Pilaan parisuhteeni

Ihan kuin olisin itse kirjoittanut! Mulla niin huonoitsetunto että en näe itsessäni mitään hyvää! Pienet rinnat, ällö perse, paska luonne, karsee pärstä, tukkijalat jne. Mieheni kehuu kyllä minua usein, mutten voi uskoa häntä! Olen myös mustasukkainen ja odottelen vain päivää milloin hän löytää kauniin vaimon. Itse haluaisin luottaa, olla onnellinen ja rakastaa täysillä, mutta vaikeaa on! Haluan vain löytää itsetuntoni edes sille tasolle että nauttisin seksistä ja en olisi jatkuvasti onneton! Olen ollut tarha/ koulu/ koti ja työkiusattu,joten sekin on asiaan vaikuttanut!

Ihan tasan tarkkaan sama täälläkin. Tämä on rankkaa itsellekin, miten rankkaa se ei sitten ole miehelle.

Vaihda miestä

Päästä äijäpolo vapaaksi. Jos ei tajua lähteä, niin on oma vika.

Omituista, kun ylipäätänsä valitat.

Eiku oikeesti hoida masennuksesi muualla.

Hyvä kun olet hakenut apua omaan tukalaan oloosi. Rupea miettimään omia hyviä puoliasi, niitä varmasti löytyy enemmän kuin huonoja. Rupea vahvistamaan positiivisia asioitasi ja panosta niihin. Ei ketään hyödytä negatiivisissa asioissa rypeminen.

Kärsin samoista ongelmista ja niin pahasti, etten koskaan ole edes seurustellut. Tietysti tähän liittyy sen, että olen niin paska ettei parisuhteeseen kukaan mies ole edes halunnutkaan :D

Mun mielestä ihan absurdi ajatus, että joku kiinnostuisi ja haluaisi olla mun seurassa vapaaehtoisesti.

Av-palsta ei koskaan tule auttamaan sinua. Täällä vain aiheutetaan toisille tunnelukkoja lisää.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kun olet hakenut apua omaan tukalaan oloosi. Rupea miettimään omia hyviä puoliasi, niitä varmasti löytyy enemmän kuin huonoja. Rupea vahvistamaan positiivisia asioitasi ja panosta niihin. Ei ketään hyödytä negatiivisissa asioissa rypeminen.

Tunnelukkoja ei voi selittää järjellä, koska ne tulevat tunnetasolta. Minä olen tehnyt kymmeniä listoja ja tiedän hyvin omat hyvät ja huonot puoleni, mutta silti koen että jotain puuttuu aina sisältä (ettei minua kukaan kykene rakastamaan) ja lähimmät ihmiset tulevat aina hylkäämään jossain vaiheessa.

Hylkäämisen pelkoon auttaa se, kun lakkaa miettimästä sitä. Ihan tosi, tässä on kyse pelkästään päätöksestä. Sinä et voi oskaan tulla varmaksi siitä, että miehesi ei hylkää sinua - tämä on tosiasia, eikä riipu mitenkään masennuskestasi tai siitä miten surkea oikeasti olet tai millaisena itseäsi pidät. Se koskee kaikkia. Vaikka olisit yhdestetty mis universe ja Leena Palotie ja angela merkel, et silti koskaan voisi olla VARMA siitä, että miehesi ei hylkää sinua. Siitä ei vaan voi olla varma.

Sen sijaan voit olla varma, että a) se ei ole tapahtunut vielä b) siksi tänään on kaikki hyvin ja siitä on syytä nauttia ja olla kiitollinen ja c) jos se joskus tapahtuu, se on sitten sen ajan murhe ja todennäköisesti siitäkin selvitään. Tänään on tänään ja tulevista murheista huolehditaan ditten kun nähdää, tuleeko niitä edes.

Ja usko vaan, ihmiset selviävät hylätyksitulemisests. Sinäkin selviäisit. Siksi voit ihan hyvin kedkittyä tänään tähän päinvään ja siihen, että nautitte toisistanne.

Vierailija kirjoitti:

Hylkäämisen pelkoon auttaa se, kun lakkaa miettimästä sitä. Ihan tosi, tässä on kyse pelkästään päätöksestä. Sinä et voi oskaan tulla varmaksi siitä, että miehesi ei hylkää sinua - tämä on tosiasia, eikä riipu mitenkään masennuskestasi tai siitä miten surkea oikeasti olet tai millaisena itseäsi pidät. Se koskee kaikkia. Vaikka olisit yhdestetty mis universe ja Leena Palotie ja angela merkel, et silti koskaan voisi olla VARMA siitä, että miehesi ei hylkää sinua. Siitä ei vaan voi olla varma.

Sen sijaan voit olla varma, että a) se ei ole tapahtunut vielä b) siksi tänään on kaikki hyvin ja siitä on syytä nauttia ja olla kiitollinen ja c) jos se joskus tapahtuu, se on sitten sen ajan murhe ja todennäköisesti siitäkin selvitään. Tänään on tänään ja tulevista murheista huolehditaan ditten kun nähdää, tuleeko niitä edes.

Ja usko vaan, ihmiset selviävät hylätyksitulemisests. Sinäkin selviäisit. Siksi voit ihan hyvin kedkittyä tänään tähän päinvään ja siihen, että nautitte toisistanne.

Ymmärrän pointin, mutta ainakin minulla on jo takana lukuisia hylkäämiskokemuksia (pahin lapsuudessa toisen vanhemman taholta) ja kerta kerralta se on alkanut teini-iän jälkeen tuntumaan entistä pahemmalta.

Tiedän etten selviäisi enää seuraavan miehen hylkäämisestä, joten ainoa vaihtoehto on jäädä yksin jo varuiltaan eikä päästää ketään lähelle. On myös realistista uskoa, että jos on tullut hylätyksi kerta toisensa jälkeen eri miesten tahoilta ei ole mitään syytä olettaa etteikö uusikin mies hylkäisi, jotain vikaahan minussa on.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hylkäämisen pelkoon auttaa se, kun lakkaa miettimästä sitä. Ihan tosi, tässä on kyse pelkästään päätöksestä. Sinä et voi oskaan tulla varmaksi siitä, että miehesi ei hylkää sinua - tämä on tosiasia, eikä riipu mitenkään masennuskestasi tai siitä miten surkea oikeasti olet tai millaisena itseäsi pidät. Se koskee kaikkia. Vaikka olisit yhdestetty mis universe ja Leena Palotie ja angela merkel, et silti koskaan voisi olla VARMA siitä, että miehesi ei hylkää sinua. Siitä ei vaan voi olla varma.

Sen sijaan voit olla varma, että a) se ei ole tapahtunut vielä b) siksi tänään on kaikki hyvin ja siitä on syytä nauttia ja olla kiitollinen ja c) jos se joskus tapahtuu, se on sitten sen ajan murhe ja todennäköisesti siitäkin selvitään. Tänään on tänään ja tulevista murheista huolehditaan ditten kun nähdää, tuleeko niitä edes.

Ja usko vaan, ihmiset selviävät hylätyksitulemisests. Sinäkin selviäisit. Siksi voit ihan hyvin kedkittyä tänään tähän päinvään ja siihen, että nautitte toisistanne.

Ymmärrän pointin, mutta ainakin minulla on jo takana lukuisia hylkäämiskokemuksia (pahin lapsuudessa toisen vanhemman taholta) ja kerta kerralta se on alkanut teini-iän jälkeen tuntumaan entistä pahemmalta.

Tiedän etten selviäisi enää seuraavan miehen hylkäämisestä, joten ainoa vaihtoehto on jäädä yksin jo varuiltaan eikä päästää ketään lähelle. On myös realistista uskoa, että jos on tullut hylätyksi kerta toisensa jälkeen eri miesten tahoilta ei ole mitään syytä olettaa etteikö uusikin mies hylkäisi, jotain vikaahan minussa on.

Kuule, ihan rehellisesti, nyt liioittelet itsekeskeisyydel, joka on tyypillistä huonoitsetuntoisille ja masentuneille ihmisille. Tosiasia on, että kaikki ihmiset selviävät hylkäämiskokemuksista - ei siksi, että se olisi helppoa vaan siksi koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole ja me kaikki joudumme kokkemaan niitä aivan helvetin monta. Mä ole. Itse koulukiusaamistaustainen, 12 vuotta jatkuvaa hylkäämistä. Silti - tai ehkä juuri siksi - tiedän selviäväni, koska muutakaan mahdollisuutta ei ole.

Kuvitelma siitä, että muilla olisi jotenkin paremmin ja helpompaa on tyypillinen huonoitsetuntosille ja masentuneille, mutta se on väärä. Kaikki ovat samassa tilassa. Juuri sitä yritin sanoa. Ei sinulla, sen enempää kuin muillakaan todellakaan ole mitään syytä uskoa, etteikö mies joskus voisi hyvin hylätäkin (tai sinä miehen, ja se voi sitäpaitsi olla hyväkin juttu, jos suhde esim on mennyt huonoksi) mutta kun niin ei vielä ole käynyt, on syytä nauttia tästä hetkestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hylkäämisen pelkoon auttaa se, kun lakkaa miettimästä sitä. Ihan tosi, tässä on kyse pelkästään päätöksestä. Sinä et voi oskaan tulla varmaksi siitä, että miehesi ei hylkää sinua - tämä on tosiasia, eikä riipu mitenkään masennuskestasi tai siitä miten surkea oikeasti olet tai millaisena itseäsi pidät. Se koskee kaikkia. Vaikka olisit yhdestetty mis universe ja Leena Palotie ja angela merkel, et silti koskaan voisi olla VARMA siitä, että miehesi ei hylkää sinua. Siitä ei vaan voi olla varma.

Sen sijaan voit olla varma, että a) se ei ole tapahtunut vielä b) siksi tänään on kaikki hyvin ja siitä on syytä nauttia ja olla kiitollinen ja c) jos se joskus tapahtuu, se on sitten sen ajan murhe ja todennäköisesti siitäkin selvitään. Tänään on tänään ja tulevista murheista huolehditaan ditten kun nähdää, tuleeko niitä edes.

Ja usko vaan, ihmiset selviävät hylätyksitulemisests. Sinäkin selviäisit. Siksi voit ihan hyvin kedkittyä tänään tähän päinvään ja siihen, että nautitte toisistanne.

Ymmärrän pointin, mutta ainakin minulla on jo takana lukuisia hylkäämiskokemuksia (pahin lapsuudessa toisen vanhemman taholta) ja kerta kerralta se on alkanut teini-iän jälkeen tuntumaan entistä pahemmalta.

Tiedän etten selviäisi enää seuraavan miehen hylkäämisestä, joten ainoa vaihtoehto on jäädä yksin jo varuiltaan eikä päästää ketään lähelle. On myös realistista uskoa, että jos on tullut hylätyksi kerta toisensa jälkeen eri miesten tahoilta ei ole mitään syytä olettaa etteikö uusikin mies hylkäisi, jotain vikaahan minussa on.

Kuule, ihan rehellisesti, nyt liioittelet itsekeskeisyydel, joka on tyypillistä huonoitsetuntoisille ja masentuneille ihmisille. Tosiasia on, että kaikki ihmiset selviävät hylkäämiskokemuksista - ei siksi, että se olisi helppoa vaan siksi koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole ja me kaikki joudumme kokkemaan niitä aivan helvetin monta. Mä ole. Itse koulukiusaamistaustainen, 12 vuotta jatkuvaa hylkäämistä. Silti - tai ehkä juuri siksi - tiedän selviäväni, koska muutakaan mahdollisuutta ei ole.

Kuvitelma siitä, että muilla olisi jotenkin paremmin ja helpompaa on tyypillinen huonoitsetuntosille ja masentuneille, mutta se on väärä. Kaikki ovat samassa tilassa. Juuri sitä yritin sanoa. Ei sinulla, sen enempää kuin muillakaan todellakaan ole mitään syytä uskoa, etteikö mies joskus voisi hyvin hylätäkin (tai sinä miehen, ja se voi sitäpaitsi olla hyväkin juttu, jos suhde esim on mennyt huonoksi) mutta kun niin ei vielä ole käynyt, on syytä nauttia tästä hetkestä.

Minusta se on hieman omituista, että kertoessani rehellisesti omista kokemuksistani sinä näet minut itsekeskeisenä ja masentuneena =D Ja ei - en tunne itseni lisäksi yhtäkään naista, joka olisi minun ikäiseni ja tullut aina torjutuksi ja hylätyksi. Nythän en edes viittaa parisuhteista eroamisiin vaan siihen, että miehet ovat aina olleet niitä, jotka ovat lopettaneet pitkäaikaisimmatkin tapailut ja suhteitakaan ei ole koskaan ollut.

On täysin tavallista tulla aina joskus hylätyksi ihmissuhteissa, mutta ei siten että sitä olisi ollut jatkuvasti.

Onko teillä parisuhteessa millaista? Teetkö sä jotain oikeasti väärää miestä kohtaan kuten et päästä sitä kulkemaan missään tai tapaamaan kavereitaan tai muuta? eli onko sulla joku syy kokea huonoa omaatuntoa vai onko kyse ihan vaan siitä että koet olevasi huono kumppani, vaikka oot ihan normaali kumppani?

Kiitos kommenteista, lohduttaa etten ole ihan yksin :) arvasin, että joku sanoo jotain tuon tyylistä, että päästä mies menemään. Väkisin en häntä täällä pidä, minähän sen eron aina esille otan ja mies on kurkkua myöten täynnä sitä. Pelkään yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista, mutta todennäköisesti käytökselläni juuri aiheutan sen. Yritän kai jotenkin saada miestäni näkemään sen, kuinka vaikeaa kanssani on ja kuinka paljon helpompaa olisi jonkun muun kanssa tai yksin. En kuitenkaan usko, että selviän (kovin hyvin) jätetyksi tulemisesta. Mietin jo etukäteen, miten voin mennä töihin. Tuntuu, että pitää olla joku varasuunnitelma sen varalle, kun jää yksin. Pitää olla tarpeeksi rahaa säästössä, että pääsee pois täältä. Harmi vaan, että töistä ei noin vaan vapaata oteta...

En ole mielestäni mikään normaali kumppani ainakaan. Alussa olin ehkä enemmän, koska en pelännyt suhteen päättymistä niin paljon, enkä kehdannut näyttää kaikkia tunteitani. Itken helposti, mutta alussa en tosiaankaan itkenyt miehen nähden. Mitä mieheni on sitten sanonut minusta? Hänestä tuntuu, että etsin tai keksin ongelmia. En luota häneen. Rajoitan hänen menemisiään. En kieltämällä, vaan sillä että minulle saattaa tulla paha mieli. Reaktioni tuollaisiin kommentteihin on varmaan arvattavissa... Jokainen negatiivinen kommentti saa minut entistä enemmän ihmettelemään sitä, miksi hän on kanssani. Hyvällä hetkellä tajuan, että eikö olisi aika koittaa toimia toisin, pitää suu kiinni, olla loukkaantumatta kaikesta. Mutta huonolla hetkellä ahdistun, itken ja näen vaan sen yhden ja ainoan ratkaisun.

Vielä tuosta hylätyksi tukemisesta. Itselläni on lapsuudessa ollut noita hylätyksi tulemisen kokemuksia ja kovasti vaikuttavat vieläkin. Kävin joskus juttelemassa psykiatrian keskuksella ja siellä se sairaanhoitaja sanoi, että minusta huokuu turvaton olo.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista, lohduttaa etten ole ihan yksin :) arvasin, että joku sanoo jotain tuon tyylistä, että päästä mies menemään. Väkisin en häntä täällä pidä, minähän sen eron aina esille otan ja mies on kurkkua myöten täynnä sitä. Pelkään yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista, mutta todennäköisesti käytökselläni juuri aiheutan sen. Yritän kai jotenkin saada miestäni näkemään sen, kuinka vaikeaa kanssani on ja kuinka paljon helpompaa olisi jonkun muun kanssa tai yksin. En kuitenkaan usko, että selviän (kovin hyvin) jätetyksi tulemisesta. Mietin jo etukäteen, miten voin mennä töihin. Tuntuu, että pitää olla joku varasuunnitelma sen varalle, kun jää yksin. Pitää olla tarpeeksi rahaa säästössä, että pääsee pois täältä. Harmi vaan, että töistä ei noin vaan vapaata oteta...

En ole mielestäni mikään normaali kumppani ainakaan. Alussa olin ehkä enemmän, koska en pelännyt suhteen päättymistä niin paljon, enkä kehdannut näyttää kaikkia tunteitani. Itken helposti, mutta alussa en tosiaankaan itkenyt miehen nähden. Mitä mieheni on sitten sanonut minusta? Hänestä tuntuu, että etsin tai keksin ongelmia. En luota häneen. Rajoitan hänen menemisiään. En kieltämällä, vaan sillä että minulle saattaa tulla paha mieli. Reaktioni tuollaisiin kommentteihin on varmaan arvattavissa... Jokainen negatiivinen kommentti saa minut entistä enemmän ihmettelemään sitä, miksi hän on kanssani. Hyvällä hetkellä tajuan, että eikö olisi aika koittaa toimia toisin, pitää suu kiinni, olla loukkaantumatta kaikesta. Mutta huonolla hetkellä ahdistun, itken ja näen vaan sen yhden ja ainoan ratkaisun.

Vielä tuosta hylätyksi tukemisesta. Itselläni on lapsuudessa ollut noita hylätyksi tulemisen kokemuksia ja kovasti vaikuttavat vieläkin. Kävin joskus juttelemassa psykiatrian keskuksella ja siellä se sairaanhoitaja sanoi, että minusta huokuu turvaton olo.

Tämä siis ap :)

Ap:lle sanoisin, että on vaarallinen tie lähteä syyttämään vain itseään tilanteesta, et ohjaile kumppaniasi tyhjiössä vaan vaikutatte toinen toisiinne. Minusta on kammottavaa, että mies sanoo sinun keksivän ongelmia tyhjästä ja alistuu samanaikaisesti siihen, että rajoitat hänen menojaan sinun tunteidesi takia.

Teille tekisi hyvää oikeasti laatia jotain yhteisiä sääntöjä, että esim. sinulla ei ole oikeutta yrittää edes rajoittaa hänen menemisiään noista tunnesyistä, mutta mies voisi yrittää tukea sinua olemalla vaikka extraläheinen ennen lähtöään. Tai se, että erolla pelailu tai siitä puhuminen on manipulointia ja sen sijaan sinulla on oikeus purkaa ne tunteet, jotka ero-olot aiheuttavat. Varmaan noista puhutaan siellä terapiassa.

Ihan kuin minun suustani! Toivotan hirmuisen paljon voimia ja kaikkea hyvää elämääsi. Muista olla itsellesi armollinen ja takapakkia tulee. ..se kuuluu elämään.

En pysty oikein auttamaan kun samassa tilanteessa olen. Ehkä se, jos opettelisit puhumaan ne raskaimmatkin ajatukset miehellesi tai ystävälle. Se vois pikkuhiljaa alkaa auttamaan. ..

Mulla oli sama tilanne viime keväänä. Eikös siinä siun ostamassa kirjassa lukenut sekin, et hyvin usein päättyy kaveri- ja parisuhteet omien asoiden läpikäymisen aikana? Elä pidä sitä minään epäonnistumisena jos ero tulee, kun se terapia vie niin paljon siusta voimia ja keskittymistä. Nyt vaan ajattelet mikä siulle on parasta, et miten saat parisuhteen pysymään kasassa.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kommenteista, lohduttaa etten ole ihan yksin :) arvasin, että joku sanoo jotain tuon tyylistä, että päästä mies menemään. Väkisin en häntä täällä pidä, minähän sen eron aina esille otan ja mies on kurkkua myöten täynnä sitä. Pelkään yksin jäämistä ja hylätyksi tulemista, mutta todennäköisesti käytökselläni juuri aiheutan sen. Yritän kai jotenkin saada miestäni näkemään sen, kuinka vaikeaa kanssani on ja kuinka paljon helpompaa olisi jonkun muun kanssa tai yksin. En kuitenkaan usko, että selviän (kovin hyvin) jätetyksi tulemisesta. Mietin jo etukäteen, miten voin mennä töihin. Tuntuu, että pitää olla joku varasuunnitelma sen varalle, kun jää yksin. Pitää olla tarpeeksi rahaa säästössä, että pääsee pois täältä. Harmi vaan, että töistä ei noin vaan vapaata oteta...

En ole mielestäni mikään normaali kumppani ainakaan. Alussa olin ehkä enemmän, koska en pelännyt suhteen päättymistä niin paljon, enkä kehdannut näyttää kaikkia tunteitani. Itken helposti, mutta alussa en tosiaankaan itkenyt miehen nähden. Mitä mieheni on sitten sanonut minusta? Hänestä tuntuu, että etsin tai keksin ongelmia. En luota häneen. Rajoitan hänen menemisiään. En kieltämällä, vaan sillä että minulle saattaa tulla paha mieli. Reaktioni tuollaisiin kommentteihin on varmaan arvattavissa... Jokainen negatiivinen kommentti saa minut entistä enemmän ihmettelemään sitä, miksi hän on kanssani. Hyvällä hetkellä tajuan, että eikö olisi aika koittaa toimia toisin, pitää suu kiinni, olla loukkaantumatta kaikesta. Mutta huonolla hetkellä ahdistun, itken ja näen vaan sen yhden ja ainoan ratkaisun.

Vielä tuosta hylätyksi tukemisesta. Itselläni on lapsuudessa ollut noita hylätyksi tulemisen kokemuksia ja kovasti vaikuttavat vieläkin. Kävin joskus juttelemassa psykiatrian keskuksella ja siellä se sairaanhoitaja sanoi, että minusta huokuu turvaton olo.

Olet kovin pelokas ja ahdistunut ihmisolento, voimia sinulle. Kai ymmärrät että tuo eron esiin vetäminen ristiriitatilanteissa on väärin? Oletko miettinyt että mies voi sen takia olla melko varuillaan ja pitää itsensä etäisempänä? Kun uhkaillaan erolla ja jatkuvasti toitotetaan sitä että olisi parempi jonkun muun kanssa niin siihen väsyy oikeasti jossain vaiheessa ja lakataan välittämästä tai otetaan hatkat. Sun pitäisi saada itselles uskoteltua että olet kaiken rakkauden arvoinen, mieheshän jaksaa sua kuitenkin.

Lapsuuden kokemukset heijastuu elämän loppuun asti jos niitä ei käsitellä pois. Hienoa että olet alkanut käsittelemään niitä. Pidä huoli siitä että vaikka mitä olisi lapsuudessa tapahtunut niin et antais sen tuomita sun koko loppuelämää kurjuuteen, sitä ei ole kukaan sulle halunnut etkä ole ansainnut sitä.