Harras kristitty + ei-kristitty

En itse ole mutta mielenkiintoinen aihe!

Itse vasta seurustelen tällaisessa tilanteessa. Minä olen uskovainen ja mies on ateisti. Puhumme asioista emmekä pidä toistemme maailmankatsomuksia uhkana, vaan suhtaudumme arvostaen. Emme yritä käännyttää toisiamme.

Myös sellaiset kristityt voivat vastata, jotka eivät tällä hetkellä seurustele. Voisitteko seurustella ei-kristityn kanssa? Voisitteko luopua ajatuksesta kirkkohäistä? Haluaisitteko kastaa lapset ym? -ap

Et kysynyt "ei uskonnollisten" kokemuksia, mutta ehkä minun kokemuksistani voisi olla apua... Seurustelin pitkään uskovaisen miehen kanssa, olen itse agnostikko. Ensimmäinen vuosi meni helposti. Kumpikaan ei yrittänyt käännyttää toista, ei ollut riitoja, mutta sitten kun suhde alkoi mennä vakavammaksi, tuli ongelmia. Mies halusi kirkkohäät, alkoi puhua lapsista jotka pitäisi kastaa ja laittaa pyhäkouluun, alkoi puhua siitä että mies on perheen pää jne. Joistain jutuista kuten kirkkohäistä olisin ollut valmis joustamaan. Loppuaikoina riitelimme paljon uskonnosta. Viimeisten riitojen aikana paljastui, että miestä oli alunperinkin häirinnyt mun uskonnottomuus, mutta hän oli ajatellut, että tulen jossain vaiheessa uskoon. Hän ei koskaan ollut miettinyt että joissain asioissa hänen pitäisi tehdä kompromisseja. Se tuntui tosi pahalta. Kaiken kokemani jälkeen en kuitenkaan ole sitä mieltä, etteikö uskovaisen ja uskonnottoman suhde voisi toimia. Avoimuudella ja rehellisellä keskustelulla pääsee varmasti pitkälle. Meiltä se valitettavasti puuttui.

Minä olen kristitty ja mies ateisti. Suvaitsemme ja kunnioitamme toisiamme: mies arvostaa vapaaehtoistyötäni seurakunnassa ja kunnioittaa hengellistä elämääni. Minä arvostan mieheni elänmänkatsomusta johon kuuluvat monet omatkin arvot: lähimmäisenrakkaus, yhteiskunnallinen osallistuminen, rehellisyys, hyväksi ihmiseksi pyrkiminen,mlapsista huilehtiminen, perheen priorisointi. Naimisiin mentiin maistraatissa, ja molemmat siihen tyytyväisiä. Lapset toiveestani kastettiin, mutta olemme molemmat pitäneet huolta siitä, että heidän kysyessään tähän aiheeseen liittyviä kysymyksiä, kerromme sopivalla tavalla, että äiti ajattelee näin ja isi taas ajattelee noin. Ja että eri ihmisillä on näistä asioista erilaisia näkemyksiä, ja lapset isompina /aikuisina osaavat itse sitten miettiä, mitä ajattelevat ja mihin uskovat.

Olen uskovainen kristitty ja mieheni jotain agnostikon ja ateistin rajamailta. Oikeastaan mieheni ei juurikaan halua ajatella uskonasioita, ei ole perehtynyt aiheeseen juurikaan eikä halua perehtyä.

Olemme olleet yhdessä 17,5 vuotta josta naimisissa 14 vuotta. Aloimme seurustella teini-iässä ja silloin kummankaan maailmankatsomus ei ollut kovin vakiintunut vaan elämäniloisen avoimesti tutkiskelimme maailmaa. Molemmat olemme ev. lut. kastettuja, rippikoulun käyneitä ja lapsena iltarukoukset rukoilleita. Molempien suvuista löytyy uskovia ja ei-uskovia, lähtötilanne ei siis ollut räikeä. Menimme kirkossa naimisiin.

Vuosien mittaan oma uskoni on vahvistunut ja mieheni taas erosi kirkosta yhteiselomme aikana. Olemme siis hengellisissä asioissa kasvaneet eroon toisistamme, mutta onneksi yhteisiäkin asioita löytyy ja pitkässä suhteessa muutenkin luulen, että on oltava suvaitsevaisuutta, ihminen muuttuu väkisinkin vuosikymmenten kuluessa. 

Itse käyn seurakunnan tilaisuuksissa, luen päivittäin raamattua jne. Teen nämä kuitenkin miestäni kunnioittavan hillitysti eli kerron kyllä meneväni seurakunnalla käymään mutta en yleensä sen enemmän puhu aiheesta. Raamattua luen mieluummin miehen ollessa poissa, mutta voin tarvittaessa lukea miehen vieressäkin, tosin häntä se tuntuu pikkuisen ahdistavan. Rukoilen yleensä monta kertaa päivässä, mutta se ei näy päälle. Kotimme on neutraalisti sisustettu, ei ole Jeesus-aiheisia tekstejä tai kuvia tai ristejä esillä. Itse käytän joskus ristikorua kyllä. Meillä on kaksi lasta, käytän heitä joskus seurakunnan lapsille sopivissa tilaisuuksissa ja se on miehelleni ok. Lapsilla on iltarukous käytössä ja sanovat sen miehen kuullen, se on ok. 

Pari kertaa olen yrittänyt käännyttää miestäni, koska tietysti haluaisin hänen pelastuvan, mutta kun mies ei ole innostunut, niin olen sitten jättänyt aiheen sikseen. Koin kuitenkin velvollisuudeksi edes vähän yrittää. Sen sijaan jatkuva tuputtaminen olisi henkistä väkivaltaa, joten sellaista en harrasta. 

Ihan hyvin menee. Pitäisin nuorelle kristitylle ihanteellisena löytää kristitty puoliso, mutta tiedän ja tunnen monia joilla näin ei ole ja monella menee oikein hienosti silti. Tiedän myös sellaisia pareja, joista molemmat ovat uskossa, ja silti on ero tullut tai ollut muuten todella hankalaa. Mutta olisihan se ihanaa käydä seurakunnan jutuissa yhdessä koko perheen kanssa ja jutella uskonasioista oman puolison kanssa samalla aaltopituudella. 

Onko kellään kokemusta eri uskontokuntaan kuuluvan ja (tapa- tai uskovaisen) kristityn suhteesta? Onko ollut samanlaisia kokemuksia vai miten sujuu ks. yhteiselo? Itsellä eri uskontokuntaan kuuluva poikaystävä, mutta vasta alle vuosi, joten lasten kasvatus ym. ei vielä niin ajankohtaista, vaikka asioista onkin jo vähän juteltu. Kokemuksia?

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 21:08"]Onko kellään kokemusta eri uskontokuntaan kuuluvan ja (tapa- tai uskovaisen) kristityn suhteesta? Onko ollut samanlaisia kokemuksia vai miten sujuu ks. yhteiselo? Itsellä eri uskontokuntaan kuuluva poikaystävä, mutta vasta alle vuosi, joten lasten kasvatus ym. ei vielä niin ajankohtaista, vaikka asioista onkin jo vähän juteltu. Kokemuksia?
[/quote]

Mihin uskontoon miehesi kuuluu? Itse olen ihan hiljattain alkanut seurustelemaan muslimin kanssa.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 21:16"][quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 21:08"]Onko kellään kokemusta eri uskontokuntaan kuuluvan ja (tapa- tai uskovaisen) kristityn suhteesta? Onko ollut samanlaisia kokemuksia vai miten sujuu ks. yhteiselo? Itsellä eri uskontokuntaan kuuluva poikaystävä, mutta vasta alle vuosi, joten lasten kasvatus ym. ei vielä niin ajankohtaista, vaikka asioista onkin jo vähän juteltu. Kokemuksia?
[/quote]

Mihin uskontoon miehesi kuuluu? Itse olen ihan hiljattain alkanut seurustelemaan muslimin kanssa.
[/quote]

AV on opettanut etenkin viime aikoina, ettei kannata kytköksistä muslimeihin huudella, mutta joo, shiia kyseessä.

Kunhan et muslimia ota, ne on ihan perkeleestä. Avioliitto on maallinen sopimus. Siihen ei liity mystiikkaa. Kaksi ihmistä lupaa olla yhdessä loppuelämän, se on tahdosta kiinni. Ei mistään muusta. T.uskovainen

Olisi kiva kuulla myös muilta kristityiltä, jotka seurustelevat ei-kristityn kanssa, miten suhtaudutte siihen kun joidenkin mukaan Raamattu kieltää ei uskovan kanssa olemisen...?

Up

[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 01:25"]Olisi kiva kuulla myös muilta kristityiltä, jotka seurustelevat ei-kristityn kanssa, miten suhtaudutte siihen kun joidenkin mukaan Raamattu kieltää ei uskovan kanssa olemisen...?
[/quote]

Olen suhteessa ei-kristityn kanssa ja suoraan sanottuna en oikein tiedä mitä ajatella asiasta. Luen ja kunnioitan Raamatun sanaa, mutta toisaalta olen kuullut tuostakin erilaisia tulkintoja. Kyllähän se asia toki joskus on mielessä...

Minusta raamatussa sanotaan kuta kuinkin, että ne jotka ovat epäuskova puolison kanssa tulevat "itkemään epäonneansa"... Eli ei kielletä, mutta ikään kuin varoitetaan, että olisi helpompaa uskovan kanssa.

Itse uskon. Se on jokseenkin itsestäänselvää, ollut aina. En käy juurikaan seurakunnassa, mutta rukoilen jatkuvasti ja heitän huoleni Herran huomaan :D. Henkilö jota tapailen on agnostikko. On sanonut että miettii näitä asioita sitten joskus kuolinvuoteella. Asia häiritsee hiljaisesti minua tosi paljon. Ei näy päällepäin, mutta on varmaan taustalla kiristämässä. Olisi vaan niin paljon helpompaa kaikki jos ajattelisimme samalla tavoin. En ole yhtään saarnaaja- tai tuputtajatyyppiä missään piireissä, mutta haluan kyllä että oma perheeni olisi samalla linjalla. Salaa ajattelen että joskus hänkin tulee uskoon. Olen ajatellut etten suostu naimisiin ellei hän tunnusta Jumalaa (mutta se olis ehkä vähän kiristystä :D).

En kuitenkaan ole kyennyt erkaantumaan hänestä tämän asian vuoksi. Saa nähdä miltä tulevaisuus näyttää. Joskus haaveilen uskovasta kumppanista.. ja toisalta kokisin oikeaksi erota. Toisaalta taas ilmeisesti en. 

Meillä käynyt niin että minä uskovana ihmisenä olen ajautunut kauemmas Jumalasta ja uskossa elämisestä.

En tietenkään voi siitä yksin miestä syyttää.
En tiedä miten meidän käy..pettynyt olen itseeni.

Kunnioitetaan toinen toisiamme. En tuputa uskoa eikä hän pilkkaa sitä. Onnellisia ollaan. Ehkä olen tavoiltani maallistunut viime aikoina, mutta ei Jeesus sydämmestä häviä. Yhteisiä lapsia ei ole eikä tule, ikää sen verran... Minun lapset on kastettuja ja kirkkoon kuuluvia, ja heidän uskonsa on heidän oma asiansa, ja kuvioon kuuluu myös heidän kunnioittaminen, sekä minulla että miehellä joka elää samassa taloudessa kuin he.

Avioliittoni kristityn miehen kanssa päätyi eroon. Ei ollut uskosta eikä toivosta eikä Jumalaan luottamisesta kiinni. Mies nyt vaan ei osannut elää aviossa, johon kuuluu kunnioitus, arvostus jne. Kaikki muu oli tärkeämpää kuin minä ja lapset. Siihen saakka, kunnes ilmoitin, että nyt riittää, en halua olla enää kakkonen kaikessa. Sitten muutuin tooooodella tärkeäksi. Annoin toisen tilaisuuden, mutta, eipä se kauaa kestänyt kun taas oltiin samassa tilanteessa.

En ylläolevalla tarkoita, että tilanne olisi sen syytä että mies on uskovainen. Mutta se vaan, että aina ei Herra vastaa niinkuin ihminen toivoo. Tutkimattomia on Herra tiet. Minkä sille voi. Hän kaikkivaltiudessaan on oikeutettu vastaamaan ihmisen rukoukseen kuinka haluaa. Minun kohdalla kävi näin.

Sain kaiken minkä toivoin ja halusin, mutta toisen miehen kanssa, mies vaan ei ole kristitty. Ateisti tai agnostikko. Surullista sinänsä, mutta, elämä on hyvä nyt.

[quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 19:34"]

Myös sellaiset kristityt voivat vastata, jotka eivät tällä hetkellä seurustele. Voisitteko seurustella ei-kristityn kanssa? Voisitteko luopua ajatuksesta kirkkohäistä? Haluaisitteko kastaa lapset ym? -ap

[/quote]

Kirkkohäät ja kaste nyt on varmaan pienimmät ongelmat... :D

[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 21:17"][quote author="Vierailija" time="01.09.2015 klo 19:34"]

Myös sellaiset kristityt voivat vastata, jotka eivät tällä hetkellä seurustele. Voisitteko seurustella ei-kristityn kanssa? Voisitteko luopua ajatuksesta kirkkohäistä? Haluaisitteko kastaa lapset ym? -ap

[/quote]

Kirkkohäät ja kaste nyt on varmaan pienimmät ongelmat... :D
[/quote]

No, ei tässä nyt ehkä se kaste itsessään ole suurin pointti, vaan lähinnä lasten uskonnollinen kasvatus :)

Ei se onnistunut. Erilaiset maailmankatsomukset johtivat eroon, sillä mulla ja poikaystävälläni oli niin erilaiset arvot. Lähtien siitä, miten joulua vietetään, miten suhtautuu erilaisiin asioihin, onko avioliitto tärkeä, onko lapset tarpeen kastaa, millaista elämänkatsomusta lapsille opetetaan, esim. saako lukea iltarukouksen, voiko harrastaa esiaviollista seksiä, jne. Sitten onneksi löysin uskovan aviomiehen itselleni :)

[quote author="Vierailija" time="02.09.2015 klo 19:39"]Meillä käynyt niin että minä uskovana ihmisenä olen ajautunut kauemmas Jumalasta ja uskossa elämisestä.

En tietenkään voi siitä yksin miestä syyttää.
En tiedä miten meidän käy..pettynyt olen itseeni.
[/quote]

Tää on totta! Uskon kamppailua joutuukin käymään oman puolisonsa kanssa kotimaaperällä, eikä ns. yhtenä tiiminä yhdessä kodin ulkopuolella. Se johtaa helposti ajautumiseen kauemmas Jumalasta.