Vuoroviikkosysteemi eron jälkeen
Ihan mielenkiinnosta kuulisin kokemuksia, vaikka aihe ei ole itselle ajankohtainen.
Tuli vaan mieleen oma nuoruus, olen itse siis eroperheen lapsi. Muistan kuinka koin kahden kodin välillä olemisen ahdistavana, vaikka olin isän luona vain viikonloppuja ja meillä oli hyvät välit. Minua ahdisti, kun isä esim. osti jotain tavaroita ja ehdotti että ne voisivat olla hänen luonaan, että tarvittaessa voin niitä siellä käyttää, tai että voin tuoda omia vaatteitani, levyjäni yms. sinne. Tykkäsin käydä isän luona kylässä ja näimme myös isän viikonloppujen ulkopuolella esim. kaupungilla koulun jälkeen, mutta halusin, että minulla on yksi koti, jossa minulla on yksi oma huone ja omat tavarat siellä. Ehkä yritin hallita sisäistä kaaosta tällä tarkalla jaottelulla, tai jotain..
Kommentit (3)
ja viikko isällä -systeemi. Lapset ovat isällään myös yhden viikonlopun tämän lisäksi. Ollut näin jo 8 vuotta. Hyvin on toiminut.
Miksi sinua ahdisti, kun isäsi osti tavaroita ja ehdotti, että ne voisivat olla hänen luonaan?
Halusit, että sinulla on yksi koti, jossa on oma huone. Niin sinulla olikin, eikö? Mikä sinua siis ahdisti?
Ihan mielenkiinnosta kuulisin kokemuksia, vaikka aihe ei ole itselle ajankohtainen. Tuli vaan mieleen oma nuoruus, olen itse siis eroperheen lapsi. Muistan kuinka koin kahden kodin välillä olemisen ahdistavana, vaikka olin isän luona vain viikonloppuja ja meillä oli hyvät välit. Minua ahdisti, kun isä esim. osti jotain tavaroita ja ehdotti että ne voisivat olla hänen luonaan, että tarvittaessa voin niitä siellä käyttää, tai että voin tuoda omia vaatteitani, levyjäni yms. sinne. Tykkäsin käydä isän luona kylässä ja näimme myös isän viikonloppujen ulkopuolella esim. kaupungilla koulun jälkeen, mutta halusin, että minulla on yksi koti, jossa minulla on yksi oma huone ja omat tavarat siellä. Ehkä yritin hallita sisäistä kaaosta tällä tarkalla jaottelulla, tai jotain..
Tosin poika on vasta 5v.
Emme ole tunteneet tarvetta vaihtaa systeemiä, eli hyvin on toiminut.
Tulevaisuudessa voi olla sitten toisin kun koulukin alkaa.
Sen sitten aika näyttää :)