Mies manipuloi lapsia ja provosoi, suunnittelee eroa.
Mitä voi tehdä, jos mies onnistunut melkein ajamaan nurkkaan? Hoksasin nyt, että muuttanut viimeisen puolen vuoden aikana oman käytöksensä niin, että olen kaiken vastuun alla todella väsynyt ja sen myötä syntipukki. Tulee ja menee kavereidensa kanssa miten lystää, joudun myös olla vahtina hänen entisen liiton lapsilleen omien lisäksi.Pakosta, kun häipyy. Ei kerron, milloin lähtee tai tulee. Pääsen itse juuri ja juuri töihin, koska muun ajan mies on itse töissä tai menossa huveissaan. Käyttää rahamme mihin lystää, on kaiken ajan pois kotoa, minkä pystyy. Minun töihin menoa ei vielä uskalla kieltää. Suutun päivittäin väsymyksestä ja vitutuksesta ja nyt on sellainen kierre, että nauhoittaa riitoja, muistuttaa, että voi näyttää eron tultua kaikille, millainen olen. Mitä voin tehdä??! Tilanne todella paha minun kannaltani. Laittanut esim. Facebookin eston, että voi antaa kaikesta kaikille haluamansa kuvan, myös yhteisille tutuille. Jos nyt lähden, olen kusessa. Mitään älytöntä en ole tehnyt, on vain tämä miehen suunnitelma onnistunut.
Kommentit (9)
Voit nostaa kunnianloukkaussyytteen jos se julkistaa mitään sun juttuja. Hullu sun ukkos on, lähde!
Ohjaa nyt ainakin alkuunsa omat palkkasi omalle tilille, jotta ei pääse sinun rahojasi käyttämään.
Oot kusessa jos lähdet? Mun mielestä sä olet jo kusessa joten lähde!
Hyi! Onpa kauhee tilanne kuin hitchockin filmistä suoraan. Tsemppi sulle.
Kyse lähinnä siitä, etten halua lasten joutuvan heitteille, jos eron tultua ovat isällään. Kun ei nytkään jaksa niitä eikä hoida edes edellisen liiton lapsiaan, jotka asuvat meillä. Konkreettisia neuvoja kaipaan! Millään en voi itse todistaa ettei esim. kerro menoistaan. Lapsille sanoo, että oli sovittu, äiti valehtelee jne jne. Uskovat kaiken tässä vaiheessa, kun on perheessä ns. vieraileva tähti eli lapset mielistelevät ja uskovat, kun luulevat isän sillä tavoin olevan enemmän läsnä. -ap
Eroat. Sinullehan ne lapset jäävät, jos ja kun miehellä ei kiinnosta hoitaa.
Auttakaa nyt joku!