Mika Lehtonen (ent. tangokuningas) on aivan hirveasti lihonut! Juttua lehdessa hanen perheestaan oli tanaan. vaimo on tosi natti hoikka
ja mitenkähän heidän perheensä on sopeutunut puolitoistavuotiaaseen, kun vaimo joutui lattialla olevien matonhapsutkin tietyllä harjalla suoristelemaan ennen. Tästähän oli juttuakin joskus lehdissä...
Kommentit (20)
Mika Pohjonen
Wikipedia
Mika Pohjonen (s. 1973, Hollola) on suomalainen oopperalaulaja. Hän aloitti lauluopinnot Päijät-Hämeen konservatoriossa vuonna 1988 opettajanaan Kalevi Koskinen. Pohjonen voitti tangokuninkuuden vuonna 1992 ollessaan vasta 18-vuotias. Oopperauransa hän aloitti laulamalla Kansallisoopperan kuorossa syksystä 1998 vuoteen 2002. Näinä vuosina hänen laulunopettajanaan toimi Kai Valtonen. Tammikuussa 2002 hän sijoittui Lappeenrannan kaupungin laulukilpailussa kolmanneksi. Vuodesta 2002 hänen opettajanaan on toiminut Irina Gavrilovici. Vuonna 2003 hänet kiinnitettiin solistiksi Suomen Kansallisoopperaan. Suomen lisäksi hän on vieraillut mm. Wienin Volksoperissa, Ruotsin kuninkaallisessa oopperassa, Malmön oopperassa ja esiintynyt konserttisolistina mm. Tokiossa, Barcelonassa, Pamplonassa, Tukholmassa, Wiesbadenissa, Wuppertalissa ja Aalborgissa.
Mika Pohjonen on nykyisin oopperalaulaja
Sauli Lehtonen kuoli vähän yli vuosi kruunaamisensa jälkeen hirvikolarissa
tai ainakin oli, voitti jonkun iskelmäskaban ennenkuin joutui mikapossulle yösyötävän tekijäksi ja matonhapsujen suoristajaksi..tsemppii vaan niillekin.
Ja onneksi tällä mikalla on vain tyttö, pojasta kasvattaisi luultavasti samanlaisen sovinistin kuin on itse!!?
voi vain kuvitella, mitä kaikkea tytöltä tullaan vaatimaan, kun nyt jo isä luettelee saavutuksia ja osaamisia tiettyyn tyyliin.
missä kananmunatkin tuli olla tietyllä tavalla paistettuja, siinä oli joku kommervenkki, miten ne piti olla paistettuja. Se mies vaan lihoi ja vaimo vaan paistoi kananmunia ja harjasi niitä matonhapsuja siellä kotona. Mahtaa olla dominoiva mies
joka jätti Mikan vuoksi oman uransa (Lavatähti joskus -90 luvulla). Vaan mitenkähän lie matonhapsujen laita kun on tenava talossa...
Perheestä ja pienestä Helmi-Emmeliinasta
jota ei siis käytetty missään muussa paitsi hapsujen järjestelyssä....
Taisi äitinsä opettaa tietyn miehen ja naisen mallin...
haastattelun jossa kertoivat, että vaimo nousee yölläkin tekemään Mikalle syötävää jne.
ja muistaakseni vielä höyrytettyä lihapiirakkaa (kun se täytyy höyrttää, mikroa ei saanut käyttää). Jotenkin jäi tuo jutusta mieleeni :-)
ko hlö yritti iskeä mua ja kun ilmaisin ettei kiinnosta kutsui mua huoraksi.
Vierailija:
ko hlö yritti iskeä mua ja kun ilmaisin ettei kiinnosta kutsui mua huoraksi.
REPS ja KOPS :)
Mut on se jossain pakko olla hyvä jos vaimo sitä jaksaa, joko antaa sille paljon rahaa tai sitten se vaimo on huonon itsetunnon omaava hiiri, joka tulee tyytyväiseksi siitä että joku panee sitä
Ja oopperalaulajillehan sallitaan ylipaino, antaa paremmin kaikupohjaa. Mies on vielä nuori ja näyttää ihan neljävitoselta, muuttui aika paljon tangovuotensa jälkeen.
Ihan pimee mies, mutta niin on kyllä nainenkin kun kaikkea hullua sietää.