Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan rappiolla..
14.12.2015 |
Olen siis parikymppinen nainen, jäin työttömäksi kesällä. Keväällä en päässyt opiskelemaan, eikä uudet pääsykokeet enää edes kiinnosta.
Olen alkusyksystä asti juonut aivan älyttömästi, joka viikonloppu kahtena tai kolmena päivänä. Juon niin paljon, etten muista koskaan mitään. Irtosuhteet on viimeaikoina tulleet erittäin tutuiksi, samoin itsetuhoisuus sekä krapula-ahdistukseen juominen. Muutamassa kuukaudessa olen väliinpitämättömyyttäni velkaantunut järkyttävästi, viikonloppuisin kuluu helposti useampi satanen.
Viikolla masentelen ja aina aamuisin koitan ottaa elämästä kiinni, luovutan puolen päivän jälkeen, enkä saa mitään fiksua aikaiseksi. Töitä olen hakenut ja työhaastatteluissa käynyt, mutta tuloksetta. Suurimman osan ajasta pääni on tyhjä ja fiilis on "hälläväliä" tai "tapa ittes".
Olo on niin arvoton, epäonnistunut ja hukassa oleva. Ja monta kertaa olen päättänyt, etten aio juoda viikonloppuna, mutta sitten taas mielen valtaa ihan sama - fiilis ja haluan juoda niin paljon kuin mahdollista, tukahduttaakseni kaiken ahdistuksen.
Miten ihmeessä tästä enää noustaan? Pelottaa niin kamalasti luottotietojen ja mielenterveyteni puolesta. Miten ottaa ote elämästä, kun ei ole mitään mistä ottaa kiinni?
Olis ihanaa kuulla jonkun selviytymistarina vastaavasta tilanteesta.:(
Kommentit (12)
Ensimmäisenä lopetat alkoholinkäytön. Se madaltaa mielialaa tuollaisilla määrillä ja saa olon ahdistuneeksi, toivottomaksi ja masentuneeksi. Et tule huomaamaan eroa aivan heti, vaan kestää ainakin pari viikkoa, että välittäjäainetasapaino normalisoituu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertoisin mielelläni selviytymistarinan, mutta minulla ei ole sellaista. Olen 10 vuotta vanhempi.
Masennus. Omat mantrani olivat "Mitä välii?" ja "Miksi ei?" ja resepti suht sama kuin sinulla. Viina pahentaa oloasi radikaalisti. Tarvitset apua tuon masennuksen kanssa. Päihteet eivät auta. Voimia.
AA. Jos siis oikeasti haluat raitistua ja saada elämäsi raiteilleen.
No olipas kivat ekat kommentit, en ole aina ollut tällainen, lähtöisin hyvästä perheestä, oli myös opiskelusuunnitelmia ja unelmia, kaikki on vaan kadonnut. Olen niin hukassa elämässä ja tuntuu etten löydä mitään paikkaa itselleni tästä maailmasta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sun on vaan lopetettava juominen.Ethän voi jatkaa.Hae kevään yhteishaussa opiskelemaan ja nyt töitä.Ihan mitä vaan töitä.Niitä on esim vartiointialalla (esim.respatyö on ihan ok).
Haet opiskelemaan. Minulla välivuosi oli ihan mahdotonta pämppäystä ja elämän suunta oli todella hukassa. Sitten luin itseni sisään yliopistoon ja elämä löysi uomansa ja jollakin tapaa tarkoituksensa. Sain rutiinit, uusia ystäviä ja paljon tekemistä. Nyt olen jo valmistunut ja työelämässä ja en ole ollut aikoihin hukassa. Minulle on tärkeää että on joku homma mitä tehdä päivät (työ, opiskelu), hukkaan elämän suunnan nopeasti kotona.
Tsemppiä! Kohta on loistava aika alkaa lukemaan kevään pääsykokeisiin :) Kyllä se elämä siitä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos asiallisista vastauksista.:) olen syksyn aikana lukenut kahteen eri pääsykokeeseen, mutta hyvin nopeasti motivaatio loppuu kuin seinään ja vaivun takaisin sängynpohjalle.. Miten ihmeessä keksisin sen alan, johon tiellä ois oikeesti motivaatioo lukea? Keskittymishäiriön takia lukeminen on aivan järkyttävän hidasta ja tuskaista, ellei ole erittäin, erittäin mielenkiintoista tekstiä omasta mielestäni.
Kävin hiljattain tapaamassa ammatinvalintapsykologia työkkärin kautta, mutta ei tuntunut sekään paljoa auttavan.
ap
Jätä alkoholi ensin ja katso sitten miltä elämä näyttää. Alkoholi pahentaa masennusta roi-mas-ti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun kannattaisi käydä juttelemassa jossain; varmaan niitä paikkoja löytyy, jos on halua. Käy alkuun vaikka tk-lääkärillä, saat lähetteen psyk pkl:lle.
Tarvitset apua, että pääset eteenpäin, muuten seuraavan kevään opiskeluhauista ei tule mitään. Kipinkapin nyt hakemaan apua. Joko sinulla täyttyy kohta alkoholiriippuvuuden kriteeritkin?
20-vuotiaana join joka päivä, olin masentunut ja itsetuhoinen enkä halua edes miettiä kuinka monta yhdenillanjuttua kävin läpi. Se oli kamalaa aikaa. Kävin työkkärissä, sossussa ja ties missä mutta jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta, en saanut töitä enkä oikeastaan halunnutkaan. Kävin a-klinikalla ja olin pari kuukautta katkolla. Puoli vuotta jaksoin antabuksen voimalla pysyä selvinpäin, mutta jossain kohtaa putki alkoi taas. Join kuukausikaupalla enkä edes muista enää mitä ja missä seurassa, enkä haluakaan muistaa. Lopulta tajusin pitkän ja vaikean kaavan kautta etten halua olla nelikymppisenä mikään pubiruusu, nykyisestä miehestäni sain voimaa lopettaa, vaikkei se helppoa ollut. Tällä hetkellä, 27-vuotiaana kahden lapsen onnellisena (ja raittiina) äitinä koen silti joskus hetkiä jolloin haluaisin vain vetää kunnon perseet, mutta huonojen kokemuksien kautta oppii parhaiten kuinka elää elämäänsä. Voimia, se on rankkaa mutta pystyt siihen kyllä <3
Kuulostaa hyvältä :)