näkyykö aivovamma aivosähkökäyrässä tai magneettikuvissa heti tapahtiman jälkeen?
Tai näkyykö AINA magneettikuvassa? Vai voiko olla näkymättä? Tuttavani löi päänsä kovasti ja ei ole sen jälkeen ollut oikein normaali, aivovamman oireita siis on ollut. otettiin heti tapahtuman jälkeen molemmat ja normaalit oli, onko siis mahdollista että jää näkymättä?
Kommentit (12)
Lääkärit hoitaa nämä, sinun ei kannata liikaa huolehtia että näkyykö. Siellä on monen vuoden koulutus ja kokemus takana, he kyllä tietää miten toimitaan.
Pitkien, aivoalueiden välisten radastojen vauriot eivät näy tavallisessa mri:ssä, mutta mri:n sovelluksella DTI:llä ne saadaan paikannettua... Pitkien radastojen vauriot ovat aivovammoja siinä missä "aivoruhjekin", mutta ne tosiaan eivät näy tavallisessa magneettikuvauksessa. Harmi vaan että DTI:n käyttö on Suomessa vielä hiukan lapsenkengissään eikä sitä usein käytetä, paitsi tutkimuskäytössä.
No ihan mielenkiinnosta ajattelin. Lääkärit oli sanoneet että kaikki on kunnossa ja tuttuni mukamas kuvittelee oireensa vaikka tähän en usko. -ap
Vierailija kirjoitti:
Pitkien, aivoalueiden välisten radastojen vauriot eivät näy tavallisessa mri:ssä, mutta mri:n sovelluksella DTI:llä ne saadaan paikannettua... Pitkien radastojen vauriot ovat aivovammoja siinä missä "aivoruhjekin", mutta ne tosiaan eivät näy tavallisessa magneettikuvauksessa. Harmi vaan että DTI:n käyttö on Suomessa vielä hiukan lapsenkengissään eikä sitä usein käytetä, paitsi tutkimuskäytössä.
Aivan, mitäpä luulet onkohan yliopistollisissa sairaaloissa käytössä tuo DTI? -ap
Useimmat vammat näkyvät kyllä. Mutta eivät kaikki: esim vanhusten kaatumisissa tulee usein niin sanottu krooninen subduraalihematooma, jooka siis on pienen pieni aivoruhje ja pienen pieni aivoverenvuoto, ja vähän kerallaan hitaasti tihkuu kallon ja kalvojen väliin. Se tihkuu vähän kerrallaan ja sen kehittminen kestää viikkoja itse tapaturman jälkeen, siksi aluksi ei myöskään näe mitään missään kuvauksessa. Vasta usean viikon jälkeen alkaa ihmisentssapaino ja raajojen käyttö hankaloitua (jalat menee sekaisin, käsillä ei meinaa osua siihen mistä aikoi tarttua), puhe takkuilla jne. Vaiva on hyvin helppo parantaa (hyytynyt veri vaan huuhdellaan pois kalloon poratusta pienestä reiästä) ja se paranee täydellisesti, jos se vaan huomataan. Mutta vaikka oireet ovat hyvin selvät, on väliaika itse tapaturmaan niiden ilmaantuessa jo niin pitkä, että aina niitä ei tajuta yhdistää. Sittn vain ihmetellään, että mites se mummo nyt noin äkkiä huonoksi meni. Ja hoitamattomana vaurio tappaa muutamassa kuukaudessa.
Toisaalta oireet ovat kyllä selvät.
Vierailija kirjoitti:
Useimmat vammat näkyvät kyllä. Mutta eivät kaikki: esim vanhusten kaatumisissa tulee usein niin sanottu krooninen subduraalihematooma, jooka siis on pienen pieni aivoruhje ja pienen pieni aivoverenvuoto, ja vähän kerallaan hitaasti tihkuu kallon ja kalvojen väliin. Se tihkuu vähän kerrallaan ja sen kehittminen kestää viikkoja itse tapaturman jälkeen, siksi aluksi ei myöskään näe mitään missään kuvauksessa. Vasta usean viikon jälkeen alkaa ihmisentssapaino ja raajojen käyttö hankaloitua (jalat menee sekaisin, käsillä ei meinaa osua siihen mistä aikoi tarttua), puhe takkuilla jne. Vaiva on hyvin helppo parantaa (hyytynyt veri vaan huuhdellaan pois kalloon poratusta pienestä reiästä) ja se paranee täydellisesti, jos se vaan huomataan. Mutta vaikka oireet ovat hyvin selvät, on väliaika itse tapaturmaan niiden ilmaantuessa jo niin pitkä, että aina niitä ei tajuta yhdistää. Sittn vain ihmetellään, että mites se mummo nyt noin äkkiä huonoksi meni. Ja hoitamattomana vaurio tappaa muutamassa kuukaudessa.
Toisaalta oireet ovat kyllä selvät.
Oho.. täytyypä sanoa että menee väkisin sinne lääkäriin. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useimmat vammat näkyvät kyllä. Mutta eivät kaikki: esim vanhusten kaatumisissa tulee usein niin sanottu krooninen subduraalihematooma, jooka siis on pienen pieni aivoruhje ja pienen pieni aivoverenvuoto, ja vähän kerallaan hitaasti tihkuu kallon ja kalvojen väliin. Se tihkuu vähän kerrallaan ja sen kehittminen kestää viikkoja itse tapaturman jälkeen, siksi aluksi ei myöskään näe mitään missään kuvauksessa. Vasta usean viikon jälkeen alkaa ihmisentssapaino ja raajojen käyttö hankaloitua (jalat menee sekaisin, käsillä ei meinaa osua siihen mistä aikoi tarttua), puhe takkuilla jne. Vaiva on hyvin helppo parantaa (hyytynyt veri vaan huuhdellaan pois kalloon poratusta pienestä reiästä) ja se paranee täydellisesti, jos se vaan huomataan. Mutta vaikka oireet ovat hyvin selvät, on väliaika itse tapaturmaan niiden ilmaantuessa jo niin pitkä, että aina niitä ei tajuta yhdistää. Sittn vain ihmetellään, että mites se mummo nyt noin äkkiä huonoksi meni. Ja hoitamattomana vaurio tappaa muutamassa kuukaudessa.
Toisaalta oireet ovat kyllä selvät.
Oho.. täytyypä sanoa että menee väkisin sinne lääkäriin. -ap
Isäni ehti käydä lääkärissä kolmesti. Kaksi ensimmäistä kertaa vaivasta sytetiin verenpainelääkettä, sitä yritettiin vaihtaa jne. Vasta kun äiti meni mukaan ja vaati lääkäriä tekemään tarkempia lisätutkimuksia, kuvattiin pää uudelleen ja näkyi se hematooma. Siitä sit sairaalaan ja huuhteluun. Huuhdella piti kahdesti, mutta nyt kun tapahtumasta on vuosia, isällä menee edelleen hienosti ja on terve kuin mikä. Vaikka edelleen yhtä koheli kin kaatuessaan.
Mut siis niitä oireita ei voi vain kuvitella, kyllä ne näkee ulkopuolinenkin, esim kun toinen ei osaa tähdätä kävelyään oviaukkoon vaan törmää karmiin tai sotkeutuu jalkoihinsa noustessaan tuolista.
Mitäs tuo aivosähkökäyrä sitten näyttää? -ap
Aivosahkokayrasta voi todeta esim. Epileptisen kohtauksen.
Ei näy. Kaaduin ja löin pääni, kuvissa ei näkynyt mitään, mutta vuoden päästäkin vielä on lähes kaikki aivovamman oireluettelon oireet. Väsymys pahin. Ajanhahmottamisen vaikeus, muistiongelmia, keskittymiskyky heikko, moneen asiaan ei pysty keskittymään, ym ym. Ja minulla siis todettiin vain erittäin lievä aivovamma, oireet piti mennä ohi viikossa eivät sitten menneet. Aivovamman oireet ovat hyvin yksilölliset. Onneksi olen löytäny asiantuntevan lääkärin, joka on ottanut asian vakavasti ja auttanut minua suhtautumaan vammaan ja oireisiin ja siihen, että muut eivät niihin osaa suhtautua, koska vamma ei näy ulospäin eikä heillä ole kokemusta.
Näköjään vähän sekoilin taas kirjotuksien kanssa, mutta jokainen varmaan tajusi mitä tarkoitin. -ap