Paras makaronilaatikko?
Miten sinä teet parhaan makaronilaatikon? Oma äiti käytti jauhelihan maustamiseen vain suolaa ja pippuria, ja voi että oli hyvää.
Kommentit (31)
Aika perinteisesti. Käytän täysjyvämakaronia ja runsaasti sipulia. Maustan lihat ja sipulit maustepippurilla ja munamaidon muskottipähkinällä. Päälle emmentalraastetta.
En ole lapsena juurikaan välittänyt makaronilaatikosta eikä meillä syöty sitä kotona. Aikuisena olen ihan hyvikseni opetellut tekemään sitä ja hionut reseptiäni maukkaaksi. Tästä syystä noi maustevalinnat ovat noin perinteisiä suomalaisia. Varmasti välimerellisemmillä mausteilla tulisi myös hyvää, mutta halusin nimenomaan tehdä suomalaisen klassikon.
Minäkin laitan vain suolaa ja hyvin hillitysti mustaa pippuria.
Sitten käytän enemmän munamaitoon maitoa kuin ohjeissa lukee. Eli kolmeen munaan litran maitoa, tulee muhevampaa. Makuasia tietysti tämä, tykkääkö kiinteästä enemmän kuin kosteamman puoleisesta.
Sipulia ja lihaa laitan myös perusohjetta runsaammin. Ja naudan jauhelihaa, voi olla sitä rasvaisemaa 17-prossasta tai kevyempää 10-prossasta, ei niin väliä sillä.
Itse en voi sietää munamaito-ruokia, joten teen makaronilaatikon koskenlaskijareseptin tapaan.
Jauhelihaan pippuria ja grillimaustetta ripaus, koskenlaskija-juustoa joko tavallisena tai paprikan makuisena, sipulia, valkosipulia ja makaronit keitän vedessä johon käytän hieman mausteita tai fon du chefin.
Saarioisilta tulee paras makaronilaatikko :) Turhaa tehdä itse jotain, jota saa samanmakuisena ja vieläpä edullisesti eineksenä.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 17:01"]
Saarioisilta tulee paras makaronilaatikko :) Turhaa tehdä itse jotain, jota saa samanmakuisena ja vieläpä edullisesti eineksenä.
[/quote]
Et ole saanut hyvää kotona tehtyä, jos voit sanoa noin.
Ei ole samanmakuista, ei ole edes sama ruoka. Niitä harmaita mikrogramman kokoisia "liha"hippusia, mössömäiseen makarooniin sekoitettuna tämä eines.
Mutta, jos sulle kelpaa, niin mikäs siinä sitten. Saarioinen kiittää.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 17:01"]
Saarioisilta tulee paras makaronilaatikko :) Turhaa tehdä itse jotain, jota saa samanmakuisena ja vieläpä edullisesti eineksenä.
[/quote] Atria on paremman makuinen.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 17:05"]
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 17:01"]
Saarioisilta tulee paras makaronilaatikko :) Turhaa tehdä itse jotain, jota saa samanmakuisena ja vieläpä edullisesti eineksenä.
[/quote]
Et ole saanut hyvää kotona tehtyä, jos voit sanoa noin.
Ei ole samanmakuista, ei ole edes sama ruoka. Niitä harmaita mikrogramman kokoisia "liha"hippusia, mössömäiseen makarooniin sekoitettuna tämä eines.
Mutta, jos sulle kelpaa, niin mikäs siinä sitten. Saarioinen kiittää.
[/quote]
Mielestäni makuasioista ei voi kiistellä... Kehtaisitko oikeasti sanoa päin naamaa tälle kommentoijalle (tai hänen vaimolleen, äidilleen tms. joka sen makaronilaatikon on tehnyt) että teillä tehdään kotona huonoa makaronilaatikkoa? Ja miltä sinusta tuntuisi jos tulisin ruokapöytääsi erittelemään makaronilaatikkosi mössöyttä ja kuinka paljon sitä Lidlin paskalihaa olet sinne raaskinut laittaa?
Soijasta saa yllättävän hyvän jauhelihan korvikkeen, jos jotakuta kiinnostaa kokeilla lihattomana! :) Perinteiset mausteet, sipuli ja munamaito vaan sekaan.
Mun mies opetti lapset syömään juustomakaronilaatikkoa, eikä munamaitoon tehty mene enää ollenkaan.
Jauheliha, sipuli ja valkosipuli siis ruskistetaan ja maustetaan pippurilla ja suolalla. Minä natsina laitan yleensä joukkoon myös porkkanaraastetta tai sieniä, jotta kasvisten määrä nousee lihan kustannuksella.
Makaroni keitetään, keitinveteen voi heittää lihaliemikuution, muttei mikään pakko. Voi käyttää myös tummaa ihan mainiosti, minusta se on parempaa, muiden mielestä ei kuulemma merkitystä.
Jauhelihasysteemi ja makaroni sotketaan ja joukkoon lisätään juustoraastetta. Päälle kuulemma ei saa laittaa, en tiedä miksi.
Sitten vielä uuniin ehkä 10-15 min.
Tähän ruokaan ovat hullaantuneet omien lisäksi myös sisarusteni lapset. Itse tykkään perinteisestä enemmän, vaikka makaronilaatikko ei ruokana kuulu omaan top kymppiin. Lapsilla tää on yksi lempiruoista.
[quote author="Vierailija" time="03.10.2015 klo 17:14"]

[/quote]Minä paistan aina tunnin. Oli sitten munamaitoon tehty tai ei.
Oikeassa makaroonilaatikossa ei muuten ole lihaa ollenkaan.
Voimakas Koskenlaskija-sulatejuusto sulatetaan juuri keitettyjen makaronien joukkoon (makaronien keitinvesi on jo kaadettu pois) ja sitten jatketaan kuten edellä on mainittu.
Meidän perheen mielestä paras on tämä:
Keitän makaronit aika vahvassa lihaliemessä (fondi tai kuutio) ja kun makaronit ovat kypsiä sekoitan siihen tavallista Koskenlaskijaa ja paistetun jauhelihan+sipulisilpun. Sekoittelen että juusto sulaa. Lisään suolaa varovaisesti, reippaasti mustapippuria. Seos saa olla löysä. Sekoitus voideltuun vuokaan/ vuokiin, pinnalle eilistä leipää raastettuna, ehkä muutama nökäre oivariinia tai pari tippaa öljyä ja uuniin. Mies ja n. puolet lapsista syö ketsupin, minä puolukkasurvoksen tai -hillon kanssa.
Viimeksi kypsyttelin jauhelihan ja sipulin kanssa raastettua porkkanaa ja pari kaltattua, pilkottua tomaattia, kun niitä nyt sattui olemaan. Hyvää oli sekin.
Paras on kun keitän makaronia ja pasitan jauhelihat. Heitän ne sit sekasin ja syön ketsupin ja ruisleivän kanssa. m25
[quote author="Vierailija" time="04.10.2015 klo 16:47"]Paras on kun keitän makaronia ja pasitan jauhelihat. Heitän ne sit sekasin ja syön ketsupin ja ruisleivän kanssa. m25
[/quote]
Tää ei kyllä oo laatikkoa nähnytkään.
Makaronilaatikossa EI ole jauhalihaa ap! Puhutko ehkä lihamakaronilaatikosta?
Vierailija kirjoitti:
Makaronilaatikossa EI ole jauhalihaa ap! Puhutko ehkä lihamakaronilaatikosta?
Terminatzit haistoivat haaskan.
Siis mitä makaronilaatikossa sitten on jos ei jauhelihaa? Ihan vilpittömästi kysyn.
Jauheliha lienee ollut rasvaista sikanautaa?