Lue keskustelun säännöt.
Ei mitään iloa elämässä, mahdanko olla masentunut
01.01.2016 |
Tämä on nyt tällaista vuodatusta, ei ole väliä lukeeko tai vastaako kukaan, haluan vaan kirjoittaa johonkin, kun en halua kenellekään kasvokkainkaan puhua.
Elämässä ei tunnu nykyään olevan mitään iloa, tulevaisuudella ei tunnu olevan mitään tarjottavaa minulle. Olen sinnikkäästi yrittänyt edetä elämässä, mutta onnenpotkuja ei ole osunut matkan varrelle yhtäkään. Muille tässä lähipiirissä on, minä vain junnaan paikallani. Kyllä, luen nykyään jopa työpaikan samaisen onnenpotkuksi, sillä tuuripeliltä se tuntuu. Varsinkin niiden joukossa, joilla ei ole ystävää tai sukulaista avittamassa työllistymistä. Ammattitaito tai koulutus ei työtä takaa.
Ainut asia, jonka olen saanut pidettyä kasassa on parisuhteeni. Mutta lähteeköhän tuo mieskin jossain vaiheessa jonkun sellaisen matkaan, joka jaksaa vielä uskoa tulevaisuuteen... Minä en vain usko. Ainakaan sisimmässäni, vaikka yritän näyttää muille urheaa ulkokuorta.
Olen akateemisesti kouluttautunut työtön. Satunnaista lastenhoitokeikkaa teen, mutta eipä tuo koulutustani millään lailla vastaa (olen VTM). Olen hakenut töitä yli vuoden, ja vaikka edelleen jatkan hakua kuin jollain automaattiohjauksella, niin toivon olen kauan sitten menettänyt. Ehkä yksi hakemus viidestäkymmenestä johtaa haastatteluun, ja ne eivät johda mihinkään. Muutaman kerran olen ollut parhaimpien joukossa, ja sitten tippunut pelistä. Ei tästä mitään tule.
Aiemmin oli ystäviä samassa tilanteessa. Yksi kerrallaan kaikki ovat kuitenkin työllistyneet, osa parempiin ja osa vähän huonompiin paikkoihin, mutta johonkin mainitsemisen arvoiseen kuitenkin. Pääsisinpä minäkin edes toimistosihteeriksi johonkin. Tai mitä vaan. Minulla ei ole käytännön taitoja, olen tutkijatyyppinen lukutoukka. Harmi vain ettei tällaisia taitoja tunnu kukaan tarvitsevan. En olisi edes nirso työtehtävien suhteen, mutta en kelpaa mihinkään.
Siskot ovat myös korkeasti koulutettuja, ns. "varmoille aloille" suuntautuneita. Kuukausipalkat huitelevat minun näkökulmastani käsittämättömissä lukemissa. Menestystä on, ja materiaa, hienoja lomamatkoja ja yleistä arvostusta riittää. Oma miehenikin menestyy urallaan. Vain minä en, vaikka olen lähes 30-vuotias.
Tämän toivottomuuden keskellä en jaksa huolehtia kunnostani. Olen lihonut ja mielestäni kuvottavan näköinen. Kasvoilla on lannistunut ja väsynyt ilme, vaikka yritän hymyillä. Saan välillä vilunväristyksiä silkasta itseinhosta. Inhoan itseäni enemmän kuin mitään. Vihaan itseäni. Olen epäonnistunut kaikessa. No se parisuhde vielä kyllä on, mutta en ymmärrä sitäkään miksi mies minua rakastaa. Parhaani teen avovaimona, mutta pitäisi osata rakastaa itseäänkin. Minä en todellakaan rakasta.
Varsinkin työnhakuun liittyvissä asioissa osaan kyllä näytellä. Jos pääsen haastatteluun, syttyy minussa sellainen innostus, että haastattelutilanne kyllä sujuu. Mutta kun kieltävä vastaus jälkeenpäin tulee, romahdan. Joko itken päiväkausia, tai menen henkisesti täysin turraksi. Silloinkin tuntuu, kuin olisin automaattiohjauksella. Suoritan arkielämää, mutten tunne tai ajattele mitään.
Sydämessä viiltää päivittäin useita kertoja, kun syystä tai toisesta muistuu mieleen miten surkeassa jamassa olen. Ei mitään menestystä työrintamalla, vaikka kaikki muut ympärillä etenevät. Ei minussa pitäisi olla mitään vikaa. Kai olen vain väärällä alalla / kykyni eivät ole tällä hetkellä kysyttyjä. Lisäksi tämä elämäntilanne todella rumentaa minua. En mitenkään kykene huolehtimaan terveellisistä elintavoista. Eipä minussa siis ole juuri mitään ominaisuutta, jota en itse tällä hetkellä halveksisi. Jopa ne asiat kuvottavat joissa tiedän olevani hyvä, sillä ne eivät ole avittaneet minua (ainakaan vielä) yhtään mihinkään. Teen edelleen samoja töitä joita minä ja ystäväni teimme lukioaikoina taskurahaa tienataksemme.
Ymmärtäisin paremmin, jos olisin jotenkin epäkelpo ihminen oikeasti. Mutta kun ei pitäisi olla. Ihmiset ympärillä ovat aivan epäuskoisia, miten olen edelleen tässä tilanteessa. Kai he jo salaa uskovat, että minussa todella on jotain pielessä.
Unelmoin siitä, että jättäisin kaiken, nostaisin tililtä vähät rahani ja muuttaisin ulkomaille lämpimään jättämättä yhteystietoja kenellekään. Pääsisin häpeästä.
Kommentit (18)
Hienoa että että kirjoitat pahaa oloasi ulos.
Teet tarkkoja havaintoja elämästäsi, kaikkea et suinkaan ole mitenkään menettänyt. Ainainen työnhaku on todella stressaavaa ja ainaisten pakkien saaminen mitä todennäköisemmin näkyy haastattelijalle jo sinusta. Eli se mitä kerrot itsestäsi on ristiriidassa ulkoisen hapituksesi kanssa joka todennäköisesti aiheuttaa epäluuloisuutta ja haastattelijan näkökulmasta olet riski palkattavaksi.
Kaikista tärkeintä on nyt että löydät itsesi, löydät elämääsi ne tärkeät asiat jotka sinua kiinnostavat, oli työpaikkaa tai ei ollut. Ihan perusasiat siis.
Tärkeää on myös että käyt juttelemassa jonkun kanssa. Varaa aika omalääkärille joka ohjaa sinut kuntasi sairaanhoitajalle tai muulle semmoiselle, jokaisessa kunnassa on vähän eri käytänteet. Joka tapauksessa yksin ei tarvitse eikä pidä olla tilanteessasi, pelkkä puhuminen tai näin kirjoittaminenkin auttaa. Saat "oksennettua" niitä päätä kiertäviä samoja ajatuksia ulos jolloin tilalle tulee väkisinkin jotain uutta näkökantaa.
Ja lähde kävelylle. Käy joka päivä tai joka toinen päivä joku kiva noin tunnin lenkki. Eikä mitään hiki päässä suorittamista vaan ihan leppoisaa kävelyä vaikka sitten olisi sama lenkki koska nyt luonto on nyt jäätynyt mutta muutaman viikon päästä alkaa tapahtumaan kaikenlaista. Ulkoilu parantaa yöuntasi ja toivottavasti löydät liikkumisesta iloa elämääsi kun kroppakin saa uutta ajateltavaa.
Ja se mies. Kuule, se rakastaa sua. Sun ajatuksia, sun tapaasi puhua, sun tapaasi olla olemassa. Olet omana itsenäsi tärkeä hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilon katoaminen elämästä kuulostaa masentumiselta, ja onhan täysin ymmärrettävää, että tilanteesi masentaa. Usko pois, se tulee menemään ohi ja tilanne tulee paranemaan. Ehkä hitaasti, mutta varmasti. Luota ja jaksa uskoa siihen. Kun et ole töissä, sinulla on aikaa tehdä pitkä, reipas kävelylenkki joka päivä. Tee se. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta se auttaa, monellakin tavalla. Sanot, että sinulla ei ole käytännön taitoja. Se ei ole kiveen kirjoitettu, voit kehittää niitä. Käy pitkillä kävelylenkeillä ja pohdi, mitä taitoja haluaisit ja miten voisit niitä kehittää. Unelmoi ja visioi. Mitä tekisit, jos kaikki olisi mahdollista? Voisitko ehkä jopa itse työllistää itsesi? Kenelle voisit tarjota palvelujasi ja osaamistasi? Ties mitä vielä keksit, kun lakkaat murehtimasta, miten asiat ovat nyt ja keskityt siihen, mitä voisi olla!
On niin vaikea edes keksiä mitään kauniita unelmia tässä vaiheessa :( Tietenkin minulla on kiinnostuksen kohteita ja pystyn nimeämään useamman työtehtävän jossa rakastaisin olla, mutta utopialta se kaikki nykyään tuntuu. Uudelleenkouluttautuminen on vaihtoehto, johon luultavasti tulen turvautumaankin, mutta katkeralta tuntuu että vuosien ahkera opiskelu menisi siinä mielessä hukkaan. Ja alan pitäisi olla melko varmasti työllistävä. Esim. lääkärinä en missään nimessä pystyisi toimimaan, ikävä kyllä... Lääkärituttujen elämää kadehdin ehkä eniten, heillä ei työ- tai rahahuolia ole koskaan.
Pitäisi alkaa liikkumaan ulkona. Välillä yritänkin, mutta iloisten ihmisten näkeminen masentaa vielä enemmän. Minun on jotenkin vaikea kohdata ihmisiä nykyolotilassani :( Asun siis ison kaupungin keskustassa, joten ulos ei pääse törmäämättä kehenkään :) Noh, tekosyitä... olisi mentävä ulos, ja muutenkin pitäisi huolehtia terveydestä paremmin. Mutta olen tunnesyöjä, ja muutenkin olen jämähtänyt sisätiloihin murehtimaan tätä elämää.
Tuntuu vaikealta ajatella, että hakisin ammattiapua. Ylpeys on kai tässäkin kyseessä. Olen aika lailla pohjalla, ja kaikki tietävät sen, mutta että vielä myöntäisin pelkääväni mielenterveyteni puolesta... Kuinka paljon nöyryytyksiä tämän elämän aikana täytyykään kestää, en jaksaisi millään enää kaikkea tätä epävarmuutta :(
Olisin hyvä työntekijä. Pärjäisin monessakin työtehtävässä, vaikka ne eivät unelmatyöpaikkojani olisikaan. Mutta ei kukaan ole minua silti halunnut. Antaisipa joku mahdollisuuden. Uskon, että muuttuisin ihmisenä ihan täysin jos työllistyisin. Kaikella olisi taas tarkoitus.
Itsellä tulee kanssa 2v työttömyyttä kohta täyteen. Unelma työpaikasta jouduin pihalle. Kaikki tutut töissä tekevät koko ajan ylitöitä ja pitkää päivää mä en saa mitää.... tunnen että olen jotenkin outo ja ällöttävä ja tyhmä.
Mitä enää opiskella kun en saa opintotukea? Tai jos saan niin ehkä vuoden... amk-insinööri tällä hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noista unelmista vielä... Onhan minulla unelmia esimerkiksi matkailuun ja harrastuksiin liittyen. Mihinkään ei vaan ole rahaa. Sekin on erittäin nöyryyttävää, että ystävä- tai perhepiirissä minä olen aina se, joka ei voi tehdä niitä kivoja yhteisiä juttuja. En minä voi lähteä kolmeksi viikoksi kiertämään Australiaa, se on täysin mahdotonta. Mieheni voisi maksaa minutkin sinne, mutta sellaista asetelmaa en suhteeseemme halua. Vähemmästäkin alkaa tuntea itsensä huonommaksi kuin kaikki muut... En myöskään oikeastaan koe ansaitsevani mitään lomaa tai hauskaa vapaa-aikaa. Minähän en tee juuri mitään järkeviä töitä! Jossain määrin siis ansaitsen harmaan ja kurjan elämäni, vaikka en ole sitä vapaaehtoisesti valinnutkaan.
ap
Ap, aika lähteä toiselle kierrokselle. Unohda, että olet VTM ja aloita kaikki alusta uudelleen, niin sitä joutuu muutkin tekemään. Hyvin se menee (ehkä)!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näe elämässä muutakin kuin työ. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
On niin vaikea edes keksiä mitään kauniita unelmia tässä vaiheessa :( Tietenkin minulla on kiinnostuksen kohteita ja pystyn nimeämään useamman työtehtävän jossa rakastaisin olla, mutta utopialta se kaikki nykyään tuntuu. Uudelleenkouluttautuminen on vaihtoehto, johon luultavasti tulen turvautumaankin, mutta katkeralta tuntuu että vuosien ahkera opiskelu menisi siinä mielessä hukkaan.
Niin se tuntuukin katkeralta, että monen vuoden koulutus meni hukkaan. Kun yrittää tosissaan ja pettyy, niin on ihan luonnollista masentua. On iso kriisi joutua työttömäksi ja aivan yhtä iso kriisi on tavallaan hylätä se vanha identiteetti ja ajatus siitä millainen on ihmisenä ja millaisen elämän ansaitsisi elää, koska ne toiveet on kuitenkin ihan kohtuullisia. Mutta siitä se uusi elämä lähtee, uuden identiteetin rakentaminen. Se on aika rankka tie, koska siinä joutuu kyseenalaistamaan niin paljon niitä totuuksia joita piti itsestään selvänä. Mutta siitä lähtee myös uudenlainen ajatusmaailman avartuminen, hyväksyntä ja ymmärrys itsestä, elämästä ja muista ihmisistä.
Mitä kauemmin pitää kiinni vanhasta, sen enemmän kerää itselleen ihan turhaa painolastia, epäonnistumisen ja toivottomuuden tunnetta. Uutta kohti vaan. Kymmenet tuhannet ihmiset ovat tehneet sen ratkaisun viimeisten vuosien aikana, sinä olet nyt yksi meistä. Sinä selviät kun mekin ollaan selvitty. Löydät uuden tien. Ja jos päästät irti syyllisyydestä jota tunnet epäonnistumisestasi, ja annat itsellesi luvan olla onnellinen, tulet myös onnelliseksi.
Aina löytyy jotain. Sinun ei tarvitse tietää tarkalleen, mitä sinun pitää tehdä ja millä sen rahoitat ja mitäs sitten jos et sittenkään työllisty. Sellaisia murheita ei kannata kantaa jotka ei juuri nyt ole ajankohtaisia. Nyt tiedät vaan että tarvitset jotain uutta, koska tämä sun tilanne on sulle psyykkisesti liian raskas. Ala käyttää aktiivisesti työvoimatoimiston palveluita sen selvittämiseen, mitä haluat opiskella tai tehdä ja miten yhteiskunta voi sua siinä auttaa. Jos sieltä ei löydy vastausta jatkat vaan etsimistä. Ole avoin kaikelle. Älä tyrmää vaihtoehtoja vaan siksi että sun mielessä on tietty käsitys siitä miten asioiden kuuluisi olla. Älä mieti mitä kaverisi ajattelevat, koska uuden työn ja ammatin kautta saat itsellesi uuden viiteryhmän, sellaisen jossa olet ihan ok juuri siinä työssä.
Ihmisen mieli on kuin puro. Jos sen edessä on este, se etsii uuden väylän ja jatkaa matkaa jos sen antaa jatkaa matkaa eikä patoa sitä. Anna mielen tehdä oma psyykkinen työnsä, anna sille aikaa, se haluaa mennä eteenpäin ja sun pitää vaan uskaltaa olla rohkea. Tärkeintä sulle on nyt se, että löydät jostain toivoa siitä että asiat muuttuvat. Asiat varmasti muuttuvat, ihan varmasti tämä sun tilanne ei jatku tällaisena. Kaikki järjestyy, pää pystyyn. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huono idea ehkä mutta toisiko lapsi iloa elämään? Haluatko lapsen? Nyt on hyvä aika sille ja uudelleenkouluttaudu sitten kun palailet työelämään. Itse kipuilin 3v työttömänä miehettömänä ja sen jälkeen pätkätyöhanttihommia kunnes huomasin olevani 40 ja ne lapset jäi tekemättä, mies hankkimatta. Työlle ei missään nimessä koskaan kannata rakentaa identiteettiään, koska se voidaan rikkoa tässä maassa koska vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin uskon, että muuttuisit jos työllistyisit. Mutta ajat ovat hankalat ja sellaista ei ehkä ole tarjolla juuri nyt. Työ ei kuitenkaan ole ainoa tie siihen. Voit muuttua ja löytää tarkoituksen ilman työtäkin, ja usko pois, kyllä se unelmatyökin vielä löytyy. Nyt voit löytää tarkoituksen itsesi ja osaamisesi kehittämisestä, ja sitten myöhemmin työstä.
Lähde nyt ensimmäiseksi päivittäin ulos, ja mielellään heti aamusta. Ota se "työksesi" nyt. Tunti tai pari reipasta kävelyä selvittää ajatuksia ja kohottaa mielialaa, uskon että se alkaa tuntua olossasi jo parissa viikossa. Sisällä nyhjääminen tekee näköalattomaksi ja houkuttelee syömään liikaa ja epätervellisesti, huomaan sen hyvin itsestänikin.
Muita ei kannata kadehtia. Jokaisella on omat ristinsä, hyvät ja huonot aikansa, ja iloisen ilmeen takana voi olla ihan toinen totuus. Hymyile takaisin ja tee pieniä hyviä tekoja aina kun voit. Se tekee hyvää, ja saat heti yhden syyn arvostaa itseäsi.
Jos alat opiskella tai vaihdat muulla tavoin alaa, nykyinen tutkintosi ei ole millään lailla hukkaan heitettyä vaan päinvastoin monipuolistaa osaamistasi, mikä on tärkeää nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa.
Lisäksi sinnikäs selviytyminen tämänhetkisestä tilanteesta tekee sinut vahvemmaksi ja parantaa turnauskestävyyttäsi tulevissa haasteissa. Niitä kyllä tulee eteen jokaiselle. Sinulla on nyt tilaisuus harjoitella vastoinkäymisten selättämistä, ja siitä on sinulle paljon hyötyä tulevaisuudessa.
terv. 4.
Täsmälleen samoja ajatuksia minulla. Korkea koulutus,sama kuin sinulla,mutta töitä ei vain ole. Työttömyys nakertaa itsetuntoa. Olisi löydettävä muita iloa tuottavia asioita elämässä. Opiskelu ei kiinnosta kuin ehkä pakon edessä. Mitä edes opiskelisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskella voi muutenkin kuin opiskelemalla tutkintoa oppilaitoksessa. Netti on pullollaan ilmaista oppimateriaalia lähes aiheesta kuin aiheesta.
Aloita vaikka TED-puheita katsomalla. Niitä löytyy laidasta laitaan ja ehkä löydät sieltä idean, mihin tarttua ja mihin alkaa perehtyä.
Tännehän oli tullut vielä paljon uusia viestejä, ihanaa :) Kaikilla niin hyviä ajatuksia. Mieheni on muuten ehdottanut lapsen tekemistä ratkaisuksi tilanteeseeni, hänellä on vauvakuumetta :D Mutta minä en sitä halua tehdä. En ole vielä valmis siihen, enkä usko että lasta kannattaa tehdä kun olen henkisesti niin huonossa kunnossa. En sanoisi olevani tällä hetkellä terveen tasapainoinen ihminen. Ihan oikeasti epäilen, että minut voisi luokitella hiukan masentuneeksi. Sen verran toivottomalta kaikki on jo pitkään tuntunut.
Tiedän etten ole ainoa ihminen vaikeassa tilanteessa. Jokin alhainen osa minua salaa toivoisi, että lähipiirissäni olisi edes muutamia samassa tilanteessa olevia, sillä kestin osani paremmin silloin kun oli ystäviä jotka kamppailivat samojen ongelmien kanssa. Nyt olen ainut, ja minun ja muiden välillä on aivan valtava kuilu niin tulotason, statuksen kuin elämän mielekkyydenkin kanssa. Oma miehenikin elää eri maailmassa kuin minä, ja se sattuu.
Ajattelen usein, että minullahan olisi nyt hyvä tilaisuus ja kunnolla aikaa alkaa kohentaa kuntoa. Saisin ainakin siitä hiukan lisää itsetuntoa. Ikävä kyllä olen lihoavaa tyyppiä kun olen alamaissa, ja parantamisen varaa olisi nyt huimasti. Saisipa vain jostain sen kipinän :( On niin vaikea innostua yhtään mistään.
ap
Kokeile ihmeessä sitä liikkumista. Se auttaa sekä mielialaan että syömishaluihin ja aineenvaihduntaan. Jos itse olen viikon lenkkeilemättä, ajatukset alkavat kääntyä synkemmiksi, huolet alkavat painaa, aloitekyky ja aikansaaminen kärsivät, samoin yöunet. Terveelliset ruoat lakkaavat maistumasta ja tekee mieli kaikenlaista epäterveellistä sokeri/hiilarimössöä. Olen silloin kaikin tavoin huonompi painos itsestäni.
Tämä tuli juuri vastaan ja sivuaa vähän aihetta:
http://ideas.ted.com/why-rejection-hurts-so-much-and-what-to-do-about-i…
Eräs vastaaja otti esille tärkeän pointin, eli lapsien hankkimisen, vaikka sitä paljon alapeukutetaankin. Biologia asettaa ne ensimmäiset lopulliset rajat asioille joita et voi tehdä. Kaikki muut ovet ovat sinulle auki vielä vuosikausia, kouluttautua uudelleen, saada monenlaisia töitä, mutta lapsia voit tehdä vain rajallisen ajan. Moni saa lapsensa nelikymppisenä, mutta kaikki eivät enää saa. Ja jos jää odottamaan sitä hyvää työpaikkaa johon voi lapsensa tehdä, niin suurin osa suomalaisista ei voisi koskaan lisääntyä, koska niitä työpaikkoja on harvassa.
Olen itse sitä mieltä, että aina jos lapsi tehdään ratkaisuksi mihin tahansa kasvukriisiin, niin siinä on katastrofin ainekset koossa, koska yleensä lapsi on siihen väärä ratkaisu ja se käsiteltävä kriisi jää käsittelemättä, lykkääntyy vaan tulevaisuuteen. Mutta jos ihminen on jo aikuinen, hänellä on hyvä parisuhde ja asiat ihan mallillaan, työ vaan puuttuu, on asia eri ja sitä perheen perustamistakin voi harkita.
No jos toi tie on katsottu nyt loppuun, niin on aika kouluttautua uudelleen. Uusi alku ja toivo paremmasta parantavat oloasi.
Kun pääset opiskelemaan lisää, huomaat kuinka moni kurssilaisistasi on käynyt saman tien kuin sinäkin, ja ymmärrät ettei kyse ole sinusta, vaan laajemmasta yhteiskunnallisesta kehityksestä. Yhteiskunta ei ehkä tarvitse koulutustasi, mutta tarvitsee sinua. Sinulla on varmasti taitoja ja tietoja joita voit käyttää hyödyksesi opiskelet sitten mille alalle tahansa.
Lakkaa vertaamasta itseäsi muihin ja siihen millaista elämän kuvittelit olevan, ja keskity siihen mitä voit elämälläsi tehdä. Varaa aika ammatinvalintapsykologille ja mieti mitä ominaisuuksia sinulla on, jotka hyödyttävät sinua uuden ammatin etsinnässä. Kuvittele kuinka hieno mahdollisuus sinulla on valita uudelleen, nyt kun olet aikuinen ja tunnet itsesi. Kyllä se siitä. :)