Lapsen menettäneet: Kuinka pian kerrotte asiasta vasta tapaamillenne tuttaville, ns. " hyvänpäivän tutuille" ja kuinka?
Eli olen kokenut jonkinlaiseksi ongelmaksi asian, että kuinka pian uuteen ihmiseen tutustumisen jälkeen kerron että meillä on oikeastaan enemmänkin lapsia, eli ei tämä lapsi ole ainokaisemme. Meidän yksi lapsemme on kuollut. Onko muilla ollut samanlaista ongelmaa? Ja kuinka kerrotte siitä?
Kun esim leikkipuistossa yms äitien kanssa jutellessa jutellaan synnytyksestä yms niin aina tulee puheeksi tämä asia. Koska lapsen menetys on vaikuttanut siihen että seuraavatkin lapset syntyvät suunnitellulla sektiolla. Ja AINA äidit kysyy että miksi sektiolla? Ja sitten en osaa kierrellä aihetta tai varsinkaan valehdella päin naamaa. Eli haluaisin kertoa muillekin että olemme menettäneet lapsen ja lisäksi on keskenmenojakin käyty läpi.
Kuitenkin kun kerron asiasta, niin vastapuolen ei ole välttämättä helppo vastata siihen mitään ja usein hänestä tulee vähän vaivautunut. Jotkut osaa ottaa asian paremmin kuin toiset. Mutta en haluisi kertoa tuollaista kuitenkaan ns. tuntemattomille ihmisille heti päin naamaa varoittamatta ja saada sen jälkeen jotain sääliviä katseita yms. Ja sen jälkeen välttelyä, kun heitä pelottaa kohdata tällaisen asian läpi käynyt ihminen. Ymmärrän että muiden on jotenkin vaikeaa puhua ihmiselle, kun ei tiedä mitä hän on kokenut. Koska olen ajatellut itsekin ennen näin. Ja kun ei ollut koskaan kohdanut surua näin lähellä, niin ei osannut kuvitellakaan mitä toinen on käynyt läpi. Saati sitten puhua hänelle oikein, ilman että toinen loukkaantuu. Itse en ole yhtään herkkä loukkaantumaan, eli mikään kommetti asiasta ei saisi hätkähtämään. Mutta ajattelen sitten asiaa vähän liian pitkälle ja alan ajatella vastapuolen tukalaa tilannetta, kun hän miettii mitä vastata: vastatako tyyliin otan osaa, vai jotain syvällisempää pahoittelua. Jotkut eivät osaa pahoitella yhtään vaan sanovat vaan ai-jaa:) Ja jatkavat jostain toisesta aiheesta...
Eli miten minä sanoisin aiheesta vain vähän aikaa tuntemilleni ihmisille? Mitä te muut asia kohdanneet sanotte? Yleensä olen selittänyt asian parilla lauseella enkä ole jatkanut siitä jos ei ole tullut lisäkysymyksi. Minusta olisi kyllä ihan mukava jos joku haluaisi kuunnella enemmänkin, mutta en jatka aiheesta selittämistä, jos ei joku itse kysy. Pelottaa vaan että jollekin jää minusta kylmä kuva kun suhtaudun asiaan niin asiallisesti, lyhyt sanaisesti, hälläväliä tyyliin, enkä heti puhkea kyyneliin kun asia tulee puheeksi. Yleensä kukaan ei uskalla kysyä aiheesta enempää kuin mitä parilla lauseella kerron.
Kommentit (3)
sinäkin omat.
Itse olen kaikista (5) keskenmenoistani kertonut heti kaikille, vieraillekin, koska itse en millään kestä sellaista " salaamista" , mulle sen asian peitteleminen on vaan paljon pahempaa kuin julki tuomisen aiheuttama vaivautuneisuus tms. Mutta ymmärään todella hyvin että moni ratkaisee juuri toisin päin. Ihmisen peruspersoonallisuus, luottamus toisiin ja koetut vastaukset vaikuttavat varmasti tähänkin asiaan-
Jos et halua valehdella muttet kertoakaan, mitenkäs tällainen vastaus suuhusi sopisi, kun kysytään miksi sektiolla synnytät:
Se on sellainen terveydellinen juttu joka on minulle vielä henkisesti niin kipeä, etten ole ihan vielä valmis siitä puhumaan..
tästä voisi jatkaa " kevyemmin" :
..mutta tää sectio meni hyvin, tikit parani, se ja se sairaala/kätilö on tosi kiva tms " arkista" ..Mitenkäs sulla....
Näin minusta toinen osapuoli ei " nolaannu" mutta myöskin itse saat tarvitsemasi suojan. Asian tuolleen kertominen jättää myös mahdollisuuden, että ajan mittaan ehkä kerrotkin.
Meillä siis neljä lasta, joista yksi kuollut. Uusien tuttavien kanssa tilanne on vähän niin ja näin. Kuten joku sanoikin, tunnen aina suurta pahaa oloa, mikäli sanon kysyttäessä, että meillä on 3 lasta. Tuntuu kuin en tunnustaisi yhtä
Mikäli kyseessä on ihan ohimenevä tuttavuus, jonka kanssa lapset tulevat puheeksi, sanon aina, että meillä on 4 lasta. Jos kyselevät ikiä, niin vastaa epämääräisesti, että vanhin on 5 ja nuorin 1.
Usein kuittaamme miehen kanssa asian myös niin, että sanomme 3 lasta kotona. Jos tämä jossain herättää ihmetystä ja lisäkysymystä, niin ilman muuta tarkennamme tietomme. Harva kuitenkin kysyy, sillä missäpä muualla lapset olisivat kuin kotona. Tällä lailla sanottaessa on kuitenkin parempi mieli itsellä
Mikäli on oletus, että tuttavuus tulee jatkumaan, sanon yleensä, että 3 lasta. Ja kun keskustelut ajan mittaan etenee, sanon kyllä, että onhan meillä vielä yksi enkeli.
Vaatii hieman syvällisempää kanssakäymistä ennen kuin alan puhua asiasta. Minulla on siis kolme lasta, joista yksi kuollut. Silti joka kerta kun sanon, että minulla on kaksi lasta, tunnen piston sydämessäni. Siksipä niille, joita tulen tapaamaan säännöllisesti, yritän kertoa asiasta, kun tulee sopiva hetki. Asiallisesti ja lyhyesti minäkin sen teen ilman tunteenpurkauksia. Yleensä vastapuoli mykistyy ja siirrymme seuraavaan aiheeseen.
Ei se mitään. Itsehän minä joudun suruni kanssa elämään. Jos jonkun päivä siitä järkkyy, niin järkkyköön.