häneltä hengen. Turha minun on selittää millainen mies hän oli ja millaisessa suhteessa hän oli aiemmin elänyt, koska kirjoituksesi on siis aivan kuin tämä tuntemani mies olisi sen kirjoittanut!
Tavallaan minä olin se " pelastaja" miehelle, että hän jaksoi eteenpäin. Minä olin se, kuka jaksoi aina käpertyä kainaloon ja sanoa kuinka häntä rakastin. Rankkaa aikaa tuo 2,5 vuotta oli. Vaikka exä liiteli siellä sun täällä, niin kuitenkin hän pyöri lasten ja ex-miehen luona harva se päivä. Exä ei oikein löytänyt paikkaansa. Lopulta vähän vajaa 2,5 vuoden päästä exä hankki oman asunnon (sitä ennen miehen ja vuokrakämppänsä välillä), sai vakituisen työn ja alkoi löytämään suuntaa elämälleen. Mies vei minut ensimmäistä kertaa kotiinsa, tosin niin ettei lapset olleet paikalla. Alettiin suunnittelemaan tosissaan meidän tulevaisuutta. Siitä meni n. pari viikkoa, kunnes odotin eräänä perjantaina miestäni turhaan tulevaksi luokseni. Työpaikalla oli sattunut tapaturma, joka vei mieheni hengen...
Olin pitkään katkera, miksi juuri nyt kun kaikki alkoi sujumaan hyvin, pitikään käydä näin. Mutta mitä ikinä voin miehestä vaan muistella ja mitä hänestä jäi mieleen, kuvaa nämä laulun sanat niin hyvin sitä.
" If tomorrow never comes, does she know how much I love her"
Tuo laulu soi sinä kesänä kun mies kuoli, ja en voi kun sanoa, että minä kyllä tiesin kuinka paljon hän minua rakasti!
Uskon että sinä, FatherInsomnia, löydät vielä aikanaan sen tosi rakkauden ja naisen joka osaa antaa hellyyttä ja nauttia saamastaan hellyydestä! On aivan mahtavaa, että on miehiä, jotka osaavat kertoa tunteistaan ja puhua, sekä koskettaa muutenkin kuin " se" mielessä. Kaikkea hyvää sinulle, kyllä tästä elämästä vielä selvitään!
voimia sinulle ja tyttärillesi! toivottavasti asiat ovat jo paremmin.
Toivottavasti asiat ovat jo paremmin teidän elämässänne.
Toivottavasti alkuperäinen kirjoittaja lukee vielä tätä ketjua.
Olen todella pahoillani puolestasi. Ex-avovaimosi tuntuu olevan vastuuton ja kylmä. Vuosien saatossa on tullut " kuori" sydämen päälle. Olen itse ollut kylmä ja kova, vaikka olen aina syvällä sismmässäni ollut pehmeä, huolehtivainen, rakastava ja auttavainen. Miestäkin olen kohdellut välillä huonosti, mutta yhä hän vain jaksaa rinnallani koska rakastaa minua niin paljon, ja uskoo että muutun. Onneksi olen ajoissa herännyt " turtuneisuudesta" ja ymmärtänyt tekeväni väärin. Mieheni vaikuttaa hyvinkin samanlaiselta kuin sinä. Jokaisen pitäisi tutkiskella itseänsä välillä ja tiedostaa oma käytöksensä.
Moraali pitäisi olla jokaisella meissä " hallussa. Ja että kuunnellaan sitä omaatuntoa. Olen itse Jumalan avulla saanut sen puolen kuntoon. Uskon että kirkosta tai vapaan suunnan seurakunnista on apua. Saa vertaistukea.
Toivottavasti saat tytöt luoksesi.
Yksi asia tuli vielä mieleen...monet naiset jotka ovat jättäneet miehensä,kun kuvitellaan että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella ovat tulleet " häntä koipien välissä takaisin" . Kokeillaan parempaa elämää ja huomataankin ettei se nyt loppuen lopuski niin ihanaa ollutkaan. Voi olla että avovaimosi soittaa sinulle vielä ja haluaa takaisin.
Jaksamista sinne!
On ikävää, miten noin hieno ihminen joutuu kokemaan erittäin karmean kohtelun. Tekstin luettuani ei tullut muuta mieleen kuin että Sinua ei kyseinen nainen ansaitse. Pidä se mielessäsi ja nauti elämästä. Paljon on elämää vielä jäljellä ja varmasti sinulle on parempaa tiedossa.
Kirjoittele tänne, jos se Sinua auttaa. Monet naiset (miksei miehetkin) lukevat varmasti mielellään tekstiäsi tippa linssissä :´).
Jaksamisia Sinulle :)
Täytyy minunkin sanoa, että aivan ihanaa että uskaltauduit avutua noin hyvin,mikä todellakin harvinaista miehiltä!Palsta ei mitenkään väärä. Ja todella hyvä kun olet hakenut apua myös muualta.Tuollaiset ihmiset pääsevät kriisissä eteenpäin=) Eikä SINUN tarvitse pyytää anteeksi muilta naisilta-keneltäkään!Lueskeltuani juttuasi, vika ei todellakaan ole sinussa (jos asiat todella näin kun kirjoitit).Teillä ei enää vaan asiat ex-vaimosi kanssa synkänneet.En usko että sihen olisi auttanut sen enempää " tsemppauksesi opiskeluaikana" .Hän on/oli päätöksensä tehnyt.Joskus, ikävä kyllä, rakastuminen toiseen vie kaiken entisen.Ei enää ajatella toista/toisen tunteita.Nähdään vain SE UUSI IHANA ihminen/uusi elämä.Tsemppiä vaan jatkoon ja uskon ja toivon, että sinäkin löydät sen uuden ja luotettvan naisen itsellesi!!!
FatherInsomnia:
Haluan pyytää Teiltä kaikilta naisilta anteeksi. Pyydän Teiltä anteeksi kaikkien niiden miesten puolesta, jotka ovat Teitä joskus loukanneet. Pyydän anteeksi, koska he eivät ole Teiltä anteeksi pyytäneet. On ollut todella raskasta lukea viestejänne ja monen viestin jälkeen pysähtyä ajattelemaan sitä arvokasta ja kaunista ihmistä, jota tämä henkilö toimillaan noin satuttaa. Mihin on kadonneet kaikki ne lupaukset yhteisestä liitosta, niin myötä kuin vastoin käymisissä. Miten ne pienet ihmiset, jotka ovat saaneet alkunsa rakkauden tuloksena voidaan noin vain unohtaa omien pyrkimysten ja nautintojen vuoksi. Miten ne arjen toisen auttamiset, huomionosoitukset, hellät sanat ja teot jotka toisen saa tuntemaan itsensä hyväksi ja halutuksi jätetään sanomatta ja tekemättä......Tunnustan edessäsi,
ettei synny uutta ilman entisen särkymistä.
Tätä minun on vaikea hyväksyä.
Tahdon sekä menneen että tulevan.
Irtipäästäminen tekee minut epävarmaksi.
Jumala, anna Sinä minulle vapaan ihmisen
uskallus jättää menneet päivät taakseni
ja jatkaa kohti tulevia.
Tiedän, että pettymys, pelko tai kaipaus
ovat liian raskaita matkatavaroita.
.....
Ymmärrän hyvin, että pyydät miesten puolesta anteeksi. Olen nainen.
Naisten kirjoituksista kuvastuu katkeruus ja viha. - ei kaikista -
Ilman anteeksiantavaa asennetta ja mieltä on mahdotonta päästä sisäisesti vapaaksi. Toki vihan ja pettymyksen tunteet kuuluvat ihmisenä olemiseen ja ne on hyvä turvallisessa ja luotettavassa ilmapiirissä tuntea kaikkinensa.
Sinulla on kovat ajat nyt edessä, mutta jos todella olet tuollainen ihminen kuin annat kirjoituksestasi ymmärtää, niin selviät hyvin.
Ja ennen kaikkea olet mies, jota moni moni nainen arvostaisi paljon ja on melkeinpä selvää, että uuden kumppanin tulet löytämään ja varmasti sellaisen joka osaa sinua arvostaa.
Jaksamista sinulle ja anna avovaimosi mennä menojaan. Pää pystyyn ja ole ylpeä isä ja pidä hyvää huolta tytöistäsi!