Miksi miehille on niin vaikeaa puhua tunteista samalla tavalla kuin nainen?

Olen nainen ja tunteista puhuminen on vaikeaa ja noloa. Olisiko siis kyse enemmänkin kasvuympäristöstä?

Koska miehet kasvatetaan siihen. Yhteiskunnan sukupuoliroolit ovat tähän syynä. Naiset opetetaan puhumaan tunteistaan, miehet opetetaan ampumaan vihollisia.

koska muka nainen kerto tunteistaan kun mies niistä kysyy???  Naiset haluavat puhua miehen tunteista.

Ja kuitenkin miehet on usein herkempiä kuin naiset tämän monasti pistänyt merkille. Miehet ehkä kasvatetaan karskeimmiksi mut se on monasti pelkkä ulkokuori.

Miehet ovat tutkitusti tunteellisempia ja herkempiä kuin naiset. Kyse on yhteiskunnan paineista. Jos osoitat tunteesi, olet vässykkä. Tuon leiman pelossa niitä tunteita ei uskalleta edes pohdiskella itsekseen.

T. Vässykkä

Vierailija kirjoitti:

Koska miehet kasvatetaan siihen. Yhteiskunnan sukupuoliroolit ovat tähän syynä. Naiset opetetaan puhumaan tunteistaan, miehet opetetaan ampumaan vihollisia.

Kuka se yhteiskunta sitten on? Kyllä minä ainakin olen tehnyt kaikkeni kasvattaakseni pojastani ihmistä, joka puhuu paljon tunteistaan, mutta kyllä tuo silti vaikuttaa melko keskiverto mieheltä. Ehkä minun vaikutusmahdollisuuteni äitinä ovat siis rajalliset.

Vierailija kirjoitti:

Miehet ovat tutkitusti tunteellisempia ja herkempiä kuin naiset. Kyse on yhteiskunnan paineista. Jos osoitat tunteesi, olet vässykkä. Tuon leiman pelossa niitä tunteita ei uskalleta edes pohdiskella itsekseen.

T. Vässykkä

Tuota on vaikea uskoa. Kun yritän puhua mieheni kanssa tunteista, hän on aivan pihalla kuin lumiukko. Ei hän tajua mistä puhun, ja sanoo, ettei hän koskaan ajattele sellaisia asioita, ja että elämä on liian monimutkaista, jos alkaa ajatella tunteita.

Minusta tunteet eivät ole kovin tärkeitä, ja siksi en jaksa niitä vatvoa. Tunteita tulee ja menee. Sama kun koettaisi viritellä keskustelua pilvien muodoista.

Monilla varmasti on näin, mutta meillä minä haluaisin puhua tunteista vaikka joka päivä ja nainen on aina menossa jonnekin, joko urheilemaan tai baariin. :D

Minun on nyt ihan rehellisesti sanottava että miksi pitäisi.

Olen nainen ja yhtään en haluaisi että miehet puhuisivat tunteista samalla tavalla mikä se tapa nyt onkaan, kuin naiset.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tunteet eivät ole kovin tärkeitä, ja siksi en jaksa niitä vatvoa. Tunteita tulee ja menee. Sama kun koettaisi viritellä keskustelua pilvien muodoista.

Mutta kun tunteet ovat niin intensiivisiä, että ne estävät minua tekemästä asioita, tai saavat minut tekemään asioita. Jos olisin kone, voisin suhtautua tunteisiin kuin pilvien muotoon. Silloin ne olisivat jotain, mitä minussa ei ole ja josta voisin puhua vain teoreettisesti.

t. nainen

Vierailija kirjoitti:

Minun on nyt ihan rehellisesti sanottava että miksi pitäisi.

Olen nainen ja yhtään en haluaisi että miehet puhuisivat tunteista samalla tavalla mikä se tapa nyt onkaan, kuin naiset.

No, jos eivät puhuisi omista tunteistaan, niin olisi se kiva että olisivat edes henkisenä tukena silloin kun nainen haluaa puhua tunteistaan. Mutta kun kieltäytyvät puhumasta tunteista silloinkin, kun se ei ole olennaista. No totta vie se on olennaista.

Vierailija kirjoitti:

Monilla varmasti on näin, mutta meillä minä haluaisin puhua tunteista vaikka joka päivä ja nainen on aina menossa jonnekin, joko urheilemaan tai baariin. :D

Outo nainen. Eri rotua kuin minä.

t. nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tunteet eivät ole kovin tärkeitä, ja siksi en jaksa niitä vatvoa. Tunteita tulee ja menee. Sama kun koettaisi viritellä keskustelua pilvien muodoista.

Mutta kun tunteet ovat niin intensiivisiä, että ne estävät minua tekemästä asioita, tai saavat minut tekemään asioita. Jos olisin kone, voisin suhtautua tunteisiin kuin pilvien muotoon. Silloin ne olisivat jotain, mitä minussa ei ole ja josta voisin puhua vain teoreettisesti.

t. nainen

Ei tarvitse olla kone. Esimerkiksi tietoisen läsnäolon harjoittelu voi auttaa ottamaan vähän etäisyyttä omiin ajatuksiin ja tunteisiin. On hyvä huomata, että ne ovat vain mielen tuotteita, eivät tosiasioita. Ne eivät pakota ketään toimimaan tietyllä tavalla, vaan voit itse tietoisesti päättää, mitä niille haluat tehdä. Yleensä tunteille ei tarvitse tehdä mitään, laittaa merkille vain. -8

Mitä sinä niistä tunteista haluaisit puhua? Anna esimerkki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tunteet eivät ole kovin tärkeitä, ja siksi en jaksa niitä vatvoa. Tunteita tulee ja menee. Sama kun koettaisi viritellä keskustelua pilvien muodoista.

Mutta kun tunteet ovat niin intensiivisiä, että ne estävät minua tekemästä asioita, tai saavat minut tekemään asioita. Jos olisin kone, voisin suhtautua tunteisiin kuin pilvien muotoon. Silloin ne olisivat jotain, mitä minussa ei ole ja josta voisin puhua vain teoreettisesti.

t. nainen

Ei tarvitse olla kone. Esimerkiksi tietoisen läsnäolon harjoittelu voi auttaa ottamaan vähän etäisyyttä omiin ajatuksiin ja tunteisiin. On hyvä huomata, että ne ovat vain mielen tuotteita, eivät tosiasioita. Ne eivät pakota ketään toimimaan tietyllä tavalla, vaan voit itse tietoisesti päättää, mitä niille haluat tehdä. Yleensä tunteille ei tarvitse tehdä mitään, laittaa merkille vain. -8

Miten niin "vain" mielen?

Minusta mieli on enemmän kuin kroppa tai mikään muu ulkoinen. Mieli on minuus.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sinä niistä tunteista haluaisit puhua? Anna esimerkki.

Mistä tahansa tunteista. Hämmennyksestä, ilosta, innostuksesta, surusta, ahdistuksesta. Aivan kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Minun on nyt ihan rehellisesti sanottava että miksi pitäisi.

Olen nainen ja yhtään en haluaisi että miehet puhuisivat tunteista samalla tavalla mikä se tapa nyt onkaan, kuin naiset.

Koska jos tunteita voisi käsitellä puhumalla, niitä ei ehkä tarvitsisi käsitellä päihdeongelmilla, itsemurhilla, väkivaltaisuuksilla yms. Negatiiviset tunteet sairastuttavat ihmisen, ja mieskin on vain ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska miehet kasvatetaan siihen. Yhteiskunnan sukupuoliroolit ovat tähän syynä. Naiset opetetaan puhumaan tunteistaan, miehet opetetaan ampumaan vihollisia.

Kuka se yhteiskunta sitten on? Kyllä minä ainakin olen tehnyt kaikkeni kasvattaakseni pojastani ihmistä, joka puhuu paljon tunteistaan, mutta kyllä tuo silti vaikuttaa melko keskiverto mieheltä. Ehkä minun vaikutusmahdollisuuteni äitinä ovat siis rajalliset.

Poika ottanut mallin isältään?

Mieheni puhuu tunteistaan ja luulen hänen äitinsä vaikuttaneen eniten asiaan. Äiti on melko taiteellinen ja jonkinlainen herkkä runollisuus on näkynyt kasvatuksessakin. Mies ei pelkää näyttää samanlaisia puolia itsestään. Joihinkin naisiinkin toisaalta vetoaa enemmän machot ja etenkin mediassa annetaan sellaista kuvaa, joten miehet ehkä usein mieluummin valitsevat sen roolin kuin alkavat trubaduuriksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun on nyt ihan rehellisesti sanottava että miksi pitäisi.

Olen nainen ja yhtään en haluaisi että miehet puhuisivat tunteista samalla tavalla mikä se tapa nyt onkaan, kuin naiset.

Koska jos tunteita voisi käsitellä puhumalla, niitä ei ehkä tarvitsisi käsitellä päihdeongelmilla, itsemurhilla, väkivaltaisuuksilla yms. Negatiiviset tunteet sairastuttavat ihmisen, ja mieskin on vain ihminen.

Sairastuttavatko negatiiviset tunteet ihmisen, vai johtuuko sairastuminen negatiivisten tunteiden patoamisesta... siitä, ettei puhu niistä, eikä käsittele niitä?