Voisitko seurustella ex-koulukiusatun kanssa?

Teillä on oikeasti päässä vikaa :D

Jaa-a. Itse olen ollut koulukiusattu ja kyllä minun kanssani on seurusteltu ihan sujuvasti ja menty jopa naimisiin. Toki seurustelujen aloitus siirtyi keskimääräistä myöhemmälle iälle, kun kiusatun itsetunnolla ei uskaltanut lähestyä ketään eikä päästää ketään lähelleen vuosiin kiusaamisen päätyttyäkään. Ymmärrän kyllä täysin ajatuksenjuoksusi, ap. Koulukiusaaminen vääristää kiusatun minäkuvaa ja kiusattu pohjimmiltaan kuvittelee olevansa huonompi kuin muut eikä oikeastaan oikeutettu samaan kuin muut. Helposti tulee kuvitelma, että itse on erilainen ja kaikki muut enemmän samanlaisia keskenään. Totuus on, että joka toisella on jokin kokemus elämässään, mikä tekee hänestä "erilaisen".

Eli vastauksena kysymykseesi, totta kai voisin. Ihminen, jolla on jotakin repaleista menneisyydessään, on yleensä hyvin inhimillinen ja rakastettava. Toki akuutti masennus vaikeuttaa ihmissuhteita ja olisikin hyvä saada hoitoa masennukseen, jotta ihmissuhteet eivät kuormitu liikaa. Toki huolensa ja murheensa saa kertoa kumppanilleen, mutta häntä ei voi käyttää terapeuttina.

Tsemppiä! Olet ihana!

T. 40+ nainen

Oletko itse kiusaaja kun kyselet tälläistä? Mitä ihmettä! Ennemmin ihmettelisin voisiko joku seurustella kiusaajan kanssa. Ei kiusatussa ole mitään vikaa. Kiusaaja on ongelmatapaus!

Voisin, mutta en ex-koulukiusaajan.

Vierailija kirjoitti:

Voisin, mutta en ex-koulukiusaajan.

Ihmiset muuttuu.

Tuolla toisessa keskustelussa ihmiset kirjoittavat, etteivät seurustelisi masentuneen kanssa. Mietin, että onko sitten eri asia, jos masennukselle on jokin "syy", kuten kiusaaminen. Itselläkin on seurustelun aloittaminen viivästynyt näin liki kolmikymppiseksi ja punnitsen vieläkin sitä uskallanko yrittää ottaa kontaktia ihmisiin. ap

Totta kai voisin. Olen itsekin koulukiusattu, joka näin aikuisenakin sosiaalisten tilanteiden pelkoinen. Ei nämä asiat parisuhteessa mitään haittaa, koska ei sitä tuttua puolisoa toki kukaan pelkää tai jännitä enää hetken päästä kunhan ensin tutustuu.

En todellakaan.

Mun miehellä on taipumusta masentuneisuuteen ja kyllä se terapeuttina olo on raskasta. Minun väsymykselle ei juurikaan ole tilaa tässä parisuhteessa. Joten en toistamiseen seurustelisi henkilön kanssa, jolla on masennusta oli syy mikä hyvänsä. 

En seurustelisi kenenkään kanssa joka roikkuisi pakkomielteisesti kiinni jossain vuosia tai vuosikymmeniä sitten tapahtuneessa. Oli kyse sitten mistä tahansa tragediasta, jossain vaiheessa oikeasti pitäisi jo päästää irti ja jatkaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

En seurustelisi kenenkään kanssa joka roikkuisi pakkomielteisesti kiinni jossain vuosia tai vuosikymmeniä sitten tapahtuneessa. Oli kyse sitten mistä tahansa tragediasta, jossain vaiheessa oikeasti pitäisi jo päästää irti ja jatkaa elämää.

Tismalleen. Mulla on omaakin masennustaustaa, ja mieheni oli masentunut, kun tapasimme. Mutta itse ainakin opin omasta masennuksestani sen, että mitä lapsuudessa ja nuoruudessa sitten onkin kullekin tapahtunut, niin aikuinen ihminen on itse se ainoa avain omaan oloonsa ja sen kohentamiseen. Jos vuosi vuoden perään roikkuu kiinni kohtaamissaan vääryyksissä niin ei tule paranemaan, ja sellaisen ihmisen kanssa on raskasta olla parisuhteessa.

Tämä minuakin kiinnostaisi tietää nyt 25-vuotiaana. Ihan syystäkin eristäydyin muista ja tulin entistä ujommaksi. Nyt mietin, että haluaako joku "luuseriluokan" naisen, jota on kuitenkin kehuttu ulkonäön puolesta nyt aikuisena. Itselläni vieläkin epävarma luonne estää. Netti on ainoa paikka, jossa uskallan kommunikoida.

Itse sanon sen, että voisin seurustella vaikka ex-kiusaajan kanssa, jos tämä todellakin katuu tekosiaan. Uskon siihen, että jotkut heistä ovat muuttuneet ja katuneet sitä, mitä tekivät aikoinaan.

^ Kommentoin vielä, että en enää pode sosiaalisten tilanteiden pelkoa, jota ei tosin ole edes tutkittu, vaikka olin ollut epäileväinen sen suhteen teininä. En ole pitänyt niistä lyhyistä "Moi!", "Mitä kuuluu?", "Hyvää." - keskusteluista, koska ne ovat aina päättyneet tuohon kolmanteen sanaan. Juuri sen takia olen luovuttanut helposti keskusteluissa kuvitellessani, että noin tylsiä ne sosiaaliset kuviot on.

Traumoja pitäisi olla sen verran työstetty, ettei niistä tule parisuhteen ykkösfokus. Terapeutiksi en kenellekään ala. Kuitenkin itsellänikin on traumatausta kotiväkivallan osalta ja uskon, että niin syvät kokemukset ovat aina jollain tavalla osa ihmistä. Ei siis tarvitse olla kuin mitään pahaa ei koskaan olisi tapahtunut.

En tosiaankaan voisi sellaisen kanssa ryhtyä minkään valtakunnan suhteeseen, joka kantaa yhä mukanaan nykyelämässään menneitä traumojaan jollain tavalla, esim. masennus jne.

En ole kallomaakari, en hoitaja, vaan kumppani, ja puoliso.

Onnistuu,. Akka vaan on kova tekemään kunnianloukkauksesta rikosilmoituksia. Akka tappelee vähän kaikkien kanssa kylillä. Lähes kaikki kuitenkin tietää kuinka mun vaimoakkaä on rääkätty tässä nyt jo lopetetussa kyläkoulussa. Akka tietää kaikkien sukujen skandaalit ja kiusaa itse kyläläisiä. Kyllä mä tulen toimeen exkoulukiusatun kanssa mutta aattele ihan itteskannalta miten ois. 

Huom! Heinäkuussa ei täällä kotikulmilla pahemmin näy sen entisiä koulukavereita. Eivät edes uskalla tulla kotikonnuille. Mun vaimoakka voi kimpaantua.

Ex-mieheni oli entinen koulukiusaaja ja edelleenkin suhteemme aikana naureskellen kertoi siitä kiusaamisensa kohteesta (ikäänkuin taantui 10-vuotiaaksi asenteiltaan). Hän oli myös kiusannut eläimiä lapsena. Nuo molemmat olivat vakavia turn-offeja minulle, joka olin puolestani entinen koulukiusattu, mutta ajattelin miehen positiivisia puolia siinä vaiheessa. Kun kerroin kiusaamistaustastani hänelle, en saanut mitään sympatiaa, vaan hän vähän yllättyneesti naureskeli.

Suhteemme päättyi sitten siihen, että hän pahoinpiteli, alisti, eristi suvustani ja ystävistäni ja kontrolloi aivan kaikkea elämässäni. Tiettyjen vammojen jälkeen hain sitten eroa.

Aloitus on erikoinen ja vähän vihjailee sellaista, että vika olisi niissä kiusatuissa. Vastasinpa siltikin.