Jepjep: Uupumus uhkaa opettajia!

kyllä käy opettajanammttia valinneita yhtään kateeksi. Monella vanhemmallakin olisi syytä katsoa peiliin.

aiheesta niin linkittäkää: esaimaa.fi/opettajakokemukset

tykkää sellaisista ujoista, aroista, kilteistä ja hyvinkäyttäytyvistä lapsista. Sellaiset ärsyttää opeja, jotka itse extrovertteja. Siinäpä saavat sitten kärsiä häiriköivistä oppilaista, itsepähän lähes kiusaavat ujoa.

Luokissa on aina ollut surin piirtein saman verran nokkavia ja häiriköiviä lapsia. Päinvastoin. Kansakoulun alkuvaiheet ovat aina 1930-luvun loppuun asti täynnä lapsia, jotka eivät itse eivätkä heidän vanhempansa nähneet, mitä järkeä on pakottaa lapsia opettelemaan jotain typerää ja hyödytöntä lukemista ja laskemista, kun saman ajan olisi voinut käyttää myös hyödyllisesti ruoan hankkimiseen. TÄmä näkyi käytöksessä tavalla, jota useissa tapauksessa voi verrata vain nykyajan kaikkein äärimmäisimpiin tapahtumiin. Oma mummoni kertoo tarinaa 1930-luvun maalaiskoulusta, jossa hänen luokkatoverinsa tuli eränä päivänä kouluun haulikon kanssa ja alkoi ammuskella ympäriinsä.



Heti sodan jälkeen koulussa olivatkin sitten häiriköimässä ne sukupolvet, jotka olivat jo joutuneet pika-aikuistumaan sodan oloissa - osa heistä oli 17-vuotiaina - kesken lukio- tai ammattikoulutuksen - joutunut jo sodan loppuvaiheessa rintamallekin, ja sopeutumisvaikeudet siviilielämään ja koulunpenkille olivat huomattavia. LOppujen perheoloissa oli tapahtunut suuria tragedioita ja sodasta palanneet isät olivat usein väkivaltaisia, puhumattomia juoppoja. Kaikki tämä näkyi kouluissa nokkavina ja häiriköivinä lapsina ja raskaina keskeyttämislukuina.



Kun tämä väki sitten 1970-luvulla alkoi saada omia lapsia, nnåiden koulunkäynnin ongelmissa näkyy muun muassa se, että maaseudulla ei yhtäkkiä ollutkaan työtä heidän vanhemmillleen. Paha työttömyys ja kaupunkiinmuuttoa seurannut juurettomuus jättivät jälkensä 1970- ja 1980-luvun peruskoululaisiin. Omalla luokallani kävi useita oppilaita, joille alakoululuokkani oli noin kymmenes luokka, jolla he koulua kävivät. Missään heidän perheensä eivät koskaan viipyneet puolta vuotta kauempaa. MIssään nuo lapset eivät ehtineet solmia pysyviä ystävyyssuhteita tai saada opettajia ymmärtämään itseään. TUrhautuminen näkyi. Oli myös RUotsista tulleita kielipuolia paluumuuttajia, jotka eivät selvinneet äidinkielenopinnoista eivätkä vieraiden kielten opinnoista ja jotka reaaliaineiden tunnitkäyttivät lähinnä seinilleräkimiseen. Omalla 12 oppilaan luokallani oli kaksi lasta, jotka eivät käsittääkseni koskaan oppineet kunnolla lukemaan. Silti heitä ei koskaan siirretty mihinkään apukouluun. Yläasteen puolella muutaman heistä kävivät joillain tunneilla tai parin viikon jakoissa tarkkiksella, mutta suurimman osan ajasta he olivat meidän kanssamme samassa luokassa, kuluttamassa aikaansa miten parhaiten katsoivat. Ja sitten siellä olin minä, joka en juuri häiriköinyt, mutta nokkava minä olin, aina silloin kun viitsin kouluuun mennä - minä kun olin yläkouluikäisenä itsekseni lukenut koko maalaiskaupungin kirjaston ja eikä peruskoulun oppimäärässä ollut enää mitään opeteltavaa.



Nokkavien ja häiriköivien lasten määrän ajallisessa vertailussa on sellainen huomioitava seikka, että asiaa ei ole koskaan tilastoitu millään tavala, ja jos olisikin niin sekin olisi kuitenkin subjektiivinen tapa. Perustuisi sis siihen,e ttä opettajasta tuntuu että "nämä kersat ovat nyt pahempia kuin koskaan". Ja oikeasti opettajista tuntuu siltä aina. Kaikista muistakin ihmisistä tuntuu siltä aina. Kaikki oli aina paremmin ennen. Talvet olivat kylmempiä, kesät aurinkoisempia, uimavedet lämpmämpiä, liikenne turvallisempaa, lapset paremmin kasvatettuja jne. Vaikka todelliset tilastot siellä, missä niin on kerätty (esim ilmasto, liikenne, kauppa) oikeasti osoittavat ihan muuta.

Missä on ne opettajat, joilla on auktoriteettia pistää mölisijöiden turvat tukkoon? Kaikki eläkkeellä jo?

amisopettajan työn asiantuntijatehtäviin teollisuudessa sillä seurauksella, että työn ja stressin määrä väheni huomattavasti.



Olihan siinä opettajan työssäkin puolensa ja paljon hyviä hetkiä.

Teollisuuden parissa kuitenkin työ on vähemmän kuormittavaa ja palkka parempi.

Seuraavat tarinat liittyvät juttuun, joka julkaistiin 3.1.2011 lehdessä.



Kahden opettajan tarinat



OPPILAIDEN KÄYTÖS alkaa olla äärimmäisen epäkunnioittavaa opettajia kohtaan. Kyse ei ole minun auktoriteetistani, koska samat ongelmat koskettavat koko työyhteisöä. Opettajat ovat aivan valtavan uupuneita ja elävät odottaen lomia. Sinä päivänä, kun lomaetuja leikataan, minä vaihdan ihan taatusti alaa. On opettajia, jotka mittaavat aamulla kuumetta, jotta ei tarvitsisi lähteä töihin. Minä kiikuttelen siinä ja siinä, marssinko työterveyteen ja yritän saada sairauslomaa, koska olen aivan puhki.



ISO OSA oppilaista on toki ihan tavallisia nuoria, mutta todella huonosti käyttäytyvien määrä on kasvanut ainakin meidän koulussamme hälyttävästi.Röyhkeys puhutteluissa ja muu vastaava on levinnyt niin sanottuihin tavallisiinkin nuoriin, ja pohdinkin usein, miten he puhuvat kotona vanhemmilleen. Oppilaat ovat äärettömän tietoisia oikeuksistaan ja ovat jatkuvasti hokemassa tekevänsä valituksia ja poliisi-ilmoituksia. Mistä? Siitä, että heidän pitäisi tulla tunnille ajoissa, ei 15—20 minuuttia myöhässä, siitä, että heidän oikeasti pitäisi tehdä jotain tunnilla, siitä, että he eivät saa puhua puhelimeen tunnilla, siitä, etteivät he saa käydä toiseen oppilaaseen käsiksi, siitä, että opettaja komentaa. Opettajat ovat pellejä välituntivalvonnoissa; oppilaat kerääntyvät laumoiksi, jotka tekevät, mitä huvittaa. Yksi sanoo röyhkeästi opettajalla ja kymmenen nauraa vieressä.



OPPILAAT ovat väkivaltaisia toisiaan kohtaan. Jatkuvasti saa olla puuttumassa johonkin nujakkaan. Myös opettajan fyysinen koskemattomuus alkaa olla menetettyä: toisia oppilaita tönitään kohti opettajaa, sytkärillä heilutellaan pään takana. On vain ajan kysymys, milloin koulussamme se koskemattomuuden raja ylitetään oikeasti.Ennen oppilaat palasivat lomalta levänneinä ja rentoutuneina ja jaksoivat taas ahertaa. Nykyään lomat tekevät päinvastaista: syysloman jälkeen oppilaat palaavat kouluun levottomampina ja jaksavat vielä vähemmän. Mistäköhän johtuu? Minkälaista elämää nuoret oikein elävät kodeissaan?



NIIN, VOIVATKO oppilaat sitten kovin huonosti? Rajattomia he ainakin ovat. Ehkä he ovat sisältä särkyneitä, koska ovat niin kovin polleita ja röyhkeitä meidän opettajien edessä. Mitään tajua ei tunnu olevan, että koulua ja todistuksia tarvitsisi johonkin. Jotenkin tulee tunne, että lapset saavat tehdä mitä tahansa ja vanhemmat silottelevat tietä, vaikka sitten oikeustoimin.Miksei koulussa mitään tehdä millekään? Nykyään huoltajissa on todella paljon sellaisia, jotka eivät usko opettajan sanoja. "Meidän poika ei tupakoi, valehtelet." "Pitää olla kuvamateriaalia, jos väität tällaista meidän murusta, mutta ai niin, et kyllä saa kuvata." Jälki-istunnot kyseenalaistetaan, törkeät huutelut kuitataan sillä, että "ei tämä varmaan ole pahinta, mitä olet kuullut" tai "sinä varmaan jotenkin kerjäsit sitä."



VÄLINPITÄMÄTTÖMÄT vanhemmat eivät ole minun kokemukseni mukaan pahimpia. Pahimpia ovat vanhemmat, jotka vahtivat lastensa oikeuksia kuin haukat ja kuvittelevat, että meistä on jotenkin hauskaa joutua puuttumaan kaikenlaisiin heidän jälkikasvunsa tekosiin. Sellaisten vanhempien lapset ovat myös kaikkein pahimpia, koska he ovat yleensä ilkeitä ja empatiakyvyttömiä nuoria, joihin ei saa mitään kontaktia.Koulun keinot ovat muutenkin surkeat. Keskustelu ei auta näihin, edes puhuttelussa ei osata ottaa asiaa vakavasti, vaan naureskellaan. Kotona ei joko saada kuria tai kielletään koko ongelma. Jälki-istuntoon voi jättää tulematta. Lain mukaan luokalle ei voi jättää suorittamattomista rangaistuksista, ja tämänhän nämä nuoret tietävät. Käytösnumeroa ei oteta missään hauissa huomioon. Varoitus on vain lappu. Erottaminen koulusta johtaa siihen, että kunta on velvollinen järjestämään erotetulle nuorelle opetuksen. Miten se järjestetään? Ei riitä, että annetaan monisteniput tehtäväksi — siitä voi huoltaja halutessaan tehdä valituksen. Meidän kunnassamme on yksi yläkoulu, joten mihinkään ei voi ketään siirtää. Peruskoulusta ei voi potkia ketään pois.Oppilaat eivät kunnioita koulun ulkopuolella poliiseja eivätkä vartijoita, joten arvata saattaa, että opettajat eivät ole mitään heidän silmissään.



KOROSTAN, että mukavia nuoria on, ja heidän kanssaan päästessä työskentelemään meinaa itku tulla ilosta. He vain jäävät näiden muiden jalkoihin ja kärsivät tilanteesta samoin kuin opettajat. Minun käy ihan hirvittävästi sääliksi kaikkia niitä mukavia lapsia, jotka joutuvat viettämään kaiket päivät näiden muiden kanssa.Olen ollut valmistumiseni jälkeen kymmenkunta vuotta opettajana vakituisesti ja sitä ennen tein sijaisuuksia useissa eri kouluissa. Koulumaailma on todellakin muuttunut ja koen voimattomuutta työssäni. Pahinta ovat nämä huonosti käyttäytyvät nuoret, mutta lisäksi koko ajan työnnetään lisähommia hoidettavaksi. Viimeisimmäksi nyt on tulossa erityisopetuksen muutos, jossa erityisoppilaat käytännössä minun mielestäni yritetään siivota tilastoista pois ja joka tarkoittaa opettajan antaman lisätuen tarpeen hurjaa kasvua. Joka otetaan mistä? Opettajan selkänahasta.



LOHTUNA OLETETAAN tähän kaikkeen olevan, että "kuulkaa, isoissa kaupungeissa on asiat vielä pahemmin." Herranjestas jos näin, niin miten ihmeessä ne opettajat jaksavat? Eikö sitten pitäisi koko yhteiskunnan herätä ja auttaa meitä opettajia, koska koko maan tulevaisuudestahan tässä on kysymys? Eihän tämä ole vain meidän opettajien ongelma!Jos me opettajat emme kerro maailmalle, missä mennään, ei sitä kukaan muukaan tee. Eikä mitään silloin tapahdu. Ratkaisuja en tiedä. En tiedä edes, onko niitä. Ainakin yksilön (oppilaan) oikeudet on nykyään viety niin pitkälle, että meidän työmme on tehty lähes mahdottomaksi. Osa vanhemmista tuntuu olevan kyvyttömiä kasvattamaan, mutta minkäs sille teemme. Tämä on pelin henki: vanhempien kasvatustyötä ei saa arvostella, vaikka sen tulokset tekisivät kouluelämän sietämättömäksi. Tätä eletään täällä ruohonjuuritasollakin.Mutta metelin pitäminen lienee ainut mahdollisuus muuttaa jotakin?



Yläkoulun opettaja



TYÖ PERUSKOULUIKÄISTEN parissa on vaikeaa. Kouluni yhteydessä on myös lukio, jonka keskiarvoraja on melko alhainen. Sinne tulee opiskelijoita, jotka eivät muualle pääse "päivähoitoon". Opiskelu ei heitä kiinnosta. Itse koen lukion melkein haastavammaksi. Peruskoulussa on sentään paljon hyviäkin oppilaita joukossa.



MEIDÄN oppilaaksiottoalueemme täällä pääkaupunkiseudulla ovat perinteisesti olleet alueita, joilla ongelmia on ollut paljon. Alueella on paljon työttömyyttä, risaisia koteja, tulonsiirtoja ja maahanmuuttajia. Kodeissa on hyvin paljon ongelmia, jotka näyttäytyvät sitten myös täällä koululla. Monet ongelmat alkavat siitä, kun kotona ei ole kuria, eivätkä vanhemman välitä, missä ja miten heidän lapsensa viettävät päivänsä. Meillä on tapana, että kun lapsi saa jälki-istuntoa, hänen on soitettava kotiin itse. Usein vanhemmilla on asenne "ihan sama, mitä sä siellä teet, ei vaan jaksa enää". Joillekin kodeille on ihan oikeasti suuri saavutus, jos heidän lapsensa käy peruskoulun läpi, vaikka sitten viitosen keskiarvolla. Meillä on oppilailla hyvin paljon poissaoloja, monet näistä luvattomia.



PERUSKOULUSSA näkyy yhteiskunnan koko kirjo. On paljon mukavia, ihania nuoria ja sitten on tosi ongelmallisia tapauksia, joista ei ikinä tule mitään. Elämä lähtee menemään pieleen jo alakoulusta. Meillä on myös paljon maahanmuuttajia. Näissä perheissä ongelma on se, että lasten vanhemmat eivät osaa suomea. Yhteydenotto kotiin ei onnistu ja kouluneuvottelut käydään tulkkien välityksellä. Koulussa on ollut aika kova meno tänä syksynä. Oppilaiden keskuudessa oli niin sanottua "valtaantumista" eli he yrittivät kävellä kokonaan koulun aikuisten yli. Meno oli niin hurjaa, että tarvitsimme koululle usein sosiaalityöntekijöitä ja välituntisin poliisit partioivat koulumme käytävillä. Minusta nuoret voivat tällä hetkellä todella huonosti. Meillä asiat on järjestetty ihan hyvin verrattuna moniin kouluihin, eli meillä on hyvä oppilashuoltoryhmä ja muun muassa kuraattori, koulupsykologi ja rehtori, joka puuttuu ongelmiin välittömästi.



OLEN OLLUT opettaja kolme vuotta. Olen tällä hetkellä vasta kolmekymppinen, mutta usein mietin, jaksanko tehdä tätä työtä eläkeikään saakka. Olen usein todella väsynyt, koska nuoret eivät enää kunnioita aikuisia tai mitään auktoriteetteja. Koulumaailma on muuttunut paljon siitä, kun itse olin lukiossa ja yläasteella. Me kunnioitimme aikuisia ja olimme hiljaa oppitunneilla. Minusta tällä hetkellä suurin ongelma on nuorten levoton ja huono käytös: oppitunneilla työrauhaongelmat ovat jokapäiväisiä ja välitunneilla ja ruokalassa sattuu koko ajan ongelmia. Minulla on myös oma valvontaluokka, 8-luokka, jossa sattuu päivittäin erilaisia ongelmia, joita selvittelen työpäivien päätteeksi. Koulukiusaamista meillä on myös paljon.



TÄYTYY MUISTAA, että nuorissa on paljon ihania, kivoja ja fiksuja ihmisiä, joiden takia tätä työtä jaksaa tehdä. Parasta on, kun oppilaat kehuvat oppitunteja, iloitsevat hyvästä koemenetyksestä tai tulevat kertomaan, että nyt he osaavat opettamani asian. Minusta on myös mukavaa, että opettamilleni lukion kursseille tulee aina paljon porukkaa.



Rankka syksy

saatavalla palkankorotuksella paranisi...

että käiriökäyttäytyminen ei sinäsnä ole yleistynyt mutta raaistunut. Ja kyllä on ihan selvästi havaittavissa ettei vanhemmat kasvata lapsiaan samalla tavalla kuin aiemmin...

opettaja ei saa enää ääntänsä korottaa, kun joku Nico-Petteri saa kauheet traumat ja vanhemmat ovat jo haastamassa opea raastupaan!

Uskon olevasi kutakuinkin oikeassa.



Yksi ero opettajan työssä kuitenkin on tapahtunut, ja se on suhtautuminen auktoriteetteihin. Aikanaan opettaja, kuten lääkärit y.m. olivat arvostettuja henkilöitä joita vanhemmatkin kunnioittivat. Nykyisin opettajuus nähdään ennemminkin palveluammattina, ja jos palvelu ei tyydytä siitä valitetaan tai vaaditaan toinen tuottaja. Kersat eivät siis välttämättä ole pahempia kuin ennen, mutta opettajan keinot ovat aika vähissä kun jokaista kurinpitotointa pitää varautua puolustamaan vanhempien edessä.



En pidä kuolumaailman demokratisoitumista ja auktoriteettien kyseenalaistamista huonona asiana, päin vastoin! Onhelma syntyy siitä, jos oppilaat ja heidän vanhempansa eivät itse noudata sitä kunnioittavaa käytöstä jota he opettajilat vaativat. Opettajalla on aika rajalliset mahdollisuudet puolustaa itseään esim. huhupuheilta, koska heitä koskee salassapito.

on ollut jo 3 (kolme) pahoinpitelyä! Näin stadissa ja ekalla luokalla. Opettaja ei saa lapsia kuriin ja tytöt mäiskivät toisiaan. Mahtava meno.



Onneksi oman tyttäreni tokalla luokalla on ihan eri meno.



nimim. näin stadissa

oppikoulu ja kansalaiskoulu? eli yläasteikäiset jakautuivat kahteen koulusysteemiin.

ja nuoret unohtuu, kun vanhempien pitää tehdä töitä, harrastaa, saada muutenkin omaa aikaa jne.

Toisin oli vielä esim. 1960-luvulla ja vielä 70-luvun lopussakin alakoulussa, jota itse kävin. Karttakepistä tuli, jos ei toteltu.. ja kylläpä sitä auktoriteettia sitten olikin. Niihin aikoihin ei enää ole paluuta, se on kuitenkin fakta.

auktoriteettia ilman karttakeppiäkin. Se oli ihmeellistä, miten sama jengi, joka hölisi ja mölisi jonkun hissun ruotsinopettajan tunnilla, istui selkä suorassa ja piti turpansa kiinni matikanopen (myös nainen eikä mikään skrode, eikä huutaja) tunnilla.

valitettavasti hyväkään auktoriteetti pure. Siis puhutaan lapsista/ nuorista, joilla on asiat elämässään pahemman kerran pielessä. Ja näitä tapauksia on koko ajan enemmän. Ja suuntaus on inkluusioon, eli "tarkkiksia" ei enää ole samaan malliin kuin menneinä vuosina.

No kyllä osalla opettajista on auktoriteettia ilman karttakeppiäkin. Se oli ihmeellistä, miten sama jengi, joka hölisi ja mölisi jonkun hissun ruotsinopettajan tunnilla, istui selkä suorassa ja piti turpansa kiinni matikanopen (myös nainen eikä mikään skrode, eikä huutaja) tunnilla.

ammattia sankoin joukoin. Pääsevat nauttimaan 5 viikon lomista ja tekemään 8 tunnin työpäiviä.



Sitten se vasta uuvuttaakin reppanoita.

Toisin oli vielä esim. 1960-luvulla ja vielä 70-luvun lopussakin alakoulussa, jota itse kävin. Karttakepistä tuli, jos ei toteltu.. ja kylläpä sitä auktoriteettia sitten olikin. Niihin aikoihin ei enää ole paluuta, se on kuitenkin fakta.

Höpö höpö. Opettaja saa käydä ottamassa oppilaalta puhelimen pois ja voi poistaa tämän väkivalloin luokasta.

Ongelma nykyään on naisopettajat, joilla ei ole karismaa.

Nykyinen palkkanikin yksityissektorin asiantuntijahommissa on parempi, työaika on liukuva, mahdollisuus etätöihinkin ja töitä teen silti tunneissa suunnilleen saman verran kuin opettajana.

Sehän on hyvä jos uupuneet opet vaihtavat ammattia sankoin joukoin. Pääsevat nauttimaan 5 viikon lomista ja tekemään 8 tunnin työpäiviä.

Sitten se vasta uuvuttaakin reppanoita.