Parempi huominen

Vihdoin eilen myönsin itselleni ja miehelleni, että musta ei vaan ole nykyiseen työhön. En myöskään enää haaveile enkä todellakaan edes enää haluaisi liike-elämään johtopaikoille. Olen nyt asiantuntijana ja koulutukseltani KTM ja väkisinkin suunta tuntuisi olevan ylöspäin, mutta vauhti on vaan hirvittänyt jo kauemmin ja useita unettomia öitä ja itkuisia iltoja on tullut tän asian rinnalla vietettyä.

Elämäni paras työpaikka on ollut opiskeluaikoina vaateliikkeessä. Laitoin eilen hakemuksia menemään vastaaviin liikkeisiin, sillä jotta järki pysyy päässä, niin mun on vaan tehtävä sitä työtä, josta tykkään! Ei sitä työtä, jota mun odotetaan tekevän. Oon aina tehnyt kaikki enemmän muille... Tiedän, että tää tulee järkytyksenä mun läheisille, että miksi siirryn hyvä palkkaisesta hommasta pois, mutta parempi tehdä sitä mitä haluaa kun olla tekemättä mitään! Huh. Nyt sain sanottua tän muillekin niin ei tartte enää selitellä :)