Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Sain töitä, vastustan lakkoilua

Vierailija
17.09.2015 |

Töitä sain ulkomailta. Olen lähettänyt kaksi hakemusta ja saanut kaksi työtarjousta. Suomessa olen hakenut kymmeniä työpaikkoja, ainoastaan siivojan paikkaan kutsuttiin haastatteluun.

Totuus on se, että suomalaiset ovat laiskistuneet, plösähtäneet ja tottuneet liian hyviin ehtoihin. Varsinkin julkisella sektorilla on jos jonkinlaista pullaamussuttavaametripersepirkkoa, hoitajissa, kätilöissä, sihteereissä jne. Pullanmussutuksen ohessa muistetaan piikitellä työkokeilussa olijalle ja naureskellaan työttömille. Ja valitetaan kiirettä - kahvipöydässä pitkään istuskellen ja juonitellen. Aika monelle suomalaiselle keski-ikäiselle naiselle työpaikka on terapiaa: siellä voi päteä kiireellä, kiusata alempana olijoita ja puhua esimiehistä seläntakana.

On aivan oikein, että valtion virkamiesten ylipitkiä lomia leikataan. Miksi ihmeessä työnantajan pitäisi maksaa kuusi viikkoa tai enemmän vuodesssa siitä, että työntekijä ei tee töitä? Opettajien lomia en jaksa edes kommentoida.

Siispä Suomessakin vihdoin palkat ja edut alas ja työllisyys nousuun. Niin on toimittu myös Saksassa ja hyvin toimii.

Huvittavaa sinänsä, että huomenna riehuvat ovat suurelta osin niitä hyväosaisia pullanmussuttajia. Kaikkein köyhimmiltä, kuten mielenterveyspotilailta, pitkäaikaistyöttömiltä ja eläkeläisiltä on helpompi leikata, nehän eivät enää jaksa valittaa. Sitä pikku leikkaus pullanmussuttajilta johtaa kaaokseen.

En taida palata tähän demarimaahan kovin pian.

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
17.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä sait? Fuengirolasta Suomibaarista?

Vierailija
2/11 |
17.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene sipilä muualle trollaamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
17.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:16"]

Mistä sait? Fuengirolasta Suomibaarista?

[/quote]

Keski-Euroopasta. Lääketeollisuudesta, asiantuntijatehtäviä.

Vierailija
4/11 |
17.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä lakkoilen ja osallistun mielenosoitukseen huomenna. Olen korkeakoulutettu it-ammattilainen yksityissektorilla töissä. 

Pääsyy siihen, että katson mielenilmauksen tarpeelliseksi on se, että en usko ensinnäkään hallituksen analyysiiin Suomen tilanteen syistä, enkä usko että sen lääkkeet tepsivät ongelmiimme. Tätä mieltä on myös erittäin monet tunnetut taloustieteilijät ja kansantaloustieteilijät. Pelkään, että kansaa kiristetään ja kurjistetaan täysin turhaan.

Lisäksi maata ajetaan kilpailemaan halpatuotantomaiden kanssa (mikä ei kumminkaan tule onnistumaan), eikä panosteta korkean jalostusasteen tuotantoon ja innovaatioihin. Tätähän se on, jos duunarien etuja ja palkkaa leikataan, mutta esim. korkeakoulutuksesta karsitaan. Mukavasti tuli heti Sipilän puheen jälkeenkin uutinen, että Helsingin Yliopisto joutuu laittamaan päälle 1200 hengen YT:t. #koulutuslupaus vaan... 

Tähän päälle vielä ns. mamutus ja sen kritiikitön suosiminen hallituksen toimesta, kun muut länsimaat on jo kiristäneet suhtautumistaan, niin huh. Mielen osoittamiselel on todellakin tarvetta.

Vierailija
5/11 |
17.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:19"]

Päinvastoin Suomeen tarvitaan lisää maahanmuuttajia tuomaan uusia innovaatioita ja yritteliäisyyttä. Menestyviä maita ovat mm. Iso-Britannia, Ruotsi ja Yhdysvallat. Niitä yhdistää korkea maahanmuutto ja väestönkasvun tuoma taloudellinen vauraus. Suomessa on koko ajan yhä enemmän vanhusväestöä, joka on ja tulee olemaan pelkkä kuluerä.

Vierailija
6/11 |
17.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomi kurjistuu ja syynä nimenomaan on korkea työttömyys, joka johtuu liian korkeista työvoimakustannuksista ja apaattisesta ilmapiiristä. Eikä tälle näy loppua, siitä pitävät persut, SAK, demarit ja julkisen sektorin työntekijät huolen. Sipilä yrittää laskea Titanicin vesitiiviitä ovia, mutta kyljessä on ihan liian iso aukko. Vesi tulee yli. Julkisen sektorin työntekijät huutavat yhä "I am the king of the world!" -ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
17.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:22"]

Ruotsissa varsinkin maahanmuutto on aiheuttanut myös vakavia ongelmia. Lisäksi noihin maihin niitä maahanmuuttajia ei ole tuotu tilanteessa, jossa omastakin kansasta todella suuri osa on työttöminä, eikä paremmasta tilanteesta tietoa. Työvoiman tarvehan on pysyvästi vähentynyt ja vähentymässä automaation takia, joten kuvitelmat siitä että eläköityviä korvaamaan tarvitaan yhtä suuri määrä tulijoita tai syntyviä, eivät päde. 

En sitä kiellä etteikö tänne olisi hyvinkin tervetulleita korkeasti koulutetut, harkitut "mamut". Mutta niitähän nämä nyt tuolta rajan yli tulevat eivät ole, vaan kouluttamattomia kehitysmaalaisia, jotka tulevat kilpailemaan halpatöistä. 

Vierailija
8/11 |
17.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa on liian yrittäjävastainen ilmapiiri. Pieniä juuri ja juuri toimeentulonsa saavia ykstyisyrittäjiä halveksutaan, eikä tavikset siksi uskalla perustaa yrityksiä  - toisaalta yleinen mielipide saa joskus aloittelevat yrittäjät haaveilemaan mahdottomia, kun jotkut jopa luulevat sillä rikastuvansa. Suomi on aika kommunistinen maa ajatusmaailmaltaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
17.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.09.2015 klo 16:27"]

Suomi kurjistuu ja syynä nimenomaan on korkea työttömyys, joka johtuu liian korkeista työvoimakustannuksista ja apaattisesta ilmapiiristä. Eikä tälle näy loppua, siitä pitävät persut, SAK, demarit ja julkisen sektorin työntekijät huolen. Sipilä yrittää laskea Titanicin vesitiiviitä ovia, mutta kyljessä on ihan liian iso aukko. Vesi tulee yli. Julkisen sektorin työntekijät huutavat yhä "I am the king of the world!" -ap

[/quote]

Korkeista työvoimakustannuksista tilanne EI nimenomaan johdu. On toki totta, että olemme menettäneet teollisuutta halvempiin maihin, mutta ne maat minne sitä on menetetty, ovat niin paljon halvempia maita, että emme näillä emmekä muillakaan toimin pysty niitä vastaan kilpailemaan, ellemme laske myös elintasoamme ja sosiaaliturvaamme kehitysmaan tasolle. Tuskin sitä haluamme, vaan haluaisimme löytää muut vahvuudet kilpailla kuin halpa työvoima rutiinitöihin. Asiantuntijatyössähän me suomalaiset olemme jo muuhun Eurooppaan nähden halpoja. Esim. kollegoitani IT-alalta on lähtenyt Keski-Eurooppaan paljon koska palkat on niin paljon paremmat siellä.

Työvoimakustannukset ovat sekä Ruotsissa että Saksassa tilastojen mukaan Suomea korkeammat, ja kuitenkin nämä maat menestyvät. Samoin työaika EI ole Suomessa erityisen lyhyt - ja itse asiassa se on pisin Kreikassa, jolla nyt ei ainakaan hyvin mene, joten ei liene kovin automaattinen keino parantaa taloutta pidentää vuosittaista työaikaa. Suomen kustannuskilpailukyky on muuten jo nyt todettu useissa raporteissa ja tutkimuksissa monia (Länsi- ja Keski-Eurooppalaisia) kilpailijamaitaan paremmaksi, vaikka hallitus toista väittääkin. Siksi en jaksa uskoa että kustannuskilpailukyvyn pieni parannus olisi lääke ongelmiin.

Vierailija
10/11 |
17.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Verot alas, palkat alas ja Suomi nousuun. Niin yksinkertaista se on.

Leikkaamalla varsinkin julkisen sektorin palkkatasoa ja etuja valtio voi säästää miljardeja. Ne säästöt voidaan laittaa verojen alentamiseen ja työnantajamaksujen keventämiseen.

Palvelualoista on vihdoinkin tehtävä todellisia matalapalkkatöitä. Su-korvaus voisi olla esim. 125% tai max. 150%. Tällöin palveluita voidaan oikeasti tarjota 7 päivää viikossa, joka johtaa korkeampaan työllisyyteen. Hieman alemmat palkat ja hieman korkeampi työllisyys on huomattavasti nykytilaa parempi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
17.09.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Keski-ikäiset naiset on itse asiassa todettu kaikkein tehokkaimmiksi työntekijöiksi. Mutta se on silti totta, että osa heistä on laiskoja ja kärttyisiä, nuoremmat ovat vain jompaa kumpaa noista, mutta aika tehokkaasti jompaa kumpaa. Terveisin mukava ja ahkera keski-ikäinen, jolla ei ole työkavereina muuta kuin pomo. Sopii mulle, kukaan ei valita, että teen työt liian nopeasti, kuten isommilla työpaikoilla tehtiin - eikä siksi, että oisin tehnyt virheitä, vaan siksi, että pelkäsivät että pomo huomaa että ne voi nopeamminkin tehdä. Tuo oli iästä riippumatonta. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi neljä