Sektio, oletteko miettineet kuolemaa?

Kyllä, oli suunniteltu sektio ja pelkäsin kuollakseni myös kuolemaa. Toisessa sektiossa pelkäsin kuolemaa vielä enemmän, sillä minullahan oli jo lapsi ja oli aivan kestämätön ajatus mahdollisesti kuolla pienen lapsen äitinä. Samoin oman lapsen iso leikkaus toi samat ajatukset. Allekirjoittaessani oman lapsen leikkaukseen liittyviä papereita liittyen operaation riskeihin tuntui siltä kuin olisin kirjoittanut lapseni kuolemantuomiota. Tämä tapahtui ulkomailla. Loogisesti ajatellen, jossain vaiheessa sektioiden yleistyessä myös Suomessa joku voi kuolla siihen tai sen jälkeen tulevaan komplikaatioon. Mutta myös ns. Rutiinileikkauksessa nukutuksella on riskinsä.  Ihmismieli vaan haluaa käsitellä kaikki vaihtoehdot. Varmaan moni synnytyksen aikanakin pelkää kuolemaa. 

Olin kuolla alatiesynnytykseen (2 viikkoa teholla sen jälkeen), joten kun vihdoin uskalsin edes harkita toista lasta ja sektiota, ei kuolema enää käynyt mielessä. Sekä alatiesynnytys että sektio ovat vaarallisia ja Suomessa sektioon kuolleet ovat niitä, joille on tehty hätäsektio eli olisivat kuolleet siihen synnytykseen joka tapauksessa. Tilastoissa vaan näyttää kivammalta, että kuoli sektioon eikä kätilön töppäykseen.

Minä sain sektiosta vakavat komplikaatiot. Vasta jälkikäteen tajusin, että kuolemanriski oli todella iso. Tsemppasivat kyllä lääkärit eivätkä kertoneet ihan kaikkea. 

Kolmonen jatkaa, että olin kuukauden sairaalassa ja lisäleikattiin 6 kertaa. Eikä ollut hätäsektio. 

Kyllä, todellakin sitä tuli mietittyä, mutta siinä vaiheessa se ei auttanut mitään. Jotenkin se lapsi on ulos saatava. Alatiesynnytys olisi ollut kohdallani vielä vaarallisempi.

Vierailija kirjoitti:

Kolmonen jatkaa, että olin kuukauden sairaalassa ja lisäleikattiin 6 kertaa. Eikä ollut hätäsektio. 

Mulla oli sama juttu, kun leikattiin polvi. Ei leikkaus ole vaaraton. Oletko miettinyt, että alatiesynnytksessä olisit saattanut menettää lapsesi?

Lapseni syntyi suunnitellulla sektiolla 2012, enkä muista miettineeni kuolemaa ennen sitä. Ajatukseni kuitenkin muuttuivat, kun sain kuulla yhden nuoren äitibloggaajan kuolleen sektion jälkeiseen verenvuotoon samoihin aikoihin kun oma lapseni syntyi. Nyt jos tulisin raskaaksi ja joutuisin taas leikkauspöydälle, en varmaankaan olisi yhtä huoleton kuin ennen.

Kyllä, mielessä pyörii vaikka mitä ajatuksia, sektio ensi viikolla. Tilannetta ei parantanut lainkaan aiempi "juttelutuokio" lääkärin kanssa, joka nyt kuitenkin minulle luvan suunniteltuun sektioon myönsi. En tuntenut että hän olisi varsinaisesti koittanut saada minut muuttamaan mieleni asian suhteen, sen sijaan tuntui kuin hän olisi ollut manaaja joka langetti ylleni kaikki mahdollisen pahan mitä sektiossa on mahdollista mennä pieleen. Siinäkin kun kuitenkin on eroja miten niitä tosiasioita voi esittää. Aiempi juttu kätilön kanssa oli lähestulkoon inhimillinen, tuo lääkärin kanssa käyty siis selkeästi syyllistävä. Vaan ehkä se on silti loppujen lopuksi oma mieli joko näitä (kuolemaankin) liittyviä ajatuksia kehittää. Siitäkin syystä omalla kohdallani, etten ole koskaan aiemmin ollut minkäänlaisessa leikkauksessa. 

ei tullut. Olin lähinnä huojentunut, ettei tarvinnut enää synnyttää alateitse. Se oli sen verran lähellä kuolemaa. Tosin vauva sai neljän kuukauden iässä sairaskohtauksen ja vielä nytkin olen kiitollinen lääkäreille ja Jumalalle, että meillä on nyt reipas kahdeksan vuotias.

Kävihän se mielessä, mutta ajattelin, että 1/17000 ei ole vielä paha riski.

Kävihän se mielessä, mutta ajattelin, että 1/17000 ei ole vielä paha riski.

Ei ollut kuolema mielessä. Ainut huoli ja murhe oli, että miten vauva selviää. Tehtiin kiireellinen sektio, koska vauvalla gastroskiisi ja vauvan tila alkoi huonontua.

Menin turvallisella mielellä sektioon, kaikki meni onneksi hyvin.
T. VL-Äiti

Kakkoselle, kyllä suunnitellun sektioonkin ja niiden komplik.on äitejä menehtynyt

Kävi mielessä joo, mutta olin siinä vaiheessa sitä mieltä, että mieluummin kuolen siihen sektioon kuin synnytän alateitse.

Mulle tehtiin huhtikuussa sovittu sektio perätilan vuoksi ja oli ihan samat ajatukset.Pelkäsin että vuodan kuiviin tai joku laite jumiutuu yms.Pelkkä leikkaussali oli niin hirveän näköinen että melkein rupesin itkemään,mutta sitten sitä vaan rauhottui ja päätin että menköön syyteen taikka saveen nyt hoidetaan tämä homma.Ei se sitten niin kauheaa ollutkaan.Vinkkinä kun tulet osastolle niin iltaan mennessä nouse jo tolpillesi ja pesulle,koska jos jäät makoilemaan kipujen kanssa seuraavaan päivään niin ne ovat kahta kauheemmat.Toki on parikin kaveria joilla ei ikinä ollut minkäänlaista leikkaushaava kipua.Tsemppiä!!

Niitä sektioita vieläpä twkevät erikoistuvat lääkärit. Mulle teki erikoistuva ja samaan aikaan kanssani sairaalassa olleelle teki toinen erikoistuva.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, mielessä pyörii vaikka mitä ajatuksia, sektio ensi viikolla. Tilannetta ei parantanut lainkaan aiempi "juttelutuokio" lääkärin kanssa, joka nyt kuitenkin minulle luvan suunniteltuun sektioon myönsi. En tuntenut että hän olisi varsinaisesti koittanut saada minut muuttamaan mieleni asian suhteen, sen sijaan tuntui kuin hän olisi ollut manaaja joka langetti ylleni kaikki mahdollisen pahan mitä sektiossa on mahdollista mennä pieleen. Siinäkin kun kuitenkin on eroja miten niitä tosiasioita voi esittää. Aiempi juttu kätilön kanssa oli lähestulkoon inhimillinen, tuo lääkärin kanssa käyty siis selkeästi syyllistävä. Vaan ehkä se on silti loppujen lopuksi oma mieli joko näitä (kuolemaankin) liittyviä ajatuksia kehittää. Siitäkin syystä omalla kohdallani, etten ole koskaan aiemmin ollut minkäänlaisessa leikkauksessa. 

Taitaa ylipäätään jos on taipuvainen niin miettiä ylipäätään kuolemaa raskaana ollessa.Kuitenkin se on kaiken uudenalku elämässä ja sama oli myös minulla kun en aikaisemmin koskaan ollut minkäänlaisessa leikkauksessa ennen sektiotani.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tehtiin huhtikuussa sovittu sektio perätilan vuoksi ja oli ihan samat ajatukset.Pelkäsin että vuodan kuiviin tai joku laite jumiutuu yms.Pelkkä leikkaussali oli niin hirveän näköinen että melkein rupesin itkemään,mutta sitten sitä vaan rauhottui ja päätin että menköön syyteen taikka saveen nyt hoidetaan tämä homma.Ei se sitten niin kauheaa ollutkaan.Vinkkinä kun tulet osastolle niin iltaan mennessä nouse jo tolpillesi ja pesulle,koska jos jäät makoilemaan kipujen kanssa seuraavaan päivään niin ne ovat kahta kauheemmat.Toki on parikin kaveria joilla ei ikinä ollut minkäänlaista leikkaushaava kipua.Tsemppiä!!

Minä en saanut nousta kuin vasta seuraavana päivänä

En ehtinyt miettiä. Hätäsektioon päädyttiin niin yht'äkkiä. Naamari naamalle ja kanttuvei. Jälkikäteen tuli mieleen lähinnä se, että hyvä kun olin isossa sairaalassa, ja lapsi saatiin.

Sairaalassa piti olla 8 pv, (tosi)kipeä olin kuukauden. Vauvaakaan en olisi saanut nostaa, mutta onneksi hän oli kevyt.