Tuntuuko teistä koskaan että olisi ihana kuolla pois jo?

eipä tunnu ei

Kohtalotoveri täällä moi! Minustakin tuntuisi parhaimmalta vain kuolla pois. Elämä tosiaan on vähän liian rankkaa.

Ei oikeastaan. Mutta minulle tulee sellaisia hetkiä, että en pelkää enää mitään. En varsinkaan kuolemaa.

Ne ovat oikeastaan ihan hyviä hetkiä.

Välillä tuntuu tuolta, kun kaikki elämässä on niin hemmetin vaikeaa. Ja tällä hetkellä kun on vielä tuskallisen yksinäinen olo. Mutta sitten toisinaan taas pelkään kuolemaa ja toivon eläväni mahdollisimman vanhaksi. Ristiriitaista.

Ennemmin toivon etten olisi koskaan syntynytkään. T. 6

Tunnen samoin. Usein "kuvittelenkin" että kohta tämä on kaikki ohi, ja sen turvin saatan sanoa suorat sanat vittumaiselle pomolle ja työpaikan hyvinvointikyselijälle. Nolottaa sitten kun ei se kuolema noutanutkaan ja sanottujen sanojen kanssa pitää elää.

Tuntuu. Esim. Eilen ja tänään.

Aiemmin välillä, enää "vain" haluaisin kadota jonnekin, lavastaa oman kuoleman ja asua jossain kaukana uudella henkilöllisyydellä tai muuta sellaista.

Aina.
- Lilith

Tuntuu joskus. Minusta on ihana vanheta kun tiedän että sitä myötä tämä aika maan päällä koko ajan lyhenee. Tosin tuskastuttavan pitkä aika siihen loppuun tuntuu olevan, olen vasta 35v :/

Joskus myös "haaveilen" että sairastuisin vakavasti johonkin lopulliseen enkä voisi enää käydä töissä tai tehdä yhtään mitään. Tosin lasten takia en oikeasti toivo sitä, en haluaisi jättää heitä ihan heitteille tai oikeastaan miestä selviämään kaikesta yksin.

Väsyttää vaan niin paljon lähes koko ajan...

Joskus kun minulla kremppaa joku paikka niin mietin että jospa se olisikin joku kuolemantauti... ja saisin vihdoin kunniakkaan syyn päästä täältä pois. Itsemurha olisi häpeä koko suvulle jota piiloteltaisiin ettei muut vaan saisi tietää.

Yli kymmenen vuotta olen jo taistellut masennusta vastaan ja elämä on jatkuvaa kamppailua... vielä tässä kuitenkin sinnitellään. Tiedostan että olen mahdollisesti liian raukka tappamaan itseni  ja nämä asiat jäävät vain ajatuksen tasolle.

Kyllä tuntuu. Silloin tiedän olevani tosi väsynyt. Haluaisin käydä siellä kuolemassa ja tulla takaisin. Tavallaan  se on toive hellittää tästä ruuhkasta elämässä, kun en osaa itse sitä hallita tai löysätä.

Joka päivä. Kaikki päivät on yhtä helvettiä.

Nyt on kaikki tarpeellinen nähty, että eipä haittaisi. Rahatkaan ei riitä sellaiseen elämään mitä haluaisi elää.

No, onhan tämä elämä yksi perkeleen kärsimyskulkue ainakin osittain ollut ja erityisesti Suomessa. Ulkomailla asuessa huomattavasti vähemmän; on nimittäin työelämä monessa maassa selvästi asiallisempaa.

Aina vain kaikki ei riipu itsestä joten sitkutellaan nyt miten kohtalo vie.

Kyllä, tälläkin erää on niin. Olen yksin, työ haasteellista, petetty, jätetty, uneton, luiseva ja iloton. Mikään ei auta kuin tuonela.

[quote author="Vierailija" time="25.09.2015 klo 20:08"]Aiemmin välillä, enää "vain" haluaisin kadota jonnekin, lavastaa oman kuoleman ja asua jossain kaukana uudella henkilöllisyydellä tai muuta sellaista.
[/quote]
Tuollainen kävisi minullekin. Jotkut päivät on vain niin kertakaikkisen uuvuttavia. Kuten eilen ja tänään. Jos vain voisi aloittaa jossain muualla täysin puhtaalta pöydältä. Eikä olla tilivelvollinen kenellekään mistään.

Usein. Mietinkin monesti että miten täältä pääsee pois. Työpaikassani ei saa edes ikkunoita auki - johtuen eräästä kuuluisasta itsemurhasta parisenkymmentä vuotta sitten...

No joo. Hieman. En ole masentunut tai muuten mainittavasti elämääni kyllästynyt, mutta olishan se niin helpottavaa vaan lakata yrittämästä.

Kyllä silloin tällöin. En ikinä tekisi päätöstä itse, mutta ehkä antaisin luonnon hoitaa asian sen enempää estelemättä. Mutta ei huolta, kyllä elämä hoitaa tämänkin asian. Loppujen lopuksi.