Kun mies ei osta koskaan lahjaa yms

Ei välttämättä ole tajunnut tilannetta (joo, jotkut on vaan hitaita).

Kukkia olen saanut yhden kerran ja sekin oli silloin, kun olin asiasta puhunut, että hän ei koskaan muista minua mitenkään.

Kertooko tämä jostain?

Joo, kyllä se kertoo. Pitäisi muistuttaa useammin.

Ei välttämättä ole tajunnut tilannetta (joo, jotkut on vaan hitaita).

ja hän on kyllä ymmärtänyt asian, mutta ei ole tehnyt mitään korjatakseen tilannetta.

Ap

tehdä yhtään mitään... Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa.

En jaksa enää muistutella asiasta ja olen siis tavallaan luovuttanut, mutta joka kerta juhlapäivänä kirpaisee.

Puhuuko hän etukäteen niistä? Kokeile toimia samalla tavalla ja katso ostaako hän mitään.



Inhottava tilanne kyllä. Jos hän ei viitsi muistaa sinua niin älä sinäkään muista sitten häntä. Jos kiukuttelee siitä niin sano, että et sinäkään muista minua, joten päätit lopettaa lahjojen ostamisen ja kakun tekemisen.

tuollainen paskapää toimii itselleen sopivalla tavalla jos se sallitaan. Tod.näk. vielä nauttii siitä kun näkee että olet surullinen ja loukkaantunut.

Itse ratkaisin tämän asian saamalla kunnon itkuraivarit, kumpikaan näistä poikaystävistä ei jättänyt muistamatta sen jälkeen:)

tällaiselle tyypille ei riitä hento huomauttelu, tee selväksi ettei sinua kohdella näin. Pahoin pelkään, että olet jokseenkin lapanen etkä saa sanottua tarpeeksi tiukasti.

6 vuotta yhteiseloa takana, jonka aikana en ole saanut yhtään ainutta synttärilahjaa, en ainuttakaan joululahjaa, en hääpäivälahjoja, äitienpäiväkukkia tai -kakkuja, en niin mitään.



Sen sijaan miestä kyllä pitäisi muistaa joka jumalan kissanristiäisten varjolla, ja se näkyy nimenomaan niin, että hän alkaa paasauksen tulevasta juhlapyhästään kuukausi etuajassa. Lokakuun puolivälissä hän alkaa muistutella, että isänpäivä olisi tulossa, ja että mun pitäisi lähteä lasten kanssa ostelemaan lahjaa, hän toivoo sitä ja tätä. Useita kertoja muistuttelee vaatekokoaan (mikäli toiveissa on vaatteita) tai toivotun laitteen merkkiä, etten vaan osta väärää. Ihan kuin minä en hänen vaatekokoaan jo muistaisi, minähän tuon urpon vaatteetkin silitän. Useita kertoja hän myös muistuttaa, ettei hän pidä kermavaahdosta, joten "älä pliis tee kermalla kuorrutettua kakkua". Hän myös haluaa aamupalaksi isänpäivänä juuri tietynlaisia voileipiä ja sitten kunnon kahvia, ei mitään laihaa litkua. Samat jutut toistuvat erilaisin variaatioin miehen syntymäpäivien ja nimipäivien kohdalla, samoin ystävänpäivän, hääpäivän ja joulun kohdalla.



Hullunkurisinta on se, että miehellä on kaikenlaisia tekosyitä ja selityksiä sille, miksei minulle voi eikä pidä ostaa joululahjaa tai vaikkapa ystävän- tai äitienpäivälahjaa. Joulu kun on lasten juhla, ei aikuisten (mutta ilmeisesti kuitenkin miesten), ja ystävänpäivä ja äitienpäivä ovat amerikkalaista krääsäkulttuurin tuottamaa höpönhöpönjuhlaa (paitsi miesten ollessa kyseessä, ja isänpäivä on yksi suurimmista kansallisista juhlapyhistä). Hääpäivinä en saa lahjaa, koska mies ei tahdo osoittaa rakkauttaan materialla (mutta hänelle rakkautta pitää nimenomaan osoittaa materialla, tai et rakasta lainkaan). Syntymäpäiviäni ei tarvitse muistaa mitenkään, koska äidit nyt vaan ei kuulemma juhli synttäreitä, ei miehenkään äiti juhlinut.



No, minä olen viimeisen vuoden aikana lopettanut kaikki lahjojen ja muiden ostamiset. Osaltaan tähän vaikutti se, että esikoisemme tuli siihen ikään, että voi jo itse suunnitella ja päättää, mitä isälleen ostaa - eli vien hänet ostamaan lahjaa, jonka lapset sitten antavat isälleen, mutta minä itse en enää miehelleni lahjoja osta. Isänpäivänä mies sai lasten tekemät voileivät, vaikka ne eivät tietenkään hänen toiveitaan vastanneet, ja ne samat pannunpohjalliset kahvit kuin joka aamu muutenkin, muttei mitään sen kummoisempia tarjottavia. Helvetillinen naputus on käynyt, ja monen viikon mykkäkoulu jokaisen juhlapyhän jälkeen, mutta so what. Olen käyttänyt täsmälleen samoja verukkeita kuin mies itse ja sanonut ihan suoraan, etten koe mitään velvoitetta ostaa hänelle enää yhtään ainutta lahjaa, tai tehdä yhtään ainutta kakkua tai muutakaan, koska hän on jättänyt jo useamman vuoden muistamatta minua, ja koska näköjään tasa-arvoa ei synny siihen suuntaan, että molemmat muistaisivat toisiaan, sitten on oikein ja kohtuullista, ettei kummallakaan ole mitään velvoitetta muistaa toista. No, siitä huolimatta pari päivää sitten alkoi (joulusta alkaen olleen mykkäkoulun jälkeen) naputus, että mun pitää nyt sitten ostaa hänelle oikein kunnollinen syntymäpäivälahja, kun unohdin joululahjan. Totesin tähän, etten minä mitään unohtanut, jouluhan on lasten juhla, ei aikuisten, eikä aikuiset miehet kyllä enää yli 35-vuotiaina juhli synttäreitään, ei minunkaan isäni juhlinut.

Kun miehen synttärit lähestyvät, ilmoitan, että en sitten osta mitään, kun et sinäkään ole ostanut. Ja kun oma synttärini lähestyy, sanon että lapsille pitää opettaa tapa antaa lahja synttärinä. Jos et osta, ostan itse, ja sinun synttärinä ei sitten taaskaan tule sulle mitään.