Aavistitko jotenkin " henkisesti" synnytyksen lähestyvän? Miten?

Mies nauroi. Laskettuun aikaan oli vielä aikaa kaksi viikkoa, eikä minulla ollut ollut edes harjoitussupistuksia vielä koskaan. Mies lähti töihin ja vartin päästä siitä minulla meni lapsivesi ja mies ei ollut ehtinyt edes toimistolle asti, kun pyysin palaamaan. Lapsi (esikoinen) syntyi tuosta reilun 2 tunnin kuluttua.

Aamupäivällä kävin neuvolassa ja sanoin, että kyllä tää kohta syntyy. Ja niin kuulkaas syntyikin heti seuraavana yönä!



Ihme juttu, kerta kaikkiaan.

Yöllä heräsin supistuksiin ja kävin ottamassa panacodin kun selkään koski niin kauheasti. En siis tajunnut unenpöpperössä, että supistuksia olivat. Ehdin nukkua hetken, kun lääke ei enää auttanut ja sitten olikin menoa.

EN ole ikinä ollut mikään " aavistaja" tai ennustaja. Lähinnä järjellä päättelin, että pian on aika, kun tuli kipeitä supistuksia ja oli mennyt jo useita yli la:n.

Aamulla heräsin ja oli sellainen olo, että tänäänpä pakkaan sairaalakassin. Nukuin myös päiväunet, mitä en yleensä koskaan tehnyt, ajatellen että täytyy kerätä voimia. Päikkäreiltä herättyäni menin suihkuun, ja (saa nauraa) trimmasin sääreni & alapään, sekä lakkasin varpaankynnet :) Siitä alle tunnin kuluttua menikin sitten lapsivedet, ja ennen vuorokauden vaihtumista oli tyttö sylissä!

Siten ehkä " oireilin" että uni ei tullut silmään, mutten silti ajatellut synnytyksen tulevan ennen kuin kahden aikaan yöllä meni vedet ja alkoi supistukset.

Olin neuvolassa torstaina (rv 35+5). Tulevana maanantaina minulla olisi ollut neuvolalääkäri (silloin olisi ollut rv 36+2). Sanoin silloin torstaina terkkarille, että " En mä taida jaksaa tulla maanantaina neuvolalääkäriin, vaan käyn synnyttämässä jo viikonloppuna" . Ja niinhän siinä kävi, että vauva syntyi launataina. Ei ollut mitään fyysisiä ennakko-oireita. Onneksi vauva oli terve, vaikka kirjaimellisesti ottikin tuon äidin " toiveen" syntyä etuajassa.