Lue keskustelun säännöt.
Onko olemassa äitiä, joka ei rakasta lastaan?
17.12.2015 |
Tässä juttelin yhden puolitutun kanssa. Viime kerrasta on kuusi vuotta. Hän mainitsi että hänellä on 4-vuotias tytär ja tietysti tähän sanoin perus "Voi kuinka kiva, minkä niminen, yms"
Hän vastasi " No Nelli, päiväkodissa on, onneksi" Kysyin miten niin onneksi ja hän vastasi "No en mä suoraan sanottuna häntä rakasta, rasittava kakara.
Öööh?
Kommentit (12)
Eikö tuo jo vastaa siihen kysymykseen? On niitä, valitettavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan niitä kaikenlaisia tunnevammaisia, jotka ei pysty rakastamaan. Oma siskoni on narsisti ja lapset on hänelle pelkkiä oman egon jatkeita. Tuhonnut täysin lastensa minuuden ja elämät.
Kyllä on, minä. Tunteita ei voi pakottaa. Lapsi kuitenkin hoidetaan hyvin, enkä pidä häntä rasitteena.
Ehkä sarkasmia? Aloittaja on vähän asperger eikä ymmärrä sävyjä ja silmäkulmien liikettä.
Vaikuttaa ihan vitsillä sanottuna. Ihan jos siksi, että yhteiskunnassamme on normi sellainen, että lasta rakastetaan ja hänestä pidetään huolta.
Tuollaiselle katututtavuudelle kukaan ei myöntäisi tosissaan, jos näin ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pirittalta olisi pitänyt jatkokysyä, että oletko harkinnut itsellesi jotain hoitoa.
minä ehkä olen vielä varma. Tunteet aika sekaisin vielä.
Kerran yritin sanoa lapselle rakastan sinua tuli outo tunne enkä oikein pysty sitä sanomaan.
vaikea selittää. Sitten kokeilin sanoa en rakasta sinua se onnistui helposti.
Mutta silti pelkään, että lapselle tapahtuu jotain ja en osaa kuvitella elämää ilman häntä.
En vaan tunne rakkautta häntä kohtaan pelkästään tahdon suojella ja hoitaa häntä en osaa rakastaa.
Kai minulla tunnevamma on.
Lapis 1v3kk ei siis ymmärtänyt mitä sanoin hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
minä ehkä olen vielä varma. Tunteet aika sekaisin vielä.
Kerran yritin sanoa lapselle rakastan sinua tuli outo tunne enkä oikein pysty sitä sanomaan.
vaikea selittää. Sitten kokeilin sanoa en rakasta sinua se onnistui helposti.
Mutta silti pelkään, että lapselle tapahtuu jotain ja en osaa kuvitella elämää ilman häntä.
En vaan tunne rakkautta häntä kohtaan pelkästään tahdon suojella ja hoitaa häntä en osaa rakastaa.
Kai minulla tunnevamma on.
Lapis 1v3kk ei siis ymmärtänyt mitä sanoin hänelle.
Mitä sä kuvittelet että rakkaus on, jos se ei ole tuota ettet voi kuvitella elämää ilman häntä ja haluat suojella ja hoitaa?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on, minä. Tunteita ei voi pakottaa. Lapsi kuitenkin hoidetaan hyvin, enkä pidä häntä rasitteena.
Niin... mitä rakkaus nyt siiten on?
En minäkään koe mitään suuria tunnekuohuja katsoessani lastani. Mutta ehdottamsti hoidan hyvin ja on tavallaan tärkentä, mitä on.
Onko se sitten sitä "rakkautta", että on ihminen, josta vain haluaa pitää huolta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen ehkä kiintynyt lapseeni ja pidän siitä että se tuossa pyörii, mutten kyllä koe välttämättä rakastavani häntä. Vaikka eihän näin koskaan saa sanoa, eikä näyttää, mutta lapseni ei oikeastaan ole yhtään mukava ihminen, enkä olisi esimerkiksi ystävää sellaisen ihmisen kanssa joka olisi samanlainen persoonaltaan. Ymmärrän ettei hänen tehtävänsä ole minua miellyttääkään, mutta yrittäisi välillä olla vähemman ilkeä ja pahansuopa. Kai siinä kasvatuksessa sitten meni jotain vikaan, vaikka kaksi sisarustaan ovatkin täysin 'normaaleja' empaattisia ja hyvätapaisia aikuisia.
Ei minunkaan lapseni ole mukava ihminen ja en muuten olisi kyllä tekemisissä jos ei olisi lapseni. Onko tämä asia jotenkin tabu? Kaikki varmasti myöntää tuntevansa ainakin yhden ikävän ihmisen. Joskus tämä ihminen sattuu olemaan oma lapsi. Ei siinä sen kummempaa. Tottakai teen vaikka mitä lapseni puolesta ja en halua menettää häntä. Rakkaudesta en osaa sanoa. En ainakaan tunne sellaista tunnetta mitenkään polttavasti tai suuresti. En edes silloin kun hän syntyi tai kun oli pieni. Rakkaus omaan lapseen ei vaan syttynyt, mutta huolta hänestä olen pitänyt ja vastuun kannan.
säälittää tyttöparka, toivottavasti pääsisi rakastavaan perheeseen.