Lue keskustelun säännöt.
Miksi terapia prosessissa ihminen alkaa...
31.12.2010 |
...jossain vaiheessa tuntea häpeää? Mitä prosessoija häpeää?
Kommentit (48)
Riippuu varmaan terapian luonteesta ja syystä. Häpeäntunne muuten on varmaan aika syvässä asuva, perusinhimillinen tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun oma terapeuttini sanoi että sitten kun tulee häpeän tunteet, on prosessi kovilla ja vaaroissa palata alkupisteeseen. Häpeän tunne on kuulemma niin voimakas. Ihmettelin siksi, koska pitkään olen prosessoinut, sekä edennyt prosessina enkä ole kohdannut häpeää. Tietenkin jonkun asian kertominen on tuntunut hetken hävettävän, mutta että joutuisin työstämään häpeän tunnetta kovastikin?
ap
ap
mutta en kokenut häpeän tunnetta. Kaikkia muita tunteita itten senkin edestä..
mun mielestä terapeutti on koittanut kaivella musta häpeäntunteita useinkin - siis lapsuusajan jutuista. En kuitenkaan oikein saanut fiiliksestä kiinni ja mun mielestä myöskään en ole häpeän tunnetta niinkään kokenut kuin muita: viha, pelko, katkeruus, pettymys, suru jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos siksi, että he tarvitsevat apua tunteidensa tiedostamisessa, tunnistamisessa ja läpikäymisessä (esim. suru, pelko, viha jne) jotta ne eivät torjuttuina aiheuttaisi ahdistusta, masennusta tai ihmissuhdevaikutuksia suhteessa itseen/muihin ihmisiin, niin häpeän tunne on yksi yleisimmistä torjutuista tunteista mitä ihmiselle on.
Se ettei ihminen pysty tunnistamaan omia tunteitaan eikä kykene "normaaliin" tunne-työhän ja hänellä on terapian tarve tunne-elämänsä häiriöiden kanssa johtuu yleensä hänen varhaisista ihmissuhteistaan ja siitä, millaisen mallin ihminen on varhaislapsuudessa saanut tunteiden käsittelyyn lähimmissä ihmissuhteissa. Jos ihmisellä on terapian tarvetta johtuu se siitä, ettei hän ole saanut tuntea kaikkia tunteita joten ei hän ole niitä myöhemminkään oppinut itsessään tunnistamaan. Vanhemmat ovat torjuneet esim. kiukun tia pelon tnteita ja tästä torjunnasta lapselle on seurauksena häpeä. Tämä torjunnasta seuraava häpeäkokemus vaikuttaa syvällisesti ihmisen itsekokemukseen ja minäkuvaan ja tunne-elämään.
VAikka et ole tietoinen häpeän tunteistasi sinulla todennäköisesti sellaista on tautalla, jos kerran tarvitset terapiaa - häpeä tulee esimerkiksi siitä, ettei ole tullut kohdatuksi omana itsenään vaan on joutunut hillitsemään kiukkua ja olemaan "kiltti", mikä myöhemminkin vaikuttaa ihmisen tapaan olla toisten ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa ja suhtautumisessa omaan itseen ja elämään.
esim. Ben Malisen kirja Häpeä. Googlettamallakin löytyy aiheesta tietoa. Häpeä-persoonallisuus on yksi termeistä. Alice Miller kirjassaan Lahjakkaan lapsen tragedia (lahjakkuus siis lapsen kykynä havannoida omien vanhemiensa tunteita ja tarpeita ja mukauttaa oma käytös näihin tarpeisiin) avaa myös häpeän syntymekanismia ihmisessä ja vaikutusta tunne-elämään.
edellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kävin melkein 3 vuotta terapiassa, kauemminkin ois pitänyt käydä - vihan tunteet jäi vielä käsittelemättä
että häpeän tiedostaminen itsessään ja se ettei ole tullut kokonaisena persoonana hyväksytyksi, kaikkine tunteineen siis, yleensä vasta avaa surutyön mahdollisuuden ja tiedostamattomien, omaa elämää haittaavien ajatusten ja tunteiden läpikäymisen ja niiden haitallisen vaikutuksen vähenemisen.
Näin siis käsittääkseni ajatellaan psykoterapiaprosessin vaikuttavan ihmiseen ja sen vaikutukset.
Jos omia tunteita ei pysty tiedostamaan, ne jatkavat vaikutustaan ihmisessä - vasta kun ne tuodaan tietoisuuden tasolle ja läpikäydään niistä pystytään selviytymään ja ihminen vapautuu näiden tunteiden haittavaikutuksista elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä ainakin menin sinne terapiaan siksi, koska en juuri mitään muuta tuntenutkaan kuin häpeää. Siellä aloin vähitellen päästä eroon siitä.
kunhan ymmärtää mistä se ettei pysty tuomaan esille kaikkia tunteitaan johtuu - siitä, ettei lapsena vahemmat antaneet lapselle lupaa tuntea esim. vihaa - jos itki ja oli kiukkuinen, toppuuteltiin että eihän tässä mitään, mitä sinä pikkuasiasta suutut, olepa nyt ihmisiksi ja lopeta kiukuttelu. Lapsi siinä sitten yrittää torjua vihan tunteen koska vanhemmat ei sitä hyväksy, mutta jäähän se viha jonnekin alitajuntaan. Pikkuhiljaa lapsi oppii, ettei "kiukuttelu" johda mihinkään ja lopettaa omat mielenilmaisut ja oppii
käyttäytymään ulkoisesti "kiltisti", vaikka mielessä tai ainakin kehossa (verenpaine, kortisolieritys jne) kiehuisi. Jos omat tunteet torjuu, jäävät ne vaikuttamaan alitajuisesti ja voivat aiheuttaa masenusta, ahdistusta jne.
Jo tiedostaa että oma kyvyttömyys kohdata vihaa johtuu tuosta vanhempien torjunnasta, voi terapiuassa ehkä pikku hiljaa oppia tunnistamaan omaa vihaansa ja saada sen hallintaansa sitä kautta? Vihahan aiheuttaa monille häpeää - itselle ei anneta lupaa sen esille tuomiseen, mikä muu kuin häpeä estäisi sen esiin tuomisen? Häpeä on sitä ettei hyväksy jotain tunteita itsessään ja niiden esille tuomista.
Näin siis itse ajattelen asiasta, en tiedä osasinko tuoda ajaukseni tarpeeksi hyvin tässä esiin ja ovatko ne laajemmaltikin valideja:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että häpeän tiedostaminen itsessään ja se ettei ole tullut kokonaisena persoonana hyväksytyksi, kaikkine tunteineen siis, yleensä vasta avaa surutyön mahdollisuuden ja tiedostamattomien, omaa elämää haittaavien ajatusten ja tunteiden läpikäymisen ja niiden haitallisen vaikutuksen vähenemisen. Näin siis käsittääkseni ajatellaan psykoterapiaprosessin vaikuttavan ihmiseen ja sen vaikutukset. Jos omia tunteita ei pysty tiedostamaan, ne jatkavat vaikutustaan ihmisessä - vasta kun ne tuodaan tietoisuuden tasolle ja läpikäydään niistä pystytään selviytymään ja ihminen vapautuu näiden tunteiden haittavaikutuksista elämäänsä.
suosittelen samaa kirjaa. Olin Malisen luennolla ja kyllä herätti ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joo kyllä toi kuulostaa tutulta, ettei ole tullut hyväksytyksi kaikkine tunteineen, tragedia että mukautuu vanhemmille sopivaksi jne.
En vaan kutsuisi sitä häpeäksi. En tehnyt niin koska en osannut, enkä tiennyt. Siksi, ettei vanhemmat olisi kestäneet mun tunteita. Siksi, että oli mun tehtäväni kannatella niitä. Ja olla ainakin lisäämättä niiden taakkaa.
Kieroutunutta se on, kyllä. Mutta en mä ajattele, että se mitään häpeää oli. Toki, jos joku on päättänyt että se on häpeää, niin fine. Mutta mun mielestä noi selitykset on ymmärrettäviä - en silti ymmärrä, mitä toi häpeä-sana siellä tekee.
Monia, monia kertoja. Mutta terapiassa tai prosessin myötä minulle ei ole noussut erityisiä häpeän tunteita joita olisi pitänyt työstää, kuten vihaa, pelkoa, surua jne... Onko häpeän tunne kenties vastassa, jos piilee minussa sitten tunnistamattomana jossakin? Ennenkuin ihminen vapautuu, käy kuulemma läpi tuon häpeän.
ap
kunhan ymmärtää mistä se ettei pysty tuomaan esille kaikkia tunteitaan johtuu - siitä, ettei lapsena vahemmat antaneet lapselle lupaa tuntea esim. vihaa - jos itki ja oli kiukkuinen, toppuuteltiin että eihän tässä mitään, mitä sinä pikkuasiasta suutut, olepa nyt ihmisiksi ja lopeta kiukuttelu. Lapsi siinä sitten yrittää torjua vihan tunteen koska vanhemmat ei sitä hyväksy, mutta jäähän se viha jonnekin alitajuntaan. Pikkuhiljaa lapsi oppii, ettei "kiukuttelu" johda mihinkään ja lopettaa omat mielenilmaisut ja oppii käyttäytymään ulkoisesti "kiltisti", vaikka mielessä tai ainakin kehossa (verenpaine, kortisolieritys jne) kiehuisi. Jos omat tunteet torjuu, jäävät ne vaikuttamaan alitajuisesti ja voivat aiheuttaa masenusta, ahdistusta jne. Jo tiedostaa että oma kyvyttömyys kohdata vihaa johtuu tuosta vanhempien torjunnasta, voi terapiuassa ehkä pikku hiljaa oppia tunnistamaan omaa vihaansa ja saada sen hallintaansa sitä kautta? Vihahan aiheuttaa monille häpeää - itselle ei anneta lupaa sen esille tuomiseen, mikä muu kuin häpeä estäisi sen esiin tuomisen? Häpeä on sitä ettei hyväksy jotain tunteita itsessään ja niiden esille tuomista. Näin siis itse ajattelen asiasta, en tiedä osasinko tuoda ajaukseni tarpeeksi hyvin tässä esiin ja ovatko ne laajemmaltikin valideja:)
Häpeä selitetään tunteeksi joka tulee, kun toinen ihminen torjuu, suhtautuu halveksivasti ihmisen tunteisiin. Esim. lapsi tuntee pelkoa mutta äiti vähättelee sitä ja vaikkapa naurahtaa, ettei noin pieni asia nyt voi pelottaa. Lapsi tuntee silloin itsensä ja tunteensa naurettavaksi ja häpeälliseksi.
Koska ei saa vahvistusta omalle tunteelleen hän kokee sen vääräksi ja helposti itsensä ja tunteensa vääränlaisiksi. Tuosta kelpaamattomuudesta ja torjunnasta kait monet ihmisen tunne-elämän häiriöt saavat alkunsa?
Elämää kahlitseva häpeä vai Häpeän monet kasvot?
Häpeä selitetään tunteeksi joka tulee, kun toinen ihminen torjuu, suhtautuu halveksivasti ihmisen tunteisiin. Esim. lapsi tuntee pelkoa mutta äiti vähättelee sitä ja vaikkapa naurahtaa, ettei noin pieni asia nyt voi pelottaa. Lapsi tuntee silloin itsensä ja tunteensa naurettavaksi ja häpeälliseksi.
Koska ei saa vahvistusta omalle tunteelleen hän kokee sen vääräksi ja helposti itsensä ja tunteensa vääränlaisiksi. Tuosta kelpaamattomuudesta ja torjunnasta kait monet ihmisen tunne-elämän häiriöt saavat alkunsa?
Mä ehkä vein sen vaan niin pitkälle. Etten piilottanut tunteitani häpeillen - en oikeesti ees tuntenut niitä. Siis sen lisäksi että piilotin ne muilta, piilotin ne myös itseltäni. Hyvinkin tarkoituksellisesti myöhemmin. Kukaan ei vaan kertonut, että niin ei saa tehdä, koska silloin sairastuu henkisesti.
Ihmisillä on niin monia syitä käydä terapiassa.