Lue keskustelun säännöt.
Mua ahdistaa puolison erilainen status.
01.10.2015 |
Menimme nuorena naimisiin. Mies oli juuri päässyt yliopistoon, minä pääsin vasta myöhemmin. Mies vaihtoi alaakin myöhemmin. Emme siis tienneet tulevasta oikein mitään, kun ei ollut työt selvillä, ei mitään urasuunnitelmia.
Miehen ura lähti rakettina nousuun kolmenkympin jälkeen. Minä vasta valmistuin silloin, koska olin päässyt myöhemmin yliopistoon ja ollut monta vuotta kotona lapsia hoitamassa.
Mies tienaa nyt neljä kertaa enemmän kuin minä, vaikka minä olen myöskin mielestäni ihan menestynyt, keskituloinen ihminen. Olen työstatukseltani kuitenkin suorittavalla tasolla, yrityksen alimpia työntekijöitä. Ja mies on johtoporrastasoa ja sillä on vastuutehtäviä muuallakin.
Muuten kaikki olisi hyvin, mutta minä ja mies pyöritään ihan eri piireissä nykyään. Aivan erilaiset työympäristöt, pukeutuminen töihin, työkaverit ja kaikki. Mies pukeutuu kalliisiin pukuihin, huitelee taksilla tapaamaan yritysjohtajia, syö ökylounaita ja viettää iltoja ties missä kissanristiäisissä ylistettävänä. Saa yhteistyökumppaneilta kaikenlaisia etuja. Ja minä sitten pukeudun kuten tavalliseen konttoriin nyt pukeudutaan. Syön työpaikkalounaita. Työn etuja on .. tuota.. no, joskus saan jonkun mainoskuulakärkikynän.
Meillä on yhteiset rahat ja elän hyvää elämää. Emme ole kotona eri statuksella, mutta tuo työelämän eriarvoisuus jotenkin häiritsee.
Tuli vain mieleeni, kun törmäsin tänään sattumalta keskustassa puolisooni työporukkani kanssa. Mies oli isomman seurueen kanssa liikkeellä. Kaikilla miehillä supertyylikkäät puvut, naisilla kalliit merkkikotelomekot, jakut, laukut, korkokengät, kalliit korut, hiukset laitettu ja meikit ojennuksessa. Meidän työporukka oli lähinnä pikkukengissä, tennareissa, siisteissä farkuissa. Tuli niin hölmö olo, kun tavattiin ja mies esitteli minut vaimonaan. Olisi tehnyt mieli vajota maan alle ponnarissani ja sadetakissani.
Mies ei häpeä minua, minulla on itsetunto-ongelma.
Kommentit (20)
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 15:42"]
Kuten itsekin kirjoitit, sinulla on se itsetunto-ongelma. Olisiko sinusta oikeasti kiva kulkea töissä merkkikotelomekossa ja kalliit korut päällä? Minä olen ainakin paljon mieluummin töissä farkuissa ja T-paidassa ja tykkään siitä, että voin lähteä neljältä kotiin eikä tarvitse viettää iltaa lukemalla työsähköposteja.
[/quote]
Paljon mieluummin olen tällä tennari-ponnaritasolla. Eikä kotona näy mitään eroa meidän välillämme. Ehkä se vaikuttaa, että meillä on oikeasti ollut alusta asti täysin yhteiset rahat. Yhdessä mietitään, mitä ostetaan, mitä hankitaan, ostaako mies puvun tai liitynkö minä kuntosalin jäseneksi. Mutta jotenkin nuo miehen työkavereiden näkeminen tai sen työympyröissä pyöriminen aiheuttaa ahdistusta. Sellaista, etten mä kuulu siihen. Se ei ole mun maailmaa ollenkaan, vaikka kyseessä on oma puoliso.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinuna olisin vain tyytyväinen! Meillä on vähän sama tilanne, ollaan oltu lukiosta saakka yhdessä. Tosin mieheni ei ole johtoporrasta, mutta menestynyt asiantuntija työssään, sai juuri 2000€:n palkankorotuksen (juu, kolme nollaa tosiaan) jne. Käy hienoilla dinnereillä työnsä puolesta, matkustelee, pyrkii eteenpäin ja on kunnianhimoinen. Minulla taas ei ole minkään valtakunnan hinkua korkeaan asemaan ja isoon vastuuseen. Nautin taviksena olemisesta ja tällä hetkellä teen vain osa-aikatyötä kun lapset ovat 1. ja 2. luokalla koulussa. Älä tee asiasta ongelmaa, jos teillä on kaikki hyvin ja molemmat olette tyytyväisiä tilanteeseen! :)
ongelmansa kullakin. mä ainakin riitän ihan omana itsenäni ja mut saa esitellä liisana, ei tartte titteliä mainita.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 15:48"]
Mies esitteli sinut... ei moikannut huomaamatta ohimennessä. Ongelma on siis ihan omasi.
[/quote]
Kyllä. Tiedän, että tämä on täysin mun päänsisäistä, eikä todellinen ongelma ollenkaan. Mies ottaa meistä yhteisselfieitä ja laittaa Facebookiin, ei siis häpeä mua millään tavalla. Työkaverit tuntuvat usein myös tietävän paljon munkin asioista ja "saavutuksista", kuten vaikka jonkun urheilusaavutuksen suorittamisesta. Jos joskus törmään näihin miehen työkavereihin, mies ottaa minut aina keskusteluun mukaan, eikä ohita minua tai peittele meidän yhdessäoloa. Jos näin olisi, ahdistus olisi aiheellista.
Silti omassa päässäni kuvittelen etenkin miehen naispuolisten työkavereiden ajattelevan, että mitä noin menestynyt uraohjus näkee tuollaisessa harmaassa konttorirotassa.
ap
Toiset on kunnianhimoisia ja tittelinkipeitä, ja se heille suotakoon. Toiset vain käy töissä hankkimassa toimeentulonsa. Ja siihen väliin mahtuu varmasti monenmoista pyrkyriä ja toiset putoaa kokonaan työelämän ulkopuolelle. Meitä on niin moneen junaan! Mutta kuulostaa kyllä siltä, että olet tekemässä ns. turhaa ongelmaa itsellesi/teille. Eihän sun niissä miehen työporukoissa onneksi tarvitse pyöriä, vai mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kateus. Helpottaa kun myönnät sen, olet hänelle kateellinen. Minäkin olisin.
ap pitää miestään suuremmassa arvossa kuin tämä onkaan. tai sitten on itse pinnallinen ihminen, jolle ei merkitse kuin lompakon paksuus ja asema.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano miehelle että sinunkin tekisi mieli olla yhtä tyylikäs kuin ne naiset. Yksi kunnon puku ja merkkilaukku ei vie konkurssiin. Sitten sinullakin on asianmukainen varustus jos olet avecina siinä porukassa.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 16:09"]
Sano miehelle että sinunkin tekisi mieli olla yhtä tyylikäs kuin ne naiset. Yksi kunnon puku ja merkkilaukku ei vie konkurssiin. Sitten sinullakin on asianmukainen varustus jos olet avecina siinä porukassa.
[/quote]
Ei kyse ole tästä ollenkaan. Olisihan minulla varaa ostaa kotelomekot ja korut, siitä vain kauppaan ja ylle. En viihdy sellaisessa porukassa, minä olen tällainen suorittava konttoristi. En usko, että edes haluaisin edetä mihinkään. Siksi tällainen statusero tuntuu kovalta, kun mies ylenee ja ylenee.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen "vain" yrityksen keskijohdossa, ja vaimoni vastaavissa tehtävissä kuin minäkin , joten siinä mielessäni taustani hiukan eroaa ap:n tarinasta, mutta uskon että sinun miehesi rakastaa sinua ihan vilpittömästi.
Naisille voi olla tärkeämpää, että mies pystyy nyt edes itsensä elättämään, mutta yleisesti ottaen miehille ei ole tippaakaan merkitystä naisen (vaimon) työmeriiteillä. Arvot on ihan muualla. Vaikka minun vaimoni olisi ihan tavishommissa, ei haittaisi pätkääkään. Pääasia, että itse on sinut oman työnsä kanssa. Ja mitä ne oman työporukan naiset mahdollisesti vaimostani ajattelee, ei muuten kiinnosta tippaakaan. Vaimo on vaimo - aina ykkössijalla.
M36
Vittuako valitat eriarvoisuutta, jokaiselle on ARVOISENSA paikka... Oma vikasi jos ei ura ole lähtenyt nousuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap, kirjotatko blogia? Vaikutat kovin tutulta.
[quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 15:54"][quote author="Vierailija" time="01.10.2015 klo 15:42"]
Kuten itsekin kirjoitit, sinulla on se itsetunto-ongelma. Olisiko sinusta oikeasti kiva kulkea töissä merkkikotelomekossa ja kalliit korut päällä? Minä olen ainakin paljon mieluummin töissä farkuissa ja T-paidassa ja tykkään siitä, että voin lähteä neljältä kotiin eikä tarvitse viettää iltaa lukemalla työsähköposteja.
[/quote]
Paljon mieluummin olen tällä tennari-ponnaritasolla. Eikä kotona näy mitään eroa meidän välillämme. Ehkä se vaikuttaa, että meillä on oikeasti ollut alusta asti täysin yhteiset rahat. Yhdessä mietitään, mitä ostetaan, mitä hankitaan, ostaako mies puvun tai liitynkö minä kuntosalin jäseneksi. Mutta jotenkin nuo miehen työkavereiden näkeminen tai sen työympyröissä pyöriminen aiheuttaa ahdistusta. Sellaista, etten mä kuulu siihen. Se ei ole mun maailmaa ollenkaan, vaikka kyseessä on oma puoliso.
ap
[/quote]
Älä ole huolissasi. Tuskin miehen ala muutenkaan on täysin "sinun maailmaasi". Teillä molemmilla on omat työnne, eikä niiden tarvitsekaan olla samanlaisia. Eikä tutkinto tai työtehtävät yrityksen johdossa tee koskaan kenestäkään ihmisenä "parempaa" kuin ns. rivityöntekijät. Minullakin on ollut mies, joka oli bisnesalalla ja itse olin silloin pienipalkkaisessa työssä naisvaltaisella alalla. Mies esitteli minut aina työkavereilleen ja he pukeutuivat työpäivänsä jälkeen johonkin ihan muuhun kuin kalliisiin pukuihin. Lenkkarit ja hupparit heillä oli. :)
Miehesi on varmasti ylpeä sinusta sellaisena kuin olet. Kallis ja hienostunut työpukeutuminen on vain bisneksiä varten. Mukavaa, että miehesi pitää rahoja yhteisinä. Hän selvästi arvostaa sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[/quote]
Paljon mieluummin olen tällä tennari-ponnaritasolla. Eikä kotona näy mitään eroa meidän välillämme. Ehkä se vaikuttaa, että meillä on oikeasti ollut alusta asti täysin yhteiset rahat. Yhdessä mietitään, mitä ostetaan, mitä hankitaan, ostaako mies puvun tai liitynkö minä kuntosalin jäseneksi. Mutta jotenkin nuo miehen työkavereiden näkeminen tai sen työympyröissä pyöriminen aiheuttaa ahdistusta. Sellaista, etten mä kuulu siihen. Se ei ole mun maailmaa ollenkaan, vaikka kyseessä on oma puoliso.
ap
[/quote]
Miksi sinun pitäisikään kuulua miehen työympyröihin?
Ne on työympyrät ja kuuluvat töihin, tuskin mieskään haluaisi kotona työympyröissä pyöriä??
Kuuluuko miehesi jotenkin sinun työympyröihin?
mies ylenee ja ylenee?
olis kiva tietää, millä postilla ap:n mies on.
kohta varmaan jo paavi.
Kuten itsekin kirjoitit, sinulla on se itsetunto-ongelma. Olisiko sinusta oikeasti kiva kulkea töissä merkkikotelomekossa ja kalliit korut päällä? Minä olen ainakin paljon mieluummin töissä farkuissa ja T-paidassa ja tykkään siitä, että voin lähteä neljältä kotiin eikä tarvitse viettää iltaa lukemalla työsähköposteja.
Ei se mitään :) Säkin olet aivan yhtä arvokas! Itse en millään haluaisi aina pynttäytyä töihin, ihanaa kun ei ole niin tarkkaa onko tukka siististi.
Olet pinnallisen 2000-luvun uhri.
Viimeiseen lauseeseen kiteytitkin ongelmasi ytimen. Meillä tienataan molemmat niin vähän että juuri ja juuri saadaan ruoka pöytään ja laskut maksettua, en ymmärrä että täytyy keksiä ongelmia olemattomasta, toki sinulle se on iso asia että miehesi on menestynyt työelämässä paremmin kuin sinä, minä olisin vain onnellinen jos toinen edistyy urallaan. Toki jos työt menisi aina perheen edelle niin vasta silloin siitä menestymisestä tulisi ongelma.
Mies esitteli sinut... ei moikannut huomaamatta ohimennessä. Ongelma on siis ihan omasi.