Taidan jättää väliin tätini hautajaiset

Juu, sama. Hautajaiset ovat kamalia tilaisuuksia.

Oletko ollut riidoissa tätisi kanssa?

Kyllä on. En jaksa lähteä ihmisten hautajaisiin, häihin tai ristiäisiin. Siis, kun ei ole mitään kommunikaatiota vuosiin jopa vuosikymmeniin. Miksi? Menen toki läheiste66ja ystävien. Heidän, joiden kanssa muutenkin tekemisissä. Jotenkin tekopyhää sellanen pakko-osallistuminen.

Vierailija kirjoitti:

Oletko ollut riidoissa tätisi kanssa?

En varsinaisesti. Äitini ja tätini olivat riidoissa kymmenen vuotta sitten, ja silloin tätini sanoi äidilleni aika ikäviä asioita. He sopivat välinsä jo aikaa sitten, mutta itse en ole viitsinyt pitää yhteyttä, kun en tuota ennenkään ollut sukulaisista kiinnostunut. -ap

Veikko Lavi on hienosti laulussaan todennut; "Niin myöhäistä on hälle polttaa kynttilää, kun kerran hautakumpu umpeen luotu on". Tämä pätee hyvin tähänkin kysymykseen eli kannattaisi muistaa ihmistä silloin kun tämä elää.
 

Vierailija kirjoitti:

Veikko Lavi on hienosti laulussaan todennut; "Niin myöhäistä on hälle polttaa kynttilää, kun kerran hautakumpu umpeen luotu on". Tämä pätee hyvin tähänkin kysymykseen eli kannattaisi muistaa ihmistä silloin kun tämä elää.
 

Niinpä kai. Jos tätini olisi ollut minulle tärkeä ihminen, olisin varmaan ollut hänen kanssaan tekemisissä. Todellisuudessa meillä ei kuitenkaan ollut juuri mitään tekemistä keskenämme. -ap

No. Minä menisin, jos se olisi inhimillisesti mahdollista eli osuu kohdalle vapaapäivä eikä ole monen sadan km päässä. Suku on tärkeä, ja voi tulla aika, jolloin sinä tarvitset tukea ja myötäelämistä. Jos sukusion hirveä tai itse masennut tilaisuudesta toimintakyvyttömäksi, niin asia on eri. Mutta jos kyse on vaan semmoisesta "ei millään viitsisi" -jutusta, niin pikkuisen voi vaivaa nähdäkin suvun eteen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on. En jaksa lähteä ihmisten hautajaisiin, häihin tai ristiäisiin. Siis, kun ei ole mitään kommunikaatiota vuosiin jopa vuosikymmeniin. Miksi? Menen toki läheiste66ja ystävien. Heidän, joiden kanssa muutenkin tekemisissä. Jotenkin tekopyhää sellanen pakko-osallistuminen.

Joo, ei ole ollut vaikeaa jättäytyä pois tilaisuuksista, joihin on kutsuttu vain sukulaisuussuhteen perusteella. -ap

Vierailija kirjoitti:

Suku on tärkeä, ja voi tulla aika, jolloin sinä tarvitset tukea ja myötäelämistä.

Siinäpä se, kun suku ole suinkaan ole kaikille tärkeä. Vähän ihmetyttää se oletus, että sukulaisuussuhteilla olisi rooli jokaisen elämässä. Kun minä olen tarvinnut tukea, olen hakenut ja saanut sitä aivan muilta ihmisiltä kuin sukulaisiltani. -ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Suku on tärkeä, ja voi tulla aika, jolloin sinä tarvitset tukea ja myötäelämistä.

 

Siinäpä se, kun suku ole suinkaan ole kaikille tärkeä. Vähän ihmetyttää se oletus, että sukulaisuussuhteilla olisi rooli jokaisen elämässä. Kun minä olen tarvinnut tukea, olen hakenut ja saanut sitä aivan muilta ihmisiltä kuin sukulaisiltani. -ap

 

Vaikka maailma muuten muuttuu ja on ihan tuttua, että ihmiset muodostavat omat heimonsa niiden syntymässä annettujen sijaan, silti ainakin Suomessa oletetaan biologisen suvun olevan edelleen se ensisijainen heimo. Niinhä.n se monelle onkin, mutta toisaalta ei pitäisi hämmästyä, kun osalle suku ei merkitse käytännössä mitään

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Suku on tärkeä, ja voi tulla aika, jolloin sinä tarvitset tukea ja myötäelämistä.

 

Siinäpä se, kun suku ole suinkaan ole kaikille tärkeä. Vähän ihmetyttää se oletus, että sukulaisuussuhteilla olisi rooli jokaisen elämässä. Kun minä olen tarvinnut tukea, olen hakenut ja saanut sitä aivan muilta ihmisiltä kuin sukulaisiltani. -ap

 

voihan se niinkin olla. Tai sitten olet vielä kovin nuori, ja ajattelet, että suvulla ja verisiteillä ei ole väliä. Monet parikymppiset ajattelevat vielä niin. Mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun saa omia lapsia, sukuyhteydellä alkaa yleensä olla merkitystä. Ystävät tulevat ja menevät, mutta he eivät takaa asuntolainaasi, tarjoa säännöllisyä lastenhoitoapua tai pitele sinua kädestä, jos joudut käymään syöpähoidoissa - anteeksi ääripään esimerkit, mutta pointti siis oli, että ystävät yleensä ovat rinnalla hyvinä aikoina, perhe ja lähisuku myös pahoina.

Joka tapauksessa en haluaisi polttaa siltoja takanani, kun en vielä tiedä, tarvitsenko suvun tukea. 

Sinä tietysti teet omat ratkaisusi, minä vaan kerroin, miten minä ajattelen.

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Suku on tärkeä, ja voi tulla aika, jolloin sinä tarvitset tukea ja myötäelämistä.

Siinäpä se, kun suku ole suinkaan ole kaikille tärkeä. Vähän ihmetyttää se oletus, että sukulaisuussuhteilla olisi rooli jokaisen elämässä. Kun minä olen tarvinnut tukea, olen hakenut ja saanut sitä aivan muilta ihmisiltä kuin sukulaisiltani. -ap

 

 

Vaikka maailma muuten muuttuu ja on ihan tuttua, että ihmiset muodostavat omat heimonsa niiden syntymässä annettujen sijaan, silti ainakin Suomessa oletetaan biologisen suvun olevan edelleen se ensisijainen heimo. Niinhä.n se monelle onkin, mutta toisaalta ei pitäisi hämmästyä, kun osalle suku ei merkitse käytännössä mitään

ei se minua ainakaan hämmästytä, kunhan vaan kerroin eriävän kantani. Totta kai meitä on sukurakkauden suhteen moneen junaan. Itse pyrin pitämään sukuyhteyttä aika matalalla profiililla elossa, vaikka en ole erityisen sukurakas (jo perustelemistani syistä). Olen suvun nuorimman nuorin lapsi, joten esim. serkut ovat olleet tekemisissä ennemminkin isoveljeni ja isosiskoni kanssa - mutta silti.

7/11

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Suku on tärkeä, ja voi tulla aika, jolloin sinä tarvitset tukea ja myötäelämistä.

Siinäpä se, kun suku ole suinkaan ole kaikille tärkeä. Vähän ihmetyttää se oletus, että sukulaisuussuhteilla olisi rooli jokaisen elämässä. Kun minä olen tarvinnut tukea, olen hakenut ja saanut sitä aivan muilta ihmisiltä kuin sukulaisiltani. -ap

 

 

voihan se niinkin olla. Tai sitten olet vielä kovin nuori, ja ajattelet, että suvulla ja verisiteillä ei ole väliä. Monet parikymppiset ajattelevat vielä niin. Mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun saa omia lapsia, sukuyhteydellä alkaa yleensä olla merkitystä. Ystävät tulevat ja menevät, mutta he eivät takaa asuntolainaasi, tarjoa säännöllisyä lastenhoitoapua tai pitele sinua kädestä, jos joudut käymään syöpähoidoissa - anteeksi ääripään esimerkit, mutta pointti siis oli, että ystävät yleensä ovat rinnalla hyvinä aikoina, perhe ja lähisuku myös pahoina.

Joka tapauksessa en haluaisi polttaa siltoja takanani, kun en vielä tiedä, tarvitsenko suvun tukea. 

Sinä tietysti teet omat ratkaisusi, minä vaan kerroin, miten minä ajattelen.

Sinun tilanteesi on hyvin erilainen kuin minun. Olen päälle kolmenkymmenen ja lapseton, enkä ole koskaan ollut kiinnostunut suvustani. En todellakaan aio pitää heihin yhteyttä vain, että voisin joskus myöhemmin hyötyä heistä esimerkiksi lainan takauksen muodossa.

Olen pahoillani, ettei sinulla ole ystäviä, jotka tukisivat sinua sairauden hetkellä. Koskaan ei onneksi ole liian myöhäistä saada sellaisia ystäviä. -ap

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

 

Vierailija kirjoitti:

Suku on tärkeä, ja voi tulla aika, jolloin sinä tarvitset tukea ja myötäelämistä.

Siinäpä se, kun suku ole suinkaan ole kaikille tärkeä. Vähän ihmetyttää se oletus, että sukulaisuussuhteilla olisi rooli jokaisen elämässä. Kun minä olen tarvinnut tukea, olen hakenut ja saanut sitä aivan muilta ihmisiltä kuin sukulaisiltani. -ap

 

 

voihan se niinkin olla. Tai sitten olet vielä kovin nuori, ja ajattelet, että suvulla ja verisiteillä ei ole väliä. Monet parikymppiset ajattelevat vielä niin. Mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun saa omia lapsia, sukuyhteydellä alkaa yleensä olla merkitystä. Ystävät tulevat ja menevät, mutta he eivät takaa asuntolainaasi, tarjoa säännöllisyä lastenhoitoapua tai pitele sinua kädestä, jos joudut käymään syöpähoidoissa - anteeksi ääripään esimerkit, mutta pointti siis oli, että ystävät yleensä ovat rinnalla hyvinä aikoina, perhe ja lähisuku myös pahoina.

Joka tapauksessa en haluaisi polttaa siltoja takanani, kun en vielä tiedä, tarvitsenko suvun tukea. 

Sinä tietysti teet omat ratkaisusi, minä vaan kerroin, miten minä ajattelen.

No tota..... Olen yli 40 ja suku ei ole koskaan tuollaisissa asioissa tukenut, mutta ystävät ovat. Äiti toki oli kiinnostunut lapsenlapsistaan, mutta sairastui ennenkuin hoitoavulle olisi ollut käyttöä.

Ja kuka haluaa sairasvuoteelleen tuntemattomia ihmisiä pitämään kädestä, siis niitä serkkuja ja tätejä joita näkee häissä ja hautajaisissa.

Kukin tavallaan.

Miehen tädin muistotilaisuus oli meillä kotona. Olin tavannut tämän tädin yhden ainoan kerran, mutta minusta oli kunnianosoitus, kun sain kuulla, että hän oli toivonut muistotilaisuuden pidettäväksi lapsuudenkodissaan (siis tässä meidän nykyisessä kodissamme).

Jos olisin kuin keskiveropalstalainen, olisin kieltäytynyt välittömästi, koska täti ei ollut ikinä auttanut minua missään, hän ei kuulunut laumaani ja ystäviä minulla on ihan muualla. En kieltäytynyt. Muistotilaisuudessa oli väkeä, jota en tuntenut ja silti se oli minusta hieno tilaisuus. Kynttilänkin sytytimme tädin muistolle, vaikka Veikko  Lavin mielestä se oli ihan turhaa.

Tädin sisaruksille sillä oli merkitystä. Kunnioitimme kokonaista elämäntyötä ja hiljennyimme hetkeksi miettimään sitä, että joskus on meidänkin aikamme lähteä.

Eipä nuo hautajaiset kovin mukavia tilaisuuksia ole. Itse vältän, jos vaan voin. Sukulaisiin en ole pitänyt mitään yhteyttä. Itse en menisi.

On ihan ok. jättää menemättä, kun ette olleet läheisiä, ettekä aikoihin missään tekemisissä.

nosto

Iskipä pahaan paikkaan tuo otsikko! Oma tätini kuoli juuri ja hautajaiset ovat ensi viikolla. Serkkuni oli soittanut vain yhdelle tätini sisaruksista ja todennut, etteivät meinaa järjestää mitään muistotilaisuutta tms. Hautajaiset ovat keskellä arkipäivää. Ja pyytänyt, että jos tämä tätini sisarus sitten ilmoittaa muille lähisukulaisille... 

Tuntui aika pahalta niin tätini kuin hänen sisarustensakin puolesta. Enpä itsekään sitten sinne hautajaisiin lähde, vaikka aiemmin pidin sitä itsestäänselvyytenä...